Vastavalmistunut kotiäiti kaipaa apua, miten tästä lähtien?

voih!

Hei!

Olen 29-vuotias, 1,5-vuotiaan pojan äiti ja viime perjantaina korkeakoulupaperit saanut nainen. Olen ollut tähän saakka kotihoidontuella poikamme kanssa kotona ja samalla suorittanut opiskeluni loppuun, olen siis saanut sekä kotihoidontukea että opintorahaa.

Nyt kuitenkin siis vasta valmistuneena pohdin, miten toimia tästä eteen päin: Työtä minulla ei ole toistaiseksi tiedossa, joten käytännössä ilmoittaudunko työttömäksi työnhakijaksi Työkkärissä vaikka olenkin edelleen kotona pojan kanssa? Kerryttävätkö vanhempainvapaa sekä lapsenhoitokausi työssäoloaikaa? Ja ylipäätään voinko olla kotona edelleen poikani kanssa vaikka olisin virallisesti työtön? Mihin etuuksiin saattaisin olla oikeutettu?

Olen todella pihalla tästä uudesta tilanteestani, joten olisin kiitollinen jostain selventävästä vastauksesta! Kiitos etukäteen :)

2

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyottomyyskassat

      Hei

      Lyhyesti työttömyyskassojen puolesta sen verran, että sinun kannattaa olla mahdollisimman pian yhteydessä työkkäriin = työ- ja elinkeinotoimistoon, niinkuin itsekin mainitset ja aloittaa tilanteesi selvittely sieltä.

      Mikäli olet työttömyyskassan jäsen, voi sinulla olla oikeus ansiopäivärahaan työttömyyden ajalta. Äitiyspäivärahakausi ei kerrytä päivärahaan tarvittavaa työssäoloehtoa, eli aikaa, kuika pitkään sinun on pitänyt työllistyä saadaksesi päivärahaoikeus. Tarkempaa tietoa ansiopäivärahaoikeudesta:
      http://www.tyj.fi/default.asp?id=24

      Mikäli tilanteesi etenee niin, että sinut katsotaan työttömäksi ja sinulla olisi oikeus ansiopäivärahaan, niin voit saada samaan aikaan ansiopäivärahaa ja kotihoidontukea, mutta kotihoidontuki vähennetään ansiopäivärahastasi.
      Tarkempaa tietoa tästä: http://www.tyj.fi/default.asp?id=471

      Ja mikäli sinulla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan, voi sinulla mahdollisesti olla oikeus Kelan maksamaan peruspäivärahaan tai työmarkkinatukeen.

      Ystävällisin terveisin
      Tiina työttömyyskassasta

    • kela

      Hei,

      kiitos kysymyksestäsi myös Kelan puolesta ja onnittelut valmistumisesi johdosta!

      Mikäli työ- ja elinkeinotoimisto toteaa, ettei estettä työttömyysetuuden maksamiselle ole ja jos et kuulu työttömyyskassaan, voit hakea työttömyysetuuden Kelalta. Kelalta voit hakea joko peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea.

      Peruspäivärahaa on mahdollista saada, jos täytät työssäoloehdon. Täytät palkansaajan työssäoloehdon, jos

      ■olet ollut palkkatyössä vähintään 34 viikkoa (noin 8 kk) työttömyyttä edeltäneiden 28 kuukauden aikana (= tarkastelujakso) ja
      ■työaikasi on ollut vähintään 18 tuntia viikossa ja
      ■kokoaikatyön palkkasi on ollut alan työehtosopimuksen mukainen, tai jos työehtosopimusta ei ole, vähintään 1071 e/kk..

      28 kuukauden tarkastelujaksoa pidentää mm. päätoimiset opinnot ja enintään 3-vuotiaan lapsen hoitaminen.

      Mikäli työssäoloehto ei täyty, voit hakea työmarkkinatukea. Työmarkkinatuki on tarveharkintainen, eli siihen vaikuttaa omat pääomatulot ja puolison tulot.

      Työttömyysetuutta ja kotihoidontukea on mahdollista saada samaan aikaan, mutta kotihoidontuki vähennetään työttömyysetuudestasi.

      Myös oheisesta linkistä voisit saada tilanteeseesi tärkeää tietoa:

      http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/120510103701ML?OpenDocument

      Ystävällisin terveisin,
      Kirsi Kelasta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      61
      6094
    2. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      68
      3512
    3. Tekijä on poliisin vanha tuttu

      Ihan supisuomalainen.
      Valkeakoski
      58
      2648
    4. Tietääkö kukaan millaisesta perheestä murhaaja on?

      Onko siis rikkaiden lellipentu, joka luulee, että kaikkea saa tehdä, vai köyhien kakara, jolla ei ole mitään vastuuta ku
      Valkeakoski
      42
      1293
    5. Kuumat päivät

      Hyvää huomenta. 🌞🌼☕😊🙌 Sinkkukesä 2024
      Ikävä
      347
      1183
    6. Nainen, olet jollakin tavalla pelottava

      Tunne sinun suhteen on ehkä verrattavissa ruusupensaaseen, hurmaavan kaunis kukka, upea tuoksu, mutta jos yrittää lähell
      Ikävä
      57
      1114
    7. Valkeakosken surmaaja oli koeajalla edellisestä tuomiosta

      Tässä osoitus, että rangaistukset Suomessa ovat liian löysiä ja se maksoi tämän tytön hengen https://yle.fi/a/74-2009067
      Maailman menoa
      13
      968
    8. Haaveilen sinusta

      Läheisyydestäsi, kosketuksestasi. Siitä että saisin koskettaa sinua. Pitää sinua lähellä. En tiedä mistä tämä tuli. Tied
      Ikävä
      22
      853
    9. Ohimenevältä

      Tilalta tämä alkaa jo vaikuttamaan. Arjen pieni piristys olimme toisillemme.
      Ikävä
      29
      813
    10. Enpä usko että olisit valmis jättämään kaiken

      Vaikka tulisin ja kosisin sinua.
      Ikävä
      48
      811
    Aihe