Boikotoikaa Itellaa/Postia

Posti Pekka

Meillä Vennamon Pekka ajoi postin pois valtion ohjauksesta ja teki siitä osakeyhtiön, joka myytiin silloisille tahoille. No, siitä lähtien on Itellan taso heikentynyt, mutta merkittävästi se romahti viimeisen kahden vuoden aikana.

Nyt kun tilaa jostain maailmalta esim. DHL:llä tavaraa, niin se tulee vuorokaudessa vaikka Italiasta Suomeen. Sitten lähetys makaa yleensä 10 päivää Vantaan lajittelukeskuksessa. Sitä ei löydy lähetysten seurannasta, kun Itellalle soittaa niin he eivät tiedä missä se on, vaikka esim.Saksalainen seuranta pystyy sanomaan senkin kuka kuittasi sen Vantaalla taloon sisään. Lähetyksiä ei vain näy missää.

Sitten ne yhtäkkiäpompsahtavat ovelle ja Iteljoonit ovat kovin närkästyneitä kun ei olla kotona vastaanottamassa isoja ja raskaita paketteja. Vann he joutuvat nitä kuskaamaan edes-takaisin. Oma vika.

Siirryin jo kauan aikaa sitten Suomen sisäisessä rahdossa linja-autoon, koska se kuskaa tavarat ehjänä vuorokaudessa Suomen sisällä. Ulkomaan rahdissa olen sirtynyt UPS:iin, koska se ei alihanki jakeluaan muualta. Mutta nyt taas vahingossa sorruin Saksalaisen yrityksen ehtoihin DHL:stä. Ja hitto että viisi vuorokautta on taas odotettu että paketti löytyisi Vantaalla. Posti on jakeluliikennettä. Itella on hautomo, ne hautovat ihmisten lähetyksiä.

Vaan eihän se yllättävää ole, kun Itellan/Postin tiloihin varstoidaan jopa Rautian kakkosneloset, ovaet ja ikkunat. Mitä postin toimintaa tällainen varastointi on.

3

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oot vähän pelle

      Nii, ja sun pointis oli?
      Miksi muitten pitäis boikotoida jotain yritystä, jos ittelläs on ADHD?
      Ootko niitä idiootteja jotka soittelee kaikki päivät asiakaspalveluihin ja huutaa naama punasena? Sulle varmaan nauretaan selän takana aika paljon, mutta itte kuvittelet olevat tosi cool?

      P.s. ne Rautian halot on ihan muualla kuin sun pakettis. Miksi heität täällä jotain "faktaa", josta paistaa että tieto on kuultu jossain kahvipöydässä. Mikä onkaan sen yrityksen nimi, joka tän Rautian varastoinnin hoitaa? Tiedätkö sitä? Mäpä tiedän.

    • Itella jarruttelee

      Itellalla toimii myös vähän omalla tavalla tuo kotiin kuljetus. Tiesin odottaa yhtä kotiinkuljetettavaa pakettia koko päivän kotona. Itellan auto toi kuitenkin vain saapumisilmoituksen, johon oli merkitty milloinka voin noutaa paketin lähimmästä itellan toimipisteestä. Ei viitsinyt siis jakelija nousta autosta ulos tuomaan pakettiani.
      Ja tuo ulkomailta tilatut paketit juttu menee tosiaankin juuri noin. Euroopasta 1-2 päivää ja paketti on Suomessa. Sitten tulee totaalinen stoppi. 350km matka Suomen sisällä kestää sen 4-7 päivää. Eikä seurantakoodit pelaa enää, kun paketti on Suomessa.

    • Kelol

      Huomaa virhearviointisi, yksityistäminen toimisi JOS olisi kunnolla kilpailua ja sitähän ei ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1208
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe