Neanderthalin ihmiset temmattiin, tieteellinen todiste!
maanpoloinen
4131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tempauskohtaa en jutusta löytänyt (huono englanninkielentaito vissiiin), mutta kiinnostamaan jäi, että tuollaisiako se Aatami ja Eeva muka sitten ovat olleet?
Vai ovatko nämä muinaisihmiset jotain muita? Onhan väitteitä, että ennen Aatamia ja Eedenin paratiisia maan päällä olisi ollut Tyyron ruhtinaan valtakunta, jota vielä lankeamaton Lucifer-enkeli sai hallita. Silloinkin siis on ollut jotain väkeä jo. Kenties nämä karvakontit ovat niiltä ajoilta.
Raamattu sanoo eräässä kohtaa, että Tyyro kävi kauppaa mm. Eedenin kanssa - onko Eeden ja Tyyro siis olleet olemassa samaan aikaan ja onko Eeden kasvanut alkupuutarhasta oikein isoksi kauppapaikaksi?
Eedeniä tässä nykyajassa ei ole. Mutta paikoille annetaan samoja nimiä, eikä ilmiö ole mikään uusi. Jos jokin paikka muistuttaa jotain, niin sille annetaan nimi sen mielikuvan mukaan. Monella hotellilla on nimessään sana keidas tai paratiisi.
Tyyro kyllä kävi kauppaa Edomin kanssa, mutta Eedenistä en muista puhuttavan. Mahdollista se kyllä olisi. Paikkojen ja ihmisten nimet olivat hyvinkin kuvaavia tuohon aikaan.
On harhaoppia opettaa että ihmisiä olisi ollut ennen Aatamia.
Todellista harhaoppia on opettaa,ettei ihmisiä olisi ollut ennen Aatamia.
Järkevintä olisi ymmärtää Luomiskertomuksen olevan vain tarina.