KARMAN LAKI.

Elion 25.06.

Karman laki ja lunastus.

Karman laki on vanha laki joka tehtiin Kerta de Fieirassa, paasilla nykyisen Meksikon alueella. Elion Jumalan aikana 12.151 vuotta sitten. Jumalia oli silloin 11. Elion oli pääjumala. Ja hoiti vuoden ensimmäistä jumaluutta ja viimeistä kuukautta, siis kaksi kuukautta peräisin. Ollen muina aikoina Jumaluuksien johtajana. Jumaluus koaliitio oli vallassa sellaisenaan 69 vuotta.

Karman laki on omantunnon laki ja perustuu siihen, että jokaisella teolla on seurauksensa. Joka tekee oikein ja elää sen mukaan, jota omatunto johtaa on aikuishenki ja on vastuussa tekemisistään.

Karman laki ei ole huono laki, vaikka se useinkin yhdistetään Budhan opetukseen. Kuitenkin heikkoutena on, vajavaisuus, joka johtuu lakiin liitetystä hyväksytystä siaiskärsimyksestä, jota Elion ei olisi millään hyväksynyt. Kuitenkin jumaluus koalitio pakotti Elionin hyväksymään lain lisäosan, jossa oli Luojalle asetettu vaade, tarvittaessa asettua luomistyön heikkouden tähden, tai paremminkin ihmiskunnan syntisyyden tähden ,siaiskärsiäksi tuskaan kansan puolesta.

Synnit olivat luetellut, jotka olivat raskaita.
Joka syntiä tekee harjoittaen haureutta, varkautta, petosta, homoudet, insestit, jne. on lain tuomion alainen.

Yhdeltä so. lisäosalta olemme tulleet Karman lain alaisiksi vieläkin enemmän. Laki sisältää nimittäin uskon kautta saatavan synnit anteeksi sijaisuhrin kautta, joka on " Luoja itse" sovittaen ihmiskunnassa vallitsevan synnin ja syyllisyyden siaiskärsiänä ja ansaiten mitä suurimman kunnian ja vallan ja voiman ainaisesti. Luojalla tarkoitetaan ainoastaan hengelistä valtaa ja osaamista.
Tässä on Karman lain heikkous ja väärämielisyys, lain halveksiminen, noituus julki näytettynä.

Tämä on kertomus kärsimyksestä ja viasta meissä ihmiskunnassa, että emme tunne tarpeeksi tuskaa synntien tekemisestä ja niin olemme paatuneita rikollisia, jos joku on paremoi niin olkoon sitten, mutta minäkin kirjoittaja olen syntiä tehnyt, mutta Jeesuksen Kristukseen katsomalla Golgathan ristillä sain syntivelkani anteeksi. Kiitos Jeesukselle, joka osti kärsimyksellään minut vapaaksi, synneistäni!

Nykyisin kyllä ajattelen toisin Jeesuksen siaiskärsimyksestä ja sen merkityksestä puhdistumiseeni.
Sillä jokaisen on itse tehtävä elämässään muutos ja ojennuttava lain mikaan eläjäksi.
Kantakoon siis jokainen itse omat syntivelkansa! Oikeuden henki sanoo niin!

Jeesus kertomus on kirjoitettu oppirakenne eikä fyysinen henkilö sellaisenaan.
Ristin oppi perustuu petokseen mitä laajemmin ja onkin oikeusarvoa vailla.

17

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei ole mikään karman laki olemassa,, vaan vain saatanallinen yritys apinoida Jumalan Lakia,,, joka toimii juurin niinkuin ON Kirjoitettu ! Mitä kylvää sen myös ihminen niittää ja sitä sitten ihminen kyllä myös sitten kokee omatunnossa,, joka Jumala on luonut! Jeesus on ainoa Tie Totuus ja Elämä Pelastuxeen !!!

      • vanha ja vakaa

        tietämättäsi opetit juuri karman lakia.

      • Katsotaanpa, mitä Raamattu sanoo:

        Matt. 16:27
        "Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan."

        Room. 2:6
        "hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":

        2.Tim. 4:14
        "Aleksander, vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan."

        1.Piet. 1:17
        "Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,"

        Ilm. 20:12
        "Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan."

        Ilm. 20:13
        "Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan."

        Ilm. 22:12
        "Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan."

        Obadja 1:15
        "Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi."

      • samaa
        ekivaari kirjoitti:

        Katsotaanpa, mitä Raamattu sanoo:

        karman lakia jokaisessa yllä olevassa jakeessa. Eli joudumme kohtaamaan omien tekojemme seuraukset.

      • samaa kirjoitti:

        karman lakia jokaisessa yllä olevassa jakeessa. Eli joudumme kohtaamaan omien tekojemme seuraukset.

        Olen kuulunut yli 50 vuoden ajan kotipaikkakuntani Helluntaiseurakuntaan, mutta mieleeni ei ole jäänyt yhtään tapausta, jossa helluntaisaarnaajat olisivat puhuneet näistä mainitsemistani jakeista ja tekojen mukaisista tuomioista jokaiselle. Oletteko Te kuulleet?

      • vanha ja vakaa kirjoitti:

        tietämättäsi opetit juuri karman lakia.

        Niin saatanakin sanoi mulle mutta minä en usko valheisiin..

      • vanha ja vakaa
        savonarola kirjoitti:

        Niin saatanakin sanoi mulle mutta minä en usko valheisiin..

        et usko valheisiin! Ja kuitenkin luet raamattua jatkuvasti ja toistat siitä jakeita niinkuin gramofoni jonka neula on juuttunut paikoileen.
        Saatana on ollut vain pikku-ukko sinun nurkissa. Jos sellainen olisi olemassa
        luuletko siltä löytyvän aikaa juuri sinulle kun on miljardeja muitakin uskovaisia jotkaovat porinoissa ko. herran kanssa. Tai luulevat olevansa.

      • evankeliumia
        ekivaari kirjoitti:

        Olen kuulunut yli 50 vuoden ajan kotipaikkakuntani Helluntaiseurakuntaan, mutta mieleeni ei ole jäänyt yhtään tapausta, jossa helluntaisaarnaajat olisivat puhuneet näistä mainitsemistani jakeista ja tekojen mukaisista tuomioista jokaiselle. Oletteko Te kuulleet?

        ekivaari

        Karman laki tarkoittaa ymmärtääkseni syyn ja seurauksen lakia. Karman lain mukaan hyvästä seuraa hyvää ja pahasta pahaa. Kaikki elämässä kerätty karma seuraa ihmistä tulevaan elämään. Hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa ja yleensä jälleensyntymiseen liittyvissä uskonnoissa karman laki määrää syntymisten kierron loputtomiin, kunnes saavutetaan nirvana, vapautuminen jälleensyntymisten kierrosta.

        Karman laki on monissa maissa este ihmisten auttamiselle. Elävässä kristinuskossa keskeisenä oleva lähimmäisyys ja laupeus kärsiviä kohtaan ei useinkaan toteudu, koska ajatellaan, että kukin kärsii karmansa tähden eikä sellaista ole edes suotavaa auttaa sotkeutumalla hänen karmaansa. Se on minusta aika "karmaisevaa".

        Esille ottamistasi Raamatun jakeista en minäkään muista juuri saarnatun. Yleensä niistä ei puhuta tai jos puhutaankin, niin sanat vesitetään niin, ettei teoilla loppujen lopuksi ole suurtakaan merkitystä, vaan kaikki menee Jeesuksen piikkiin ja ihminen vapautuu vastuusta. Minä uskon, että Jumalan sana toteutuu ja oikeamielinen, mutta laupias ja armahtavainen Jumala tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan.
        Tuomio ei tarkoita iankaikkista kadotustuomiota - Jeesuksen ansiosta.
        Juudan kirjeen 1.luvussa on lohduttava ohje:
        Juud.1:
        21 ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.

        Juud.1:
        24 Mutta hänelle, joka voi varjella teidät lankeamasta ja asettaa teidät nuhteettomina, riemuitsevina, kirkkautensa eteen,
        25 hänelle, ainoalle Jumalalle ja meidän pelastajallemme Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, hänelle kunnia, majesteetti, voima ja valta ennen kaikkia aikoja ja nyt ja iankaikkisesti! Amen.

      • evankeliumia kirjoitti:

        Näin on. Enemmistö "uskovaisista" tekee syntiä luottaen Jeesuksen 'sijaiskärsimykseen' mutta Paavali opetti Jumalan tuomitsevan jokaisen tekojensa mukaan, ja siinä "henkilöön ei katsota", onko uskovainen vai uskoton [Kol.3:25; 1.Pt.1:17]

        Luukas 12
        47 "Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä.
        48 Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään."

    • näin on näreet

      Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Tämä on juuri karman laki.

    • teapot

      Karman lain liittäminen evankeliumiin on harhaanjohtavaa, koska "karman lakiin" liittyy piirteitä, jotka eivät ole kristinuskolle ominaisia.

      Synkretismiä eli uskontojen sekoittumista edustavat henkilöt vetoavat yleensä Galatalaiskirjeen sanoihin "mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää" (6:7). Tämä on kuitenkin vain osa jaetta.

      Karmaa mainostavat henkilöt näkevät Raamatun korkeintaan osana Jumalan ilmoitusta ihmiskunnalle, nostaen Jeesuksen rinnalle mm. Buddhan ja Khrisnan. Heidän tulkintansa ei nouse evankeliumista eikä palvele Jumalan armoa ja Hänen työtään maailmassa.

      Mielekkäämpää ja vähemmän harhakäsityksille altistavaa on puhua kylvämisen ja niittämisen laista.

      En tiedä mitä kautta ajattelusi on päässyt hämärtymään että siihen on tullut vinoutumaa, onko synti tai inhimillinen heikkous avannut portin väärälle henkikontaktille tms. mutta Jumalan armon mukaisia opetuksesi eivät ole, ne eivät myöskään kumpua Jumalasta eivätkä Häntä edustavasta henkimaailmasta, jossa Pyhä Henki välittää raamatunmukaista viisautta Isän sydämeltä.

      Jumala rakastaa sinua ja kutsuu mielen parantumiseen ja sisäiseen uudistukseen armon hengessä.

      Kukaan ei pelastu omien tekojensa kautta, vaan yksin Jeesuksen Kristuksen teon kautta, hänet vastaanottamalla. Sen jälkeen ihmisen tulee kyllä pyrkiä elämään oikeudenmukaista ja hyveellistä elämää Jumalan kunniaksi.

      Ajatus että voisi uskovana elää miten tahansa vailla seurauksia, on väärin ja Jumalan pilkkaamista, niinkuin Gal.6:7 tuo esiin. On hyvä että olet havainnut ja pidät kiinni tästä tärkeästä asiasta. Älä kuitenkaan anna sielunvihollisen käyttää asiaa eksyttämään sinua harhaluuloon, että voisimme pelastua teoillamme yms.

      Tiedän monia tapauksia kun ihminen on eksynyt ajattelemaan että juuri hänellä on salattua tai ihmeellistä mysteeritietoa jumaluuksista ja henkimaailmasta, ja ryhtynyt sitten selittämään sekä uudelleen arvioimaan evankeliumia omista ilmestyksistä ja henkikontakteista käsin. Seuraukset ovat poikkeuksetta ikäviä.

      • Teepotta! Onko nämä seuraavat raamatunjakeet Jumalasta vai ihmisistä?:

        Matt. 16:27
        "Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan."

        Room. 2:6
        "hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":

        2.Tim. 4:14
        "Aleksander, vaskiseppä, on tehnyt minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan."

        1.Piet. 1:17
        "Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,"

        Ilm. 20:12
        "Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan."

        Ilm. 20:13
        "Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan."

        Ilm. 22:12
        "Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan."

        Obadja 1:15
        "Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi."

      • teapot
        ekivaari kirjoitti:

        Teepotta! Onko nämä seuraavat raamatunjakeet Jumalasta vai ihmisistä?:

        Kuten kirjoitin edellä. Voidaan puhua esim. kylvämisen ja niittämisen laista, mutta karma-käsitteen liittäminen Raamatun sanomaan ei ole sanoman sisällön ymmärtämistä, vaan sen hämärtämistä.

        Mainitsemasi raamatunkohdat ovat Jumalasta ja tuovat esiin tärkeän asian jota ei tule sivuuttaa. Toisin kuin sinun oppisi, joka ei ole Jumalasta ja on vahingollinen. Vaikka yritätkin sitä puolustaa irrallisin, kokonaisuudesta reväistyin raamatunkohdin.

        Armo on välttymistä oikeudenmukaiselta tuomiolta. Se on vapautus siitä, mitä olisimme ansainneet ja sen lahjoittamista, minkä toinen (Jeesus) on meille ansainnut. Armo tuo yltäkylläisen elämän jota ihminen ei löydä omatekoisin pyhitysyrityksin ja ponnisteluin.

        Käytät irrallisia raamatunjakeita, jättäen huomiotta mm.

        "Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa.
        Ei hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti.
        Ei hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.
        Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on hänen armonsa niitä kohtaan, jotka häntä pelkäävät.
        Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas hän siirtää meistä rikkomuksemme."
        Psalmi 103:8 - 12.

        Opetuksesi on useaan kertaan osoitettu harhaopiksi joten minun lienee turha lähteä vänkäämään näistä kanssasi taas tuhannetta kertaa.

        Sinänsä mielenkiintoista havaita kuinka yksi perustavaa laatua oleva vinoutuma avaa portit väärille virtauksille tuoden mukanaan muita vinoutumia. Kun tarkastelee esim. kolminaisuutta vastustavien kirjoituksia ja minkä kuvan ne antavat henkilöiden hengellisestä elämästä ja sisällisestä Kristuksen tuntemuksesta.

        Samat henkilöt jotka vastustavat kolminaisuutta, kiistävät Jeesuksen jumaluuden, korostavat ihmisen tekoja ym. usein myös esittävät varsin omintakeisia käsityksiä esim. uudestisyntymästä.

        Oma lukunsa sitten nämä jotka eivät yritäkään tekeytyä kristityksi ja sotkevat mm. uudestisyntymän ja jälleensyntymän, esittäen teosofisissa piireissä sitkeästi elävää myyttiä että Jeesuskin alunperin tarkoitti jälleensyntymistä ja että vasta myöhemmin kirkko (Konstantinnopolin kirkolliskokous) kumosi jälleensyntymisen jne.

    • vanha ja vakaa

      Karman laki on luonnonlaki ja me kaikki olemme tämän lain alaisia.
      Jälleensyntymistä on opetettu aikoinaan kristinuskossa mutta se on poistettu raamatusta kerettiläisenä oppina Konstanttinopolin kokouksessa.
      Jeesus, pappi Melkisedek ja Mooses olivat muuten saaneet vihkimyksen salaisiin mysterioihin Egyptin pyramidissa.
      Karman lain pilkkaaminen on luonnonlakien ja samalla jumalan pilkkaamista.

    • Kirjoitin kaikki its

      Aito Karman laki on oman tunnon laki, syyn ja seurauksen laki vailla vertaa!
      Lakiin ei liity Budhismia, eikä muita oppeja. Karman lai lisäys tuolloin Elionin aikana Uudessa Mexikossa oli johtavana ajatuksena vikauhrin asettamiselle, jolloin vaadittiin Luojaa tilille, siitä, että hän oli osasyyllinen ihmiskunnassa vallitsevasta tilanteesta, jolloin hänen on itsensä asetettava vastuuseen rikkomuksista, jotka ilmenevät kansassa ja kansakunnissa.

      Allekirjoituksin verellä vahvistaen seuraavat päättäjät, jotka olivat paikalla silloin:
      Elion, Jumala, Aldra La Keena, kennari Keena , Saltra La Keena, Siltran La Sihoeina, Mindran La Kiona, Pirheala La Kiontra, Sinhalaioa La Kintreola, Pihnolaeaia La Kehat ot ta Shionthola si ja 61 muuta allekirjoittajaa.

      Päiväys 11.121 Pionha ( Joulukuu 21 pv)
      Pisrealao Le Senthan Lakio ta nion ni serthola ki et tiokra si Kehteion ne tesha La kiora si Thimpriola ke.........

      • teapot

        Viestisi on joko provo tai sitten joku on sekoittanut ajattelusi pahemman kerran.

        Jeesus Kristus tuo vapauden.

        Suosittelen luettavaksi esim. Don Richardson: IANKAIKKISUUS HEIDÄN SYDÄMISSÄÄN.

        Siinä on viittauksia esittämiisi käsityksiin, mm. muinaisista Jumalakäsityksistä ja niiden suhteesta evankeliumiin, mielenkiintoinen kirja.

        Jeesuksen Kristuksen uhri on ainoa uhri jossa on vapautus. Muita uhrimenoja ei tarvita... Tätä julistin mm. kiipeillessäni Saanan rinteillä eräänä kesäyönä muutama vuosi sitten... Jumalan Henki oli voimakkaasti läsnä mutta havaitsin myös kuinka vihollinen julistukseeni suhtautui, kun olin julistanut Jeesuksen verta kaikkien turhien uhritoimitusten ja tyhjänpäiväisten shamanististen riittien yli. Lyhyessä ajassa nousi poikkeuksellisen kova tuuli niin että jouduin etenemään paikoitellen konttaamalla etten olisi pudonnut. Sisimmässäni kuitenkin oli ja on edelleen suloinen rauha tietoisuutena että Jeesus on iankaikkinen voittaja.

        Hän on asettanut sielunvihollisen ja sen eksyttävät henkivallat häpeän alaisiksi. Jeesuksen ristintyössä ja ylösnousemuksessa on todellinen voitto ja sisäisesti yltäkylläinen elämä.

    • vanha ja vakaa

      ei kukaan tuo meille vapautta meidän on itse se hommattava itsellemme.
      Miten kuollut ihminen sen voisi tuoda?
      Minä es imerkiksi erosin pakanallisestakirkosta kolmekymmentävuotta sitten, se oli jo vapautumista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5210
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      127
      1671
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1589
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1560
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1275
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1200
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1100
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1057
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1018
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      857
    Aihe