Ei maha mittää! Toiseus on osa ortodoksiuutta sekä yksilönä, että yhteisöllisesti.
Onko teillä muilla samoja havaintoja?
Onko teillä muilla samoja havaintoja?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei. Tunnen ja tiedän olevani osa kirkkoa ja seurakuntaa. On itsestä kiinni miten tuntee/haluaa tuntea. Eiku mukaan vaan toimintaan.
Eipä ole minullekaan, ihan tunnen olevani osa ortodoksisuutta sekä yksilönä että yhteisöllisesti, kuin myös muuta yhteiskuntaa ja jopa maailmaa! Sehän riippuu ihan itsestä, miten elää tätä elämäänsä, ei minusta mitenkään uskonnosta erityisesti.
Ehkä pitäisi käyttää sanaa ulkopuolinen. Ulkopuolisuus on jopa välttämättömyys että näkisi selvästi mitä tapahtuu todella.
Toiseus, toinen jossakin kulttuurissa, yhteisössä tai maassa, on paljon syvempi asia.
vähemmistöidentiteetti on jatkuvaa neuvotteluasemissa olemista.
sen takia tuntuu oudolta Kirkon tiettyjen jäsenien nuiva suhtautuminen esim.seksuaalivähemmistöihin.
eikö pitäisi pikemmikin tuntea solidaarisuutta?
Kyllä, vahva ulkopuolisuuden tunne on ja pysyy. T.P neuvoo lähtemään mukaan toimintaan, kaikista siihen ei ole.