Miksi näin

Täällä tuntuu olevan pääsääntöisesti keskustelu siitä kuinka eletään syntinsä kanssa ja kuinka saamme syntimme kyllä jatkuvasti anteeksi.Ikään kuin olisi omatunto kadonnut,onko sydämme niin paatunut ettemme enää erota väärää oikeasta?Onko meissä Kristus kun näin elämme?

Onneksi rakkauden tekoja löytyy joiltakin,mutta harvalla näyttää olevan tarve rakastaa lähinmäistään.Ojentakaa lempeästi meitä on neuvottu,mutta miksi anamme niin helposti tuomion?Minäkin ole valmis tuomitsemaan heti toisten synnit.Onko meillä oikeus tuomita Jumalan luotua?Miettikää miten raamattu opettaa väärin tekijää oikaistavan.

Joka tunnustaa syntinsä ja luopuu niistä saa ne Jeesuksen nimessä anteeksi.Minusta julkinen tunnustaminen ei ole hyvä asia jos se antaa veljille houkutuksen samaan syntiin,kun kerra tuokin teki.Minusta tämä on tehnyt Helluntalaisuudesta syntisemmän seurakunnan,kun piehtaroidaan synneissä,ihan kuin nauttien sansaatioista.Ihan kuin MT-jutun käsittely julkisesti.Kuinka moni heikko saa tästä kimmokkeen tehdä samoin kuin on ymmäretty tapahtuvan,vaikkei sitä koskaan voida todistaa tehdyksi.

Tokihan Herra kehoittaa pitämään hyvät tekomme salassa,niin saamme palkaame häneltä.Joku tässä nyt on pielessä kun keskustelut ovat niin syntivoittosia ja niissä rypeviä.Lisää rakkauta,rukousta ja Kristuksen mieltä
674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Otit hyvän asian esille. Ei meillä ole valtaa tuomita. Ei, vaikka mitä olisi tehnyt. Esivalta on se taho, joka täällä jakaa tuomioita, jos on tarpeen ja siihen esivallalla on oikeutus Jumalalta. Esivaltahan on Jumalan asettama.
Mutta meillä ei ole tuomiovaltaa missään määrin. Emme voi osoittaa sormella ketään. Jumala on antanut kaiken tuomiovallan pojalleen.
Eikä meillä ole oikeutta kaivella kenenkään syntejä. Pyhä Henki on se, joka näyttää synnin, vanhurskauden ja tuomion.

Enisijaisesti Jumalalle pitää tunnustaa syntinsä. Tietysti, jos Pyhä Henki kehoittaa, niin myös jollekkin ihmiselle. Silläkin on kyllä suuri arvo, että joku todistaa elämässään tekemistä virheistä. Virheistä myös oppii. Ja se että tunnustaa virheensä, tasoittaa tietä myös muillekkin armon alle. Ei tule tunnetta, että joku ihminen on jotenkin eri tasolla Jumalan edessä.

Äänestä
  • Olet aika pitkällä näissä asioissa.Tiedäkö,miten nämä asiat menevät Raamatun mukaan?Ellet ota selvää,nimittäin tämä ns.kristikunta vaeltaa pimeydesä.Jotka opettavat,niin moni jää kölistään kiinni.Eli väärille opettajille,on helvetti luotu.Koska ihmiselllä on valintavanaan kolme paikkaa.Ensimäisenä Herran luona,koska voittjat palkitaanToisena on helvetti,jonne joutuvat he,jotka väärin opettajat.Näitä on pilvin pimein,tällä erää.Viimeisenä kadotus.Sieltä ei pelastu kukaan.Mikäli Raamatun tunnet,tämä pitäisi olla tällä hetkellä ymmäryksessä.Surin osa täälläkin kirjoittajista on menossa helvettiin.Nykyään ei uskovaiset ymmärrä mitään,mitä Raamattu kertoo.He jotka tietävät ttuuden ovat tällä hetkellä melkoisessa "helvetissä"suoraan sanoen.Ei minun tarvitse,kuin lukea,niin ymmärrän,mikä on tämän henkilön ko.tilanne.Eli pitää ymärtää,mikä on tilanne.Sitä ymmärrystä kuin Raamatun kautta.On tällä hetkellä hyvin pajon eksyttäjiä.Valitettavast

    Äänestä

  • pasuna kirjoitti:

    Olet aika pitkällä näissä asioissa.Tiedäkö,miten nämä asiat menevät Raamatun mukaan?Ellet ota selvää,nimittäin tämä ns.kristikunta vaeltaa pimeydesä.Jotka opettavat,niin moni jää kölistään kiinni.Eli väärille opettajille,on helvetti luotu.Koska ihmiselllä on valintavanaan kolme paikkaa.Ensimäisenä Herran luona,koska voittjat palkitaanToisena on helvetti,jonne joutuvat he,jotka väärin opettajat.Näitä on pilvin pimein,tällä erää.Viimeisenä kadotus.Sieltä ei pelastu kukaan.Mikäli Raamatun tunnet,tämä pitäisi olla tällä hetkellä ymmäryksessä.Surin osa täälläkin kirjoittajista on menossa helvettiin.Nykyään ei uskovaiset ymmärrä mitään,mitä Raamattu kertoo.He jotka tietävät ttuuden ovat tällä hetkellä melkoisessa "helvetissä"suoraan sanoen.Ei minun tarvitse,kuin lukea,niin ymmärrän,mikä on tämän henkilön ko.tilanne.Eli pitää ymärtää,mikä on tilanne.Sitä ymmärrystä kuin Raamatun kautta.On tällä hetkellä hyvin pajon eksyttäjiä.Valitettavast

    Joo olet oikeassa siinä, että kaikkea ei voi niellä pureksimatta. Jumalan Sanalla on jokainen asia todistettava ja vielä kahden tai kolmen todistuksen nojalla.
    Siksi Jumalan Sanaa pitää tutkia ja pyytää siihen ymmärrystä Jumalalta.
    Meidän pitää olla "Berean juutalaisia". Sanaa pitää tutkia ahkerasti Pyhän Hengen avustuksella. Pitää pyytää Jumalalta ymmärrystä ja suuria korvia Hengessä. Sitä oppii erottamaan oikean ja väärän. Ei tarvi kuunnella välttämättä kauankaan jotakin julistajaa, kun tietää, että onko opetus Pyhästä Hengestä vai ei. Tunnet sen Sanan valossa, Pyhässä Hengessä ja lopulta ihan sielun sopukoita myöten, kun kuulet opetusta, joka on Pyhästä Hengestä.
    Nimittäin kun joku puhuu Jumalan sanoja, niin sellainen opetus ei jätä kylmäksi.
    Tunnet, että se tyydyttää sun henkesi ja sielusi. Yksinkertaisesti vain tiedät, että asiua on näin.

    Ap. t. 17
    10 Mutta veljet lähettivät heti yötä myöten Paavalin ja Silaan Bereaan. Ja kun he olivat saapuneet sinne, menivät he juutalaisten synagoogaan.

    11 Nämä olivat jalompia kuin Tessalonikan juutalaiset; he ottivat sanan vastaan hyvin halukkaasti ja tutkivat joka päivä kirjoituksia, oliko asia niin.

    Äänestä

Ota juomalasiin vettä ja katso onko siinä syntiä ja jos on, niin miten sen voi havaita, jos siinä ei syntiä ole, niin miksi joku toinen sen synniksi määrittelee.

Syntikäsite on melkoista huuhaata, pakanuuden pimeyttä, noituutta, taikuutta ja ihmisten alistamista sekä -holhoamista.

Hengellisyys on vielä pahasti vaippaiässä ja aina joku holhoaa ja vaatii vaipat vaihtoon.

Äänestä

Täällä en väkevä eksytys. Täällä puolustetaan syntiä kynsin hampain ja parannuksenteosta ei käsitetä mitään. Tuomitsijat ovat synnin turmelemia.
Onko helluntalaisuus mennyt harhaan?

Äänestä

Kirveslinjalaiset, nuo mahtavat lakiliiton fariseukset ovat aina matkassa ja heille ei muu kelpaa kuin jatkuvat syyttelyt ja tuomareina olo.

Heistä Jeesus sanoi, " kyllä te fariseukset puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisäpuoli teissä on täynnä ryöstöä ja pahuutta.. te sivuutatte oikeuden ja Jumalan rakkauden.."
eli Jeesus perää enemmän rakkautta kuin oikeaa oppia, sillä ihminen on aina tärkeämpi kuin oppi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


heiveröinen kirjoitti:

Täällä tuntuu olevan pääsääntöisesti keskustelu siitä kuinka eletään syntinsä kanssa ja kuinka saamme syntimme kyllä jatkuvasti anteeksi.Ikään kuin olisi omatunto kadonnut,onko sydämme niin paatunut ettemme enää erota väärää oikeasta?Onko meissä Kristus kun näin elämme?

Onneksi rakkauden tekoja löytyy joiltakin,mutta harvalla näyttää olevan tarve rakastaa lähinmäistään.Ojentakaa lempeästi meitä on neuvottu,mutta miksi anamme niin helposti tuomion?Minäkin ole valmis tuomitsemaan heti toisten synnit.Onko meillä oikeus tuomita Jumalan luotua?Miettikää miten raamattu opettaa väärin tekijää oikaistavan.

Joka tunnustaa syntinsä ja luopuu niistä saa ne Jeesuksen nimessä anteeksi.Minusta julkinen tunnustaminen ei ole hyvä asia jos se antaa veljille houkutuksen samaan syntiin,kun kerra tuokin teki.Minusta tämä on tehnyt Helluntalaisuudesta syntisemmän seurakunnan,kun piehtaroidaan synneissä,ihan kuin nauttien sansaatioista.Ihan kuin MT-jutun käsittely julkisesti.Kuinka moni heikko saa tästä kimmokkeen tehdä samoin kuin on ymmäretty tapahtuvan,vaikkei sitä koskaan voida todistaa tehdyksi.

Tokihan Herra kehoittaa pitämään hyvät tekomme salassa,niin saamme palkaame häneltä.Joku tässä nyt on pielessä kun keskustelut ovat niin syntivoittosia ja niissä rypeviä.Lisää rakkauta,rukousta ja Kristuksen mieltä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu