HALLITUSOHJELMAN HUIJAUS NRO 1

Perusturva nousee sata euroa! Ihan hyvä, mutta toimeentulotukea saavalle hallitusohjelman kirjaukset toisivat vain 25 euroa ylimääräistä kuussa. Katso miten kirjaukset vaikuttaisivat oikean työttömän toimeentuloon.
Hallitusohjelman kirjaus perusturvan korottamisesta sadalla eurolla tuo vain 25 euroa lisää kaikkein köyhimmille.
Tämä johtuu siitä, että perusturvan korotus leikkaa kuntien myöntämää toimeentulotukea. (Katso laskelma jutun lopusta)
Korotus johtaa siis siihen, että kunnat maksavat työttömälle vähemmän, koska Kela maksaa työttömälle enemmän.
Moni peruspäivärahan tai työmarkkinatuen saaja saa myös toimeentulotukea, koska Kelan myöntämät perusturvaetuudet eivät riitä elämiseen.
Esimerkiksi Helsingin kaupungin sosiaaliviraston asiakkaista työmarkkinatuen tai peruspäivärahan saajia on joka viides.
Uusi hallitus kirjasi ohjelmaansa, että Kelan myöntämää peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea korotetaan sadalla eurolla.
Valtio maksaa enemmän,
kunta vähemmän
Kelan työttömyysetuuksien korotuksen lisäksi hallitus korottaa toimeentulotuen perusosaa kuudella prosentilla.
Tänä vuonna yksinelävän toimeentulotuen perusosa on 419,11 euroa kuukaudessa. Jos kuuden prosentin korotus tehdään jo tänä vuonna, perusosa nousee 25,15 eurolla 444,26 euroon kuukaudessa.
Korotus on silti askel kohti järjestelmän alkuperäistä tarkoitusta, koska kuntien toimeentulotuki on tarkoitettu vain viimeiseksi keinoksi.
Helsingin sosiaalivirasto antoi Taloussanomille alla näkyvän esimerkkilaskelman oikeasta asiakkaasta. Hänen tulonsa nousevat 25 eurolla toimeentulotuen perusosan korotuksen myötä.
Lisäksi hänen peruspäivärahansa nousee sadalla eurolla, mutta käytännössä peruspäivärahan nousu vain vähentää kunnan maksutaakkaa.
.
.
Näin sata euroa muuttuu 25 euroksi - esimerkki oikeasta asiakkaasta
Etuus Ennen korotusta Korotuksen jälkeen
Peruspäiväraha* 442,73 522,73
Asumistuki (vuokra 612 €) 251 251,00
Tulot ennen toimeentulotukea 693,73 773,73
Toimeentulotuki** 367,38 312,38
Käteenjäävä summa (yht.) 1061,11 1086,11
*) Peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea aiotaan korottaa sadalla eurolla. Verot vievät viidenneksen, eli nettona korotus on 80 euroa.
**) Toimeentulotuen perusosaa aiotaan korottaa kuudella prosentilla. Yksineläjälle tämä tekee noin 25 euroa.
Lähde: Helsingin sosiaalivirasto
258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tässä on vielä aikaa vuodenvaihteelle ennenkuin korotukset pitäisi tulla voimaan. Epäilen, että toteutuu? Koska Kreikan ym laskut alkaa realisoitua syksyn ja tulevan talven aikana. Perutaan kaikki korotukset vedoten rahan puutteesen, koska lapioidaan EU- tukiin. Ja tähän kaikkeen vasemmisto on mukana... Takakinkääntäjät!

Äänestä
  • PASSAA PERSUJENKIN MENNÄ TÖIHIN.

    TUET ON TARKOITETTU VÄLIAIKAISIKSI EIKÄ LOPPUELÄMÄN TIENESTEIKSI. jOS OMALTA ALALTA EI HOMMIA LÖYDY, ON OLTAVA SEN VERRAN NOTKEA, ETTÄ HAKEE JOTAKIN MUUTA TYÖTÄ - KENTIES VAIKKA KOULUTTAUTUA UUDESTAAN.

    HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN JA SIIVOOJAN PAIKKOJA LÖYTYY PITKÄ LITANIA MOLLIN SIVUILTA.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


LUE JA IHMETTELE kirjoitti:

Perusturva nousee sata euroa! Ihan hyvä, mutta toimeentulotukea saavalle hallitusohjelman kirjaukset toisivat vain 25 euroa ylimääräistä kuussa. Katso miten kirjaukset vaikuttaisivat oikean työttömän toimeentuloon.
Hallitusohjelman kirjaus perusturvan korottamisesta sadalla eurolla tuo vain 25 euroa lisää kaikkein köyhimmille.
Tämä johtuu siitä, että perusturvan korotus leikkaa kuntien myöntämää toimeentulotukea. (Katso laskelma jutun lopusta)
Korotus johtaa siis siihen, että kunnat maksavat työttömälle vähemmän, koska Kela maksaa työttömälle enemmän.
Moni peruspäivärahan tai työmarkkinatuen saaja saa myös toimeentulotukea, koska Kelan myöntämät perusturvaetuudet eivät riitä elämiseen.
Esimerkiksi Helsingin kaupungin sosiaaliviraston asiakkaista työmarkkinatuen tai peruspäivärahan saajia on joka viides.
Uusi hallitus kirjasi ohjelmaansa, että Kelan myöntämää peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea korotetaan sadalla eurolla.
Valtio maksaa enemmän,
kunta vähemmän
Kelan työttömyysetuuksien korotuksen lisäksi hallitus korottaa toimeentulotuen perusosaa kuudella prosentilla.
Tänä vuonna yksinelävän toimeentulotuen perusosa on 419,11 euroa kuukaudessa. Jos kuuden prosentin korotus tehdään jo tänä vuonna, perusosa nousee 25,15 eurolla 444,26 euroon kuukaudessa.
Korotus on silti askel kohti järjestelmän alkuperäistä tarkoitusta, koska kuntien toimeentulotuki on tarkoitettu vain viimeiseksi keinoksi.
Helsingin sosiaalivirasto antoi Taloussanomille alla näkyvän esimerkkilaskelman oikeasta asiakkaasta. Hänen tulonsa nousevat 25 eurolla toimeentulotuen perusosan korotuksen myötä.
Lisäksi hänen peruspäivärahansa nousee sadalla eurolla, mutta käytännössä peruspäivärahan nousu vain vähentää kunnan maksutaakkaa.
.
.
Näin sata euroa muuttuu 25 euroksi - esimerkki oikeasta asiakkaasta
Etuus Ennen korotusta Korotuksen jälkeen
Peruspäiväraha* 442,73 522,73
Asumistuki (vuokra 612 €) 251 251,00
Tulot ennen toimeentulotukea 693,73 773,73
Toimeentulotuki** 367,38 312,38
Käteenjäävä summa (yht.) 1061,11 1086,11
*) Peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea aiotaan korottaa sadalla eurolla. Verot vievät viidenneksen, eli nettona korotus on 80 euroa.
**) Toimeentulotuen perusosaa aiotaan korottaa kuudella prosentilla. Yksineläjälle tämä tekee noin 25 euroa.
Lähde: Helsingin sosiaalivirasto

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu