Jokin voima

Ovatko JT:t ja miksei muutkin miettineet mikä aiheuttaa näitä nykyisiä luonnonkatastrofeja ja voimakkaita sääolosuhteita? Tuskin Jehova eikä ihminenkään ole kerinnyt toiminnallaan aiheuttaa näitä lähes yhtäkkisiä suuria muutoksia. Entä maanjäristykset, vaikka raamatussa puhutaan, että maankäristykset tulevat lisääntymään lopunaikoina, mutta mikä siihen vaikuttaa? Entä onko raamatun historiassa viitteitä aikaisemmistä muutoksista suurine manajäristyksineen ja outoine tapahtumine sääoloissa jne.?
1683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Maa järisi Alaskassa
julkaistu tänään klo 06:48, päivitetty tänään klo 10:14
Näytä uutinen kartalla:
Näytä uutinen kartalla
Alaskan osavaltiossa Yhdysvalloissa on sattunut voimakas maanjäristys. Järistyksen voimakkuudeksi on mitattu 7,4 Richterin asteikolla.
Maanjäristyksen keskus Tyynellä valtamerellä noin tuhat kilometriä Alaskan rannikosta. Viranomaisten mukaan järistyskeskus oli noin 40 kilometrin syvyydessä.
Järistys tuntui etenkin Aleuteilla sijaitsevassa Atkan kalastajakylässä, noin 170 kilometriä järistyskeskuksesta länteen.
Yhdysvaltain viranomaiset antoivat järistyksen jälkeen Alaskan rannikolle tsunamivaroituksen. Varoitus kuitenkin peruttiin noin tuntia myöhemmin.
Reuters, AFP, AP
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/06/maa_jarisi_alaskassa_2684758.html
Ihmisten toiminnan syytä on sääolojen muuttumisessa.
Joku väittää että ölynporaukset sun muut vaikuttavat maanjäristyksiäkin aiheuttavasti.....
-jos näin on -
-niin Jeesus varmaan näki ennlata että ihmiset omalla toiminnallaan aiheuttavat nälkää ja sairauksia ja sotia myöskin ;)

Ja Ilmestyskirjassakin sanotaan että ihmiset "turmelevat maata"--
siihen ei ihmiskunta Johanneksen aikoihin pystynyt, mutta tällä vuosituhannella: kyllä ,se turmelu onkin selvästi näkyvissä.!!!

Raamatun profetiat toteutuvatkin silmiemme edessä!

Äänestä

Maanjäristysten määrä tai voimakkus ei tiettävästi ole lisääntynyt.

Äänestä
  • Odotettavissa lisää suuria maanjäristyksiä
    MAANJÄRISTYSTEN voimakkuutta mittaavien laitteiden keksimisen jälkeen maapallolla on rekisteröity satoja suuria järistyksiä.
    Kun niitä sattuu kaukana asutuksesta, ne eivät herätä paljon huolta eikä niitä juuri käsitellä mediassa.
    Mutta kun maa järisee suuren kaupungin kohdalla, tuhot voivat olla huomattavia.
    Silloin ihmishenkien menetys ja aineelliset vahingot ovat suoraan verrannollisia siihen, kuinka paljon asukkaita on ja kuinka hyvin tilanteeseen on varauduttu.

    Lisää odotettavissa
    Koska maapallon suurten järistysten historia on pitkä, voimme odottaa niitä tulevinakin vuosina.
    Yhdysvaltain geologinen tutkimuslaitos sanoo suoraan: ”Suuria maanjäristyksiä tulee esiintymään aivan kuten ennenkin.”
    Erään sanomalehden pääkirjoituksessa sanottiin kiinnostavasti: ”Emme olisi mitenkään pystyneet ehkäisemään – – äskettäisiä maanjäristyksiä – –, mikä muistuttaa meitä ihmisen rajoituksista. Se ei merkitse sitä, ettei meidän pitäisi toimia silloin kun voimme – – mutta meidän täytyy varautua siihen, että suuria luonnononnettomuuksia sattuu emmekä voi niille mitään.”

    Raamattua huolellisesti tutkiville ihmisille tämä tuo väistämättä mieleen Raamatun ennustukset, joissa maanjäristykset mainitaan OSANA tämän asiainjärjestelmän viimeisten päivien tunnusmerkkiä (Matteus 24:3, 7; Markus 13:8; Luukas 21:11).

    Äänestä

  • g 12/10 s.21 kirjoitti:

    Odotettavissa lisää suuria maanjäristyksiä

    Toisin sanoen, maanjäristykset eivät ole lisääntyneet, vaan niitä on aina ollut. Esitetynlaisena ennustuksena laadullisesti vastaava olisi, sateen jälkeen tulee aina poutaa. ;-)

    Äänestä

Ihmisen toiminta ei ole aiheuttanut varmasti nykyisiä seurauksia ja näin yhtäkkisesti, vaikkakin ihminen aiheiúttaa varmasti saastumista, mutta mannerlaattojen liikkeet, mikä ne aiheuttaa?

Jos joku sanoo, että maanjäristykset ja voimakkuudet eivät ole lisääntyneet on melkoisen sokea. Mannjäristykset ovat lisääntyneet ja voimakkuudet ovat kasvaneret ja nämä voimakkuudet tulevat kasvamaan ja järistykset lisääntymään yhä enenevässä määrin lähiaikoina.

Poikkeavat sääolosuhteet riehuvat maailmalla ennen näkemättömästi tosin media ei kerro kaikkia sokealle talutushihnassa kulkevalle tavalliselle ihmiselle joka uskoo kaiken median tuputtaman propagandan. Paljon jätetään kertomatta ja paljon kerrotaan täysin merkityksetöntä soopaa.

Äänestä

"Jos joku sanoo, että maanjäristykset ja voimakkuudet eivät ole lisääntyneet on melkoisen sokea. Mannjäristykset ovat lisääntyneet ja voimakkuudet ovat kasvaneret ja nämä voimakkuudet tulevat kasvamaan ja järistykset lisääntymään yhä enenevässä määrin lähiaikoina."

Tämä on paskapuhetta, ei kannattaisi uskoa kaikkea propagandaa mitä lukee. Maanjäristyksiä on ollut aina, ne eivät ole lisääntyneet.

Tilastoja maanjäristyksistä: http://www.johnstonsarchive.net/other/quake1.html

Äänestä
  • Silti odotellaan ihan- tiedemiesten mukaan- SUURIA maanjäristyksiä...

    Itse en Kaliforniaan tai Japaniin tahtoisi asumaan.
    -pelottava on ajatus yhdistelmästä
    maanjäristys ydinvoimala....

    Äänestä

  • lisääntyvässä määrin kirjoitti:

    http://research.dlindquist.com/quake/historical/?mag=0&type=avgstrength&freq=year&style=raw

    Monet seismiset viralliset sivustot antavat valheellista tietoa ja tähän on syynsä.

    Mitähän tuo pystyakseli kuvaa? 0.0000 - 0.0024 yksikköä mitä?

    Heppu ei ole muutenkaan oikein kertonut taulukon metodistaan taulukon laatimisessa. Maanjäristysten yhteenlaskettu magnitudi ja voimakkuus. Mitä ihmettä sekin tarkoittaa? Mitä mieltä niitä on ynnäillä; tietääköhän heppu edes että asteikko on logametrinen?

    Äänestä

  • Mistähän sivun tieto sitten on peräisin ellei medialta? Ufoilta kenties? :-/

    Äänestä

  • Sfsfsfsfsf kirjoitti:

    Mistähän sivun tieto sitten on peräisin ellei medialta? Ufoilta kenties? :-/

    Länsimainen media ja suomi mukaanlukien ei ole kertonut lainkaan näistä tulvista. Yritäppä Googlata Indonesian tulvat 2011, saatko paljoakaa tietoa?

    Äänestä

  • ei löydy kirjoitti:

    Länsimainen media ja suomi mukaanlukien ei ole kertonut lainkaan näistä tulvista. Yritäppä Googlata Indonesian tulvat 2011, saatko paljoakaa tietoa?

    Muistaakseni noista oli vuoden alussa ihan uutisähetyksessäkin.

    Äänestä

Mun on siis majoituttava kylän korkeimmalle nyppylälle tulvien pelossa ;D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

avaruudessa? kirjoitti:

Ovatko JT:t ja miksei muutkin miettineet mikä aiheuttaa näitä nykyisiä luonnonkatastrofeja ja voimakkaita sääolosuhteita? Tuskin Jehova eikä ihminenkään ole kerinnyt toiminnallaan aiheuttaa näitä lähes yhtäkkisiä suuria muutoksia. Entä maanjäristykset, vaikka raamatussa puhutaan, että maankäristykset tulevat lisääntymään lopunaikoina, mutta mikä siihen vaikuttaa? Entä onko raamatun historiassa viitteitä aikaisemmistä muutoksista suurine manajäristyksineen ja outoine tapahtumine sääoloissa jne.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu