Edelleen olen sitä mieltä, että Suomen tulisi siirtyä takaisin markan käyttöön. Euron käyttöön ottaminen oli suuri virhe, suomalaiset suorastaan huijattiin mukaan eurokraatikoiden kaavailemaan uuteen Roomaan. Mikä on pahinta mitä voi tapahtua, sitä ei tiedä kukaan, mutta markan aikana Suomella oli enemmän mahdollisuuksia toimia. Koko kansantaloutemme voi romahtaa euron katoamisen myötä, euro valuuttana tulee kokemaan konkurssin ja samalla se aiheuttaa maailmanlaajuisen laman.
Ruotsalaiset ja britit olivat älykkäitä, omasta valuutasta ei ole luovuttu, Ruotsilla on hyvät lähtökohdat selvitä lamasta vähäisin vaurioin, sidotaan kruunut dollarin kurssiin ja hylätään uppoava euro laiva. Oma valuutta on osa identiteettiä, näin oli myös Suomen markan kanssa, markka takaisin vaikka euron rinnalle. Kreikka, Irlanti, Portugal, pian tulee perässä Espanja, Italia ja etenkin Belgia.
Markka takaisin
19
111
Vastaukset
- Dollari Kuolee?!
Dollariin sitominen hullua, sillä USA on hyperinflaation partaalla. Parempi sitoa markka kultaan ja hopeaan, jolloin kasinopeli ihmisten vaihtovälineillä loppuu, ja saadaan taloudellinen vakaus ja vauraus takaisin.
Ehkä et tiedä että kasinopeli mm. johdannaisilla, futuureilla, sekä johdannaisten derivatiiveilla tapahtuu jo kymmenien BILJOONIEN dollareiden summilla. Siis kymmenien tuhansien miljardien dollareiden...
http://theeconomiccollapseblog.com/archives/derivatives-the-quadrillion-dollar-financial-casino-completely-dominated-by-the-big-international-banks
"If you took an opinion poll and asked Americans what they considered the biggest threat to the world economy to be, how many of them do you think would give "derivatives" as an answer?
But the truth is that derivatives were at the heart of the financial crisis of 2007 and 2008, and whenever the next financial crisis happens derivatives will undoubtedly play a huge role once again... "
Rahasta tuli pulaa johdannaiskasinon myötä
Ruoka kallistui hurjasti johdannaiskasinoon liityttyään
Öljy kallistui samoin johdannaiskasinon vaikutuksesta
Jalometallien hintaa pidetään tahallaan alhaisena jotta johdannaiskasinon aiheuttama rahan hurja painatus ei olisi liian räikeää ihmisten silmissä.- Näin se menee
Rahasta tuli epävakaata johdannaiskasinon myötä, ei pulaa... paitsi niille joilta riistetään jotta superpelureiden pieleen menneet vedonlyönnit saadaan korvattua.
Olkoonkin että kun luottamus katkesi, niin pankit eivät enää myöntäneet lainaa, rahasta tuli pulaa...
Suomessa riistetään opiskelijoilta, eläkeläisiltä, toimeentuloa tarvitsevilta sekä työläiseltä ja työnantajalta jotta voidaan rahoittaa pankkiirien kasinopelit. Hullua, eikö totta?
- Jussuf (se sama)
Teille maalaisille tietenkään ei tule mieleenkään että tavallinen veronmaksaja kärsisi rahallisesti tuollaisesta älyttömyydestä. Lyhytmuistinen rehupuntti ei edes muista 90-luvun alun korkoja jotka huitelivat jo yli 20 %ssa. Häntä se ei haittaa koska valtion raha-automaatti takaa puolen miljoonan verottomat tulot joka vuosi eikä tarvitse tehdä työtä.
Hyvä sitä on puskista (tai siis lantatunkiolta) huudella, mutta Suomi ei ole Ruotsi. - Euro on Petos.
Jussuf taas päiväunilla? Superkoroilla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa että meillä oli markka.
Kyseessä oli vihamielinen hyökkäys markkaamme kohtaan, jota vastaan hallitus "ei halunnut" suojautua. Asiat annettiin mennä sellaiseen malliin jotta kansalaisten "halut saada markka takaisin" olisivat jatkossa minimaalisia.- Jussuf (se sama)
Hellanlettat tita meitän juttia taat.
Ihan hirmuista tuo tuommoinen "vihamielinen hyökkäys" ja lapsenusko siihen että kukaan koskaan ikinä enää ei semmoisia tekisi. Markka on PYHÄ ja siihen ei kukaan koskisi edes hohtimilla.
Vaikka heinähattu kuinka vouhottaisi, ei Suomen markkaa käytettäisi kuin Suomessa, ja pienenä valuuttana se tulisi aina olemaan samanlaisten spekulaatioiden välikappale kuin ennenkin. Ja ikuisessa devalvaatiokierteessä, joka tietenkin on jokaisen maajussin unelma. Sillä pidetään ulkomainen ruoka kalliina ja pakotetaan ihmiset ostamaan suomalaista perunaa. Semmoin 40 % devalvaatio vuosittain sopisi maajussile ihan mainiosti, kunhan maatuet vain tulevat valmiiksi Sveitsin shillinkeinä, eiköstä vain?
Miksi muuten maajussit haluavat pysähtyä siihen markkaan? Eikös jo täälläkin huudeta sitä että Lappi on erityisasemassa ja sinne varmaan kannattaisi perustaa oma valuutta, semmoinen jossa on poron kuva. Nimeksi vaikka plootu.
Ja sitten ne ruotsinkieliset. Niitähän se persu vihaa niin että niiltä pitäisi periä tullia kaikista ostoista. Niillekin oma valuutta niin oppivat! Pannaan niiden valuutan nimeksi vaikka kurnu!
Älkäämme unohtako hämäläisiä! He eivät millään muotoa sovi samaan talousyhteisöön savolaisten kanssa. Oma valuutta pitää olla ja sen nimellisarvon kymmenkertainen muiden suhteen. Olisiko oro hyvä nimi sille rahalle, muistuttaisi oravannahkoista.
Ja karjalaiset sitten...
Että jos ajatuksena on se että mitä pienempi valuutan pohja on, sitä paremmin pärjätään, voitaisiin tietenkin myöhemmin siirtyä kyläpohjaisiin valuuttoihin. Eikös se sitten olisi vielä parempi taloudelle?
- Jussufille
Tiedoksi, täältä lantakasan päältä tarkasteltuna voisin sanoa, että euron vaihtosuhde olisi silloin kohdallaan, kun markalla saisi kilon euroja.
- mikä ettei
tuo vaihtosuhde alkaa olla kohillaan,sopii "useimille" vaan ei jussupille.
- Jussuf (se sama)
mikä ettei kirjoitti:
tuo vaihtosuhde alkaa olla kohillaan,sopii "useimille" vaan ei jussupille.
Vaihtosuhteen valitseminen älyttömän korkeaksi ei tee valuutasta yhtään sen vahvempaa kuin muutenkaan. Jo makrotalouden peruskurssillakin tuo asia selviäisi, mutta ei tietenkään maajussille millään.
Jos markalla saisi talon, kuten esimerkissäsi, täytyisi kuitenkin päivittäistavaroita varten olla pienempi valuutta käytössä. Leipä maksaisi siis sadastuhannesosa penniä... siinäpä sitä olisi paljon nollia maajussille tihrattavaksi.
Mutta kerro lisää, millainen on maailma jossa markka on niin "vahva" että koko Suomen valtion budjetti voisi olla kolme markkaa. Ja niistä kolmesta tietysti sinun mielestäsi menisi kaksi markkaa maataloustukiaisiin. - Analyytikko?
Jussuf (se sama) kirjoitti:
Vaihtosuhteen valitseminen älyttömän korkeaksi ei tee valuutasta yhtään sen vahvempaa kuin muutenkaan. Jo makrotalouden peruskurssillakin tuo asia selviäisi, mutta ei tietenkään maajussille millään.
Jos markalla saisi talon, kuten esimerkissäsi, täytyisi kuitenkin päivittäistavaroita varten olla pienempi valuutta käytössä. Leipä maksaisi siis sadastuhannesosa penniä... siinäpä sitä olisi paljon nollia maajussille tihrattavaksi.
Mutta kerro lisää, millainen on maailma jossa markka on niin "vahva" että koko Suomen valtion budjetti voisi olla kolme markkaa. Ja niistä kolmesta tietysti sinun mielestäsi menisi kaksi markkaa maataloustukiaisiin.Jussufin päiväunissa "hiusten halomis"-vaihe meneillään. Mitä seuraavaksi?
- jussufin
Jussuf (se sama) kirjoitti:
Vaihtosuhteen valitseminen älyttömän korkeaksi ei tee valuutasta yhtään sen vahvempaa kuin muutenkaan. Jo makrotalouden peruskurssillakin tuo asia selviäisi, mutta ei tietenkään maajussille millään.
Jos markalla saisi talon, kuten esimerkissäsi, täytyisi kuitenkin päivittäistavaroita varten olla pienempi valuutta käytössä. Leipä maksaisi siis sadastuhannesosa penniä... siinäpä sitä olisi paljon nollia maajussille tihrattavaksi.
Mutta kerro lisää, millainen on maailma jossa markka on niin "vahva" että koko Suomen valtion budjetti voisi olla kolme markkaa. Ja niistä kolmesta tietysti sinun mielestäsi menisi kaksi markkaa maataloustukiaisiin.Voisi laittaa lanta-auman pohjaksi, ja markalla kilo eroja vaihtosuhde näyttäisi täältä lantakasan päältä katsottuna vielä paremmalta.
- euro+tulli ok
kyllä euro saa olla rahana,nimellä ei väliä. tavallinen kansalainen hyötyy jos
sama raha euroopassa. ei vaihtoja,ei kurssihuolia,kun reissaa tai ostelee muualta.
minusta euro ja tullitavat kaikilla saa olla samat euroopan alueella,mutta eu-roistovaltioyhdistelmä pantava nurin heti.
se on
käsittämättömän suuri huijaustapa kaikki euroopan alueen kansalaisia kohtaan. - ei vilj.ei persu
Olisin valmis melkoisiin uhrauksiin, jos saisimme markan takaisin tämän rosvoeuron sijaan.
Jussura näyttää seonneen lopullisesti, mutta eihän se ihme ole, kun hänellä on vastaus kaikkeen, eli kaikki negatiivinen maassamme on maanviljelijöiden ja persujen syytä. Jos normaalit suomalaiset ihmiset harrastaisivat tuollaista tekstiä, siitä saattaisi pitemmän päälle olla seurauksena pahaa yhteiskuntarauhan rikkoutumista. Noin repivää tekstiä ei kuitenkaan toistaiseksi ole kantasuomalaisten keskuudessa esiintynyt.
Mutta niin kuin Leppäsen Preeti Linnan kirjassa totesi: Se on sellaista meitin tämmöisten kanssa. - Eikiitos
Markan ihannoijille tiedoksi, että Suomi ei ole omavaraistalous vaan se on riippuvainen tuonnin ja viennin tasapainosta, joten käytettävällä valuutalla ei ole paskankaan väliä. Paitsi että oma valuutta on haavoittuvaisempi heilahteluille. Eräät vielä muistavat 90-luvun laman.
- olet jäänne
Markkaa ei ole. Se oli ja meni. Sen nimistä valuuttaa ei ole olemassa.
- --------------------
Eli haluat 16-22% korot takaisin sekä devalvaatiot?
- hallelujaa III
Koroilla ei ollut mitään tekemistä markan kanssa, kyse oli pankkien holtittomasta luototuksesta, sekä politikkojen ammattitaidottomuudesta. Kuten sanottua, valuutalla ei ole mitään tekemistä devalvaation tai valuutan itseisarvon kanssa. Euro voi kaatua ja euron arvo romahtaa, vaikka Suomen taloudella menisi kuinka hyvin, tämä ei ole hyvä yhdistelmä. Jussuf ei tiedä yhtään mistä puhuu, samoin on näiden Käteisen palvojien laita, vai että korot johtuivat markasta ;) olette aika huvittavia pikku wannabe porvareita...
- talavi vaaraa
Kyllä ne saksalaisetkin tiesivät asioiden oikean luonteen. Eivät polttaneet markkojaan, siellä ne suolakaivoksessa odottaa esiin nostamistaan, ehkä jo ensi vuonna.
Suomalaiset taliaivot polttivat osan ja polttajat ottivat osan omiin pisneksiinsä.
Kaivostoiminta kannattaa sanovat ulkolaiset ja Pere, myös Paula Lehtomäki on sillä kannalla - raakkuna1
Kyllä vaan Suomen markka tulee kultaan sidottuna takaisin. Silloin olemme oikeassa suhteessa tulevaan uuteen maailmanjärjestykseen.
Tiedämme jo nyt että vanha rahaliitto on häviämässä, ja tämän kriisin kautta maailmaan syntyy NWO, jonka rahaliitto on selviytyvien pankkien hallussa, joiden kultavarannot ovat riittävät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1057411
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1005255Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163506Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p253451Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352544Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191866Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961511Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3451485Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311356Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?551318