kun maatalousministeriksi tulee kokoomuslainen? Viimeksi kun paikalla oli Lipposen hallitusten ei-kepulainen Kalevi Hemilä, kepulaiset järjestivät monenlaista tempausta yhteiskuntarauhaa häiritäkseen. Laittomuuksiakin. Onko taas luvassa sellaisia? Juputusta on jo kuulunut ja pientä kiusantekoa rehellisiä töihin matkaavia ihmisiä kohtaan, joiden puoluetausta on jussijuputtajien tiedossa. Selitä siinä sitten joka aamu työpaikalla, että siellä oli taas "rikkoontunut" traktori keskellä tietä. Pitänee suunnitella uusi reitti.
Muuttuuko maataloudessa jokin,
30
140
Vastaukset
- jemmmari
Taktiika on muuttunut täysin.
Me tulemme Helsinkiin jokainen omilla autoilla,ei mitään tarroja ei muutakaan huomiota herättävää.Ajamme autoilla hiljaa varsinkin risteykksissä,suorastaan viivyttelemme joka tilanteessa.Näin saamme liikenteen sekaisin.Sama tulee jatkumaan viikosta toiseen,varsinkin jos on jotakin tärkeää tapahtumaa,ruuhkat ovat taattuja. - kaikki kansa on..
samaa mieltä , kyllä kiinteistöverojen ulottaminen maatalousmaihin ja tukien leikkaukset tervehdyttävät yrittämistä ja veronmaksajien ymmärtämistä mitä on oikeudenmukainen verotus, onneksi erilaisten tukien tehtailu loppui kepun taholta, kyllä kaikkien pitää osallistua veronkantoon ,eikä vaan valtion kustannusten nostoon
- Täysin samaa
mieltä. Ansiodidonnaista on välittömästi korotettava ja niihin on liitettävä myös kesälomakorvaus.
- ----------------l
Mtk on terroristijärjestö, kepu sen poliittinen siipi ja sen kannattajat jakaantuvat kahteen osaan. Niihin, jotka tyhmyyttään kannattavat kepua, omaa etuaan vastaan ja maajusseihin, jotka kannattavat kepua oman etunsa takia. Mutta huonosti kepu on asiansa hoitanut, kun kummastakin ryhmästä kepun kannattajia koko ajan suureneva joukko siirtyy kannattamaan muita puolueita. Löytyykö niitä tihutöiden tekijöitäkään enää maajusseista MTK:n masinoimiin terrori-iskuihin? Taitaa alkaa jäädä pelkän uhoamisen asteelle. Ja jos ei, onhan maassa poliisivoimat, jotka pistää änkyräkepulitkin virkansa puolesta ammattitaitoisesti säilöön viilentämään tunteitaan. Siinä isotteleva kepujussikin huomaa pienuutensa, kun kaksi konstaapelia nostaa jussukan kainaloista kyytiin. Se se ottaa mölisevää jussia pattiin ja sitten nolottaa.
- Juupa juuuh
Puhut ilmeisesti herra Arhinmäestä
- Täältä pesee ja link
Tulispa mies miestä vastaa poliisi nähtäisiin mistä kana kusee ja ketä viedään. ja mihin.
- kepulainen pimeästä
Täältä pesee ja link kirjoitti:
Tulispa mies miestä vastaa poliisi nähtäisiin mistä kana kusee ja ketä viedään. ja mihin.
Sinulle antaisi "pamppiakin" ja taida sitä salaa toivoakin.. Sinut ne veisivät pimeään peräselliiin ja siellä on seinissäkin kahlee.. Lestakepulaisen märkä päiväuni...
- Miksi?
Täältä pesee ja link kirjoitti:
Tulispa mies miestä vastaa poliisi nähtäisiin mistä kana kusee ja ketä viedään. ja mihin.
Poliisin ammatti ei ole nyrkkeilyä tai painia tai mitään muutakaan kaksinkamppailulajia. Jos ei sinua yksi poliisipartio taltuta, tilataan toinen. Menosuunnan osoittaa lopulta kuitenkin poliisi sinunlaisillesikin.
Mutta maatalous se näköjään menestyy kaltaistesi isottelijoiden voimin, kunhan tukiaishakemukset muistatte täyttää.
- Ansiosidonnaisten
jatkuva korottelu tulee vielä punikeille kalliiksi. Voivat joutua vielä joku päivä töihinkin?!
Mikä on tietenkin kauhistus punikkilusmuille ja toisten varoilla eläville.- seurannut lähes 50v
jussit ne toisten varoilla elää, jätkä sentään maksaa verot, isot jussit harvoin löytyy verokalenterista.
- 53v
Ainakin siihen luopumistuki- ikään tulisi puuttua. Kun Vanhanen alkoi horista eläkeiän nostosta, hän sanoi, että totta kai se koskisi myös maajusseja. Mutta Sika-Liisa ehätti samantein kertomaan, että luopumistukipa ei olekaan eläke, vaan siihen verrattava etuus, joten ei siihen voi puuttua. Onneksi koko eläkeiän nosto sitten pantiin jäihin, kun itse kukin poliitikko tajusi asian valmistelussa edettävän täysin väärin appein. Mutta tähän luopumistukeen voisi kyllä puuttua, sehän tarjoaa terveille maajusseille 53 vuotiaasta alkaen käytännössä mahdollisuuden jäädä eläkkeeseen verrattavan etuuden varaan. Tila siirretään jälkikasvulle ja vanha isäntä puuhastelee siinä täysissä sielun ja ruumiin voimissa edelleen apuna. Ei siinä väärää ole, että puuhastelee, mutta maataloustukijärjestelmässä on mätää, kun se sallii tuollaisenkin keinottelun.
- On sinullakin
kutjakkeella huolet?!
Voi jumalauta näiden punikkiapinoiden kateutta olemattomista eduista!!! - lissee tukkee!!
On sinullakin kirjoitti:
kutjakkeella huolet?!
Voi jumalauta näiden punikkiapinoiden kateutta olemattomista eduista!!!Olet väärässä, maksumiehet oikeutetusti palkollisiaan maajusseja vähän kurmoottavat.
- Osuiko pahasti?
On sinullakin kirjoitti:
kutjakkeella huolet?!
Voi jumalauta näiden punikkiapinoiden kateutta olemattomista eduista!!!Totuus on kepulille myrkkyä.
- Ei kyse kateudesta
On sinullakin kirjoitti:
kutjakkeella huolet?!
Voi jumalauta näiden punikkiapinoiden kateutta olemattomista eduista!!!Mutta se maksaa yhteiskunnalle tuollainenkin ihmeellinen järjestely.
- ----lkkh
Vanhanen honotti tuossakin asiassa mitä sattuu. Kertoi saaneensa idean hiihdellessään (kepulaji, hemohess ja lahtiämäm). Sitten tuli Katainen ja kertoi asiasta olleen keskustelua jo aiemmin hiihtelijäVanhasen ahaa-elämystä. Sitten hiihtelijä Vanhanen kertoi, että asian toteuttamistapa se olikin, joka hänelle kirkastui hänen hiihdellessään kohti poliittista kaatumistaan. Lopulta Vanhanen hiihtelyjensä jälkeen kertoi olevansa ensimmäistä ikäluokkaa, jota hänen ajattelemansa toteuttamistapa koskee. Oli siinä lehdillä hetkeksi hauskaa, kun he osoittivat Vanhasen olevan juuri sitä ikäluokkaa, johon Tatun pojan uudistus ei vaikuttaisi mitenkään. Myönsi itsekin sitten, että paskaa tuli puhuttua, kun järki ei muuhun riittänyt..
- Korotetaan sitten
Ei kyse kateudesta kirjoitti:
Mutta se maksaa yhteiskunnalle tuollainenkin ihmeellinen järjestely.
peruspäivärahhaa. Eikä maksa paljo?!
- Arvovalintakysymys
Korotetaan sitten kirjoitti:
peruspäivärahhaa. Eikä maksa paljo?!
Ei sen kummemmasta ole kyse.
- Aivopestyt
Kateellinen, kateellisempi, ay-demari
- Demariakka
lupasi äsken, jotta rahhoo tulloo kaikillen rampoille ja löyhätapaisllen punikeillen.
Nyt vain jäsenkirja kiireellä hankkimaan...- Jäsenyydestä
Kolumni:
Puoluekirja. Nyt!
Päivi Kerola
– Mikäs tämä on?
Pitkän päivän jälkeen mikään ei masenna niin kuin kämppis, joka tervehtii paheksuvalla silmäyksellä ja roikottaa sormenpäidensä välissä Nuori Keskusta -lehteä. Sen osoitelipukkeeseen on painettu oma nimeni ja vanha helsinkiläinen osoitteeni.
Itse en ole neliapilapuolueen lehteä tilannut. Voiko tämä olla keskustalaisen sukuni huonoa pilaa? Kun hätä on suurin, ei auta muu kuin soitto äidille.
– Totta kai sää oot keskustan jäsenrekisterissä, hän tuumaa ykskantaan.
Kieltäydyn uskomasta. Eihän puoluekanta näin kirjaimellisesti periydy. Nuori Keskusta -lehden jakelussa on varmasti sattunut ikävä virhe.
*
Keskustanuorten toimistosihteeri Jenni Huhtiniemi kuitenkin kertoo, että olen liittynyt nuorisojärjestöön vuonna 2002 ja piirikseni on merkitty kotimaakuntani Keski-Pohjanmaa.
Identiteettiäni on väyrystelty!
Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin jäsenkerääjä Eeva-Liisa Heikkilä tarjoaa selitystä.
– Jos vanhempasi ovat liittyneet keskustalaisiksi silloin, kun olet vielä asunut kotona, on koko perhe voitu liittää jäseniksi automaattisesti.
Tämä taitaa kiinnostaa siskoakin. Ja entäs edesmennyt kissani? Oliko sekin poliittisesti sitoutunut?
Keski-Pohjanmaan piirin jäsenlistoista ei onneksi löydy nimeäni, mutta haluan olla aivan varma. Soitan jokaiseen paikallisyhdistykseen, jonka alueella olen asunut. Helsingissä tärppää.
Sinikka Varila keskustan Helsingin paikallisyhdistyksestä vastaa puhelimeen sairauslomalta. Hän huokaa luuriin kuullessaan, että saamani Nuori Keskusta oli käännetty helsinkiläisestä osoitteesta.
Varilan mukaan se osoittaa, että nimeni todennäköisesti on keskustan Helsingin alueen jäsenrekisterissä.
Toivottavasti rekisteri osaa kertoa, miksi en ole koskaan nähnyt puoluekirjaani. Haluan todella tietää, kenen allekirjoitus siinä on.
*
Mitä keskusta tekee tällaisella näennäisjäsenellä, joka ei edes maksa jäsenmaksua?
Politiikan tutkija Rauli Mickelsson Tampereen yliopistosta kertoo, että joidenkin järjestöjen jäsenmäärän on oltava riittävän suuri, jotta ne voivat saada valtiollisia tukia.
Turvotetussa jäsenmäärässä on hänen mielestään kyse myös siitä, että ”pitää vähän näyttää”. Mickelssonin mukaan keskustalla on tapana laskea massiivisten sidosjärjestöjensä jäsenet mukaan puolueen kokonaisjäsenmäärään.
Puolueiden jäsenmäärävertailussa keskusta pitääkin ylivoimaista ykkössijaa. Aamulehden mukaan keskusta ilmoitti vuonna 2008 jäsenmääräkseen 176 000 henkilöä. Jäsenmäärältään seuraavaksi suurimmalla puolueella sdp:llä oli samaan aikaan 51 000 jäsentä.
Tilastoissa keskusta taitaa nähdä minutkin kahtena, olinhan sekä keskustanuori että todennäköisesti Helsingin paikallisyhdistyksen jäsen.
Pystyisin kyllä parempaankin. Voisin liittyä vielä ainakin Keskustanaisiin, Keskustan lehtimiehiin ja Keskustan opiskelijaliittoon. Saakohan viisinkertaisesta jäsenyydestä viisi ääntä puoluekokouksessa?
http://utain.uta.fi/2010k/5/59870.html
- Ei, ei
Veärä jäsenkirja. Punikkikirja sen olla pittää jotta alakaa raha virtaamaan.
- vikapäiselle viestiä
Voi pyhä Sylvi sentään!
Tämän palstan kepukaunaiset ovat olleet härillään jokaisesta keskusta- maatalousministeristä viimeiseltä 20 vuodelta ja haukkuneet ne pystyyn ja sitten tullaan kysymään MUUTTUUKO MAATALOUDESSA JOKIN !!
Jos te ootta niin umpitolloja niin jatkaa sitä samaa rääkymistänne edelleenkin kai se sitten teillekin selviää muuttuuko vai ei.- Ne on
enimmäkseen eläkeläisiä ja muita henkisesti vammasia, jotka kaunojaan täällä purkaa...
Syövät liian helppoa leipää. On aikaa vittuilla ihmisille
- miikka kuustoista
"eläkeläisiä ja muita henkiseti vammautuneita"
Sepä oivasti kirjoitettu.
Pannaan tähän K.Tuukkasen aforismi, jota voisit mietiskellä, jos sinulla olisi siihen välineet.
"Oletpa alhaalla, jos toiset näyttävät olevan vielä alempana." - tarkkailija,,
Muuttuu ainakin ruuanhinta kaupassa,se nousee rajusti.
Vuosikymmenten maatalouden vähättely,nälviminen ja
nokkiminen tuo vihdoin tulosta. Viljelijät eläköityvät
vaudilla ja jokainen nuorempi joka vain muuta työtä
löytää siile työmaalle myös siirtyy.- Otsasi hiessä..
Siitä vaan työmarkkinoille. Muista tämä "ei penniäkään pidä annettaman vastikkeettomasti", kuten tuolla joku kirjoitti, kun oli kyse perusturvan nostosta.
- Älä marise
Viljelijä "eläköityy" jo viiskolmosena, jos haluaa. Kaikilla viljelijöillä ei tietysti ole siihen mahdollisuutta, jos jälkikasvu on sen verran tumpeloa, ettei tilalle ole jatkajaa.
- 23
Älä marise kirjoitti:
Viljelijä "eläköityy" jo viiskolmosena, jos haluaa. Kaikilla viljelijöillä ei tietysti ole siihen mahdollisuutta, jos jälkikasvu on sen verran tumpeloa, ettei tilalle ole jatkajaa.
Vähän kai se maajussi-isukkia veeduttaa, jos poika on kuin Juhana Vilen, heittomerkillä.
- Sinä et kuitenkaan
Otsasi hiessä.. kirjoitti:
Siitä vaan työmarkkinoille. Muista tämä "ei penniäkään pidä annettaman vastikkeettomasti", kuten tuolla joku kirjoitti, kun oli kyse perusturvan nostosta.
sinne työmarkkinoille??!
Myöhennetty palkka vain juoksee :)))
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944283Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10959
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780