Isä ulos osastolta?

sai isä olla sairaalassa aamusta iltaan, lähti kun aloin nukkumaan ja aamulla soitin miehelle milloin ollaan vauvan kanssa herätty, että nyt voisi tulla takaisin sairaalaan. Perhehuone olisi saatu viimeiseksi yöksi, mutta tuntui jo turhalta, koska olin kyllä tosi väsynyt ja oli ihan mukava saada vain rauhassa nukkua.

Itse olen eḱan lapsen puolisen vuotta sitten saaneena aloittajan kanssa samaa mieltä. Ihan hullua, että sektion jälkeen ekana yönä imetystä opetellasi ja vaippoja vaihdellessa piti koko ajan "häiritä" henkilökuntaaa. Olisimme vallan mainiosti pärjänneet kolmistaan perhehuoneessa isin kanssa :) Kerta kaikkiaan KAIKILLE kamala kokemus olla kolme vrk synnytyksen jälkeen osastolla vaavin kanssa enimmäkseen kahdestaan.

Samaa mieltä olen aloittajan kanssa!
Sain esikoisen vuosi sitten ja me onneksi saimme perhehuoneen. Synnytys oli tosi vaikea ja rankka. En pystynyt itse tehdä mitään muuta kun imettää ja makoilla sängyssä koko lapsivuodeajan. Lapsi syntyi aamusta ja synnytyksen jälkeen olin pahojen repeämien takia leikkaussalissa ompelussa 2h ja heräämössä toisert 2h. Lapsen isä oli tämän ajan vauvan kanssa kahdestaan. Kun päästiin koko poppoo vuodeosastolle, makasin minä vielä koko loppu päivän tiputuksessa ja katetroituna sängyssä. Tipan ja katetrin sain pois vasta myöhään illalla ja loput päivät meni vain makoillessa ja nukkuessa. Voi olla, että juuri tämän takia meille se perhehuone järjestettiin, vaikka tilan puutetta siellä oli olikin silloin.

Odotan nyt toista lasta ja mua suorastaan pelottaa ajatus siitä, että mitä jos me ei saadakaan tällä kertaa perhehuonetta ja joudun olla yksin kaikki päivät vauvan kanssa. Ja samassa huoneessa pahimmassa tapahtuksessa monta muutakin juuri synnyttänyttä. Mua ihan ahdistaa ajatus semmosesta. Perhehuone oli todella hyvä keksintö, myös isä sai olla yötä päivää minun ja vauvan kanssa ja saatiin rauhassa totutella vauvan hoitoon. Kotiin oli mukava palata, ja isälläkin oli jo käsitys siitä vauva hoidosta kun oli saanut ensimmäiset päivät seurata sitä aitiopaikalta 24/7. Mä todella toivon, että saataisiin tälläkin kertaa perhehuone. Esikoisen synnytyksen jälkeen olin tosi herkillä ja itkin paljon. Mä en pysty kuvitellakaan, että olen muiden naisten kanssa samassa huoneessa itkemässä ja yksin juuri vastasyntyneen lapsen kanssa. Kamalaa :/

Samaa mieltä! Odotan ensimmäistä lastani ja jo mietin miten laitostunutta on sairaalassa. Perhehuoneita ei sairaalassani ole yhtäkään ja jos on tuuri pääsee kahden hengen huoneeseen johon sit ei toista synnyttäjää tule ollenkaan. Mutta miten herkkänä synnytyksestä pärjää yksin sairaalassa kun vain haluaisi olla koko perhe yhdessä. Melkeen tekee mieli heti synnytyksen jälkeen kerätä kimpsut ja kampsut ja lähteä saman tien kotiin.

Minä väsyin ihan loppuun esikoisen kanssa sairaalassa, kun ensin takana raskas synnytys (ja sitä ennen pitkä univelka) ja sitten piti yöt jaksaa hoitaa vauvaa yksin ilman mitään hoitoapua. Kun pyysin hoitajaa pitämään vauvaa yöllä, kommentti oli että, jos et vauvan kanssa yksin pärjää täällä, et pärjää kotonakaan. Päivälläkään ei oikein voinut sairaalassa nukkua, kun mies olisi hoitanut vauvaa, mutta koko ajan oli jotain hässäkkää siinä huoneessa. Kyllä odotin sitä hetkeä että pääsen kotiin!! Ja kun lopultakin päästiin kotiin, vauva isukille ja itse painelin nukkumaan!!
Oli jotenkin todella orpoa viettää yöt vauvan kanssa sairaalassa yksin, ja suorastaan laskin minuutteja, koska mies tulee takaisin!

Olisihan tuo ihan kiva ajatus. Paha vain ettei sairaaloissa ole tilaa. Ja ei tule olemaan tilaa kun pieniä yksiköitä suljetaan ja ahdetaan niistä synnyttäjät isoihin sairaaloihin.

Tuli tunne, ettäolet jotenkin katkera siitä että olet joutunut yksin heräämään yöllä imettämään ilman isää? Ensisijaisestihan lapsi tarvitsee äitiään ja siinäkin on varmasti vastasyntyneelle tarpeeksi tukea ja turvaa uudessa oudossa maailmassa, kun on äiti 24/ 7 läsnä. Miksi isän pitäis olla sairaalassa joka tunti??? En ymmärrä, tietääkseni yksikään lapsi ei ole vammautunut mieleltään kun ei ole sitä isää ollut napanuoraa leikkaamassa ja sairaalassa vierellä. Kyllä sen vuorovaikutussuhteen ennättää myöhemminkin rakentamaan.
Ottaisitko miehesi mukaan myös sterilisaatioo, kodunpoistoon ja aborttiin???????Ettei vaan jään mitään kokemusta vajaaksi??????

vai että oikein äitiyshuollossa = ei mitään käsitystä normaali sairaalan arjesta??? Täyshoitoloiksi vaan kaikki sairaalat, eikö niitä ala jo yksityisellä puolella olemaan, täyshoitoloita, kun isket erurot pöytään saan pitää sairaalassa vaikka lemmihamsteria vierellä juoksupyörässä juoksemassa jos haluat.

Aina on mahdollisuus lähteä kotiin. Ei siellä sairaalassa kukaan pakota olemaan. Suomi on vapaa maa ja ellei ole pakkohoidossa psykiatrisella, niin kimpsut kasaan ja kotiin.

Itse en ainakaan ole kuin käynyt sairaalassa synnyttämässä. Synnytyssalissa pidetään noin 2 tuntia seurattavana. Osastolla olen ollut noin 8 tuntia ja sitten olen lähtenyt vauvojeni kans pois. (4 lasta.)

Kolmantena synnytyksen jälkeisenä päivänä olen käynyt vauvan kanssa vastasyntyneen tarkistuksessa (kuulemma aikaisemmin sydämen sivuäänet eivät kuulu)

Ja neuvolan täti on käynyt ensimmäisinä päivinä kotona painamassa kohtua ja tarkistamassa vuotoa.

Kuinka niin laittanut oman mukavuuden haluni turvallisuuden ja terveyden edelle? Sekä minulle ja lapsilleni on ollut parasta, että menen kotiin. Asiat lähtevät siellä luistamaan paljon paremmin. On oma rauha ja vauvan tavarat ovat paikallaan. Ja mies on ollut auttamassa tarvittaessa. Saa heti totutella uuteen elämään johon on tullut yksi lapsi lisää.

Ei sairaalassa todellakaan tarvitse olla jos raskaus on mennyt hyvin ja samoin synnytys. Esikoiselta kysyttiin, että olenko varma, että haluan lähteä kotiin etten tarvitse opastusta tai lepoa. Muilta asia jo esitettiin, että te varmaan lähdettekin kotiin ja tulette sitten tarkastukseen parin päivän päästä. -Miten ihmeessä vauvan vieminen kotiin on vauvan vaarantamista. Päin vastoin nykyään osostoilta saa mitä ihmeellisempiä tartuntoja. Polikliiniset synnytykset tulevat lisääntymään suomessakin.

Baarissa olen käynyt viimeksi vuonna 1996 ja paukun join uutena vuotena 2000 eli en nyt itseäni mitenkään suurkuluttajana pitäisi : ) -Mistä ihmeestä semmoista olet saanut päähäsi, että joisin? Itse taidat kippailla sitä viinaa aikalailla kun heti epäilet, että muutkin...

Taidat olla kade, kun olen itsevarma äiti joka luottaa elimistöönsä ja kykyynsä huolehtia jälkeläisistään... -Mene sinä vaan sinne drinksulle. Minä kyllä hoidan omat lapseni.

Itse kolmen lapsen äitinä koen, että kyllä jokaisen aikuisen naisen tulee uskaltaa jäädä oman lapsensa kanssa ihan ilman miestäkin sinne sairaalaan. Mielestäni vain ruokitaan läheisriippuvuutta kun ajatellaan, että joka hetki pitäisi olla joku tukeana ja turvana. Kaikkea elämässä ja parisuhteessa ei tarvitse eikä voi jakaa, kyllähän vastuuntuntoiset isät kuitenkin vierailevat ensipäivinä sairaalassa ja tutustuvat lapseen kunnolla kotona.

Ainakin itseäni on ärsyttänyt ja huvittanut sairaalassa "asuvat" miehet. On muille synnyttäneillä naisille mukavampaa kun vieraita miehiä ei pyöri joka hetki osastolla. Sairaalassaoloaikahan on käsittääkseni tarkoitettu naisen palautumiseen synnytyksestä sekä äidin ja lapsen tilan tarkkailuun eikä kiintymyssuhteen muodostumiseen.

Sitä paitsi yksinolon sietäminen uudessa tilanteessa päinvastoin kasvattaa rohkeutta ja vastuunottokykyä lapsen hoidon suhteen.

Niin, mitähän miehet tästä tuumaa...?
Varmasti suuri osa naisista toivoo mieheltään apua ja tukea lapsen hoitoon mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jo sairaalassakin. Mutta onko miehet yhtä innokkaita tulemaan osastolle? Olisi mukava kuulla miehistäkin näkökulmaa aiheeseen, koska itselläni on sellainen olettamus (ja täysin olettamus, myönnän) ettei miehet välttämättä koe oloaan kovin luontevaksi osastolla ympäri vuorokauden.

Tai sitten minulle on sattunut lähipiiriin nämä Suomen laitos-, sairaala- yms. kammoiset miehet, jotka lähinnä ajattelevat vastenmielisyydellä sairaalassa olemista´... :)

Mä oon ihan samaa mieltä. Itse onneksi sain perhehuoneen ja mies oli sairaalassa tasan yhtä kauan kuin minäkin. Sai heti alusta asti osallistua vauvan hoitoon ja tutustumiseen yhtä paljon kuin minäkin.

Ensin tilanne synnyttämään tullessa näytti siltä, että miehen olisi pitänyt lähteä kotiin siinä vaiheessa kun minä ja vauva siirrytään osastolle. Kävi kuitenkin aivan loistavasti, sillä kun se aika koitti, hoitaja tuli ilmoittamaan, että toinen perhehuoneista olikin juuri tyhjentynyt ja me pääsimme siihen! :-)

Mutta kyllä minua suretti aivan mielettömästi kun vielä oltiin siinä uskossa, että mies joutuu lähtee välillä pois. Myös mies oli todella harmissaan. Kirottiin että on se kumma kun ei panosteta enemmän sairaaloissa osastoille tilojen järkkäämiseen, niin, että KOKO perhe saisi olla yhdessä, eikä vain osa siitä.
Kyllä ne kolme päivää olisivat menneet hitaammin jos mies ei olisi ollut paikalla. Ja hänestä oli aivan loistavasti apua ensimmäisenä yönä, kun itse olin vielä aivan poikki, väsynyt, heikko synnytyksen jälkeen. Hän nosti vauvan aina vielenni syömään, hän vaihtoi vaipat yms. Ei tarvinnut hoitajia kutsua paikalle, vaan saatiin itse hoitaa lapsi. Aamulla sitten olinkin jo enemmän voimissani ja pystyin itsekin tekemään jo jotain. Ekan kerran taisin aamulla nousta omille jaloilleni. Lapsi syntyi seiskalta illalla.

Näin jälkeenpäin ajateltuna olen edelleen sitä mieltä, että olisin tosi pettynyt ja harmittelisin jos isä olisi joutunt lähtemään välillä pois ja käymään vain vierailuaikoina. Aivan kuin hän olisi joku vierailija, niinkuin esim. isovanhemmat. Olisipa taas ollut hohdokasta kun isäntä pääsee kattoo vauvaa yhtä paljon kuin isovanhemmat. Ja kun huoneissa olisi kuitenkin vähintään yksi äiti ja vauva itsensä lisäksi, ei siksikään olisi isä voinut olla siinä paljoa, ettei "kämppistä" ala ärsyttämään.

Eli ihan samaa mieltä aloittajan kanssa. Jos perheestä tuntuu että isän on saatava jäädä yhtä pitkäksi aikaa kuin äiti ja lapsi, siihen PITÄISI olla mahdollisuus!

On tosiaan varmaan ihan luontevaa, että iskä hoitaa isommat muksut kotona synnytyksen ajan/ jälkeiset päivät jos niitä on.. Mutta törkeää, että esikoisen tullessa maailmaan isä sysätään tylysti sivuun. Kun sitä varhaista kotiutumista ei yleensä esikoista saaville suositella niin pitäisi olla AINA mahdolisuus perhehuoneeseen..

Mikä ettei; tarpeen mukaan tilaa myös isommille sisaruksille perhehuoneeseen! :) Uudelleensynnyttäjät nyt vaan yleensä kotiutuvat nopeammin ja ainakaan ihan pienen taaperon paras paikka ei edes välttämättä ole vieras sairaalaympäristö (ja ehkä reilustikin vuotava/ kipeä/ väsynyt äiti?)... Mutta jos jostakin täytyy tilanteen muuttaminen aloittaaa kohti perhemyönteisyyttä niin juuri tuosta ensisynnyttäjien mahdollisuudesta saada jakaa ensimmäiset hetket mullistavasta tilanteesta isän kanssa.

Hienoja ajatuksia sinulla :), itse kun synnytin lapseni, ei mieheni olisi mitenkään voinutkaan olla kanssamme koko ajan, hän oli päivät töissä ja lisäksi meillä on 100 km synnytyssairaalaan joten ihan kaksin olin lapseni kanssa siellä ja ei meillä mitään hätää ollut :).

Me olimme perhehuoneessa Hyvinkään uutuuttaan kiiltävissä tiloissa. Palvelu pelasi ja mahtavankokoista taulu-tv:tä tuijottelimme vauvan nukkuessa. Oltaisiin viihdytty pitempäänkin.

Ihanan rauhallista noissa perhehuoneissa. Tarjoilu pelasti ja oman kullan kainaloon oli ihana käpertyä. :) Oma suihku ja wc jne. Ja se rauha!

Ihan kaikkia noihin ei kuitenkaan voida päästää ja hyvä niin. Mieheni on vaikutusvaltainen insinööri ja sitä kautta meille varattiin oma huone. Muilla oli sitten aika ahdasta.

Eihän siitä mitään tulisi, jos kaikille järjestettäisiin mahdollisuus perhehuonetasoiseen palveluun.

Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta sitten kun lapsien aika on niin ehdottomasti haluaisin että isä voisi olla paikalla sairaalassa jopa yötä päivää. Jotenkin olen tätäkin asiaa pitänyt itsestäänselvyytenä, mutta valitettavasti tuttavien kokemuksien perusteella tilanne onkin täysin päivänvastainen. Joissain sairaaloissa isä on passitettu melkein synnytyssalista suoraan kotiin ja puoliso on lapsineen toimitettu kaksistaan täpötäydelle osastolle, mikä on mielestäni niin väärin.

Itsekin olen omillani toimeentuleva nainen, enkä pidä itseäni miehestä riippuvaisena, mutta siitä huolimatta myös miehellä tulisi olla oikeus tutustua lapseensa heti syntymän jälkeen eikä vain nähdä uutta perheenjäsentä vierailuaikojen puitteissa.

Olen itsekin muutoin herkkä ihminen ja tulen varmasti olemaan mahdollisen tulevan synnytyksen jäljiltä todella herkillä ja näissä tilanteissa tilannetta ei varmastikaan paranna se, että isä passitetaan synnytyksen jälkeen vaan kylmästi kotiin.

Kylmä tosiasia on vaan se, että jokaisesta asiasta pyritään nykypäivänä säästämään niin myös tästä. :(

Aikuistukaa nyt hyvät ihmiset. Ei kai siinä toisen tarvitse koko ajan olla pitämässä kädestä kiinni. Ei kai sitä miestä nyt tarvitse koko ajan vahtia synnärilläkin ollessaan. Tokihan näitäkin miehiä on jotka juoksevat suoraan synnäriltä juhlimaan eikä heillä todellakaan ole huoli lapsen saatikka vaimonsa hyvinvoinnista, mutta ne miehet olisi kannattanut jättääkin sinne kapakan nurkkaan eikä ryhtyä synnyttämään näille rentuille lapsia.

Ihan monta viikkoa on pitänyt pyöritellä tuota ajatustasi, ennen kuin puen omat ajatukseni sanoiksi. Ensinnäkään en pidä ajatustasi ihan toteutuskelpoisena. Sairaala on kuitenkin ensisijaisesti paikka jossa hoidetaan sairauksia ei siis mikään lepokoti tai perhekeskus. Kohtuullisilla järjestelyillä saataisiin ehkä toteutettua asiat niin, että isät saataisiin osastolle mahtumaan ja näin tutustumaan uuteen perheenjäseneen, kuitenkin suurimmassa osassa perheistä on muitakin kuin vanhemmat ja tämä syntyvä pienokainen.

Ensin tietenkin osastolle pitäisi majoittaa vanhemmat sisarukset. Pitäisikö heille olla jotain omaa tutustumisohjelmaansa ja sopeutumisvalmennustaan? Vai miten meinaat heidän viihtyvän sairaalan arjessa? Entäs ne lemmikkikoirat ja hamsterit? Kukas niitä hoitaa sairaalassa olo ajan vai pitäisikö nekin mahduttaa perhehuoneeseen (vai pitäisikö olla huoneistot)? Entäs muu suku? Perhekäsitys vaihtelee aika paljon perheittäin.

Enemmänkin lähtisin miettimään perheen mukaan pääsyä nopeiden kotiutumisen kautta. Miksi hyvin menneen synnytyksen jälkeen makuuttaa tervettä äitiä ja vauvaa sairaalassa. Esim. enää vuorokauden jälkeen tulee tosi harvoin komplikaatioita, jotka vaatisivat lääkärin hoitoa muutamassa minuutissa.

Vauvan hoitoa ja imetystä voi ihan hyvin (jopa paremmin harjoitella kotona). Samoin lepääminen onnistuu monen mielestä kotona paremmin. Tämän järjestämiseksi pitäisi vaan saada kätilön ja mahdollisesti myös kotihoidon palvelut kotiin. Pitäisi saada kätilöt kiertämään perheisiin, niin että he olisivat muutaman tunnin päivässä (mielellään vaikka pari jaksoa päivässä) ohjaamassa perhettä. Vai muodostuisiko tähän ihan oma ammattikuntansa hoitoalan ihmisistä, jotka erikoistuisivat hoitamaan, neuvomaan ja ohjaamaan näitä perheitä, sekä tunnistamaan ne äidit ja vauvat joilla on joku sairaalahoitoa vaativa komplikaatio (esim. vauva kellastuu tai äidillä kohtutulehdus). Perheisiin voitaisiin tarvita myös kotiapua (voisiko esim. kätilö tuoda lämpimän ruuan tullessaan). Perhe voisi käydä sitten vauvan ollessa muutaman päivän ikäinen sairaalassa tai neuvolassa lääkärintarkastuksessa tai lääkäri voisi myös kiertää perheissä.

Näin vauva pääsisi heti perheenjäseneksi ja koko perhe saisi tarvitsemaansa tukea vauvan kanssa olemiseen. Sairaalavuorokauden hinta on sen verran kova, että sillä hinnalla saisi varmasti aika monta päivää kätilöapua kuhunkin perheeseen.

Aloituksen kirjoitin tosiaan yhtään kertaa synnyttämättömänä, vain teoreettisesta näkökulmasta. Ja nyt yhden sektioreissun läpikäyneenä en ole täysin muuttanut mieltäni. En kaipaa miestä koko ajan pitämään kädestäni kiinni, mutta olisin todellakin kaivannut jotakuta auttamaan vauvan rinnalle ja rinnalta yöaikaan toisena yönä sektion jälkeen, ja henkilökunnalta ei apuja herunut. Osasto oli tupaten täynnä, ja 24h sektion jälkeen osaston tarjoama palvelu oli minulle/meille tasan kohdun painaminen, ruoka ja lastenlääkärin tarkastus. Ihan ymmärrettävistä syistä, eivät he voi moneen paikkaan yhtä aikaa revetä!

Alussa kyljen kääntäminenkään ilman vauvaakaan ei onnistunut ilman itkuja, joten vauvan kanssa se varmaan olisi ollut mielenkiintoista. Kivut oli kovat (sektio ei ollut "perusversio" ja silti Panadolin voimalla mentiin), joten lopulta imetin yöt itkien seisaallaan kun en vauva sylissä päässyt istumaan/sänkyyn tai saanut istualtaan/sängystä kurotettua vauvaa syliini. Hemoglobiini seitsemässäkymmenessä, joten pidemmän päälle alkoi seisoskelu tuntua huteralta. Luojalle kiitos kunnon hysteerisen kerjäämisen päätteeksi suostuivat kotiuttamaan meidät tavallista nopeammin ja kotona oli auttava käsipari läsnä tarpeen mukaan 24/7. Muutamaa päivää myöhemmin pärjäsin jo yöt ilman apuja.

Ja tässä tapauksessa oli todellakin kyse minun itsekkäistä tarpeistani, isä ja lapsi ehtivät kyllä hyvin sitoutua toisiinsa minun maatessani heräämössä. Joten "perheytyminen" ei isän poissaolosta kärsinyt, mutta minä todella tarvitsin apua. Päiväsaikaan sitten sitä sain mieheltä osastollakin, pääsin suihkuun, pystyin hoitamaan vauvaa ilman kohtuuttomia kipuja, ja pelkäsin sitä kun illalla miehen piti lähteä kotiin, ja vauva alkaa jossain vaiheessa itkeä ja minulta kestää kohtuuttoman kauan kammeta omin avuin sängystä häntä lohduttamaan.

Ja edelleen, tiedän ettei KÄYTÄNNÖSSÄ isien paikallaolo ole läheskään kaikille tarpeen tai järkevää, eikä sairaalan näkövinkkelistä mahdollista saati taloudellisesti fiksua. Mutta kuten sanoin, saahan sitä haaveilla :) Toivottavasti seuraavan lapsosen syntymän (=sektion) jälkeen olen vähän paremmassa kunnossa, jos pitää ilman apuja pärjätä.

Meillä kans synnytettii yöllä 4 aikaan. Meille sanottiin synnytysvalmennuksessa, että synnytyksen jälkeen ollaan synnytys salissa 2 tuntia, mutta heti ku alettiin kysellä perhe huonetta, ja siitä että halutaan olla yhdessä, niin kätilö sanoki että joo voidaanki tästä lähtee jo vuode osastolle ja isä voi lähtee kotiin. ja se kätilö oli koko ajan alusta loppuun tosi vittumainen. Ei sitä isää voi pois sulkea heti lapsen synnyttyä ja lähettää yksin kotiin itkemään. Ei saanut edes sekunttiakaan olla siinä sängyn vieressä,vaan heti käännytettiin ovelta pois, todella törkeästi. tehtiin kyllä valituksia, mutta mitäs se hyödytti, ei yhtää mitään. oli muutenki hoito virheitä synnytyksen aikana. Lapsiki tuli niin kovaa vauhtia ulos että meinas kätilö tiputtaa vauvan lattialle, just sai sen metallikärrynsä alle vedettyä..ja vaikka mitä muutakin. Kätilön nimeä en viiti tänne kirjoittaa, mutta tällaista saattaa käydä hyvinkään sairaalassa. Ainakin meille kävi. Kyllä siellä tilaa on sen verran että voi sängyn vieressä istua hetken aikaa, vaikka olisikin yö. päivälläkin samaan huoneeseen tuli synnyttäneitä ja isät kyllä sai tulla mukaan. Ikinä en kyllä enää sinne uskalla mennä synnyttämään, jos joskus vielä haluis toisen lapsen.

Pakko sanoa, että olin synnyttämässä kätilöopiston haikaranpesässä, ja se oli elämäni parhaat kolme päivää. eikä olisi missään nimessä ollut sitä ellei mieheni olisi ollut mukana. lapsen syntymä on niin uskomaton asia, että soisin sen rakkauden kokemuksen ihmeellisine öineen, kun ei onneltaan pysty nukkumaan kaikille uusille vanhemmille. myös miehille. ne kolme yötä teki meistä perheen ja opetti meitä arvostamaan elämää enemmän kun mikään ikinä ennen.

Vitti sä AP oot raivostuttava jankkaaja....

mä synnytin marraskuussa 2011.. meitä harmitti lapsen isän kans todella paljon kun isä joutu heti lähtemää synnytyksen jälkeen kotia ku osastolle mentii.. mä itkin lapsen isä itki... ne oli elämäni kauheimmat 4 päivää sairaalassa, missä lapsen isä sai vaan käydä vierailulla.. meiltä kotua on sairaalaan missä synnytin 80km matkaa.. ei mikään pikkune matka.. mä olin synnytyksen jälkeen nii itkune ne 4 päivää mitä sairaalassa vietin että huhhuh.. en saanu nukuttua sairaalasa ku samassa huoneessa olevan lapsi huusi ja huusi.. meillä on itellä nii rauhallinen lapsi että se ei paljoa itkeny.. olin nii helpottunu ku kuulin sairaalassa että päästään kotia, että aloin taas itkemää, soitin ukolle että saa tullahakemaa.. no se oli jo aikasemmi lähteny ajamaa ja oli kohta perillä.. voi mikä helpotus oli :)

Hei

Kysyin lapsena äidiltäni että oliko isäni mukana lapsiensa synnytyksissä.
Äiti vaan tuhahti että ei, mitä tekemistä sillä nyt siellä olisi ollut, olisi vaan ollut tiellä...;)

Esikoiseni sain kuusi vuotta sitten. Synnytys alkoi illalla ja olin jo synnytyksen alussa lopen uupunut. Vihdoin 14 tunnin kivuliaan synnytyksen jälkeen päästiin vauvan kanssa osastolle. Minä olin väsynyt ja vauva oli väsynyt. Mieheni osallistuminen synnytykseen oli korvaamatonta. Mutta ei kyllä tullut mieleenikään että olisin halunnut mieheni yöksi sairaalaan. Mieheni kuorsaa niin kovaa välillä että ikkunat helisee. Jos olisin saanut perhehuoneen pelkästään minulle ja vauvalle niin se olisi ollut paras juttu.

Olen erittäin herkkäuninen ja oli kestämistä kun samassa huoneessa oleva nainen kuorsasi kuin hinaaja. kahden päivän päästä hinaajan jälkeen tuli ylienerginen täti joka olisi halunnut kovasti jutella ja sosiaalisoida kanssani....huh.Käänsin vaan kylkeä ja yritin nukkua.Siinä kun mieheni olisi ollut vielä säätämässä niin järkihän olisi lähtenyt. Viiden todella huonosti nukutun yön jälkeen pääsin kotiin. Ja sitten kyllä nukuin kaikki univelat pois.

Laitoin heti lapsemme nukkumaan toiseen huoneeseen viikon kotona olemisen jälkeen. Lapsemme heräsi aina mieheni kuorsaukseen...ja minä lapsen kääntymiseen sängyssä. Sitte oltiin kaikki hereillä. Mieheni kuorsaukseen olen jonkin verran tottunut tässä 10 vuoden aikana mutta aika ajoin jompikumpi meistä nukkuu sohvalla.

Meille on tulossa toinen lapsi ja olen jo laatinut sotasuunnitelman sairaalaa varten. Joko hankin todella hyvät korvatulpat tai sitten ostan töistä kuulosuojaimet jossa on myös radio. Enkä varmasti oli kahta päivää kauempaa jos kaikki synnytyksessa on mennyt hyvin. Mieheni saa kyllä sitten synnytyksen jälkeen mennä kotiin hoitamaan asioita. Esikoinen pitää saada aamulla esikouluun jos on arkipäiväja kodin saa luvan siivota jos on sotkuinen.

Vauvaan mielestäni kyllä kerkeää tutustumaan sitten kotonakin. Muutenkin olen asennoitunut siihen että molemmat vanhemmat ovat lapselle yhtä tärkeitä ja molemmat osaavat hoitaa lasta yhtä hyvin oli lapsi viikon tai 18 vuoden ikäinen. Äitiyslomalla tietenkin minä hoidin enemmän ja minun mentyä töihin lapsen ollessa 10 kk suht saman verran.

Itse olin todella kiitollinen, että isä sai olla sairaalassa apuna ja tukena, myös yöllä. Olin niin väsynyt ja kipeä, että tuskin vauvanhoidosta olisi tullut mitään omin neuvoin. Ehdottomasti parempi startti saatiin näin vauvan kanssa, kuin että jos olisin joutunut polttaa itseni loppuun jo sairaalassa.
Yksin pitää pärjätä vauvan kanssa joo, mutta ei välttämättä heti synnytyksen jälkeen. Yhteisön/perheen tuki on ollut yleensä kuvioissa silloinkin, kun vielä synnytettiin saunassa, joten miksi tänän päivänä pitäisi pystyä täydelliseen itsenäisyyteen? Pitäisikö itsenäisyyttä vaalien samantien vaikka synnyttääkin yksin?

Onko kellään kokemuksia TYKSin käytännöistä isän yöpymisen suhteen? Ja kuinka pitkään ensisynnyttäjää voidaan "väkisin" pitää osastolla ennen kotiuttamista? Olettaen että raskaus ja synnytys normaaleja ja äiti ja lapsi terveitä.

vuosi sitten tyksissä oli kaksi perhehuonetta, mutta synnyttäjiä niin paljon että ei ollut toivoakaan päästä perhehuoneeseen. isä sai olla osastolla muistaakseni klo 10-20. ensisynnyttäjä on varmaan n. 3-4 päivää osastolla, jos kaikki muuten hyvin niin seuraavat että vauvan paino rupeaa nousemaan, ennen kotiin on turha kuvitella pääsevänsä.