Olen kommentoinut aloitusta, jossa halutaan tuomita rasististinen kiihkoilu. Mielestäni kaikkinainen kiihkoilu on tuomittavaa.
Kun allaolevan tekstin kirjoitin, jossa asian esitin, en saanut sille minkäänlaista vastakaikua - vastanneet kirjoittajat ainoastaan jatkoivat oman suunnansa jargonia.
Kysyn nyt, mikä ehdotuksessani mahtaa olla vikana?
"Kitketään Suomesta kaikkinainen kiihkoilu. Siinä menee samalla niin rasismit kuin kaikenlaiset hyväuskoiset hölmöilytkin, perusujen turhine vastustamisineenkin.
Laittakaamme sen sijaan energiamme kaikille yhteisiin, kaikkien arvostamiin, oman elämän kannalta tärkeisiin juttuihin.
Antakaamme toisillemme niin ajattelun kuin toiminnankin vapaus - ja kunnioittakaamme ihmistä niin paljon, että osaamme tunnistaa itsemme toisessa - ja arvostaa sitä."
Kun allaolevan tekstin kirjoitin, jossa asian esitin, en saanut sille minkäänlaista vastakaikua - vastanneet kirjoittajat ainoastaan jatkoivat oman suunnansa jargonia.
Kysyn nyt, mikä ehdotuksessani mahtaa olla vikana?
"Kitketään Suomesta kaikkinainen kiihkoilu. Siinä menee samalla niin rasismit kuin kaikenlaiset hyväuskoiset hölmöilytkin, perusujen turhine vastustamisineenkin.
Laittakaamme sen sijaan energiamme kaikille yhteisiin, kaikkien arvostamiin, oman elämän kannalta tärkeisiin juttuihin.
Antakaamme toisillemme niin ajattelun kuin toiminnankin vapaus - ja kunnioittakaamme ihmistä niin paljon, että osaamme tunnistaa itsemme toisessa - ja arvostaa sitä."
Vastaukset 18
Vanhimmat
Voisihan tuo muuverin hahmottelema utopia olla ihan humaani lähestymistapa, mutta kun se ei vaan sovi ihmisluonnolle. Jos et ole puolellani, olet minua vastaan!
Kiihkoilu jonkin asian puolesta tuntuu olevan perin inhimillinen, joskin varmasti monesti epätoivottava, perusominaisuus, joka on tuttua kaikissa kansoissa ja ihmisryhmissä.
Sota, tuo kiihkoilun pisimmälle viety muoto, on kuulunut lajimme perusharrastuksiin jo ammoisista ajoista lähtien. Ja kuten ovat myös eläintieteilijät todenneet, ei sotiminen ole vierasta edes eläinkunnassa.
Teoriassa kommunismi on hyvin kaunis, jopa alkukristillisen humaani aate, mutta se ei vain käytännössä toimi johtuen ihmisluonnon itsekkäistä ominaisuuksista.
Sama asia muuverin esittämän utopistisen kiihkoiluttomuushaaveen kanssa. Kuullostaa hienolta, olisi varmasti hienoa, mutta ei vaan sovi ihmisluonnolle.
Surullista, mutta niin karvaan totta.
Moveri yrittää ohjelmoida muut samanlaisiksi kuin itse. Ei välitä pätkääkään muitten mielipiteistä, vaan suorastaan deletoi ne. Tuollainen on mielestäni pahimmanlaatuista rodunjalostusta ja aivopesua, varsinkin jos pelissä ei ole kaikilla samat säännöt. Täälläkin peräsuolessa pitäisi jokaisella kiihkoilijalla olla samat oikeudet poistaa vastapuolen viestejä, kuten Moverilla on. No näitä kiihkomielisiä maailmanparantajia on vielä onneksi joka lähtöön.
Tuo jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan - on muuten satlinistien (kommunistien) käyttämä hokemia 70-luvulta.
Että tiedoksi näistä "luonnoista"...
Tuo mitä vaadit jokaisen kiihkoilijan "oikeutena", on täsmälleen sama kuin viidakon laki.
Toiselta nimeltä "anarkia".
Tila, jossa oikeuksia - ei ole.
jos minulla olisi sitä anarkiaa täällä yhtä paljon kuin sinulla ja muilla yhtä vähän kuin minulla, niin ei täällä mitkään viidakkomiehet joikaisi.
Eli en nyt oikein tajunnut taaskaan tuota viestiäsi. Et siis kannata tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta, vaan harvojen mielivaltaa?
Demokratian vallankäyttö nimenomaan on yhdessä sovittua vallan jakamista niin, että yhteiskunnan eri toiminnoista vastaavat omat johtajansa - joilla toki valtaa on enemmän kuin johdettavillaan.
Tämä ei siis ole vastakohta tasa-arvolle ekä mielivaltaa, vaan moniarvoisuutta, jota tarvitaan, jotta koko kansakunta - ja kaikki sen ihmiset - saisivat yhteiskunnan jäsenyydestä mahdollisimman suuren hyödyn.
eikä oo.
En oo mikään kommari enkä sosialisti, mutta Suomessa on kansanvallan muoto nimeltä sosiaalidemokratia. Tällä palstalla taas vallitsee diktatuuri.
Mistäköhän me oikeen puhuttiin? Onko sitä fennistä näkyny vai ootko banninu sen?
Sosialidemokratiahan onkin hieno juttu!
Ja tämän palstan duunarit, johon luen myös itseni, noudattavat sen normeja.
Eikö teillä f.m:n kanssa nyt onnistu se priva-puolen kommunikointi...?
Ehdotuksessasi ei ole mitään vikaa. Oikeastaan kirjoituksesi ei voisi olla sovittelevampi.
Muutenkin saat minun mielestäni tällä palstalla paljon kuraa niskaan aiheettomasti. Pystyt selvästikin suhtautumaan rasismiin kuitenkin suhteellisen kiihkottomasti. Monella muulla, sekä rasisteilla että antirasisteilla, tämä ei selvästikään onnistu. Rasismi aiheena on varmastikin suuria tunteita herättävä. Niinpä omasta näkemyksestä poikkeava kirjoitus leimaa kirjoittajan henkilön. Argumentteihin ei silloin edes kiinnitetä huomiota.
Eiköhän minunkin kirjoitukseni saa tulikivenkatkuisia vastauksia.
Tänks, pal!
Jos saat sinäkin osasi - se - loppujen lopuksi kuitenkin kannattaa...!
"Ehdotuksessasi ei ole mitään vikaa. Oikeastaan kirjoituksesi ei voisi olla sovittelevampi."
Siinä on se vika, että se on tyhjää lätinää eikä anna mitään selkeitä vastauksia tai toimintamalleja. Antirasistinen kiihkoilu on tänä päivänä lähestulkoon pahempi ongelma kuin itse rasismi. Oikeaa rasismia on paljon vähemmän kuin mitä antipersujen märissä päiväunissa vilisee.
En ymmärrä miten Moverin kaltainen henkilö on palstan sheriffinä, luin keskusteluja läpi, eikä hän ota vastaan mitään faktatietoa. Kerjäläisiä saa kyllä puolustaa, mutta sinun on oikeasti turha väittää enää vastaan ettei romanikerjääminen olisi iso bisnes jossa itse kerjäläinen saa vain muruset. Asiasta on poliisitutkimuksia, tv-dokumentteja, kokemusperäistä tietoa. Mitä sinulla on antaa vastineeksi?
Kirjauduin.
Moverin idea oli minun mielestäni hyvin yksinkertainen ja sisälsi toimintamallin; Ei kiihkoilla vaan keskustellaan. Alkuperäinen Moverin kirjoitus oli vastaus antirasistisen kiihkoilijan aloitukseen. Sopivampaa kohtaa hänen ideansa esittämiselle ei olekaan. Kumpikin osapuoli (antirasistiset kiihkoilijat-rasistiset kiihkoilijat) sai osansa.
Olet paljolti varmaan oikeassa.
Varmaan siellä kerjäläiskuvioissa on hämärää, paljonkin.
Mutta osaatko ymmärtää, että tämä palsta ei ole hirveän kiinnostunut siitä rikollispuolesta. Ei sen vuoksi, etteikö se sinänsä olisi huomion kiinnittämisen arvoinen - vaan siksi, että sen tematiikka ei kuulu meille tänne rassupalstalle. Olemme ihmisoikeuspalstalla.
Sen sijaan yksittäisen kerjäläisen ympyröiminen oman käden oikeuteen kuuluvasti jo kuuluu.
Sitä ei saa tehdä.
Ja se on hyvä kertoa - nimenomaan tällä palstalla.
Vai oletko eri mieltä?
"Varmaan siellä kerjäläiskuvioissa on hämärää, paljonkin.
Mutta osaatko ymmärtää, että tämä palsta ei ole hirveän kiinnostunut siitä rikollispuolesta. Ei sen vuoksi, etteikö se sinänsä olisi huomion kiinnittämisen arvoinen - vaan siksi, että sen tematiikka ei kuulu meille tänne rassupalstalle. Olemme ihmisoikeuspalstalla"
Tiedän, että on lähes toivotonta pyytää sinulta perusteluja mielipiteisiisi ( olen sen käytännössä havainnut) mutta sanon tämän muita lukijota silmällä pitäen:
jos puhumme oikeuksista, nikin pitää puhua myös ongelmista. Ei voi kiistää että kerjäläiset tuovat mukanaan rikollisuutta ja se pitää ottaa huomioon. Siitä on voitava puhua tällä palstalla ( vaikka sinä et sitä salli) koska se on osa kokonaiskuvaa.
Milloin olen kiistänyt, etteikö kerjäämiseen liittyisi rikollisuutta - en milloinkaan.
Tämä on myös kolmas tai neljäs kerta kuin korostan, että ko. rikollisuuden alin lenkki on kerjäläiset, jotka eivät ole "yhtiökumppaneita", vaan orjia: Heidän typerällä ympyröimisellään ei tuoda takuulla mitään hyvää ongelman ratkaisuun.
Ok?
Sen sijaan täällä tuntuu olevan lähes mahdoton saada vastausta kysymykseen, jonka aloituksessa esitin.
Voisitko vastata siihen?
Mover, tämmöinen pitäisi aloittaa kieltämällä uskonnon julkinen levittäminen ja häiritsevä harjoittaminen sekä taloudellinen tukeminen. Niin kauan kun on kiihkouskovaisia levittämässä sanomaansa en näe mitään syytä miksei muillekin voitaisi suoda tätä "oikeutta". Että kiihkoilkaa vaan rauhassa ja levittäkää omaa sanomaanne, oli se mikä tahansa. Sillä tavalla saa ainakin äänensä kuuluville (ja ehkä tuomion uskonrauhan rikkomisesta, heh heh...)
"Kitketään Suomesta kaikkinainen kiihkoilu. Siinä menee samalla niin rasismit kuin kaikenlaiset hyväuskoiset hölmöilytkin, perusujen turhine vastustamisineenkin.
Antakaamme toisillemme niin ajattelun kuin toiminnankin vapaus - ja kunnioittakaamme ihmistä niin paljon, että osaamme tunnistaa itsemme toisessa - ja arvostaa sitä."
Tuohonko haluat vastaukseni? Jos se oli tuo niin se on ihan samalainen hurskas toive kuin : kaikki kansat lyö kättä ja sen jälkeen ei ole sotaa tai sortoa.
Olet nähtävästi senverran nuori tai mujuten ymmärtämätön, että luulet ongelmien poistuivan sillä että ne poistuu helposti. Ongelmilla on syynsä ja niihin syihin pitää vaikuttaa, ei siihen miten ihmiset reagoi ongelmiin.
Sitäpaitsi, jos puhumme reaktioista, niin kukas oli se tunnettu nuorimies joka sanoi minulle, että jokainen saa reagoida asioihin miten haluaa??? Että vain rikollisuus on kielletty ja muut reaktiot sallittuja? Joten älä koetakaaan patistaa meistä hyväksyvää, kannustavaa tai yhteisöhenkistä reaktiota. Käännypä niiden puoleen joiden ei tarvitse reagoida mihinkään mitenkään ..tiedät keistä puhun ..ja jos et tiedä, niiin sanon: suomen muslimeista...muistathan keskustelumme?
"Laittakaamme sen sijaan energiamme kaikille yhteisiin, kaikkien arvostamiin, oman elämän kannalta tärkeisiin juttuihin"...ja tähän muistutan ..tosi mukavaa olla oikeassa..että sinä et pitänyt tärkeänä yhtesöllisyyttä...muistahan..puhuin pesutupaefektistä....
"Olet nähtävästi senverran nuori tai mujuten ymmärtämätön, että luulet ongelmien poistuivan sillä että ne poistuu helposti. Ongelmilla on syynsä ja niihin syihin pitää vaikuttaa, ei siihen miten ihmiset reagoi ongelmiin"
Korjaan lauseen:
...luulet ongelmien pioistuvan helposti sillä että niiden halutaan poistuvan.