Kun Jeesus saapuu...

Jeesus tulee kuin varas yöllä. Hän on siitä
erikoinen varas että noutaa vain omansa. Oletko
valmis lähtöön vai jäätkö tänne vihan aikaan?
Pedon merkkiä on turha odotella. Uskovat
noudetaan ennen sitä, ehkä jo tänään.

Tee siis parannus synneistäsi. Rukoilee Jumalaa
ja Hän antaa syntisi anteeksi. Lue Raamattuasi ja
hakeudu tosiuskovien joukkoon. Saat iankaikkisen
elämän, uuden suunnan elämääsi jota et tule
katumaan. Jeesus on ihmeellinen neuvonantaja
kaikissa elämäsi kysymyksissä.

Uskossa nostan katseen ylös pilviin,
kotimaani siellä nähdä saan.
Sieltä välkkyy näky hengen silmiin.
Ja siellä kerran pyhät olla saa.
Halleluuja!!!

On mahtavaa olla uskossa!!! Siunauksin topman
721738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

sinä yksi niistä jotka töhrii jokapaikan "jeesus
tulee oletko valmis" lapuillaan.

Äänestä
  • töhri, enkä tyrkytä. Keskustelen uskonasioista
    vain niiden kanssa jotka itse tahtovat
    keskustella.

    Kirjoituksellani tahdoin rohkaista niitä
    eteenpäin jotka vihollinen on eksyttänyt tämän
    maailmna huoliin. Vihollisen tarkoitus on
    väsyttää ja masentaa ihmisiä ja luoda epätoivoa
    ja pelkoa.

    Jeesus on vastaus jokaiselle ihmiselle
    todelliseen elämään. Se ei ole helppo tie, mutta
    vain se vie iankaikkiseen elämään. Jumala on
    luvannut antaa voimansa sille joka tahtoo
    Jeesuksen yhteydessä vaeltaa.

    Siunauksin topman

    Äänestä

Tosiasiassa Jeesus ei ole tullut vielä
ensimmäistäkään kertaa. Mutta odotellaan, onhan
tässä jo useampi tuhat vuotta mennyt. Malttia,
sanoo kristitty, hah.

Äänestä
  • Et ole ehkä kuullut asiasta, mutta Jeesus tuli jo
    noin 2000v. sitten. Siitä on kirjoitettu
    dokumentti nimeltään Raamattu. Siinä on VT joka
    kertoo ajasta ennen Jeesusta. Siellä on mm.
    ennustettu Hänen saapumisensa. UT kertoo
    Jeesuksen syntymästä, elämästä, teoista ja
    kaikken tärkeinpänä sovituksesta ristillä johon
    hänet teloitettiin. Kuolemansa ja
    ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus meni taivaaseen
    Isän luo ja lupasi tulla takaisin noutamaan
    omansa. Hän lähetti siksi ajaksi tänne Pyhän
    Henhen ettei uskovien tarvitse olla yksin. Pyhä
    Henki tekee edelleenkin voimallisia asioita
    keskuudessamme ja kaikkein tärkeinpänä
    uudestisynnyttää elävään uskoon jokaisen joka
    tahtoo Jeesuksen luokse tulla ja vaeltaa Hänen
    yhteydessään.

    Todennäköisesti löydät Raamatun kirjahyllystäsi.
    Lue sitä.

    Siunauksin topman

    Äänestä

  • topman kirjoitti:

    Et ole ehkä kuullut asiasta, mutta Jeesus tuli jo

    Jeesus on hei myytti, pelkkää tarua.

    Kerropas mulle, missä on tän Jeesuksen
    historiallisesti todet pyhät paikat: missä on
    hauta, missä on ristiinnaulitsemispaikka
    (Golgatalta ei ole löytynyt), missä
    syntymäpaikka, missä jokin paikka, jossa opetti
    tai teki ihmetekoja?

    Oletko kuullut, että alkukristityillä oli monen
    monta eri käsitystä tästä "vapahtajasta", jota
    sana jeesus (=jeshua) tarkoittaa. Nämä useat
    tarut vapahtajasta elivät samaan aikaan eri
    puolilla silloista valtakuntaa. Eikö tule
    mieleen, että se silloin myös keksittiin samaan
    aikaan eri paikoissa? Lopulta Paavalin opettama
    tarina voitti muut ja niinpä tunnemme tarinan
    Jeesus Kristuksesta (P. ei puhunut
    Nasaretilaisesta). Nasaretilaiseksi Jeesus
    muuttui evankeljumeissa yli 100 v myöhemmin.
    Tällöin tarinaan ympättiin lisäaineksia eräästä
    profeetasta, jonka senkään historiallisesta
    olemassaolosta ei ole varmuutta.

    Äänestä

  • Deuteriumi kirjoitti:

    nämä tiedot Raamatustasi. Ne ovat USKON asioita.
    Alkuseurakunnan uskovat olivat näistä niin
    varmoja että eivät kieltäneet näitä tosiasioita
    kuolemankaan edessä. Niipä heidät teloitettiin.
    Hyvä kysymys on miksi nämä ihmiset tapettiin
    vaikka he eivät tehneet pahaa kärpäsellekään.

    Totuus on se että persoonallinen, absoluuttinen
    paha ja pimeys on myös keskuudessamme. Hän saa
    aikaan epäuskoa ja kapinoi jatkuvasti Jumalaa
    vastaan. Siihen hänellä on lupa, mutta enää vain
    hetkeksi. Kohta hänet sidotaan...

    Jeesuksen Henki on myös keskuudessamme
    konkreettisesti. Hän tekee yliluonnollisia
    asioita joita ei voi kukaan kiistää. Raamattu
    toteutuu silmiemme edessä.

    "että eivät kieltäneet näitä tosiasioita
    kuolemankaan edessä."

    Niin mitä tosiasioita. Olet kertonut vasta
    yhdestä elinvoimaisesta myytistä?
    Alkukristityillä oli monta erilaista tarinaa ja
    kaikki (kai) uskoivat niihin kuolemaansa asti.
    Aika hupaisaa, eihän kaikki voineet olla
    oikeassa!?

    on ollut alusta asti. Mahtavaa on se että sille
    joka tahtoo tulla tuntemaan totuuden Jumala
    ilmoittaa itsensä. Jumalan voimasta
    Raamatun kirjoitukset ovat pysyneet
    muuttumattomina meille lopunajan kristityille.
    Jumalan armokauden loppuhuipennus on edessämme.

    Alkuseurakunnan uskovat näkivät Jeesukseen
    luonnollisilla silmillään elävänä, kuolleena
    ristiinnaulittuna ja taas elävänä kuolleista
    ylösnousseena Vapahtajana. He eivät voineet
    kieltää sitä mitä näkivät ja kokivat. Niistä
    asioista on kirjoitettu Raamattuun.

    Suuri joukko Jeesuksen luonnollisesti myös
    nähnyttä uskovaa oli rukoilemassa Helluntaina kun
    Jeesus toteutti sanansa ja lähetti Pyhän Hengen.
    Sama Henki on edelleen keskuudessamme. Se on
    mahtavaa.

    Nämä ovat todellakin uskon asioita. Ei kukaan voi
    uskoa sydämellään jos ei ole vielä uskon lahjaa
    vastaanottanut.

    siis valehtelet?

    Äänestä

  • Deuteriumi kirjoitti:

    siis valehtelet?

    ooks sä kuullu et joskus valehtelu on paras
    ratkasu?joskus totuus vaan satuttaa toisia..

    Äänestä

  • totuus kirjoitti:

    ooks sä kuullu et joskus valehtelu on paras
    ratkasu?joskus totuus vaan satuttaa toisia..

    pitkällä tähtäimellä totuus on sitten aina
    parempi. Lohtua voi hakea muualtakin kuin
    valheista.

    Äänestä

  • Deuteriumi kirjoitti:

    pitkällä tähtäimellä totuus on sitten aina
    parempi. Lohtua voi hakea muualtakin kuin
    valheista.

    niille jotka USKOIVAT häneen: "Jos te pysytte
    minun sanassani, niin te totisesti olette minun
    opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden,
    ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".

    Mahtavaa olla uskossa! Siunauksin topman

    Mahtavaa tosiaan olla oikeassa uskossa. Sinä elät
    harhassa, ei sille voi mitään.

    Siunausta Zeuksen nimeen!

    Äänestä

  • Deuteriumi kirjoitti:

    Jeesus on hei myytti, pelkkää tarua.

    Kerropas mulle, missä on tän Jeesuksen
    historiallisesti todet pyhät paikat: missä on
    hauta, missä on ristiinnaulitsemispaikka
    (Golgatalta ei ole löytynyt), missä
    syntymäpaikka, missä jokin paikka, jossa opetti
    tai teki ihmetekoja?

    Oletko kuullut, että alkukristityillä oli monen
    monta eri käsitystä tästä "vapahtajasta", jota
    sana jeesus (=jeshua) tarkoittaa. Nämä useat
    tarut vapahtajasta elivät samaan aikaan eri
    puolilla silloista valtakuntaa. Eikö tule
    mieleen, että se silloin myös keksittiin samaan
    aikaan eri paikoissa? Lopulta Paavalin opettama
    tarina voitti muut ja niinpä tunnemme tarinan
    Jeesus Kristuksesta (P. ei puhunut
    Nasaretilaisesta). Nasaretilaiseksi Jeesus
    muuttui evankeljumeissa yli 100 v myöhemmin.
    Tällöin tarinaan ympättiin lisäaineksia eräästä
    profeetasta, jonka senkään historiallisesta
    olemassaolosta ei ole varmuutta.

    Hohhoijaa, onpa se mukava että meillä on täällä
    tälläinen viisauden keskus keskuudessamme
    Suomi24.fi:n keskustelupalstalla. Enpä tiedä
    milloin olisin tavannut historiankirjan tai
    yhdenkään hieman suuremman muun uskontokunnan
    edustajan sanoneen että Jeesusta ei ollut edes
    olemassa.
    Mitä ihmettä se todistaisi vaikka meillä olisi
    Jeesuksen jalanjäljet kaiverrettuna kiveen ja
    vaikka Jeesuksen kengätkin vielä siinä rinnalla?
    Eivät uskottomat uskoisi kuitenkaan. Jeesus on
    ollut varmasti muutamilla paikoilla Israelissa ja
    olen niissä käynytkin aivan henkilökohtaisesti,
    ja muutamissa mitkä ovat suurinpiirtein-paikkoja.

    "Nämä useat tarut vapahtajasta elivät samaan
    aikaan eri puolilla silloista valtakuntaa." Jos
    käyt Israelissa tai vaikkapa luet juutalaisista
    sanaisen, tiedät että näin on ollut jo miltei
    viimeiset 4000 vuotta.

    "Oletko kuullut, että alkukristityillä oli monen
    monta eri käsitystä tästä "vapahtajasta", jota
    sana jeesus (=jeshua) tarkoittaa."

    En ole todellakaan kuullut! En ainakaan tavalla
    millä sinä annat ymmärtää. Sinullakin on yhtä
    paljon totuuksia Jeesuksesta kuin kristityillä
    ennen Jeesusta :D.

    Äänestä

  • topman kirjoitti:

    niille jotka USKOIVAT häneen: "Jos te pysytte
    minun sanassani, niin te totisesti olette minun
    opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden,
    ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".

    Mahtavaa olla uskossa! Siunauksin topman

    ... on suusi täynnä. Q-lähteen tutkimuksen
    perusteella on tultu siihen johtopäätökseen, että
    Jeesusta ei ollut vaan viisaat sanaparret
    personoitiin opetuksellisita syistä jonkin
    henkilön suuhun. Tämä henkilö sai nimen Jeesus =
    vapahtaja.

    Myöhemmin lukijat eivät enää tienneet tätä, vaan
    luulivat, että oikea Jeesus oli kertonut
    opetukset.

    Äänestä

  • Deuteriumi kirjoitti:

    pitkällä tähtäimellä totuus on sitten aina
    parempi. Lohtua voi hakea muualtakin kuin
    valheista.

    jos sä sanot äitilles ku se kysyy et ketä sielä
    oli ni sä luettelet et se ja se ja se mut jätät
    sen tietyn henkilön nimen mainitsematta koska
    tiiät et mutsis suuttuu..ni onko se valehtelua?

    Äänestä

  • Hevoinen kirjoitti:

    Hohhoijaa, onpa se mukava että meillä on täällä
    tälläinen viisauden keskus keskuudessamme
    Suomi24.fi:n keskustelupalstalla. Enpä tiedä
    milloin olisin tavannut historiankirjan tai
    yhdenkään hieman suuremman muun uskontokunnan
    edustajan sanoneen että Jeesusta ei ollut edes
    olemassa.
    Mitä ihmettä se todistaisi vaikka meillä olisi
    Jeesuksen jalanjäljet kaiverrettuna kiveen ja
    vaikka Jeesuksen kengätkin vielä siinä rinnalla?
    Eivät uskottomat uskoisi kuitenkaan. Jeesus on
    ollut varmasti muutamilla paikoilla Israelissa ja
    olen niissä käynytkin aivan henkilökohtaisesti,
    ja muutamissa mitkä ovat suurinpiirtein-paikkoja.

    "Nämä useat tarut vapahtajasta elivät samaan
    aikaan eri puolilla silloista valtakuntaa." Jos
    käyt Israelissa tai vaikkapa luet juutalaisista
    sanaisen, tiedät että näin on ollut jo miltei
    viimeiset 4000 vuotta.

    "Oletko kuullut, että alkukristityillä oli monen
    monta eri käsitystä tästä "vapahtajasta", jota
    sana jeesus (=jeshua) tarkoittaa."

    En ole todellakaan kuullut! En ainakaan tavalla
    millä sinä annat ymmärtää. Sinullakin on yhtä
    paljon totuuksia Jeesuksesta kuin kristityillä
    ennen Jeesusta :D.

    En tiedä miksi vaivautua vastaamaan.

    "Mitä ihmettä se todistaisi vaikka meillä olisi
    Jeesuksen jalanjäljet kaiverrettuna kiveen ja
    vaikka Jeesuksen kengätkin vielä siinä rinnalla?
    Eivät uskottomat uskoisi kuitenkaan."

    Hölö pölö. Uskottomat nimenomaan uskovat, että
    Jeesus oli olemassa historiallisena hekilönä.
    Tämä on tosiaankin vallitseva käsitys, mutta
    mitään faktoja sille ei sitten löydykään tueksi.
    Tarina vain on niin vanha, ettei juuri kukaan ole
    rohjennut totuutta sanoa ääneen.

    "Jeesus on
    ollut varmasti muutamilla paikoilla Israelissa ja
    olen niissä käynytkin aivan henkilökohtaisesti,"

    Hyvä vitsi. Olitkos paikalla silloin oletettuna
    tapahtumana aikana? ET

    ""Oletko kuullut, että alkukristityillä oli monen
    monta eri käsitystä tästä "vapahtajasta", jota
    sana jeesus (=jeshua) tarkoittaa.""

    "En ole todellakaan kuullut!"

    Jos kiinnostaa ottaa selvää, ota. Muussa
    tapauksessa saat ihan vapaasti olla väärissä
    käsityksissäsi. Ei kuule sureta yhtään!

    Äänestä

  • niinpä.. kirjoitti:

    jos sä sanot äitilles ku se kysyy et ketä sielä
    oli ni sä luettelet et se ja se ja se mut jätät
    sen tietyn henkilön nimen mainitsematta koska
    tiiät et mutsis suuttuu..ni onko se valehtelua?

    Ja jos äitisi on vähänkään fiksu, hän ottaa
    selvää, keitä siellä oli.

    Ja jos nyt valehtelet (=jätä kertomatta), ei
    äitisi enää luota sinuun myöhemminkään ja mites
    sit suu pannaan.

    Voi, voi. Olis kannattanu puhua totta, pitkällä
    aikavälillä se kannattaa!

    Äänestä

varaudu, ettet joudu pahasti pettymään...

Sillä kaikki on hölynpölyä.

Äänestä
  • suuri onkaan järkytyksesi kun huomaat että
    yhtäkkiä kaikki uskovat ovat kadonneet? Sen
    jälkeinen aika täällä maassa ei ole todellakaan
    miellyttävää vähään aikaan. Ennennäkemättömiä
    julmuuksia ja katastrofeja...

    Mikä estää sinua pelastumasta?

    Äänestä

  • topman kirjoitti:

    suuri onkaan järkytyksesi kun huomaat että

    Noo, enpä malttanut olla vastaamatta ja
    toteamatta, et huomaaiskoshan sitä ees mitään
    eroo nykytilanteeseen verrattuna? Ei oo nytkään
    kovin miellyttävää eikä mieltä ylentävää. Enpä
    tiedä onko mitään julmuuden muotoo, mitä ei jo
    olis keksitty ja harrastettu. Ja niistä
    katastrofeist sitten. Kaikist pystytään historian-
    ja luonnontieteen kirjoistki lukeen. Ehkä se
    ympäristökatastrofi, olkoon ny sit mimmonen vaan
    on ehkä ensimmäinen tän boltzin historias. Mut
    antaas kuluu pari miljoonaa vuotta ja kukaan tai
    paremminkaan mikään ei enää oo itkemäs vanhoja.
    Syntyy uusii lajeja ja ehkä sit taas ehkä jokin
    semmonen lajiki, joka itseään varten rupee
    kehitteleen uusii olemassaolonsa merkityksii...

    Äänestä

  • QWERTY kirjoitti:

    Raamattu sanoo:
    Ja niinä päivinä ihmiset etsivät kuolemaa,
    eivätkä sitä löydä; he haluavat kuolla, mutta
    kuolema pakenee heitä.

    Emme osaa edes kuvitella kuinka vaikeat ajat
    uskosta osattomilla on edessäpäin.

    Äänestä

  • topman kirjoitti:

    suuri onkaan järkytyksesi kun huomaat että
    yhtäkkiä kaikki uskovat ovat kadonneet? Sen
    jälkeinen aika täällä maassa ei ole todellakaan
    miellyttävää vähään aikaan. Ennennäkemättömiä
    julmuuksia ja katastrofeja...

    Mikä estää sinua pelastumasta?

    Mutta katsos, kun asia on niin, etten usko näihin
    raamattun ennustuksiin...

    ...kaikki julmuudet ja katastrofit ovat ihmisten
    omia aikaansaannoksia. Ei siihen raamattua
    tarvita.

    Ei elämäni parane turhalla pelkäämisellä!

    Kaikkein suurimmat pelkurit taitavat olla juuri
    kaltaisiasi himouskovaisia...

    Äänestä

  • Black tear kirjoitti:

    silmäsi avautuvat ajoissa näkemään mitä tulee
    tapahtumaan. Jumalan tahto tapahtuu
    mielipiteistämme huolimatta.

    Monet menettävät tänäkin päivänä henkensä uskonsa
    tähden. Kristinusko ei ole pelkurien usko.

    Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden
    henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden
    hengen. 2.Tim.1:7

    Äänestä

... pitää olla hyvä kopin ottaja...

Äänestä
  • Isän syliin mahtuu kaikki Jumalan lapset. Sinne
    on mahtava päästä. Ei enää kipua, murhetta,
    sairauksia...

    Äänestä

  • topman kirjoitti:

    Isän syliin mahtuu kaikki Jumalan lapset. Sinne

    miten toi tohon kopin ottamiseen liittyy... jos
    jeesus tulee niin pakkohan se on koppi ottaa ettei
    jannu tömähä asvalttiin, sehän vois satuttaa
    itensä siin.

    Äänestä

  • Maukka kirjoitti:

    miten toi tohon kopin ottamiseen liittyy... jos
    jeesus tulee niin pakkohan se on koppi ottaa ettei
    jannu tömähä asvalttiin, sehän vois satuttaa
    itensä siin.

    ei tulekaan tässä vaiheessa maan päälle vaan
    pilviin, johon hän tempaa kaikki tosiuskovaiset.

    Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta
    käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan
    kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös
    ensin; sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka
    olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän
    kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja
    niin me saamme aina olla Herran kanssa. Niin
    lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.
    1.Tess.4:16-18

    Sitten seuraa 7v. vihan ajan jakso maan päällä
    kunnes perkele sidotaan ja heitetään vankeuteen
    tuhanneksi vuodeksi.Silloin on 1000v. rauhan
    valtakunta jossa me uskovat hallitsemme Jeesuksen
    kanssa. Silloin nuorinkin ihminen elää 100
    vuotiaaksi ja villieläimet ovat kesyjä jne.

    Sen jälkeen perkele päästetään irti ja hän
    nostattaa ihmiset viimeiseen Harmagedonin sotaan.
    Siinä vaiheessa Jeesus tulee Israeliin öljymäelle
    joka jakautuu kahtia. Hän tuhoaa vihollisensa.

    Sen jälkeen tulee viimeinen tuomio jonka voit
    lukea esim. Matt. 25 luvusta tai Ilmestyskirjan
    20 luvusta eteenpäin.

    Uskovat pääsevät iankaikkiseet Taivaaseen ja
    perkele ja uskomattomat ihmiset heitetään
    iankaikkiseen helvettiin.

    Se on faktaa joka toteutuu. Pitäkää huoli että
    olette voittajan puolella.

    Siunauksin topman

    Äänestä

  • topman kirjoitti:

    Isän syliin mahtuu kaikki Jumalan lapset. Sinne
    on mahtava päästä. Ei enää kipua, murhetta,
    sairauksia...

    ja taivaasa on ilo ylimmillään iäti, ja viina ei
    lopu koskaan...

    Äänestä

  • humppeli kirjoitti:

    ja taivaasa on ilo ylimmillään iäti, ja viina ei
    lopu koskaan...

    juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno,
    vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne
    psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä
    lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne
    Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta
    meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

    Ilo ilman Jeesusta on teeskentelyä!

    Äänestä

nyt taitaa tulla kova aika kun pyhät lähestyy
taas.
se viinapiru se kolkuttelee jatkuvasti ja
irvistelee joka puolella.

mutta älä silti meitä muita aina pyhien alla ala
helvetillä uhkaileen.
yritä ny hillitä ittes mies.

Äänestä
  • pyhä tarkoittaa mm. uudestisyntynyttä uskovaa
    ihmistä, ei siis mitään päiviä. :)

    Älä katsele viiniä, kuinka se punoittaa, kuinka
    se maljassa hohtaa ja helposti valahtaa alas.
    Lopulta se puree kuin käärme ja pistää kuin
    myrkkylisko. Silmäsi outoja näkevät, ja sydämesi
    haastelee sekavia. Sinusta on kuin makaisit
    keskellä merta, on kuin maston huipussa makaisit.
    "Löivät minua, mutta ei koskenut minuun;
    pieksivät minua, mutta en tiennyt mitään.
    Milloinkahan herännen? Tahdonpa taas hakea tätä
    samaa."

    Älä vedä känniä t. topman

    Äänestä

Uskoton nostan katseeni ylös pilviin; kotimaa on
ALLA jalkojen. Siellä heiluu varpaani mun armaat,
ja kengissäni olla saa.Rauhaa!!!

Äänestä
  • tosissasi miettinyt jo näitä uskonasioita. Jeesus
    tulee noutamaan omansa. Se on varmaa. Miksi et
    lähtisi mukaan?

    Äänestä

  • topman kirjoitti:

    tosissasi miettinyt jo näitä uskonasioita. Jeesus
    tulee noutamaan omansa. Se on varmaa. Miksi et
    lähtisi mukaan?

    Älä sinä yritä pudottaa henkistä tasoani vielä
    alemmaksi. Uskovaisuus on itsensä ja elämän
    perlkoa ja puolustus/suojausta.

    Äänestä

  • Lopeta kosiskelu kirjoitti:

    Älä sinä yritä pudottaa henkistä tasoani vielä
    alemmaksi. Uskovaisuus on itsensä ja elämän
    perlkoa ja puolustus/suojausta.

    että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala
    pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet
    tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä
    Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka
    pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala
    pysyy hänessä. Näin on rakkaus tullut
    täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva
    tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on,
    sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.

    Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen
    rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on
    rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt
    täydelliseksi rakkaudessa.
    1.Joh.4:...

    Äänestä

"Jeesus tulee kuin varas yöllä. Hän on siitä
erikoinen varas että noutaa vain omansa. Oletko
valmis lähtöön vai jäätkö tänne vihan aikaan?
Pedon merkkiä on turha odotella. Uskovat
noudetaan ennen sitä, ehkä jo tänään."

Oletko laskenut monennenko kerran olet tämän
saman tekstin keskustelufoorumeihin kopsannut.

Alkaako jutut loppua, kun jeesus vaan viipyy ja
viipyy vaikka aurinko on jo korkealla? Missä
kaveri kuppaa, siinäpä kysymys.

Äänestä
  • Miksi ihmisille kerrotaan tosina tapauksia,jotka
    ovat ilmselvästi kirjottajien omia sepitelmiä,kun
    olin eräällä Raamatun historiallista taustaa
    valottavalla "Sanasta elämä" kurssilla.Hän sanoi,
    että tietämättömät ihmiset(siis,jotka eivät tunne
    luonnontieteiden peruslakeja) tarvitsevat
    perusturvallisuutta,jota ei voi heiltä noin vain
    riistää.Kyseessä oli silloin apostolinen
    uskontunnustus,jossa puhuttiin ruumiin
    ylösnousemuksesta,ja olin sitä mieltä,ettei se
    ole mahdollista.Selitys oli,että kyse on lähinnä
    ihmisen henkinen persoona,eikä fyysinen.Samoin
    esim. Jouluevankeliumi on apostoli Luukkaan oma
    versio oletetusta syntymästä,joka lienee
    tapahtunut n. 3-4 v. aikaisemmin kuin
    ajanlaskumme ilmoittaa.

    Äänestä

  • Nalle kirjoitti:

    Miksi ihmisille kerrotaan tosina tapauksia,jotka

    Jeesus tarinat on paljon enempi tarua kuin sinä
    ajattelet. Luukkaan versiot on todella omasta
    päästä, koska Jeesusta ei ole koskaan ollut
    historiallisena henkilönä.

    Äänestä

  • Deuteriumi kirjoitti:

    Jeesus tarinat on paljon enempi tarua kuin sinä
    ajattelet. Luukkaan versiot on todella omasta
    päästä, koska Jeesusta ei ole koskaan ollut
    historiallisena henkilönä.

    on leipäpappeja jotka eivät ole uskossa. Onneksi
    papitkin voivat tulla uskoon :)
    Apt.6:7
    Ja Jumalan sana menestyi, ja opetuslasten luku
    lisääntyi suuresti Jerusalemissa. Ja lukuisa
    joukko pappeja tuli uskolle kuuliaisiksi.

    Jeesus elää, ja tulee vielä takaisin lupauksensa
    mukaan. Maria kohtasi enimmäisenä ylösnousseen
    Jeesuksen.

    Joh.20:11-18
    Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä
    itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että
    siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui
    kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa
    ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle:
    "Mitä itket, nainen?" Hän vastasi: "Minun Herrani
    on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu."
    Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen
    seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli
    Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: "Mitä itket,
    nainen? Ketä sinä etsit?" Maria luuli Jeesusta
    puutarhuriksi ja sanoi: "Herra, jos sinä olet
    vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet
    pannut. Minä haen hänet pois." Silloin Jeesus
    sanoi hänelle: "Maria." Maria kääntyi ja sanoi:
    "Rabbuuni!" - se on hepreaa ja merkitsee:
    opettajani. Jeesus sanoi: "Älä koske minuun. Minä
    en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään
    sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen
    oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja
    teidän Jumalanne luo." Magdalan Maria riensi
    opetuslasten luo ja ilmoitti: "Minä olen nähnyt
    Herran!" Sitten hän kertoi, mitä Herra oli
    hänelle sanonut.

    Nämä ja monet muut asiat on kirjoitettu
    Raamattuun että me uskoisimme. Pyhä Henki on
    omassa persoonassaan täällä siitä todistamassa.

    "Joh.20:11-18

    itkiessään hän kurkisti hautaan ja "

    Osaatko kertoa, miksi tämän tärkeän tapahtuman
    paikka on päässyt katoamaan? Miksei sinne tehdä
    pyhiinvaelluksia, kuten monen muun merkkimiehen
    haudalle?

    Äänestä

  • deuteriumi kirjoitti:

    Hauta on tyhjä. Eihän elävän henkilön haudalle
    tarvitse mennä. Jeesus elää, ei hän ole kuollut.

    Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja
    iankaikkisesti.

    Iankaikkiselle kuninkaalle, katoamattomalle,
    näkymättömälle, ainoalle Jumalalle, kunnia ja
    kirkkaus aina ja iankaikkisesti!

    Järjestetäänkö "tosiuskovaisille" tautologia -
    kursseja vai onko "taito" opittavissa
    omatoimisesti itseopiskeluna? Onko
    myös "arkikielesi" esim: kotona perheen parissa
    samanlaista toiston maagiseen voimaan perustuvaa?

    Äänestä

  • deuteriumi kirjoitti:

    "Joh.20:11-18
    Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä
    itkiessään hän kurkisti hautaan ja "

    Osaatko kertoa, miksi tämän tärkeän tapahtuman
    paikka on päässyt katoamaan? Miksei sinne tehdä
    pyhiinvaelluksia, kuten monen muun merkkimiehen
    haudalle?

    Tämä minun kertomuksenihan oli hyvin
    kesy.Tosiasioita ei kukaan tiedä,mutta muista,että
    meillä on nyt ainakin 4 vapaapäivää!Uskoimme tai
    emme menneisiin tapahtumiin.Samaten joulun
    tienoissa.Minä olen niin maallinen,että
    vapaapäivät aina piristävät,vietettiin niitä
    sitten minkävuoksi hyvänsä.

    Äänestä

  • Tupakkamies kirjoitti:

    Järjestetäänkö "tosiuskovaisille" tautologia -
    kursseja vai onko "taito" opittavissa
    omatoimisesti itseopiskeluna? Onko
    myös "arkikielesi" esim: kotona perheen parissa
    samanlaista toiston maagiseen voimaan perustuvaa?

    Miksi Jumalan ylistys ärsyttää sinua. Itse
    ainakin ilahdun kun luen jostain Jumalaa
    ylistäviä kirjoituksia. Mielestäni niitä on aivan
    liian vähän.

    Onko tämä kristitty maa? Missä se näkyy?

    Äänestä

  • Nalle kirjoitti:

    Tämä minun kertomuksenihan oli hyvin
    kesy.Tosiasioita ei kukaan tiedä,mutta muista,että
    meillä on nyt ainakin 4 vapaapäivää!Uskoimme tai
    emme menneisiin tapahtumiin.Samaten joulun
    tienoissa.Minä olen niin maallinen,että
    vapaapäivät aina piristävät,vietettiin niitä
    sitten minkävuoksi hyvänsä.

    Joo, joulu on muinainen valon juhla. Siksi se on
    juuri talvipäivän seisauksen lähellä. Ei siksi
    aivan kohdallaan, koska aiemmin noudatettiin
    juliaanista kalenteria.

    Ja keväällä juhlitaan näillä main
    hedelmällisyyttä ja luonnon heräämistä ja hyvän
    tulevan sadon puolesta.

    Äänestä

  • topman kirjoitti:

    Miksi Jumalan ylistys ärsyttää sinua. Itse
    ainakin ilahdun kun luen jostain Jumalaa
    ylistäviä kirjoituksia. Mielestäni niitä on aivan
    liian vähän.

    Onko tämä kristitty maa? Missä se näkyy?

    Mutta huomaatko, sanoit edellisen jo aiemmin.
    Osaamme lukea, ei TARVITSE toistaa.

    Äänestä

  • Deuteriumi kirjoitti:

    Mutta huomaatko, sanoit edellisen jo aiemmin.
    Osaamme lukea, ei TARVITSE toistaa.

    kyllyydestä suu puhuu :)

    Äänestä

  • topman kirjoitti:

    Miksi Jumalan ylistys ärsyttää sinua. Itse
    ainakin ilahdun kun luen jostain Jumalaa
    ylistäviä kirjoituksia. Mielestäni niitä on aivan
    liian vähän.

    Onko tämä kristitty maa? Missä se näkyy?

    Ehdolle laittamasi hypoteesi ärsyntymisestäni ei
    täysin vastaa todellisuutta. Toki joissain
    yhteyksissä se pitänee paikkansakin, mutta
    ainakin vielä minulla on kyky ja vapaus valikoida
    informaatio jonka otan vastaan. (Ylimieliset
    silmille paiskatut siunaukset viestien lopussa
    ovat kylläkin valitettavasti oma lukunsa
    järkevienkin viestien kaupanpäällisinä.)

    Tosiuskovaisten tautologian käyttö ennemminkin
    kuitenkin kiinnostaa kuin ärsyttää. Mistä syntyy
    se peräänantamaton luottamus toiston voimaan.
    Onko niin, että koska oma usko on syntynyt
    toiston kautta syntyy luja luottamus, "että
    kunhan minä aikani jankkaan, niin pakkohan niiden
    on tulla uskoon, kun se kerran minuunkin tehosi."

    Tavallisille leipäkristityille (kuten minä),
    luulen niin, nämä toistot vaikuttavat ennemminkin
    tosiuskovaisen oman horjuvan uskon
    vahvistamiselta. Vai luuletko, että jos pommitat
    esim. iankaikkinen sanalla vastakeskustelijaa
    samassa lyhyessä viestissä 10 kertaa hän murtuu
    ja pakkaa matkalaukkunsa ja aloittaa
    ylöstempauksen odottamisen?

    Eikö teillä tosiuskovaisilla kertakaikkiaan ole
    mitään sanottavaa vai onko evankelioinnin kautta
    saadut pisteet pääasia tuloksista viis?

    Äänestä

  • topman kirjoitti:

    kyllyydestä suu puhuu :)

    Totuus ei pala tulessakaan. :)

    uskovat syyllisty tautologiaan. Monet eikkarit
    jatkavat samaa jankutusta jopa eri
    keskusteluissa. Huvittavaa oli kun tahdoin
    keskustella uudestisyntymisestä, niin joku käänsi
    keskustelut jälleen kerran femiiniseen liturgiaan
    ja minä sain tietenkin syyt niskoilleni :)

    Voi olla että kohdallani ko. ongelma johtuu
    osittain siitä että olen kirjoitellut samaan
    aikaan useallakin eri foorumilla. Nyt yritän
    tehdä siitä parannusta.

    Kun tulin uskoon, ei ollut ainuttakaan uskovaa
    lähellä jankkaamassa uskonasioista. Jumala tuli
    itse lähelle ja kiinnostuin hengellisistä
    asioista. Luin Raamattua ja Pyhä Henki puhui
    selkeästi sen kautta. Tein ratkaisuni ja otin
    Jeesuksen vastaan elämääni syntieni sovittajana
    ja elämäni voimana. En usko Raamatunlauseiden
    toiston voimaan, mutta uskon Jumalan sanan
    muuttavaan ja uskoa synnyttävään voimaan.

    "En usko Raamatunlauseiden

    muuttavaan ja uskoa synnyttävään voimaan."

    Mitä luulet, tuottaisiko evankeliointisi parempaa
    tulosta (evankelioimassahan palstalla ilmeisesti
    olet, etkä mielipiteitä vaihtamassa?), jos
    kertoisit näistä muutoksista ja vaikutuksista
    kornien ja miljoonakertaakuultujen "Hallelujaa" -
    huutojen, "hakeudu uskovien seuraan" -opastusten
    ja "ota Jeesus vastaan tai ottaa ohraleipä" -
    uhkausten sijaan?

    Minua ei käännytysprosenttisi sinänsä kiinnosta,
    mutta turha suunsoitto (etunenässä minun)jäisi,
    uskoisin niin, huomattavan paljon vähemmälle.
    Tyrkyttäminen kun tuo väkisinkin tyrkyttäjästä
    ylimielisen ja kanssakeskustelijoitaan
    aliarvioivan kuvan. Muistelen, että esim.
    nimimerkki Pasi sai uskonnollisiin pohdintoihinsa
    vai pääasiassa positiivista palautetta.
    Minkälaista on sinun palautteesi?

    on annettu negatiivista palautetta
    subjektiivisien kokemuksien kertomisesta. Se
    kuulemma aiheuttaa ns. mnä-mnä-tautia. Jos kertoo
    toisten todellisista kokemuksista,
    todistusaineisto puuttuu ja tieto on mutua. Jos
    kertoo totuuden niinkuin se on saa tiukkapipon
    leiman... Uskonnollis-filosofiset pohdinnat
    varmaan kelpaisivat, mutta minua ne eivät
    ainakaan tällä kiinnosta.

    Vetäydyn vähän sivummalle seurailemaan
    katseellani keskusteluja, ehkäpä se rauhoittaa
    monien mieliä.

    Saamani palaute on samankaltainen mitä Jumalan
    sanaan pitäytyvät uudestisyntyneet kristityt ovat
    saaneet kautta aikojen. Onneksi suomen laki
    suojaa vielä meitä, mutta laittomuus on selkeästi
    lisääntymässä. Onneksi pelastumme Suuresta
    vihasta joka on tulossa.

    "Jos kertoo
    toisten todellisista kokemuksista,
    todistusaineisto puuttuu ja tieto on mutua"

    Entäs jos kertoo omista kokemuksistaan?

    "Jos kertoo totuuden niinkuin se on saa
    tiukkapipon leiman."

    En menisi allekirjoittamaan tuota väitettäsi.
    Maailmankaikkeuden tarkoituksesta(mikäli
    sellainen yleensä on)ei kenelläkään ihmisellä ole
    totuutta tiedossa. Sisimmässäsi sinä tiedät sen,
    olen siitä varma. Eri asia on sitten vakaumuksesi
    mukainen totuus eli sinun käsityksesi ihmisen
    olemisen oikeutuksesta ja tarkoituksesta. Pieni
    nöyryys (joka voisi ilmetä vaikka
    kanssakeskustelijan elämänkatsomuksen ja
    mielipiteiden huomioonottamisena) vaihtoehtosi
    esittelemisessä ei varmaankaan olisi ainakaan
    vahingoksi. Kestäisikö uskosi sen?

    "Uskonnollis-filosofiset pohdinnat

    ainakaan tällä kiinnosta."

    Mikseivät? Pelkäätkö, että pohdinta saattaisi
    johtaa johonkin?

    "Vetäydyn vähän sivummalle seurailemaan

    monien mieliä."

    Älä ainakaan minun vuokseni vetäydy. En ole
    kiihtynyt, jos olet huolissani verenpaineestani.

    "Onneksi suomen laki

    vihasta joka on tulossa."

    Höpöhöpö, ei teitä kukaan vihaa.
    Olen täysin tietoinen, että uskosi on
    riippuvainen näiden profetioiden toteutumisesta,
    mutta minuun niillä ei ole minkäänlaista
    vaikutusta isoista alkukirjaimistakaan
    huolimatta, vaikkakin itsellesihän sinä ne
    kirjoititkin, vai mitä?

    Kiitoksia kuitenkin, että uskaltauduit
    keskustelemaan.

    Jaksamisia:

    subjektiivisilla kokemuksilla nimenomaan
    henk.koht. todistuksia MINÄ-muodossa.

    Filo- eikä muukaan sofia kiinnosta juuri nyt.
    Kirjoittelen ihan vilpittömästi sellaisista
    asioista jotka ovat lähellä sydäntäni. Jostain
    syystä tällä hetkellä keskeisimmällä paikalla on
    Jeesus ja Raamatun ilmoitus.

    Jos olet seurannut Jeesukseen uskovien tapahtumia
    maailmalla niin tiedät että tänäänkin kuolee
    monia pelkästään uskonsa tähden, ei siis minkään
    muun. Perkele on absoluuttinen pahuus. Hän
    persoonallinen pimeyden enkeli jonka valtapiiriä
    maailma on.

    "Jos olet seurannut Jeesukseen uskovien
    tapahtumia

    muun"

    Seuraan maailmantapahtumia hyvinkin aktiivisesti,
    en tosin ole erikoistunut "jeesususkovien"
    surkeaan kohtaloon, jota syvästi pahoittelen. Sen
    kyllä tiedän, että maailmalla kuolee tänäänkin
    nälkään, puhtaan veden puuttumiseen jne. monia
    pelkästään sen vuoksi, että ovat syntyneet
    väärään aikaan väärään paikkaan. Mutta heidän
    kohtalonsahan on toki pientä siihen verrattuna,
    mitä suomalaiset "jeesususkovat" joutuvat vainon
    vuoksi kärsimään.

    "Perkele on absoluuttinen pahuus. Hän

    maailma on."

    Omaa napaansa ajatteleva ihminen on itse
    absoluuttinen pahuus. Perkele on omatuntonsa
    kanssa kamppailevan ihmisen syntipukki.

    Pahempaan päin ollaan menossa ja kastijako alkaa
    näkyä euroopassakin aika selkeästi. Suomen EU-
    huijauskin hahmottuu karmeasti katajaisen kansan
    silmien eteen. Vieläkö voisi jotain tehdä? Voi
    olla että joku lyö vielä Paavoa ja muitakin
    keinottelijoita kuokalla päähän.

    Kohta lapsemme saavat koulukirjatkin
    uudistettuina, kun parisuhdelakia vääristellään
    päin persiaa. On se niin väärin että joku
    marginaaliporukka saa muutella koko kansan
    asioita niin paljon.

    Nyt on pari voimakasta profetiaa liikkeellä että
    suomen kansan etsikonpäivät ovat käsillä tämän
    vuoden aikana. Jos kansa ei tee parannusta niin
    suuri VOI huuto kuuluu karjalan suunnalta.

    Toivottavasti saamme nauttia ainakin näistä
    kauniista kevätpäivistä ilman suurempia
    katastrofeja - toisaalta, kukapas siitä
    huomisesta päivästä...

    Siunauksin topman

    Äänestä

hörhöjä, joulupukkikin tulee taas ens jouluna,
hallelujaa!

Äänestä
  • Kronos on Zeuksen isä. Hän söi kaikki lapsensa,
    mutta Rea pelasti Zeuksen ja syötti Kronokselle
    kiven sen sijaan.

    Eläköön Kronos!

    Äänestä

Siirryn joksikin aikaa www.netmission.fi
foorumille. Jos tahdotte, jatketaan siellä
mielenkiintoista keskusteluamme. Käyttäkää toki
samoja nimimerkkejä.

Siunauksin topman

Äänestä
  • älä pidä kiirettä takaisin.

    toivottavasti saat saarnata siellä sydämesi
    kyllyydestä niin että aikaa ei meille jää.

    Äänestä

  • tulijärvikeiju kirjoitti:

    älä pidä kiirettä takaisin.

    toivottavasti saat saarnata siellä sydämesi
    kyllyydestä niin että aikaa ei meille jää.

    jos tulee ikävä, tai jotain asiaa niin älä epäröi
    ottaa yhteyttä. Siunausta sinulle!

    Äänestä

  • Minä petyin pahasti viime kerralla, kun
    valehtelit jättäväsi tämän palstan, etkä ollut
    montaa tuntia poissa. Sen jälkeen en ole uskonut
    sanaakaan siitä, mitä täällä kirjoittelet.

    Sinulla on oiva tilaisuus tehdä parannus tässä
    asiassa. Luulen, että kaikki, jotka sinua
    kaipaavat, löytävät kyllä tiensä netmissioniin,
    joten sinun on turha huolehtia meistä syntisistä.
    Sitäpaitsi eihän Jumala poistu tältä palstalta
    samassa yhteydessä, kai?

    Äänestä

  • Oplev kirjoitti:

    Minä petyin pahasti viime kerralla, kun
    valehtelit jättäväsi tämän palstan, etkä ollut
    montaa tuntia poissa. Sen jälkeen en ole uskonut
    sanaakaan siitä, mitä täällä kirjoittelet.

    Sinulla on oiva tilaisuus tehdä parannus tässä
    asiassa. Luulen, että kaikki, jotka sinua
    kaipaavat, löytävät kyllä tiensä netmissioniin,
    joten sinun on turha huolehtia meistä syntisistä.
    Sitäpaitsi eihän Jumala poistu tältä palstalta
    samassa yhteydessä, kai?

    Viimeksi taisin sanoa että minulla ei ole aikaa
    kovin paljon jaaritella täällä. Ei silloin ollut
    tarkoitustakaan poistua foorumilta vaan
    kirjoitella vähemmän ajanpuutteen takia.

    Nyt olen kuitenkin poistumassa täältä ajaksi.
    Heitin kuitenkin vielä tekstin ja ajattelin että
    ei kerta kiellon päälle pahaa tee. Ehkä se olikin
    tarpeellinen sinulle. Jotenkin arvasinkin että
    lymyilet jossain.

    Jumala asuu kansansa kiitoksessa, joten olen
    iloinen että tälläkin foorumilla on
    tosiuskovaisia jotka pitävät vanhurskautta
    voimassa kiitollisin mielin.

    Oli kiva kun kävit tervehtimässä, olinkin jo
    kaipaillut sinua :) Jää hyvästi Oplev ja lapset.
    Käyn minä vielä katsomassa vastaako Hertta
    minulle ja vastaan viimeisimpään keskusteluun jos
    se ketään kiinnostaa.

    t. topman

    Uskottavuutesi rippeet haihtuivat nyt kyllä
    taivaan tuuliin. Ettäs ilkesit valehdella noista
    kerroista ja kiellon päällisistä, ei tämä
    suinkaan ollut ainoa teksti, jonka kävit tänne
    heittämässä, viimeinen sana kun on aina sinun.
    Ainoa, missä näen sinun olevan rehellinen, on tuo
    jaaritella-verbi.

    Vihoviimeisen heittosi kolmas kappale on ainakin
    sitä mitä suuremmassa määrin. Mitä ihmeen
    kiitosta ja kiitollisuutta tarkoitat? Tämä on
    taas sitä sanasaastetta, jota ilman tämä palsta
    voisi erittäin hyvin. Näitä mitäänsanomattomia
    hölkytyksiä on palstasta yli puolet ja teille
    pässinpäille ei riitä, että suoltaisitte niitä
    saman otsikon alle, vaan joka päivä pitää ainakin
    kaksi uutta otsikkoa avata näille helmille. Olen
    sanavapauden puolustaja ja kaikilla on oikeus
    tänne kirjoittaa, mutta niin on minullakin ja
    siten olen myös oikeutettu haukkumaan ne, jotka
    tämän palstan pilaavat häiriköinnillään. Sinä
    olet ehdottomasti yksi niistä.

    Voisitko sinä olla niin ystävällinen, että
    opettelisit vaikka alkeellisenkin keskustelun
    alkeet. Tämä sinun vastauksesi minulle oli
    tyyppiesimerkki ei-keskustelusta: ainoa, mikä
    vähänkään liittyi minun kirjoitukseeni, oli
    puolustuspuheenvuorosi palstalla roikkumiseen.
    Tämä apea tosiasia näkyy myös saamistasi
    vastauksista. Hertta lienee ainoa, joka viitsii
    asiallisesti vastailla, muut vain suoltavat
    tympääntymistään aivan kuten minä.
    Huumorinkukkasikin kaipaisi hiven vettä ja
    substraalia.

    Minä olen muuten koko ajan ollut tällä palstalla
    niin että jos kaipausta olisi riittänyt
    tarpeeksi, olisit voinut minut täällä tavata.

    Voin hyvin ymmärtää, että jostain aina kaivat
    ajan täällä vierailuun, sillä niin teen minäkin,
    pyhistä päätöksistäni huolimatta. Jos lukisit
    enemmän ja kirjoittaisit vähemmän, säästyisi
    aikaa ja sirkuslaisilta hermot.

    Tervetuloa takaisin KESKUSTELEMAAN.

    rehellisestä palautteestasi. Se ikäänkuin
    kannustaa minua eteenpäin ristin kaidalla ja
    joskus kivikkoisellakin tiellä. Kirjoitustaitoni
    on vajavainen, mutta olen kuitenkin kiitollinen
    siitä. Kaikki eivät voi kirjoittaa vaikka
    haluaisivat.

    Tiedän että olet pohjimmiltasi herkkä ja lämmin
    ihminen. Ehkäpä jonain kauniina päivänä
    Kristuksen rakkaus saa sinuakin koskettaa.

    t. topman

    Äänestä

  • Oplev kirjoitti:

    Uskottavuutesi rippeet haihtuivat nyt kyllä
    taivaan tuuliin. Ettäs ilkesit valehdella noista
    kerroista ja kiellon päällisistä, ei tämä
    suinkaan ollut ainoa teksti, jonka kävit tänne
    heittämässä, viimeinen sana kun on aina sinun.
    Ainoa, missä näen sinun olevan rehellinen, on tuo
    jaaritella-verbi.

    Vihoviimeisen heittosi kolmas kappale on ainakin
    sitä mitä suuremmassa määrin. Mitä ihmeen
    kiitosta ja kiitollisuutta tarkoitat? Tämä on
    taas sitä sanasaastetta, jota ilman tämä palsta
    voisi erittäin hyvin. Näitä mitäänsanomattomia
    hölkytyksiä on palstasta yli puolet ja teille
    pässinpäille ei riitä, että suoltaisitte niitä
    saman otsikon alle, vaan joka päivä pitää ainakin
    kaksi uutta otsikkoa avata näille helmille. Olen
    sanavapauden puolustaja ja kaikilla on oikeus
    tänne kirjoittaa, mutta niin on minullakin ja
    siten olen myös oikeutettu haukkumaan ne, jotka
    tämän palstan pilaavat häiriköinnillään. Sinä
    olet ehdottomasti yksi niistä.

    Voisitko sinä olla niin ystävällinen, että
    opettelisit vaikka alkeellisenkin keskustelun
    alkeet. Tämä sinun vastauksesi minulle oli
    tyyppiesimerkki ei-keskustelusta: ainoa, mikä
    vähänkään liittyi minun kirjoitukseeni, oli
    puolustuspuheenvuorosi palstalla roikkumiseen.
    Tämä apea tosiasia näkyy myös saamistasi
    vastauksista. Hertta lienee ainoa, joka viitsii
    asiallisesti vastailla, muut vain suoltavat
    tympääntymistään aivan kuten minä.
    Huumorinkukkasikin kaipaisi hiven vettä ja
    substraalia.

    Minä olen muuten koko ajan ollut tällä palstalla
    niin että jos kaipausta olisi riittänyt
    tarpeeksi, olisit voinut minut täällä tavata.

    Voin hyvin ymmärtää, että jostain aina kaivat
    ajan täällä vierailuun, sillä niin teen minäkin,
    pyhistä päätöksistäni huolimatta. Jos lukisit
    enemmän ja kirjoittaisit vähemmän, säästyisi
    aikaa ja sirkuslaisilta hermot.

    Tervetuloa takaisin KESKUSTELEMAAN.

    Oplev, tämä topmainin lämpöinen vastaus
    keskustelukehoitukseesi kirvoitti naurukyyneleet,
    jotka vihdoin poisti sen ärtymyksen, jota olen
    tuntenut viime päivänä. Tokihan sinultakin nämä
    ominaisuudet löytyvät, jossain hyvin syvällä
    sisimmässäsi. Topman kyllä ymmärtää, ainoa mikä
    elämästäsi puuttuu on hänen kaltaisensa ”pää”
    tuomasta nämä naiselliset ominaisuudet esiin.

    Toivotan sinulle oikein hyvää pääsiäistä.
    Tupakkamies jossain toivotti mämmirikasta
    sellaista. Hassua, mutta en millään jaksa
    muistaa, syötiinkö tätä inhottavaa mönjää
    Ruotsissa, vaikka olen asunut siellä elämästäni
    15 vuotta (lapsuuteni, ja nuoruudesta muutamia
    vuosi päälle kahdenkymmenen). Nykyään meillä on
    tapana syödä mehevän lampaanpaistin jälkeen
    syntisen kaloririkasta itse valmistettua pashaa.

    Pysytään me pohjimmiltamme herkät ja lämpivät
    kanavalla kirkastamassa tosiuskovaisen marttyyrin
    kruunua.

    Äänestä

  • Syrinks kirjoitti:

    Ohitse kertaalleen kummatkin juhlat toistamiseen. Olin täällä metsästelemässä valmista kirjoitelmaani siirrettäväksi muualle (kuten tavanomaista, kun satuin vilkaisemaan ketjua ja totesin niin samanoloisten kuulumisen jatkuvan hieman kärjekkäämpinä tosin ja muissa maisemissa.

    Odotellaaan heleätä helluntaita.

    Äänestä

  • Mämmi&Sima-fan kirjoitti:

    Vuosi näköjään huiskahtanut tietymättömiin. Tällä historiassa jälleen tonkimassa menneitä nykyisyyden valottamiseksi.

    Äänestä

heh heh heh heh hee!

Äänestä
  • tämä on testi

    Äänestä

  • testaaja kirjoitti:

    tämä on testi

    testi toimii. Ei muuta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

topman kirjoitti:

Jeesus tulee kuin varas yöllä. Hän on siitä
erikoinen varas että noutaa vain omansa. Oletko
valmis lähtöön vai jäätkö tänne vihan aikaan?
Pedon merkkiä on turha odotella. Uskovat
noudetaan ennen sitä, ehkä jo tänään.

Tee siis parannus synneistäsi. Rukoilee Jumalaa
ja Hän antaa syntisi anteeksi. Lue Raamattuasi ja
hakeudu tosiuskovien joukkoon. Saat iankaikkisen
elämän, uuden suunnan elämääsi jota et tule
katumaan. Jeesus on ihmeellinen neuvonantaja
kaikissa elämäsi kysymyksissä.

Uskossa nostan katseen ylös pilviin,
kotimaani siellä nähdä saan.
Sieltä välkkyy näky hengen silmiin.
Ja siellä kerran pyhät olla saa.
Halleluuja!!!

On mahtavaa olla uskossa!!! Siunauksin topman

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu