Entinen kokoomuksen kansanedustaja Lyly Rajala on hävinnyt kunnianloukkausjuttunsa Helsingin Sanomia vastaan. Helsingin käräjäoikeus vapautti Helsingin Sanomien toimittajan ja kolme hänen esimiestään Rajalan nostamista kunnianloukkaussyytteistä ja korvausvaatimuksista.
Kohu sai alkunsa tammikuussa 2008, kun Helsingin Sanomat julkaisi laajan artikkelin, jonka mukaan eduskunnassa työskentelevien naisten mielestä joukko mieskansanedustajista käyttäytyy sopimattomasti. Artikkeli oli otsikoitu "Seksuaalista häirintää".
Artikkelissa oli mainittu nimeltä seitsemän mieskansanedustajaa, Rajala heidän joukossaan.
Käräjäoikeuden mukaan jäi näyttämättä, että Helsingin Sanomat olisi julkaissut Rajalasta valheellisia tietoja tai vihjauksia. Oikeuden mukaan eduskunnan tasa-arvoselvitys osaltaan todistaa, että eduskunnassa on esiintynyt seksuaalista häirintää.
Käräjäoikeus antoi ratkaisussaan merkittävää painoarvoa myös oikeudenkäynnin aikana esiin tulleiden uusien todistajien kertomuksille. Lukuisat uudet todistajat kertoivat, että Rajala on käyttäytynyt useissa tilaisuuksissa kansanedustajalle sopimattomalla tavalla.
Syytteiden lisäksi myös Rajalan vaatimus 20 000 euron kärsimyskorvauksesta hylättiin.
Helsingin Sanomien artikkelissa mainituista seitsemästä miehestä viisi vei jutun Julkisen sanan neuvostoon. Neuvosto jakoi asiassa langettavia ratkaisuja keväällä 2008.
Lyly Rajala oli miehistä ainoa, joka vei jutun käräjille.
YLE Uutiset / Ari Mölsä
LYLY HÄVISI JUTTUNSA
IKEN KAVERI
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780