Operaatio Barbarossa 70v.

26.6.1944 sai Saksassa Herman Göring presidentti Risto Rytiltä Kivimäen välityksellä maamme korkeimman kunniamerkin eli, Valkoisen ruusun suurristin ketjuineen!
Entinen ministeri Kivimäki ja Göringhän olivat vanhoja tuttuja jo talvisodan ajoilta kun tämä valtakunnan marsalkka lupasi Suomelle menetetyt alueet korkojen kanssa takaisin. Selväähän lienee että tätä kiitosta ja tunnustusta ei aloitettu ihan samana päivänä kun Suomi liittyi tähän operaatioon vaikka virallisesti
sen Neuvostoliitto aloittikin.
Koska täällä edelleen monet (haluaa) uskoo kaikkeen propagandaan mitä vallitsi vuosina 1940-1944 niin lienee ymmärretävää että mistään arkistoista ei tätä kirjettä ole löytynyt joka esitettiin tiistaina ajankohtaisessa kakkosessa.

Tässä linkki ja kyseinen juttu alkaa noin 30:n minuutin kohdalla:
http://areena.yle.fi/ohjelma/4935
1085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

pieni korjaus edelliseen. Göring sai tietysti 26.6.1941 tämän merkin.

Äänestä

Se oli komea operaatio Hermannin kannalta. Göring käytännöllisesti katsoen tuhosi Neuvostoliiton ilmavoimat. Luftwaffe sai myös pienellä määrällä mukavia aikaa. Pietarista pommitettiin useita historiallisia kohteita hajalle ja tapettiin 6000 asukasta vahvasta IT:stä huolimatta.

Eikä Moskovakaan säästynyt. Ei vaan Ural Bomberia ollut jolla antaa lopullinen kuolonisku neuvostosyöpäläiselle.

Äänestä

Kunpa Hitler olisi kuunnellut esim. von Bockia Moskovan operaation aikana ja antanut saksalaisten vetääntyä. Uusi hyökkäys oltaisi voitu aloittaa jo tammikuussa.

Olisi mökkejä Smolenskista saatu.

Aatu tyri pahasti. Sotilaita ja tankkeja uhrattiin turhaan aivan kuten myöhemminkin hyödyttömien kohteiden kuten Stalingradin takia.

Paremmalla johtamisella Hitler olisi saattanut vallatakin suurimman osan Eurooppalaista Venäjää ja lopulta Lontoon.

Äänestä
  • Lontoon valtauksella olisi päästy nykyisestä englanninkielen valta-asemasta ja koulutettu väestö puhuisi keskenään saksaa.

    Äänestä

Ajankohtaisen kakkosen pääpointti oli että Ryti ja pieni sisäpiiri valmisteli kansalta ja eduskunnalta salaa sotatoimia Neuvostoliittoa vastaan Saksan rinnalla.Eipä siis ihme että Kivimäki pyysi ulkoministeri Ragnelia hävittämään tämän kirjeen.Nämä valmistelut oli alkaneet jo talvisodan loppuvaiheessa, mutta eihän sitä voinut kertoa kun oli kaikenkarvaiset ajopuu-teoriat sekä erillissota höpinät sitä virallista "totuutta".
Itseasiassa on varsin irvokasta että tämä hakaristeillä varustettu ketjutekele on annettu kuolemaantuomitulle yhdelle kärkipään sotarikolliselle koko maailmassa. Eipä ihme että mm. Väinö Tanner ei edes suostunut ottamaan sitä ollenkaan vastaan (oli 1 siitä edellämainitusta sisäpiiristä).
Kekkonen vasta pisti muutoksen alulle kun hän vieraili Ranskassa vuonna 1962 ja antoi presidentti De Gaullelle tämän Suomen korkeimman kunniamerkin. Varsin ymmärettävää että yksi natsien päävastustaja sodassa piti tätä "hakaristi vitjaansa" piilossa:)

Äänestä
  • Suomen hakaristillä ei ole Saksan kanssa missään muualla mitään tekemistä paitsi teidän Stalinin kuvien edessä runkkaavien punikkien sairaas ja kieroutuneessa mielikuvituksessa.

    Kunniamerkkejä annettiin molemmin puolin kuten tehtiin Neuvostoliiton kanssa. Ei siinä sen kummempaa.

    Äänestä

  • sieyk mil ään kirjoitti:

    Suomen hakaristillä ei ole Saksan kanssa missään muualla mitään tekemistä paitsi teidän Stalinin kuvien edessä runkkaavien punikkien sairaas ja kieroutuneessa mielikuvituksessa.

    Kunniamerkkejä annettiin molemmin puolin kuten tehtiin Neuvostoliiton kanssa. Ei siinä sen kummempaa.

    Vai silleen, no sitten De Kallekin oli varmaan sairas ja runkkaava punikki kun sen jemmaan pisti :)))))))))

    Äänestä

  • joopajoo... kirjoitti:

    Vai silleen, no sitten De Kallekin oli varmaan sairas ja runkkaava punikki kun sen jemmaan pisti :)))))))))

    Tiedätköhän sinä reppana edes mitä hakaristi symbolina tarkoittaa. Se ei ole sama kuin vasara ja alasin.

    Äänestä

  • Tässäpä muutama sankari suurristi kaulassa hakaristeineen.

    Voroshilov, C Neuvostoliiton Presidentti. Podgornyj, N.V., SNTL:n Korkeimman Neuvoston Puhemiehistön puh.johtaja . Stoph, Willi, DDR:n valtionneuvoston Puheenjohtaja. Leonid Iljitsh Brezhnev. Honecker, Erich.

    http://www2.hs.fi/extrat/vanhat/suurristi2002.asp

    Äänestä

Vasarasta ja alasimesta sais kyllä hienon lipun....hahahahaaaaaaaaaaaaa
paas äkkii tekijänoikeus ja patentti hommat vetämään, tai neulo se ja ala tumputtaa luomukses kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joopajoo... kirjoitti:

26.6.1944 sai Saksassa Herman Göring presidentti Risto Rytiltä Kivimäen välityksellä maamme korkeimman kunniamerkin eli, Valkoisen ruusun suurristin ketjuineen!
Entinen ministeri Kivimäki ja Göringhän olivat vanhoja tuttuja jo talvisodan ajoilta kun tämä valtakunnan marsalkka lupasi Suomelle menetetyt alueet korkojen kanssa takaisin. Selväähän lienee että tätä kiitosta ja tunnustusta ei aloitettu ihan samana päivänä kun Suomi liittyi tähän operaatioon vaikka virallisesti
sen Neuvostoliitto aloittikin.
Koska täällä edelleen monet (haluaa) uskoo kaikkeen propagandaan mitä vallitsi vuosina 1940-1944 niin lienee ymmärretävää että mistään arkistoista ei tätä kirjettä ole löytynyt joka esitettiin tiistaina ajankohtaisessa kakkosessa.

Tässä linkki ja kyseinen juttu alkaa noin 30:n minuutin kohdalla:
http://areena.yle.fi/ohjelma/4935

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu