vähämielisiä

Kun lukee tämän palstan antia ei voi tulla kuin
yhteen lopputulokseen. Raamattua siteeraavien
papukaijojen pahin ongelma mielisairaus nimeltä
uskoon hurahtaminen. Tunnen useita syvän
kristillisen vakaumuksen omaavia ihmisiä. ei
yksikään heistä ole jonkun "jumalankuvan
kaltainen" raivohullu sönköttäjä kuka jopa
vääristelee raamatun ohjeita ja neuvoja.
Panisimpa mietintä myssyyn ajatuksen mitä
yhteikunnan tulisi tehdä suojellakseen itseään.
väärän tiedon levittäminenhän on rangaistavaa.
vankilaan vaan siellähän löytyisi työsarkaa eikä
tulisi aika pitkäksi. olen rukoillut Viinanhenkeä
että Hän rupeaisi töihin ja panisi kaikki
sekoboltsit juomaan itsensä hengiltä.
5207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

totta höpiset... ja nyt kun tuon juttusi luin
tuli sellainen ajatus mieleen että eikös ne jopa
pakkohoida sellaisia ihmisiä jotka kuvittelevat
esim. näkevänsä toisia ihmisiä, tai kuulevansa
ääniä.
eikö noita jumalan ääniä kuuleviakin voisi pakko
hoitaa, eihän ne ole mitään muuta kun oman pään
tuostosta jota ei vaan itse tajua tuottavansa.

Äänestä
  • Maukka
    Tiedätkö mistä puhut.

    Saatana ohjaa jokaista uudestisyntymätöntä
    tekemään tahtoaan ja nämä raukat eivät sitä edes
    itse tiedä.

    Äänestä

kukapa olisi profeetta omallaa maallaan, tai
omasta tahdostaan..
Mutta herää kysymys että ovatko
nämä "oikeauskoiset" ystäväsiä henkilöitä jotka
sanovat sitä mitä tahdot kuulla, sen sijaan mitä
sun pitäis kuulla?

Äänestä

Anna yksi esimerkki missä vääristelen Sanaa.
Valehtelet Isäsi saatanan tahdosta.
Et pysty osoittamaan teksteistäni yhtään kohtaa
jossa väärennän sanaa.
Todisteita!!!!!!
Heittä toisen päälle epäilystä ilman todisteita
on yhtä tyhjän kanssa.

Äänestä
  • Kuten otsikko kertoo, olemme ihmisiä. Anna siis
    anteeksi jos olemme tehneet väärin sinua kohtaan.
    Sanomamme yleensä on että ihminen olisi vapaa.
    Jos teet syntiä olet synnin orja. Kysyppä
    alkoholistilta haluavatko he todella olla
    alkoholisteja ja aika monet kertovat että
    lopettaisivat jos voisivat. Heiltä puuttuu siis
    voima voittaa se voima joka heitä hallitsee. On
    kieltämättä jokaisen yksilön oikeus tehdä omalla
    elämällään mitä haluaa, mutta me haluamme kerto
    niille joita ei rakasteta, että on olemassa
    taivaan Isä joka rakastaa ihmistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sinua valvotaan hihuli(t kirjoitti:

Kun lukee tämän palstan antia ei voi tulla kuin
yhteen lopputulokseen. Raamattua siteeraavien
papukaijojen pahin ongelma mielisairaus nimeltä
uskoon hurahtaminen. Tunnen useita syvän
kristillisen vakaumuksen omaavia ihmisiä. ei
yksikään heistä ole jonkun "jumalankuvan
kaltainen" raivohullu sönköttäjä kuka jopa
vääristelee raamatun ohjeita ja neuvoja.
Panisimpa mietintä myssyyn ajatuksen mitä
yhteikunnan tulisi tehdä suojellakseen itseään.
väärän tiedon levittäminenhän on rangaistavaa.
vankilaan vaan siellähän löytyisi työsarkaa eikä
tulisi aika pitkäksi. olen rukoillut Viinanhenkeä
että Hän rupeaisi töihin ja panisi kaikki
sekoboltsit juomaan itsensä hengiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu