Teidän toimittaja E. A on rikkonut sääntöjä oikein kunnolla ja nyt mainitsen muutaman virallinen journalistin ohjeen, jossa käsitellään vastuuta ja virheiden korjaamista.
Kohta 3. Journalistilla on oikeus ja velvollisuus torjua painostus tai houkuttelu , jolla yritetään ohjata, estää tai rajoittaa tiedonvälitystä. ( Tuleeko kaupungin virjakoneistosta ohjeita tai painostusta, mitä saatte tai mitä ette saa julkaista ? )
Kohta 4. Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitell aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan. ( Onko teidän toimittaja E. A saannut mahdollisesti hyötyä tai etuja, koska hän pyynnöistä huolimatta ei ole julkaissut aiemman kirjoituksesnsa merkittäviä virheitä ja jotka ovat aiheuttaneet vahinkoa tekstissä mainitulle tunnistettavalle kohteelle ? )
Kohta 10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin - myös silloin kun ne on aikasemmin julkaistu. ( Onko mm. kaupunginjohtajan antamia tietoja tappouhkauksesta tarkistettu ennen kuin ne julkaistiin ? )
Kohta 11. Yleisön on voitava eroittaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. ( Onko kaupunginjohtaja sepitellyt omiaan ? )
Kohta 20. Olennainen virhe on korjattava heti tiedotusvälineen toimituksellisella verkkosivuilla ja lisäksi julakaisussa, joissa virhe on alunperin ollut. ( Korjasiko E.A tekemäänsä virhettä kaupunginjohtajan perättömästä sepitteetteestä ja jos ei korjannut, niin syyllistyikö toimittaja painostukseen tai lahjontaan mahdollisesti ? )
Kohta 21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaa esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksesnsä jo samassa yhteydessä. ( Oliko toimittaja ottanut yhteytettä kritiikin kohteena oleeseen henkilöön, joka olisi voinnut esittää omat kannanotot ? )
Kohta 22. Ellei samanaikainen kuuleminen ole mahdollista, voi erittäin kielteisen julkisuuden kohteeksi joutunutta olla tarpeen kuulla jälkeenpäin. Jos näin ei tehdä, hyvään tapaan kuuluu julkaista hänen oma kannanottonsa. ( Annettiinko kaupunginjohtajan mainitseman henkilön ilmaista jälkikäteen todellinen tapahtuma tilanteesta, jonka kohteeksi joutuminen täyttää erittäin törkeän kunnianloukkauksen ? )
Tässä näitä virallisia journalistiohjeita nyt oli ja onko Kymen Sanomien E. A toiminut näiden ohjeiden mukaisesti omassa työssään ja onko hän kenteis joutunut painostuksen tai lahjonnan kohteeksi vastoin journalistin virallisia ohjeita ? Vai toimiiko Kymen Sanomat ihan omilla journalistisilla pelisäännöillä ?
Hyvää juhannusta kaikille vaikka olikin tälläinen aihe kyseessä.

Vastaukset 13
Vanhimmat
--- Saapunut viesti ---
Aihe: Kouvolan hovioikeudelle väärien ja valheellisten tappouhkausuutisten tahallisuutta osoittava todiste
Lähetetty: 24.6.2011 12:22
Lähettäjä: [email protected]
KOUVOLAN HOVIOIKEUDELLE
Kouvolan hovioikeudelle R 11/285 asiaan
Väärien ja valheellisten tappouhkausuutisten tahallisuutta osoittava todiste.
Todistan Kymen Sanomien toimittaja Eija Anttilan väärien ja valheellisten tappouhkausuutisten kirjoittamisen olleen selvästi vastoin journalistin ohjeita, jonka Anttila on rikospoliisille allekirjoittamassaan lausunnossa selväsanaisesti tunnustanut seuraavasti:
"Tein uutisen Lindelöfin kertomien asioiden perusteella enkä ole tarkastanut tietoja."
Edellä mainittu todistaa riidattomasti, että toimittaja Anttila on menetellyt monessa kohtaa vastoin journalistin ohjeita, tehdessään väärän ja valheellisen uutisen tarkistamatta tietojen todenperäisyyttä.
Väärien ja valheellisten tappouhkausuutisten oikaisuvaatimuksiini ei reagoitu, joten tässäkin suhteessa väärien uutisten jatkokirjoittelu on ollut selvästi vastoin journalistin ohjeita.
http://www.journalistiliitto.fi/pelisaannot/journalistinohjeet/
Hyvää juhannusta kaupunginvaltuutettu Arto Hirvoselle.
Toimittaja Eija Anttila on toiminut väärin ja jatkaa muissakin laatimissaan uutisissaan samalla linjalla.
Miksi rasistisiksi tuomittuja lauseita julkaistaan uudelleen lehdessä?
Miksi?
Vihaako?
Asiallisia kysymyksiä aloittajalta.
Hyvää juhannusta.
Pahin munaus Anttilalta ehkä 20 ja 21 ohjesäännön rikkominen
Kohta 20. Olennainen virhe on korjattava heti tiedotusvälineen toimituksellisella verkkosivuilla ja lisäksi julakaisussa, joissa virhe on alunperin ollut.
Kohta 21. Jos selvästi tunnistettavissa olevan henkilön tai tahon toiminnasta aiotaa esittää tietoja, jotka asettavat tämän erittäin kielteiseen julkisuuteen, kritiikin kohteelle tulee varata tilaisuus esittää oma näkemyksesnsä jo samassa yhteydessä.
Kohta 10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin - myös silloin kun ne on aikasemmin julkaistu.
Ohjeita rikottu ja kaikein selvimmin 10. kohdassa mun mielestä.
Se ei auta kuitenkaan mitään, kyllä ne Kervisestä syyyllisen tekee, eihän ne voi lähteä antaan tuomiota kaupunginjohtajalle ja vielä vähemmästi Erkko-median toimittajalle kirjoittaapa se mitä satuja tahansa.
Äiitii tuuu pyyyhkiiimään täällä huutaa aartoo
Tässä puhutaan perättömiä uutisoinnista, joka on ollut kaikilta osin asiallista ja totuudenmukaista.
Hyvää juhannusta itse kullekin.
Kiellä totuus, kiellä Kervinen, hyvää juhannusta.
Vain sellainen henkilö pystyy sanomaan toimittajan olleen oikeassa, kun itse hyväksyy vääryyden ja on osallisena tässä asiassa mukana?
Hyvää juhannusta kaikille
Hyvin sanottu!
Kaikin puolin hieno ja ammattiatitoinen toimittaja, ei kirjoittele puolueellisesti tekemiään juttujaa Kymen Sanomiin. Jos havaitsee virheen ja on jo ehtinyt luottaa tietolähteeseen, niin antaa vahinkoa kärsineelle osapuolelle mahdollisuuden oikaista alkuperäistä tekstiä. Antoi myös tässä aloituksessa vihjaillun henkilön, joka kärsi tietolähteen antamasta väärästä tiedosta, niin kertoa todenperäisen tapahtuman ja näin, ammattimoka tuli korjattua ilman suurempaa kohua.
Sitten heräsin, eikä tämä ollutkaan totta.
Vakuutat vain itsesi tuolla roskapostilla.