Olisikohan Saksa silti hävinnyt

fit ftjoe murd än st

Jos Hitler olisi noudattanut Guderianin ja von Klugen neuvoa vetäytymällä Oka joelle Neuvostoliiton aloitettua vastahyökkäyksensä joulukuun kuudentena päivänä 1941.

Oka joelta oltaisi voitu puollustaa asemia ja luoda mahdollisuus uuteen hyökkäykseen Moskovaa kohtaan. Sen sijaan pysyttiin paikallaan ja annettiin kylmän talven sekä Puna-Armeijan luotien tappaa saksalaisia.

7

107

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei välttämättä. Siitä on paljon eri teorioita.

    • Mielenkiintoista8

      Olisihan se hävinny ennemmin tai myöhemmin kun kahden rintaman sotaa kävi ja esim. sotakoneisto tarvii tietysti öljyä mitä mm. Saksa Neuvostoliitosta myös halusi muttei ikinä päässy niin pitkälle.

      Jos Saksa olisi vetäytynyt niin sen vaikeampi sen olisi ollut tavoitella öljyä sotakoneistolleen joten paha sen on siinä vaiheessa vetäytyä.

      Sinänsä varmaan vähemmän olisi miehistöä menetetty tottakit kylmän talven ansiosta mutta on tuo ent. Neuvostoliitto aika iso kooltaan ja väkiluvultaan ja heillä sotakoneiston valmistus siirrettiin niin pitkälle turvaan ettei Saksa siihen mitenkään yltänyt pommittamallakaan, joten ennemmin tai myöhemmin Saksa olisi homman hävinnyt ja varsinkin kun kävi kahden tai itseasiassa kolmen rintaman sotaa eli suunta/rintamat Länsi-Eurooppa (Englanti/liittoutuneet,) Itä-Eurooppa (Neuvostoliitto) Etelä-Euroopan suuntaan Afrikassa asti.

      Sodan suuntahan muuttui itseasiassa 1942 jo ja erittäin ratkaisevasti 1943 vuosina, sen jälkeen ei Saksalla ollut toivoa vaan pelkkää tasaista alamäkeä romahdukseen asti.

      Liian iso pala kaikenkaikkiaan.

    • Rateki

      Saksa olisi kaikssa tapauksissa hävinnyt sodan. Ainoa edes pienen mahdollisuuden takaava järjestely olisi ollut pitää USA aktiivisesti sodan ulkopuolella. Japanin toiminnan ja Britannian ja USA:n yhteisen historian vuoksi ei sekään ollut Saksalle optio. Kaiken lisäksi Hitlerin ja Saksan armeijan pääesikunnan strateginen kyvykkyys ylti hädin tuskin taktiselle tasolle: Mitä Saksa olisi voitoillaan tehnyt? Pitänyt valloittamiaan alueita miehitettyinä loputtomiin? Tuskin, kun jo Jugoslavia oli lähes mahdoton hallittava.

      • ään ikkun paskova

        Kaippa se Moskovan menetys oli niin kuin psykologinen. Stalinhan oli vielä kaupungissa.

        Mutta tuskin se yhdestä miehestä oli kiinni. Hitler nähtiin kaikissa muissa maissa paitsi hänen liittolaismaissaan maailman suurimmaksi uhaksi ja siksi tuskin sota olisi Moskovan tai edes Lontoon valtaamiseen loppunut.

        Ja turha on sanoa että olisivat Eurooppalaiseen Venäjään pysähtynyt. Uusi Maailmanjärjestys eli Neuordnung tarkoitti kirjaimellisesti Saksan, Italian ja Japanin hallitsemaa maailmaa jonka pääkaupunki Berliini eli Welthauprsradt Germania olisi ollut.

        Suomalaisten ja ruotsalaisten pettymykseksi Trondheimista suunniteltiin saksalaistetun Skandinavia pääkaupunkia jota ilmeisesti Josef Terboven olisi hallinnut. Mekin olisimme ainakin protektoraatin muodossa varmasti kuuluneet kyseiseen alueeseen.


    • Puollustaa paljastaa
      • hist kijr pul rk pur

        Noinko koville ottaa totuus surkeasta Puna-Armeijasta. Jos Zhukov oli niin kova niin miksi ei taistellut saksalaisia vastaan jo ennen talvea. ha ha ha

        Piti odottaa sitä että saksalaiset kuuluu loppuun ja siperialaiset saapuu. Saksan ei olisi kuin tarvinnut hieman perääntyä ja sitten vuoden 1942 alussa antaa marsalkalle kuolonisku. Homma olisi ollut sillä selvä ja Moskova menetetty.


      • jos ja jos ja jos
        hist kijr pul rk pur kirjoitti:

        Noinko koville ottaa totuus surkeasta Puna-Armeijasta. Jos Zhukov oli niin kova niin miksi ei taistellut saksalaisia vastaan jo ennen talvea. ha ha ha

        Piti odottaa sitä että saksalaiset kuuluu loppuun ja siperialaiset saapuu. Saksan ei olisi kuin tarvinnut hieman perääntyä ja sitten vuoden 1942 alussa antaa marsalkalle kuolonisku. Homma olisi ollut sillä selvä ja Moskova menetetty.

        Oliko Zhukov pelkuri kun ei lähtenyt taisteluun jo syksyllä?

        Harmi, että sakut oli tyhmiä eikä varustautunut siperialaisia ja talvea vastaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      28
      2390
    2. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      60
      2282
    3. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      70
      1939
    4. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      65
      1778
    5. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      194
      1707
    6. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      83
      1638
    7. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      117
      1527
    8. Pyyntö Teelle

      Voisitko nyt vaan ystävällisesti laittaa viestin?
      Ikävä
      105
      1262
    9. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      6
      1140
    10. Martina haluaa tasoisensa miehen

      Seiskassa juttu minkälaisen miehen Martina haluaa. Kumppanin pitää tuoda hänen herkkyytensä ja vahvuutensa esiin sekä ol
      Kotimaiset julkkisjuorut
      240
      1087
    Aihe