RAAMATTU...

Kertoo sen, mitä 2000-3000 vuotta vanhat yhteisöt
ja yhteiskunnat ovat ajatelleet. Ehkäpä sieltä
jostain löytyy idea uskoon ja Jumalaan, mutta
pääosin koko kirja on ihmisten kuten Paavalin
ajatuksia. No, koko mies piti naisia
vähempiarvoisina, kirjoitti siitä seurakunnille,
ja kirjeet joutuivat Raamattuun. Nyt jotkut
pitävät tätä 2000 vuoden takaista VANHAA
käsitystä autuaaksi tekevänä.

Ei Jumalan, vaan todella vanhan, rotu- ja
sukupuolisortoisen yhteisön käsityksiä. Ajat ovat
muuttuneet, ihmiset ovat nykyään tasa-arvoisia,
muuttukaa siis tekin ajan mukana, tulkaa pois
vuodesta 50 jKr. Tulkitkaa Raamattua ilman vanhan
yhteisön lähtökohtia, meidän ajan mukaisesti.

Huomatkaa myös, että Raamatusta löytyy kohta,
jossa suorastaan kehoitetaan juutalaistenkin
ottamaan orjan itselleen, ihmisen joka on
vähempiarvoinen. No pitäisi tuollaistakin
kehoitusta noudattaa. Ei tietenkään, sillä se oli
silloisen ajan hengen mukaista. Nyt on nyt ja
tulevaisuus tuo lisää ihmeitä mukanaan.
18387
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Raamatun ei pitäisi liittyä mitenkään tähän
pyhään ja kauniiseen paikkaan, jossa me elämme.
On elämän ja luonnon pilkkaa edes hetken ajatella
että raamattu olisi edes jollain tapaa relevantti.

Äänestä
  • En ymmärrä

    Äänestä

  • Valaisepa vähän! kirjoitti:

    En ymmärrä

    siis tarkotin vain, että niin hieno paikka tää on
    että ei kai nyt tollasia todella ällöttäviä(esim.
    raamattu)selityksiä tästä mestasta kannata
    viljellä.

    Äänestä

näin on.
totta joka sana, mutta miten saada fundikset
esim. tajuamaan että vois muutakin ajattelemisen
arvoista olla ku tuollainen homehtunu paskakirja.

eihän nekään osaa muuhun sitä käyttää ku toisten
kuusaamiseen.

Äänestä
  • Nämä uskovat, nämä samat joita halveksit niin
    kovasti ja niin vakuuttavasti, lukevat tätä
    Raamattua jota kutsuit nimellä "homehtunu
    paskakirja". Näin pitkälle olet päässyt
    elämässäsi, pudonnut suoraan Saatanan syliin,
    Saatana puhuen omasta suustasi. Oletko nyt
    onnellinen? Luulenpa että et, vaikka varmasti
    jaksatkin (ja ystäväsi) mölytä vastaan: "tottakai
    olen onnelline, o rahaa ja kaverillaki o
    pemari!".

    Pidät itseäsi niin kovin älykkäänä, lisää siis
    tietoasi vielä enemmän ja tiedä että
    nämä "paskakirjan" lukijat tulevat hallitsemaan
    koko maailmaa ja sinä päivänä kun näin on (se
    voipi olla jo huomenna) kaltaisellesi ei ole enää
    maan päällä paikkaa. Käänny siis Jeesuksen
    puoleen ja kadu tyhmyytesi sanoja.

    Äänestä

  • 1Thes41317 kirjoitti:

    Nämä uskovat, nämä samat joita halveksit niin
    kovasti ja niin vakuuttavasti, lukevat tätä
    Raamattua jota kutsuit nimellä "homehtunu
    paskakirja". Näin pitkälle olet päässyt
    elämässäsi, pudonnut suoraan Saatanan syliin,
    Saatana puhuen omasta suustasi. Oletko nyt
    onnellinen? Luulenpa että et, vaikka varmasti
    jaksatkin (ja ystäväsi) mölytä vastaan: "tottakai
    olen onnelline, o rahaa ja kaverillaki o
    pemari!".

    Pidät itseäsi niin kovin älykkäänä, lisää siis
    tietoasi vielä enemmän ja tiedä että
    nämä "paskakirjan" lukijat tulevat hallitsemaan
    koko maailmaa ja sinä päivänä kun näin on (se
    voipi olla jo huomenna) kaltaisellesi ei ole enää
    maan päällä paikkaa. Käänny siis Jeesuksen
    puoleen ja kadu tyhmyytesi sanoja.

    vai että hallitsemaan koko maailmaa.
    tuollaiset idiootit, millä aivolohkolla?

    ette te ikinä ainakaan tässä maassa valtaa saa,
    kammottavaa olisi teidän hallitsemassa maassa
    elää.

    vihjailethan että me toisinajattelevat emme saa
    siellä elää.

    siis murhanhimo jo silmistä hehkuu.

    sanon vaan että ennemmin kuolisin kuin eläisin
    tuollaisessa terrorissa.

    mikä muuten on raamattu?

    Äänestä

se nykyaikainen orja ole ns. palkoillinen?
Kaiketikkin se työpaikkojen luominen on jo
silloinkin ollut hyveellinen teko. Eikä
kaiketikkaan se nimike lienee muuttanut sen
kohteen asemaa.

Äänestä
  • aivan.
    ja kyllä niitä työttömiä ja köyhiä jaksetaankin
    kiusata, niitä pieniä kiusalaisia istuu joka
    paikassa byrokraatti-hierarkiassa.

    suunnilleen käyttävät samanlaisia menetelmiä kuin
    tuo jumalankuva.
    joset tee sitätaitätä nii sitten tulet kyllä
    näkemään kärventymistä j n e

    Äänestä

  • kaikilla ihmisillä Suomessa on yhtäläiset
    mahdollisuudet koska koulutus on ILMAISTA
    yliopisto tasollakin. Ei voi siis väittää, että
    palkolliset olisivat nykyajan orjia, koska he
    ovat paikkansa valinneet. Raamatussa mainitut
    orjat ovat väkisin pakkotyöhön asetettuja, joilta
    ihmisarvo oli riistetty.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    kaikilla ihmisillä Suomessa on yhtäläiset
    mahdollisuudet koska koulutus on ILMAISTA
    yliopisto tasollakin. Ei voi siis väittää, että
    palkolliset olisivat nykyajan orjia, koska he
    ovat paikkansa valinneet. Raamatussa mainitut
    orjat ovat väkisin pakkotyöhön asetettuja, joilta
    ihmisarvo oli riistetty.

    vai niin.
    tyhmyys on puhunut- taas.

    on olemassa sosiaalinen ja psyykkinen perimä,
    siis kaikki "orjavanhemmat" ovat oman perimänä
    orjia ja niin myös heidän orjalapsensa j n e..

    sinäkin olet omien sosiaalisten olojen,
    vanhempiesi kasvatuskyvyn tai sen puutteen
    suurelta osalta tuottama hirmu tai maltillinen
    älykkö, tai jotain muuta.

    ei kaikilla ole samanlaisia mahdollisuuksia,
    vaikka opintolaina olisikin olemassa.
    minun aikanani opintolaina oli niin pienikin,
    ettei sillä elänyt.

    siis jos ei vanhemmat pystyneet sinua
    taloudellisesti auttamaan, et voinut juuri mennä
    yliopistoon opiskelemaan.

    ja eiköhän se vieläkin ole ilman taloudellista
    tukea vanhemmilta melko vaikeaa.

    oletko ajatellut että usein papin pojasta tulee
    pappi.
    tässä tuo sosiaalinen vaikutus näkyy oikein
    selvästi.

    Äänestä

  • kasvatettu kirjoitti:

    Ei se ole vaikeaa nykyaikana, jos ei käytä
    rahojaan viinaan ja tupakkaan, niin kuin useat
    tekevät.

    Eikä kukaan pakota pysymään vanhempien asettaman
    mallin rajoissa. Omat vanhempani ovat duunareita,
    eivätkä paljoa opiskelusta ole koskaan
    perustaneet. Jokainen ihminenhän voi kuitenkin
    hakea tietoa muualtakin kuin lähiympäristöstä.
    Kyllä mm. TV-löytyy kotoa ja kirjasto on
    ilmainen. Myös koulutus on tasavertaista, kun ei
    täällä eliittikoulujakaan ole.

    Minä en valinnut vanhempieni (tai suvun) mallia,
    tein omat ratkaisuni, opiskelin ja valmistuin
    yliopistosta. Olen tällä hetkellä
    johtotehtävissä. Opiskelun rahoitin osatöillä,
    joita ei juurikaan tarvinnut tehdä. Tuki on
    riittävä.

    Elikkäs nykyaikana kasvatusympäristö käsittää
    muutakin kuin vanhemmat, joten ei papin pojasta
    ole pakko pappia tulla. Tai duunarin pojasta
    duunaria.

    Äänestä

  • kyseisen elänyt kirjoitti:

    hyvä on että olet menestynyt opiskeluissa ja
    elämässä.

    tarkoitin vain että orjien on ehkä vaikeampaa
    tulla vapaaksi kuin jo vapaitten.
    oletko jo vapaa?
    tarkoitan, että sinun ei olisi pakko käydä
    ansiotyössä jos et haluaisi vaan voisit
    omistautua harrastuksillesi j n e... omilla
    varoillasi.

    Äänestä

Oletko tietoinen että olet itse jo saatanan orja.
Etkä sinä elä vaan olet kuollut.
Vain uudestisyntynyt ihminen elää.
Joh.1:4. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten
valkeus.

ET VOI HERÄTÄ ITSE ELÄMÄÄN ENNEKUIN OTAT ELÄMÄN
VASTAAN PELASTAJANA
1.Joh.5:12. Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla
Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.

EIKÄ SINULLA EDES OLE TULEVAISUUTTA KOSKA VAIN
PELASTUNEELLE ANNETAAN TÄMÄ:
Jer.29:11. Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka
minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan
eikä turmion ajatukset; minä annan teille
tulevaisuuden ja toivon.
1.Tim.6:19. kooten itsellensä aarteen, hyvän
perustuksen tulevaisuuden varalle, että saisivat
todellisen elämän.

Äänestä
  • Mikä sinä olet sanomaan, että joku on "Saatanan
    orja" tai "kuollut"? Mikä on kannattamasi
    predestinaatio-oppi, jonka mukaan väität, ettei
    puhuteltavallasi ole "tulevaisuutta"?

    Mitä sinulla on annettavana ihmiseksi
    syntyneenä meille etsiville, epäileville,
    väsyville ja ehkä katkerillekin lajitovereillesi
    muuta kuin tuomion sanoja ja Raamatusta
    poimittuja lauseita? Pystyy niitä moni muukin
    lainaamaan tarkoituksiinsa, mutta jos ne eivät
    tue henkilön persoonallista uskonnollista eheyttä
    ja Kristuksen maanpäällisen vaelluksen antamaa
    esimerkkiä, lauseet ovat vain tyhjiä lauseita.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Mikä sinä olet sanomaan, että joku on "Saatanan
    orja" tai "kuollut"? Mikä on kannattamasi
    predestinaatio-oppi, jonka mukaan väität, ettei
    puhuteltavallasi ole "tulevaisuutta"?

    Mitä sinulla on annettavana ihmiseksi
    syntyneenä meille etsiville, epäileville,
    väsyville ja ehkä katkerillekin lajitovereillesi
    muuta kuin tuomion sanoja ja Raamatusta
    poimittuja lauseita? Pystyy niitä moni muukin
    lainaamaan tarkoituksiinsa, mutta jos ne eivät
    tue henkilön persoonallista uskonnollista eheyttä
    ja Kristuksen maanpäällisen vaelluksen antamaa
    esimerkkiä, lauseet ovat vain tyhjiä lauseita.

    Hertta
    Ne lainaukset ovat Jeesuksen sanoja joka on
    rakkaus.Hänen Henkensä tuotteita.
    Vain ottamalla Hänet vastaan pelastajana otat
    eheytymisen vastaan ja siihen kuuluu myös Hänen
    Sanansa koska Hän on Sana.
    Sanan mukaan ydelläkään syntisellä ei ole
    tulevaisuutta.
    Raamattu sanoo:Jer.29:11. Sillä minä tunnen
    ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo
    Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan
    teille tulevaisuuden ja toivon.
    Vain Jumalassa on tulevaisuus.

    En minä olekaan puhunut omia sanoja vaan Jumalan
    Sanoja.
    Valitset itse onko sinulla tulevaisuus ja toivo.
    Tiedän ettei kenelläkään uudestisyntymättömällä
    sitä ole.
    Sen verran minäkin Sanaa tunnen

    Äänestä

  • Jumalan kuva kirjoitti:

    kyllä sinä mies kuule näytät tarvitsevan useamman
    kuin yhden uudelleensyntymisen!

    mene takaisin paskan ja kusen väliin ja yritä
    sitten uudelleen.

    katotaan sitte eikö jutut parane.

    Äänestä

  • synnyttäjä kirjoitti:

    kyllä sinä mies kuule näytät tarvitsevan useamman
    kuin yhden uudelleensyntymisen!

    mene takaisin paskan ja kusen väliin ja yritä
    sitten uudelleen.

    katotaan sitte eikö jutut parane.

    synnyttäjä.

    Vain hullu sanoo, ei ole Jumalaa.
    Gal5:19. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne
    ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
    20. epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys,
    riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat,
    lahkot,
    21. kateus, juomingit, mässäykset ja muut
    senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon,
    niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka
    semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan
    valtakuntaa.

    voi sinua syntistä, et huomaa roskaa omassa
    silmässäsi.
    jokaiseen syntiin sinä olet syyllistynyt, saasta.
    ajattele vaikka tuota seksikateuttasi.
    mutta jos tunnustat nyt kiltisti ja kumarrat 538
    kertaa koillisluoteeseen päin, voit ehkä
    pelastua.sanoin vain ehkä, koska milloinkaan ei
    voi olla aivan varma puhallanko juuri siitä
    suunnasta vai missä minä sinun jumalasi
    milloinkin pelehdin enkelieni kanssa.

    kun minä katselen sinuan touhujasi on minulla
    niin hauskaa että jos en olisi jumala niin olisi
    kuollut jo kauan sitten nauruun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

herätkää elämään, pyydän kirjoitti:

Kertoo sen, mitä 2000-3000 vuotta vanhat yhteisöt
ja yhteiskunnat ovat ajatelleet. Ehkäpä sieltä
jostain löytyy idea uskoon ja Jumalaan, mutta
pääosin koko kirja on ihmisten kuten Paavalin
ajatuksia. No, koko mies piti naisia
vähempiarvoisina, kirjoitti siitä seurakunnille,
ja kirjeet joutuivat Raamattuun. Nyt jotkut
pitävät tätä 2000 vuoden takaista VANHAA
käsitystä autuaaksi tekevänä.

Ei Jumalan, vaan todella vanhan, rotu- ja
sukupuolisortoisen yhteisön käsityksiä. Ajat ovat
muuttuneet, ihmiset ovat nykyään tasa-arvoisia,
muuttukaa siis tekin ajan mukana, tulkaa pois
vuodesta 50 jKr. Tulkitkaa Raamattua ilman vanhan
yhteisön lähtökohtia, meidän ajan mukaisesti.

Huomatkaa myös, että Raamatusta löytyy kohta,
jossa suorastaan kehoitetaan juutalaistenkin
ottamaan orjan itselleen, ihmisen joka on
vähempiarvoinen. No pitäisi tuollaistakin
kehoitusta noudattaa. Ei tietenkään, sillä se oli
silloisen ajan hengen mukaista. Nyt on nyt ja
tulevaisuus tuo lisää ihmeitä mukanaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu