Kirjasta "Kansat tulevat tietämään, että minä olen Jehova" - miten?
"Eivät ainoastaan Hesekielin henkeytetyt sanat olleet profeetallisia, vaan hän itsekin oli toiminnassaan profeetallinen malli, kuten myöhemmin toistuvasti osoitetaan.
Kuka on Hesekielin nykyinen vastine, jonka sanoma ja toiminta vastaa tuon muinaisen Jehovan profeetan julistusta ja tekoja? Kenestä nykyään elävästä hän oli ’merkki’ eli ’ ennusmerkki’? Ei kenestäkään yksilöstä vaan ihmisryhmästä. Koska nykyinen Hesekiel koostuu yhdistyneestä ihmisjoukosta, niin hän on ihmisyhteisö, joka muodostuu monista jäsenistä kuten ihmisruumiskin.
Mutta miksi meidän huomiomme on kiinnitetty kaikkiin näihin historiallisiin tapahtumiin? Ennustuksen täyttymyksen osoittamiseksi. Jehovan on löytänyt ja valtuuttanut nykyisen ’Hesekielinsä’. Se on Hesekiel-yhteisö. Sen muodostavat ne antautuneet, kastetut Jumalan valtakunnan julistajat, jotka on voideltu työhönsä hänen hengellään. (Jes. 61:1-3) On ilmeistä, että Jehovan näkymätön taivaallinen järjestö tuli vuonna 1919 Hesekielin näyssä nähtyjen taivaallisten vaunujen tavoin ja pysähtyi, ei kristikunnan Kansainliiton kannattajien eteen vaan Jeesuksen Kristuksen käsissä olevan Jumalan taivaallisen valtakunnan voideltujen julistajien eteen. Tämän vaunujen kaltaisen taivaallisen järjestön huipulta Jehova valtuutti antautuneen, kastetun voidellun palvelijaluokan puhumaan kaikille kansakunnille Hänen nimessään. Näin heistä tuli Hesekielin tavoin Jehovan todistajia. Oli mitä sopivinta, että kun he olivat maailmanlaajuisesti toimineet kaksitoista vuotta tässä ominaisuudessa, he omaksuivat erottavan nimen Jehovan todistajat kesällä 1931 Puolustus-kirjan julkaisemisen yhteydessä."
http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?p=7927#p7927

Vastaukset 4
Vanhimmat
No sillä lailla. Tämähän ei jätä asiaa enää epäselväksi. Vt-seura julistautuu tässä Hesekielin nykyiseksi vastineeksi ja koska Hesekiel oli ennenkaikkea profeetta, asia on selvä.
Tämä selvä. Turha enää kenenkään muuta väittää.
Raamatun valossa.
>>Tämän vaunujen kaltaisen taivaallisen järjestön huipulta Jehova valtuutti antautuneen, kastetun voidellun palvelijaluokan puhumaan kaikille kansakunnille Hänen nimessään. Näin heistä tuli Hesekielin tavoin Jehovan todistajia.>>
2.Kor.10:18. Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.
Vartiotorniseuran palveluksessa on Jehovan profeettoja, joita nykyään kutsutaan ainoaksi Jehovan käyttämäksi viestintäkanavaksi. He julkaisevat ennustuksensa ja muut ohjeensa Vartiotorni-nimisessä lehdessä sekä muissa julkaisuissa.
Tähän mennessä kuitenkaan ennustukset eivät valitettavasti ole toteutuneet, vaikka vuosilukuja on siirrelty eteenpäin jo yli sadan vuoden ajan.
Vartiotorniseuraa lohduttaa kuitenkin tämä: Matt. 7:14
" Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen! "
Ilmeisesti tämä raamatunkohta sopii kuitenkin moneen muuhunkin lahkoon.