Turvallisuus

JAtkoa tuonne alhaalla olevalle samalle aiheelle.

Meilä sairaalassa ja myös parissa vanhainkodissa/hoitolaitoksessa on asennettu kamerat ja liikkumaan ovista pääsee pääovea lukuunottamatta vain elektronisilla-avaimilla.
Mutta silti! Taas ollut varas liikkeellä :o
Taitaa omat koirat purra :(

Sitten toiseen turvallisuus näkökohtaan eli potilaan turvallisuus. Välillä saa kuulla potilaalta itseltään syyn taas osastolla oloonsa joka on se että on kaatunut osastolla ja lonkka murtunut. Joillekkin voi käydä huonommin ja saavat vamman päähän sitten josta ei toivo enää ennalleen jos nyt lonkka murtumastakaan helpolla pääse eroon. Sairaalaan kuntoutumaan jossa sitten saa vain lisää vaivoja.

Olen sairaankuljettaja. Meillä osataan ja ymmärretään miten kuljetus hoidetaan ja miten potilaan kanssa toimitaan, se opetaan jokaiselle niin että osaa, mutta samaa ei voi sanoa takseista jotka hoitavat osan kuljetuksista. Esimerkiksi pöyrätuolikuljetuksessa ei välttämättä edes kiinnitetä pöyrätuolia millään lailla! Potilaita ei saateta kotiin. Ei tämä kaikkia takseja koske mutta miettikää te jotkut sitä kun alaa kilpailutetaan että mitä sillä saadaan! Saadaan huonopalkkaisi työntekijöitä, huonoja autoja, ulkomaalaisia jotka eivät kymmenen vuodenkaan suomessa olon jälkeen pysty kommunikoimaan muiden kanssa kun heidän puheesta ei saa selvää ei Suomen eikä englannin kielellä.

Lopuksi, uusia työntekijöitä yleensä näitä ulkomaalaisia voisi vähän paremmin perehdyttää työhönsä että löytäisivät edes ulko-oven talosta.
Kai se motivaation puute heitä kohtaan alkaa olla muillakin. Suomessa suomen kielellä ja pahimmassa tapauksessa hoidetaan homma kansainvälisellä kielellä tai sitten homma ei voi toimia.
2201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En paljon valittaisi.

Saatte aika hyvin rahaa valtiolta.

Jos ei riitä niin, kannattaisiko sun etsiä sitä rahaa vielä enemmän? Tekisit jotain sivutöitä ja antaisit ne sitten sairaalalle jne..

Tsemppiä sulle jokatapauksessa.

Sulla on hyvä ura edessä!

Äänestä

Olin rasitus-ekg:ssä ja tulin huonovointiseksi. Polkeminen keskeytettiin ja pääsin pois pyörän päältä. Paitaa ei ollut ja rinnat roikkuivat siinä häpeissään ja paljaina, toinen toista vähän alempana niinkuin vanhuksilla usein.
Lääkäri istui pöytänsä takana minuun seliin ja minä seisoin pyörän luona. Tuolia ei ollut eikä kukaan kehottanut istumaan. Hiki valui virtanaan ja nitroakin olisi tarvittu, saati vettä.

Lääkäri mutisi jotakin, josta en saanut selvää ja lupasi laittaa lähetteen eteenpäin. Kertaakaan minuun vilkaisemtta hän takin helmat liehuen katosi huoneesta ja minä aloin etsiä pusakkaani.

Kun olin pukeutunut, tuli hoitaja paikalle. Ei tervehtinyt hänkään.
Häpesin heidän puolestaan ja ajattelin, että mihin vielä joudumme kun nämä kolmikymppiset saavat mittansa täyteen. Mitä he tekevät kun he uupuvat kun he reippaina ja terveinäkin ovat tämmöisiä?
Kyllä pari kyyneltä putosi poskea pitkin kun lähdin hissiä etsimään ja mietin, että ehkä siellä toisessa sairaalassa joku minulle edes puhuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sairaalasta kirjoitti:

JAtkoa tuonne alhaalla olevalle samalle aiheelle.

Meilä sairaalassa ja myös parissa vanhainkodissa/hoitolaitoksessa on asennettu kamerat ja liikkumaan ovista pääsee pääovea lukuunottamatta vain elektronisilla-avaimilla.
Mutta silti! Taas ollut varas liikkeellä :o
Taitaa omat koirat purra :(

Sitten toiseen turvallisuus näkökohtaan eli potilaan turvallisuus. Välillä saa kuulla potilaalta itseltään syyn taas osastolla oloonsa joka on se että on kaatunut osastolla ja lonkka murtunut. Joillekkin voi käydä huonommin ja saavat vamman päähän sitten josta ei toivo enää ennalleen jos nyt lonkka murtumastakaan helpolla pääse eroon. Sairaalaan kuntoutumaan jossa sitten saa vain lisää vaivoja.

Olen sairaankuljettaja. Meillä osataan ja ymmärretään miten kuljetus hoidetaan ja miten potilaan kanssa toimitaan, se opetaan jokaiselle niin että osaa, mutta samaa ei voi sanoa takseista jotka hoitavat osan kuljetuksista. Esimerkiksi pöyrätuolikuljetuksessa ei välttämättä edes kiinnitetä pöyrätuolia millään lailla! Potilaita ei saateta kotiin. Ei tämä kaikkia takseja koske mutta miettikää te jotkut sitä kun alaa kilpailutetaan että mitä sillä saadaan! Saadaan huonopalkkaisi työntekijöitä, huonoja autoja, ulkomaalaisia jotka eivät kymmenen vuodenkaan suomessa olon jälkeen pysty kommunikoimaan muiden kanssa kun heidän puheesta ei saa selvää ei Suomen eikä englannin kielellä.

Lopuksi, uusia työntekijöitä yleensä näitä ulkomaalaisia voisi vähän paremmin perehdyttää työhönsä että löytäisivät edes ulko-oven talosta.
Kai se motivaation puute heitä kohtaan alkaa olla muillakin. Suomessa suomen kielellä ja pahimmassa tapauksessa hoidetaan homma kansainvälisellä kielellä tai sitten homma ei voi toimia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu