BALKAN: NYKYTILANNE KEVÄT 2004
Kansoja yhdistää nyt rikollisuus
Belgrad, 03.06- SOSIALISTISEN Jugoslavian iskulauseena ollut "veljeys ja yhtenäisyys" on saanut uuden sisällön nykypäivän Balkanilla: serbejä, kroaatteja, bosnialaisia ja Kosovon albaaneja yhdistävät nyt rikollisjärjestöt.
Kumppanien kansallisuus tai uskonto ei ole kynnyskysymys silloin, kun rikolliset salakuljettavat naisia, huumeita ja savukkeita Balkanilla.
Balkanin kukoistaviin liiketoimiin kuuluu ihmiskauppa, jonka kohteena ovat pääasiassa nuoret naiset Ukrainasta ja Moldovasta. Naiset tuodaan heikosti valvotun rajan yli Romaniasta Serbiaan, ja heiltä riistetään henkilöpaperit. Sen jälkeen heidät myydään prostituoiduiksi Bosniaan ja Kosovoon.
Belgradiin perustettiin vuosi sitten ihmiskaupan uhrien keskus. Sen mukaan alueella on vuoden aikana kaupattu yli 2 000 naista.
Naisten suojelulle omistautuneet bosnialaiset järjestöt kertovat tavanneensa keskimäärin viisi prostituoitua jokaisesta maassa viime vuonna rekisteröidystä noin 7 000 baarista. Tyttökaupan tuotto kussakin baarissa oli 15 000 euroa kuussa. Viranomaiset ovat sittemmin sulkeneet valtaosan baareista lopettaakseen naiskaupan ja prostituution.
Balkanin menestysaloihin kuuluu myös savukkeiden salakuljettaminen Euroopan unionin (EU) alueelle. Salakuljetusreitit kulkevat siksakkia Montenegron, Kosovon, Serbian, Kroatian ja Slovenian läpi. EU arvioi jäsenmaidensa menettävän verotuloja tupakan salakuljetuksen vuoksi vähintään kolme miljardia euroa vuodessa.
Balkan kuuluu myös tärkeisiin huumereitteihin. Interpolin mukaan 70 prosenttia Aasiasta Länsi-Eurooppaan saapuvasta heroiinista tulee tätä kautta.
Muut Jugoslavian entisiin osavaltioihin pyrkivät ihmiset joutuvat odottamaan viisumia viikkokausia, mutta alamaailman pomoille rajojen ylitys ei tuota vaikeuksia. Asiaa tutkineet lehdet etsivät selitystä poliisin ja mafian yhteistoiminnasta.
RATKAISU ONGELMAAN (FIKTIO)
LIPPONEN HOLKERIN TILALLE KÄSKYNHALTIJAKSI KOSOVOON KEVÄTKESÄ 2004
LIPPONEN LAITTOI BALKANIN KURIIN YHDESSÄ MIL0CEVICIN KANSSA KESÄ 2004
KOIVISTON RAPORTTI KOSOVOSTA KESÄKUU 2007
Erityisen kiinnostava jakso KOIVISTON RAPORTISSAa on hänen kuvauksensa siitä, kuinka LIPPONEN ja Suomen poliittinen johto jäivät Milocevicin militaristien luoman SOSIALISTI-ideologian pauloihin.
Jo kesällä 2001 Lipponen oli vakuuttunut, että SERBIT taistelisivat fanaattisesti viimeiseen mieheen johtajansa puolesta. Keväällä 2002 Kosovon kokemukset näyttivät vahvistavan tätä teoriaa Amerikkalaisten henkien säästämiseksi olisi siis parempi luvata serbeille, että jos he antautuisivat, johtajaa ei syytettäisi sotarikoksista. Lisäksi Lipponen uskoi, että johtaja oli todellisuudessa "vanki" ja että vain Milosevicin myötävaikutuksella Serbia voitaisiin demokratisoida pysyvästi. Näin päätteli myös Ison-Britannian pääministeri Tony Blair, joka syksyllä 2001 varoitti amerikkalaisia toistamasta Kosovossa samaa virhettä, jonka voittajat olivat tehneet Saksassa vuonna 1918: parlamentaarisen monarkian säilyttäminen olisi hänen mukaansa estänyt Hitlerin valtaannousun. Kotirintamalla oltiin toista mieltä. Mielipidemittausten mukaan kolmannes amerikkalaisista kannatti kesällä 2001 hirttämistä sotarikollisena, toinen kolmannes hänen vangitsemistaan.
LIPPOSEN käsitys JOHTAJAN asemasta ei perustunut ajankohtaiseen analyysiin Serbian yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta vaan pääasiassa hänen esikuntaansa kuuluneen konsulltti SUNDQVISTIN mielipiteisiin. SUNDQVIST oli 1990-luvun puolivälissä perehtynyt jonkin verran Serbian oloihin toimiessaan konsulttina serbien ja muidenkin balkanin ”yhteisöjen” konsulttina. Lokakuun alussa 2002 SUNDQVIST laati LIPPOSELLE johtajan asemaa koskevan muistion. SUNDQVIST väitti, että jos johtaja tuomittaisiin sotarikollisena, seurauksena olisi yleinen kansannousu. LIPPONEN meni vielä pidemmälle omassa raportissaan, jonka hän lähetti BUSHILLE joulukuussa 2002 käydessään vierailulla Yhdysvalloissa. LIPPOSEN mukaan Milocevicin osallisuudesta sotarikoksiin ei ole mitään näyttöä. Lisäksi hän varoitti, että jos johtajan asemaan puututtaisiin, seurauksena olisi täydellinen sekasorto ja maan rauhoittamiseen tarvittaisiin vähintään miljoona amerikkalaista sotilasta. Viesti meni hyvin perille Washingtonissa, vaikka siellä Milocevicin syyttömyyteen uskoi tuskin kukaan. LIPPOSEN mielestään ainoastaan MILOCEVIC pystyi pitämään Serbian kuuliaisena miehittäjille sekä estämään yhteiskunnan radikalisoitumisen, joten hänet vapautettiin kiireimmiten Haagin oikeudesta, johon oli joutunut väärinkäsityksen uhrina
LIPPONEN ja hänen esikuntansa takertuminen Miloceviciin oli sitäkin oudompaa, jos sitä vertaa serbien suhtautumiseen johtajaansa antautumisen jälkeen. Milocevicin asema ei suinkaan ollut kiistaton. Historia tarjosi japanilaisille monta varoittavaa esimerkkiä ”johtajavaltioiden” ja monarkioiden kohtalosta tappion hetkellä. Liittoutuneiden puolelle siirtyneessä Italiassa kansanäänestys poisti monarkian kesäkuussa 1946. Serbien arvion mukaan olisi ehkä päädytty samaan tulokseen, jos Milocevicin asemasta olisi järjestetty kansanäänestys vuonna 2002. Belgradissa keskusteltiinkin avoimesti, pitäisikö johtajan erota, ja Milocevic itsekin suhtautui asiaan vakavasti. Monien mielestä hänen olisi pitänyt kantaa moraalinen vastuu tappiosta ja luopua vallastaan.. LIPPONEN kuitenkin torjui jyrkästi tämänkin ajatuksen.
Toisin kuin LIPPONEN kuvitteli, serbien enemmistö suhtautui johtajaansa ilmeisen välinpitämättömästi. Joulukuussa 2002 belgradilaisten mielialoja kartoittaneen raportin mukaan johtajan erottamista seuraisi vain ohimeneviä mielenosoituksia, sillä "ihmisiä kiinnostaa enemmän ruoan ja asuntojen puute kuin johtajan kohtalo". Toisessa, samanaikaisessa raportissa väitettiin useimpien serbien elämäntilanteen olevan siinä pisteessä, että heille oli täysin yhdentekevää, mitä johtajalle tapahtuisi.– useimpien SERBIEN ymmärryskyvyn rajoja. Toisaalta johtaja oli alamaistensa silmissä jo laskeutunut maan pinnalle, kun hänestä oli tullut julkisten (ja paikoitellen karkeiden) kaskujen aihe.
Ehkä erikoisin ilmaus serbien muuttuneesta suhtautumisesta johtajaansa oli lukuisten vallantavoittelijoiden ilmestyminen eri puolilla maata heti antautumisen jälkeen. Kyse ei ollut vain kylähulluista tai julkisuuden kipeistä pelleistä, sillä on täytynyt vaatia poikkeuksellista rohkeutta kyseenalaistaa hallitsevan johtajan oikeus valtaan.
Milosevicin sortopolitiikan uhreina albaanit kokivat oikeutetusti, että heillä oli lännen tuki ja heidät palkitaan kiinnittäytymisestä maksimalistisiin lähtökohtiin: näin ollen ei kompromisseja täydellisen itsenäisyyden päämäärästä.
Mutta YK:n edustusto, EU, ETYJ ja NATO ovat edustettuina kaikkein korkeimmalla tasolla.
Kosovon tuleva asema ei ole esityslistalla. Tapaamisessa käsitellään sellaisia asioita kuten energian puute, autojen rekisterikilvet, 3 700 Kosovossa yhä kadoksissa olevaa etupäässä albaania ja 100 000:n etupäässä serbin tulevaisuus, jotka pakenivat Kosovosta sodan jälkeen äärialbaanien tekemiä etnisiä puhdistuksia.
Suurimpana alueen kansoista serbit, joiden vähemmistöt Kroatiassa, Bosniassa ja Kosovossa eivät koskaan saaneet mitään solidaarisuutta lännen konfliktinhallitsijoilta, kokivat tulleensa väärin ymmärettyiksi, epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi ja heitä nöyrryytettiin pommituksilla. Mikseivät he taistelisi järkkymättömästi Kosovon alueesta, jota pitävät kansansa kehtona? Lisäksi serbit kansana - ja erityisesti kosovon serbit - ovat menettäneet enemmän kuin kukaan muu omien johtajiensa politiikan seurauksena
Vaikka jossittelu on historiantutkimuksessa hyödytöntä, on helppo yhtyä KOIVISTON arvioon, että seuraukset olisivat tuskin olleet niin dramaattisia kuin LIPPONEN esikuntineen kuvitteli, jos liittoutuneet olisivat päättäneet erottaa Milocewvicin. Serbien enemmistö olisi varmasti alistunut tapahtuneeseen, kuten he alistuivat maansa tappioon, vaikka keisari-järjestelmällä oli myös oma vankka kannattajakuntansa.
Olen edellä esitellyt vain muutamia, ASIOITA, joiden toivon rohkaisevan lukijoita. Olisi suotavaa, että KOIVISTON RAPORTTI TAVOITTAISI SUOMALAISET.
Kansoja yhdistää nyt rikollisuus
Belgrad, 03.06- SOSIALISTISEN Jugoslavian iskulauseena ollut "veljeys ja yhtenäisyys" on saanut uuden sisällön nykypäivän Balkanilla: serbejä, kroaatteja, bosnialaisia ja Kosovon albaaneja yhdistävät nyt rikollisjärjestöt.
Kumppanien kansallisuus tai uskonto ei ole kynnyskysymys silloin, kun rikolliset salakuljettavat naisia, huumeita ja savukkeita Balkanilla.
Balkanin kukoistaviin liiketoimiin kuuluu ihmiskauppa, jonka kohteena ovat pääasiassa nuoret naiset Ukrainasta ja Moldovasta. Naiset tuodaan heikosti valvotun rajan yli Romaniasta Serbiaan, ja heiltä riistetään henkilöpaperit. Sen jälkeen heidät myydään prostituoiduiksi Bosniaan ja Kosovoon.
Belgradiin perustettiin vuosi sitten ihmiskaupan uhrien keskus. Sen mukaan alueella on vuoden aikana kaupattu yli 2 000 naista.
Naisten suojelulle omistautuneet bosnialaiset järjestöt kertovat tavanneensa keskimäärin viisi prostituoitua jokaisesta maassa viime vuonna rekisteröidystä noin 7 000 baarista. Tyttökaupan tuotto kussakin baarissa oli 15 000 euroa kuussa. Viranomaiset ovat sittemmin sulkeneet valtaosan baareista lopettaakseen naiskaupan ja prostituution.
Balkanin menestysaloihin kuuluu myös savukkeiden salakuljettaminen Euroopan unionin (EU) alueelle. Salakuljetusreitit kulkevat siksakkia Montenegron, Kosovon, Serbian, Kroatian ja Slovenian läpi. EU arvioi jäsenmaidensa menettävän verotuloja tupakan salakuljetuksen vuoksi vähintään kolme miljardia euroa vuodessa.
Balkan kuuluu myös tärkeisiin huumereitteihin. Interpolin mukaan 70 prosenttia Aasiasta Länsi-Eurooppaan saapuvasta heroiinista tulee tätä kautta.
Muut Jugoslavian entisiin osavaltioihin pyrkivät ihmiset joutuvat odottamaan viisumia viikkokausia, mutta alamaailman pomoille rajojen ylitys ei tuota vaikeuksia. Asiaa tutkineet lehdet etsivät selitystä poliisin ja mafian yhteistoiminnasta.
RATKAISU ONGELMAAN (FIKTIO)
LIPPONEN HOLKERIN TILALLE KÄSKYNHALTIJAKSI KOSOVOON KEVÄTKESÄ 2004
LIPPONEN LAITTOI BALKANIN KURIIN YHDESSÄ MIL0CEVICIN KANSSA KESÄ 2004
KOIVISTON RAPORTTI KOSOVOSTA KESÄKUU 2007
Erityisen kiinnostava jakso KOIVISTON RAPORTISSAa on hänen kuvauksensa siitä, kuinka LIPPONEN ja Suomen poliittinen johto jäivät Milocevicin militaristien luoman SOSIALISTI-ideologian pauloihin.
Jo kesällä 2001 Lipponen oli vakuuttunut, että SERBIT taistelisivat fanaattisesti viimeiseen mieheen johtajansa puolesta. Keväällä 2002 Kosovon kokemukset näyttivät vahvistavan tätä teoriaa Amerikkalaisten henkien säästämiseksi olisi siis parempi luvata serbeille, että jos he antautuisivat, johtajaa ei syytettäisi sotarikoksista. Lisäksi Lipponen uskoi, että johtaja oli todellisuudessa "vanki" ja että vain Milosevicin myötävaikutuksella Serbia voitaisiin demokratisoida pysyvästi. Näin päätteli myös Ison-Britannian pääministeri Tony Blair, joka syksyllä 2001 varoitti amerikkalaisia toistamasta Kosovossa samaa virhettä, jonka voittajat olivat tehneet Saksassa vuonna 1918: parlamentaarisen monarkian säilyttäminen olisi hänen mukaansa estänyt Hitlerin valtaannousun. Kotirintamalla oltiin toista mieltä. Mielipidemittausten mukaan kolmannes amerikkalaisista kannatti kesällä 2001 hirttämistä sotarikollisena, toinen kolmannes hänen vangitsemistaan.
LIPPOSEN käsitys JOHTAJAN asemasta ei perustunut ajankohtaiseen analyysiin Serbian yhteiskunnallisesta ja poliittisesta tilanteesta vaan pääasiassa hänen esikuntaansa kuuluneen konsulltti SUNDQVISTIN mielipiteisiin. SUNDQVIST oli 1990-luvun puolivälissä perehtynyt jonkin verran Serbian oloihin toimiessaan konsulttina serbien ja muidenkin balkanin ”yhteisöjen” konsulttina. Lokakuun alussa 2002 SUNDQVIST laati LIPPOSELLE johtajan asemaa koskevan muistion. SUNDQVIST väitti, että jos johtaja tuomittaisiin sotarikollisena, seurauksena olisi yleinen kansannousu. LIPPONEN meni vielä pidemmälle omassa raportissaan, jonka hän lähetti BUSHILLE joulukuussa 2002 käydessään vierailulla Yhdysvalloissa. LIPPOSEN mukaan Milocevicin osallisuudesta sotarikoksiin ei ole mitään näyttöä. Lisäksi hän varoitti, että jos johtajan asemaan puututtaisiin, seurauksena olisi täydellinen sekasorto ja maan rauhoittamiseen tarvittaisiin vähintään miljoona amerikkalaista sotilasta. Viesti meni hyvin perille Washingtonissa, vaikka siellä Milocevicin syyttömyyteen uskoi tuskin kukaan. LIPPOSEN mielestään ainoastaan MILOCEVIC pystyi pitämään Serbian kuuliaisena miehittäjille sekä estämään yhteiskunnan radikalisoitumisen, joten hänet vapautettiin kiireimmiten Haagin oikeudesta, johon oli joutunut väärinkäsityksen uhrina
LIPPONEN ja hänen esikuntansa takertuminen Miloceviciin oli sitäkin oudompaa, jos sitä vertaa serbien suhtautumiseen johtajaansa antautumisen jälkeen. Milocevicin asema ei suinkaan ollut kiistaton. Historia tarjosi japanilaisille monta varoittavaa esimerkkiä ”johtajavaltioiden” ja monarkioiden kohtalosta tappion hetkellä. Liittoutuneiden puolelle siirtyneessä Italiassa kansanäänestys poisti monarkian kesäkuussa 1946. Serbien arvion mukaan olisi ehkä päädytty samaan tulokseen, jos Milocevicin asemasta olisi järjestetty kansanäänestys vuonna 2002. Belgradissa keskusteltiinkin avoimesti, pitäisikö johtajan erota, ja Milocevic itsekin suhtautui asiaan vakavasti. Monien mielestä hänen olisi pitänyt kantaa moraalinen vastuu tappiosta ja luopua vallastaan.. LIPPONEN kuitenkin torjui jyrkästi tämänkin ajatuksen.
Toisin kuin LIPPONEN kuvitteli, serbien enemmistö suhtautui johtajaansa ilmeisen välinpitämättömästi. Joulukuussa 2002 belgradilaisten mielialoja kartoittaneen raportin mukaan johtajan erottamista seuraisi vain ohimeneviä mielenosoituksia, sillä "ihmisiä kiinnostaa enemmän ruoan ja asuntojen puute kuin johtajan kohtalo". Toisessa, samanaikaisessa raportissa väitettiin useimpien serbien elämäntilanteen olevan siinä pisteessä, että heille oli täysin yhdentekevää, mitä johtajalle tapahtuisi.– useimpien SERBIEN ymmärryskyvyn rajoja. Toisaalta johtaja oli alamaistensa silmissä jo laskeutunut maan pinnalle, kun hänestä oli tullut julkisten (ja paikoitellen karkeiden) kaskujen aihe.
Ehkä erikoisin ilmaus serbien muuttuneesta suhtautumisesta johtajaansa oli lukuisten vallantavoittelijoiden ilmestyminen eri puolilla maata heti antautumisen jälkeen. Kyse ei ollut vain kylähulluista tai julkisuuden kipeistä pelleistä, sillä on täytynyt vaatia poikkeuksellista rohkeutta kyseenalaistaa hallitsevan johtajan oikeus valtaan.
Milosevicin sortopolitiikan uhreina albaanit kokivat oikeutetusti, että heillä oli lännen tuki ja heidät palkitaan kiinnittäytymisestä maksimalistisiin lähtökohtiin: näin ollen ei kompromisseja täydellisen itsenäisyyden päämäärästä.
Mutta YK:n edustusto, EU, ETYJ ja NATO ovat edustettuina kaikkein korkeimmalla tasolla.
Kosovon tuleva asema ei ole esityslistalla. Tapaamisessa käsitellään sellaisia asioita kuten energian puute, autojen rekisterikilvet, 3 700 Kosovossa yhä kadoksissa olevaa etupäässä albaania ja 100 000:n etupäässä serbin tulevaisuus, jotka pakenivat Kosovosta sodan jälkeen äärialbaanien tekemiä etnisiä puhdistuksia.
Suurimpana alueen kansoista serbit, joiden vähemmistöt Kroatiassa, Bosniassa ja Kosovossa eivät koskaan saaneet mitään solidaarisuutta lännen konfliktinhallitsijoilta, kokivat tulleensa väärin ymmärettyiksi, epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi ja heitä nöyrryytettiin pommituksilla. Mikseivät he taistelisi järkkymättömästi Kosovon alueesta, jota pitävät kansansa kehtona? Lisäksi serbit kansana - ja erityisesti kosovon serbit - ovat menettäneet enemmän kuin kukaan muu omien johtajiensa politiikan seurauksena
Vaikka jossittelu on historiantutkimuksessa hyödytöntä, on helppo yhtyä KOIVISTON arvioon, että seuraukset olisivat tuskin olleet niin dramaattisia kuin LIPPONEN esikuntineen kuvitteli, jos liittoutuneet olisivat päättäneet erottaa Milocewvicin. Serbien enemmistö olisi varmasti alistunut tapahtuneeseen, kuten he alistuivat maansa tappioon, vaikka keisari-järjestelmällä oli myös oma vankka kannattajakuntansa.
Olen edellä esitellyt vain muutamia, ASIOITA, joiden toivon rohkaisevan lukijoita. Olisi suotavaa, että KOIVISTON RAPORTTI TAVOITTAISI SUOMALAISET.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.