Ahtisaaren moraali?

Mara.

Martti Ahtisaari valittiin niukasti presidentiksi, kun hän voitti Elizabeth Rehnin aikoinaan vaalien toisella kierroksella.
Yksi asia on varma. Kaikkien ruotsinkielisten ja ruotsinmielisten äänet menivät Rehnille. Eli Mara voitti puhtaasti suomenkielisten ja suomenmielisten äänillä.

Kuitenkin Mara on lähtenyt Folktingetin mannekiiniksi ja keulakuvaksi ennennäkemättömään pakkoruotsituskampanjaan. Mara tietää hyvin, että 80% suomenkielisitsä vastustaa pakkoruotsia.

Voi aiheellisesti kysyä Maran moraalin perään. On suorastaan demokratian halveeraamista moinen käytös.
Ensiksi pääsee huippuvirkaan tietynlaisten kansalaisten äänillä. Sitten unohtaa tuon kansan tyystin ja halveksii heidän mielipidettään.


Mara ei ole ainoa lajiaan, vaikka pahimpia. Paavo Lipponen ja Tarja Halonen ovat samanlaisia suomalaisuuden ja kansan tahdon halveksuijia. Mielenkiintoista on se, että nämä kaikki ovat demareita, vaikka kyllä heikäläisiä löytyy muistakin puolueista.

6

155

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nobel-palkinto?

      Mara aloitti pakkoruotsittamisen hieman ennen Nobel-rauhanpalkinnon saantia.

      Ja kas! Sehän viimein tulikin. Maksaakohan Mara velkaa Ruotsille?

    • Oikein.

      Demokraattisen maan poliitikon KORKEIN velvollisuus on noudattaa kansan enemmistön ja äänestäjiensä tahtoa. Muuten on kyse petoksesta.

      Suomi on maailman valtakorruptoituneimpia maita. vaikka maamme on valitttu vähitebn korruptoituneimmaksi maaksi maailmassa. Tutkimus otti huomioon vain lahjusrahta, ei vallan keskittymistä ja siitä johtuvaa väärinkäyttöä.

      Pakkoruotsitus on räikein esimerkki kansanvallan huonosta tilasta Suomessa.

    • Halosen limbo.

      Tarja Halosen piti uuden hallituksen presidentin esittelyssäkin vaatia pakkoruotsituksen jatkumista! Ei osannut olla hiljaa edes siinä tilanteessa.

      Karu kuva nyky-Suomesta. Svekopressa vahvistaa svekohallitusta sen pakkoruotsituskiimassaan. Ja maa on siis SUOMI, ei Ruotsi????

    • wrong media

      Median pitäisi selvittäää aina, ehdokkaiden pakkoruotsi kanta ennen vaaleja. Koska media on pakkoruotsimyönteistä, tästä ei paljon puheita pidetä. Tämä johtaa taas siihen, että entiset valtamediat menettävät asemiaan mediakentässä. Minä olen yksi niistä joilla silmät ovat avautuneet, yksipuolisen median vallasta. Katson ulkomaalaisia uutisia ,vaivaisella englanilla yrittäen ymmärtää jotain. Olen lopettanut lehtien tilaamisen ja tv-n katselun melken kokonaan. Ainoan armon saavat M.O.T- ja pari muuta samankaltaista ohjemaa.
      Joita käyn katsomassa muualla, sillä en omista digiboksia enkä osta, ennenkuin ohjelmat muuttuvat suomalaismyönteisemmiksi. Media laulaa sen lauluja , kuka vallassa on. Tämän maan pakkoruotsimyönteiset, pitäisi selvittää. Mottona=Tunne vihollisesi.! ;-)

    • linkki, kiitos

      "Tarja Halosen piti uuden hallituksen presidentin esittelyssäkin vaatia pakkoruotsituksen jatkumista!"

      Löytyykö linkkiä?

      Mitä Halonen sanoi?

      • Ei löydy.

        RKP-palstalla oli siitä juttu linkkeineen, mutta en tallentanut sitä.

        Halonen sanoi muistaakseni melko tarkasti näin: " Ruotsin kielen aseman säilyttäminen hyvänä on tasa-arvokysymys"

        Niinpä. Toiset ovat vaan tasa-arvoisempia kuin toiset. Surujen asema on nimenomaan epätasa-arvoisen parempi kuin pääväestön tai puhumattakaan muista vähemmistöistä.

        Ja tämähän johtuu juuri " ruotsin kielen hyvästä asemasta". Halonen kieroilee tyypilliseen svekotapaan logiikkaa vääristäen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe