Eläminen kallistuu - oletko valmis?

Ennen oli paremmin

Vielä 80/90-luvulla autonkuljettajan palkalla eli koko 7-henkinen perhe. Äiti oli siis kotona. Asuimme omakotitalossa pk-seudulla ja meillä oli oma auto. Isällä oli kansakoulu käytynä ja tosiaan oli kuski. :)

Jokaisella oli pyörät, vaatteet, lelut yms. ja rahaa kasvamassa tilillä korkoa.

Ulkomaanmatkalle emme päässeet kuin Ruotsiin ja etelään.

Onneksi silloin tajusin panostaa koulutukseen, vaikka en vielä tiennyt kuinka kallista eläminen tulee olemaan 2010-luvulla.

Nykyään ei moinen onnistuisi.

2

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mennyttä muistellen.

      Olin yksinhuoltaja 1979- 1998. Asuimme vuokralla ja etävanhempi maksoi silloisesta elatustuesta 1,5 kertaa > kahdesta.
      En ymmärtänyt ottaa asiasta selvää, vaikka X:n tulo olivat omiini nähden 1,5 kertaisit, tuon hän suostui maksamaan. Lain mukaa olisin saanut silloinkin kaksi kertaisena...

      Asumistuki oli silloin suhteessa korkeampi. Tosin silloin ei joka kolmas kuukausi maksettua lapsilisää ja elatusapua otettu asumistuessa tulona huomioon. Oma osuus vuokraan oli oletettavasti silloisin yhtiövastike verran? .
      Siitä hyvästä työkaverit nylkivät minut tylpällä veitsellä säännöllisesti vähintään kuukausittain, olin joka päivänen puheen aihe. Nämä avioliitossa taloudellisista syistä pakotetut Rouvat, olivat katkeria verottomasta elatusavusta ja asumistuesta, jota he eivät saa omistusasuntoihinsa..

      Mutta asiaan:
      – ammattini ja koulutukseni oli aikanaan vain hyödyksi ravinto-ruokatalous.
      – kävin ammattiin koulut valtiontakaajalla opintolainalla 1980–1984, lainaa kertyi vuoden nettopalkkani verran, eikä sen takaisin maksatuksessa huomioitu elätettäviäni.
      Lainat oli maksettu, siten kuudessa vuodessa viimeisestä todistuksestani…
      Joten aika 1990 > lienen kanssasi vertailu kelpoinen?
      - Meillä oli vain päällä olevat vaatteet ja niihin vaihto vaatteet. (lasten vaateiden keskeinen periminen ei onnistunut, esikoinen oli huomattavasti pienempi kuin kuopus)
      - Liina- ja vuodevaatteet olivat tyttöaikanani hankitut.
      - Huonekalut olivat vähittäismaksulla.
      - polkupyörät ostin kyllä heti kun oli taito..
      -Tv ja videot hankittiin vasta 1988
      - Ei elokuvia teatteri mitään “ulkona oloa”
      - autoa ei ollut
      - matkoilla tai lomilla ei käyty
      - leivoin kaikki ja tein ruuan itse
      - ompelin pitkäthousut ja joitain muita vaatteita
      - kudoin pipot tumput ja sukat (villa-allergia lapsilla)
      - Pakastin 340 litraa se oli hintansa ja kulutuksensa väärtti
      - en koskaan ole lasten kanssa syönyt ulkona
      - tein iltaisin joitain lastenhoitokeikkoja, kun vanhemmat halusivat mennä kapakkaan, siis ihan nämä avioparit. Se oli myös kasvatusta lapsilleni, näkivät miten humalaiset käyttäytyvät perheessään. Silloin sai huomat kuinka se omakoti oli hyvä turvapaikka.

      En muuten huomannut eroa kahden töissä olevan taloudessa ja omassani kahdella lapsella, vain kaikki oli minulle ansiotonta ja liikaa…
      Osti marjoja, aina lomalta paluurahallani pakastimeen, sen kun mahtui.
      Osti perunat ja juurekset säkeittäin niin kauan kun oli kellari.
      En tupakoi
      En käytä alkoholia
      En ostanut edes kahvia, koska lapset eivät sitä juoneet

      En pitänyt niitä parempia Työmatka vaatteitani kotona, vaan riepuja joissa ei mihinkään voinut enää mennä. Yöasut olivat kaikilla vanhat T-paidat, joissa ei voinut mennä minnekään.

      Sähköä säästettiin ja turhaan ei käytetty.
      Muutimme lähemmäs työpaikkaani ja kävelin työmatkat 5 5 km.
      Nyt; lähempänä neljää kymmentä oleva esikoinen, sanoi kerran; hoidit meidät todella hyvin, mitään ei puutunut. Se arjenhistoria oli näppien nuolemista, tarkkaan kaiken valvomista ja ammattitaitoni hyödyntämistä.

      Mutta jo tuo oikea elatustuki, eli molemmista sama, olisi auttanut taloutta todella paljon.
      Yksinhuoltajan vain on lähdettävä siitä, ettei Isä kanna vastuuta eikä Hänellä ole velvollisuuksia.
      .

    • Molra34

      Onneksi olkoon huimasta suorituksestasi ja sisustasi!
      Sin olet oiva esimerkki, että maasta se pienikin ponnistaa.

      Lämmin Juhannushalaus itsellesi ja lapsillesi:)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe