Kuka susta välittää

kun olet köyhä, vanha tai sairas?? Tai vaikka lapsi ja opiskelija?
Ei kukaan.

Kuka susta välittää, kun olet töissä ja terve, nuori...

Yhteiskunta käy kimppuun vie rahasi, korottaa elinkustannuksia.. kaikki on kimpussasi silloin.
689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mä välitän itse itsestäni

Äänestä

No, nyt ei enää kiinnosta minipalkka aputyöt, kun kroppa sotii vastaan.

Totta on, ettei kaikenlainen työ kannata.
Nuorena, terveenä töissä ahkerana pomo kyllä välitti. Sitä tunsi itsensä
välillä jopa tärkeäksi. Palkka oli aina minipalkka, mut ei pomo pottuillut.

Ei muistaakseni kehunutkaan, mut sekin tuntui mukavalta, ettei pomon
tarvinnut juurtajaksaen selittää kaikkia neuvoja kuin pikkulapselle, eli
pomo ikäänkuin luotti. Useamman kerran, kun raksalla teki viimeisiä
hommia, pomo käski tehdä lisäksi illat kun luovutusaika oli jo lähellä.

Pomo sanoi myös että tämän projektin rahat on jo käytetty.
Pohjienteko ja timpurit oli kalliimpia kuin oli laskettu.
Kuuliaisen, hiljaisen ja kiltin minipalkatun hepun olisi pitänyt tehdä
ilman palkkaa ja ylityönä kohde luovutuskuntoon.

Otin hatkat, pomo sano lukeneensa taas tulevista lamoista ja aatteli
et tekijä jää tekemään lamapelossaan, niin paljon ei koskaan pelota.

Hyväntekijästä voi joku teeskennellä välittävänsä. Kannattaa vain
itselleen veistellä puusta mitä mieleen tulee ja välittää niistä itse.

Ei kai yhteiskunta kimppuun käy, ellet ole yrittäjä vero ym. veloissa.

Äänestä

Suomen oloissa kannattaa olla työtön, sillä sillon tulee vuokrata ym maksut ajallaan maksetuiksi ja ruokaa pöydässä, kun käy sossusta hakemassa.

Jos olet ötissä, palkkasi ei riitä etkä saa avustuksia koska olet töissä.

Äänestä
  • Aikoinaan, kun oli vielä mahdollisuus suht nopeasti työllistyä uuteen
    työpaikkaan, oli emämunaus ilmoittautua työttömäksi työnhakijaksi.

    Jos jouduit työvoimapoliittiseen toimintaan esim. koulutukseen,
    et sen jälkeen kelvannut mihinkään töihin, et ainakaan kunnon palkkaa
    saanut. Työnantaja katsoi tyypin lorvijaksi jos työkkäristä, saati
    koulutustodistus kourassa työtä haki. Paras oli valehdella et eilen oli
    viiminen työpäivä edellisessä paikassa. Työnantajat ei ole koskaan
    halunneet ottaa työkkärin porukkaa työhön. Työkkärin työnhakijat on
    iätajat olleet ihan oma ryhmänsä työvoimapoliittisessa tivolissa.

    Helvatinmoinen työllistäjä ja valtion rahan lypsyvälikappale kunnille on työtön.
    Eihän kaikki raha kunnille jää, kakusta jaetaan rikkaille SAK, työkeskukset, ym.

    Ei noita hallituksen ideoita ole ikänä voinut ymmärtää. Kymmeniä vuosia
    oli pariskuntien muutetava erilleen jos toinen työttömänä, tulee hiton
    kalliiksi yhteiskunnalle maksaa kahden asunnon asumistuet ym.

    Työnantajapuoli aikoinaan hoiti korruptiolla työntekijäliitot hiljaiseksi, sekä
    luottamusmiehet, hommasi valtakunnan täyteen vuokratyöntekijäfirmoja,
    työnantajapuoli halusi joustavat työvoimamarkkinat, TE-toimistoistakin
    tehtiin tukityöllistettyjen vuokraamoita.

    Kaupanalalla ja siivouksessa on ihan villinlännen touhua, lyhyitä
    työvuoroja sunnuntaisin, iltaisin. PAM-liitto vissiin toiseksi suurin,
    ja silti niiden alojen duunarit on eläimellisissä jopeissa minirahoilla.

    Kaikkien tollaisten jutskien työntekijät pitäisi saada takaisin vanhaan
    malliin, kaikille täydet vuositunnit min 14€/h, pääkaupunkiseutu 15€/h,
    kaikille kesäloma, niin tulisi erotusta työttömiin, kenekään tuloja
    täällä alapäässä ei voi laskea.

    Äänestä

No mä olen ollut 22 v työtön, eikä oo montaa osoitusta tullu työkkäristä, et aika rauhassa on saanu kotona olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työ ei kannata kirjoitti:

kun olet köyhä, vanha tai sairas?? Tai vaikka lapsi ja opiskelija?
Ei kukaan.

Kuka susta välittää, kun olet töissä ja terve, nuori...

Yhteiskunta käy kimppuun vie rahasi, korottaa elinkustannuksia.. kaikki on kimpussasi silloin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu