Yrttiaho ja Mustajärvi tuhoavat Vasemistoliiton uskottavuuden sisäisellä oppositiotoiminnalla.
Yrttiaho on entinen SKP:n jäsen. Hän voisi vallan hyvin siirtyä kokonaan SKP:n leiriin. Sama pätee myös Mustajärveen.
Menettely lisäisi uskottavuutta niin paljon, että seuraavissa vaaleissa molemmat ryhmät voittaisivat useita paikkoja persuilta.
EX-kommunisteille kenkää
17
62
Vastaukset
- kunnia ja omatunto
Näille kahdelle voisi antaa mitalin.Ainoat selkärankaiset koko Arhinmäen poppoossa.Ensi vaaleissa, jotka tuskin menevät vuoteen 2015, vasliitto ja vihreät saavat vielä enemmän selkäänsä.Suurin puolue on silloin PS ja toisena ehkä Kepu.Silloin Soini muodostaa uuden hallituksen,johon ei kuulu ainakaan vihreät ja Rkp..
- kysymys?
Monellako paikalla arvelet SKP:n nousevan takaisin eduskuntaan? 2, 3 vai 4?
Mitenkäs "kunnia ja omatunto" kuvittelee hallinnon toimivan ilman yhteistyökykyä? Tuskin kuitenkaan on odotettavissa vasemmistoliitonkaan saavan eduskunnan enemmistöä edes yhdessä kommunistien kanssa joten politikointiin lienee syytä sopeutua. Siinä on kuitenkin mahdollisuus ajoittain ajaa myös omaa asiaansa ja hieman värittää muitakin päätöksiä.
Arhinmäen toiminta oli todella järkevää ja antaa hänen pienryhmälleen enemmän vaikutusvaltaa kuin Soinin isommalle porukalle. Kannattaa myös ajatella käytännön kannalta eikä vain ortodoksisesti tuijottaa uskontonsa pykäliä.
- Wiki tietää :)
Yrttiaho oli kommunisti jo lapsena. Liittyi Wikipedian mukaan pioneereihin 1959, siis jo 7 vuotiaana. Myöhemmin hän liittyi itse puolueeseen. Siirtyminen SKP:n riveihin olisi hänelle paluu kotiin.
- itäsuomi
Kyllä teillä on ihmeellinen puolue !!!! :D
Jos nyt 2-3 jäsentänne edelleenkin pitävät kiinni samasta mielipiteestä, mikä puheenjohtajallanne/ puolueellanne oli ennen vaaleja ja vaalien jälkeenkin, heidät pitäisi erottaa puolueesta, koska puheenjohtajanne/ puolueenne on muuttanut kantaansa !????????!
Näytää vasureistakin löytyvän muutama suoraselkäinen !- arhippiäinen
Jospa nykyistä vasemmistoliittoa ei kutsuttaisikaan enää vasureiksi, vaan hanureiksi.
- Hanuripuolue
Oiva nimi otetaan käyttöön .
- Eiköstä juu
Aito ja ainoa persupuolue tytisee oppositiossa.
- ei-kommari
Yhden puolueen sisällä ei yksinkertaisesti voi olla kahta eri puoluetta. Se läksy pitäisi ex-kommunistien oppia.
- kaikki ei ehdi
Viuhaan Arhinäen takinkääntöön mukaan ja rähmälleen!
Kokoomushan olettaa, että kaikkien on toteltava sitä!
- fgf............
Miksi ei suoraan vihreät, RKP, KD ja vasemmistoliitto fuusioidu kokoomukseen. Koska kaikissa näissä pienpuolueissa on enemmän tai vähemmän vanhoja stallareita ja takinkääntäjiä. Nyt piiloporvareita ym.. Selvä peli kaapista ulos!
- hyvä ajatus!
Taevitaan vain yksi iso nappi. Jykä antaa painamisohjeet!
- ##++
Vasemmistoliiton puoluevaltuusto kansanedustajat äänesti hallitukseen menosta. Tulos 40 puolesta 23 vastaan ja muutama tyhjä lippu. On siinä Mustajärven ja Yrttiahon puolella muitakin
Harvoin noin suuri joukko on yksimielinen kaikista asioista. Demokratiassa vaan hoidetaan asiat enemmistön kannan mukaan. Mustajärvi ja Yrttiaho eivät sovi demokratian piiriin vaan tuntuvat enemmänkin olevan kommunisteja joilla taas ei ole mitään käsitystä demokratiasta vaan puolueen diktatuurista. Tosin sekään ei heidän kohdallaan toiminut koska puolue oli väärä, se kun ei ollut SKP. Jos valat olisi minulla heittäisin pojat mehtään ja ottaisin varamiehet tilalle.
- fgf.............
Jos muistan oikein niin vihreillä oli vain viisi ääntä vastaan. Eli täysin kokoomuksen narussa kuten KD, RKP. Vasemmistoliiton tulevaisuus alkaa näyttää melkoiselta köysillä kävelyltä. Arhinmäki joko loikkaa demuihin kuten Siimes. Vaihtoehdot alkaa olla melko vähissä. Kun katsottoo eri vas-liiton edustajien kuten Lapintie, Kontula, Mustajärvi ym liian ristiriidassa puolue alkaa olla.....................
- Kommarit SKP:hen
Parempi kertarysäys kuin ainainen kitinä
- kalossi?
Eli nähtävästi kenkää tulee vasta juhannuksen jälkee. Vai meneekö syksyyn?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770