KARMAN LAKI.

Oikeuden laki ?

Karman laki ja lunastus.

Karman laki on vanha laki joka tehtiin Kerta de Fieirassa, paasilla nykyisen Meksikon alueella. Elion Jumalan aikana 12.151 vuotta sitten. Jumalia oli silloin 11. Elion oli pääjumala. Ja hoiti vuoden ensimmäistä jumaluutta ja viimeistä kuukautta, siis kaksi kuukautta peräisin. Ollen muina aikoina Jumaluuksien johtajana. Jumaluus koaliitio oli vallassa sellaisenaan 69 vuotta.

Karman laki on omantunnon laki ja perustuu siihen, että jokaisella teolla on seurauksensa. Joka tekee oikein ja elää sen mukaan, jota omatunto johtaa on aikuishenki ja on vastuussa tekemisistään.

Karman laki ei ole huono laki, vaikka se useinkin yhdistetään Budhan opetukseen. Kuitenkin heikkoutena on, vajavaisuus, joka johtuu lakiin liitetystä hyväksytystä siaiskärsimyksestä, jota Elion ei olisi millään hyväksynyt. Kuitenkin jumaluus koalitio pakotti Elionin hyväksymään lain lisäosan, jossa oli Luojalle asetettu vaade, tarvittaessa asettua luomistyön heikkouden tähden, tai paremminkin ihmiskunnan syntisyyden tähden ,siaiskärsiäksi tuskaan kansan puolesta.

Synnit olivat luetellut, jotka olivat raskaita.
Joka syntiä tekee harjoittaen haureutta, varkautta, petosta, homoudet, insestit, jne. on lain tuomion alainen.

Yhdeltä so. lisäosalta olemme tulleet Karman lain alaisiksi vieläkin enemmän. Laki sisältää nimittäin uskon kautta saatavan synnit anteeksi sijaisuhrin kautta, joka on " Luoja itse" sovittaen ihmiskunnassa vallitsevan synnin ja syyllisyyden siaiskärsiänä ja ansaiten mitä suurimman kunnian ja vallan ja voiman ainaisesti. Luojalla tarkoitetaan ainoastaan hengelistä valtaa ja osaamista.
Tässä on Karman lain heikkous ja väärämielisyys, lain halveksiminen, noituus julki näytettynä.

Tämä on kertomus kärsimyksestä ja viasta meissä ihmiskunnassa, että emme tunne tarpeeksi tuskaa synntien tekemisestä ja niin olemme paatuneita rikollisia, jos joku on paremoi niin olkoon sitten, mutta minäkin kirjoittaja olen syntiä tehnyt, mutta Jeesuksen Kristukseen katsomalla Golgathan ristillä sain syntivelkani anteeksi. Kiitos Jeesukselle, joka osti kärsimyksellään minut vapaaksi, synneistäni!

Nykyisin kyllä ajattelen toisin Jeesuksen siaiskärsimyksestä ja sen merkityksestä puhdistumiseeni.
Sillä jokaisen on itse tehtävä elämässään muutos ja ojennuttava lain mikaan eläjäksi.
Kantakoon siis jokainen itse omat syntivelkansa! Oikeuden henki sanoo niin!

Jeesus kertomus on kirjoitettu oppirakenne eikä fyysinen henkilö sellaisenaan.
Ristin oppi perustuu petokseen mitä laajemmin ja onkin oikeusarvoa vailla.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pyh!

      Vie potaskasi pois tältä palstalta! Tämä on adventismia varten.

    • Oikeaa valoa!

      "Oikeuden laki" on täsmällisesti oikeassa! Jeesuksen persoonallinen kuolema ei ketään vie mihinkään iankaikkiseen pelastukseen, eikä armahdukseen. Sellainen on vain ajattelemattoman ja tyhmän harha unelma. Kyllä jokaisen ihmisen on luoivuttava omista pahoista teoistaan ja kasvettava täydelliseksi, eli luovuttava omasta ruumiistaan, lunastaakseen oman sielullisen elämänsä iankaikkisuuteen.

      Eli paras tapa sovittaa syntiset tekonsa on luopua ruumiistaan, ja sehän tapahtuu meidän jokaisen kohdalla halusimmepa tai emme. Tämän esimerkin Jeesus toi esille juuri ristinkuolemallaan, vain siten me voimme pelastaa sielumme/henkemme. Me emme voi rajoittaa tätä näkemystä millään muotoa tai asia yhteyttä pois.

      Sovittaakseen "syntinsä" ihmisen eli elävän olennon täytyy luopua ruumiistaan. Syntinen elämä on tietämättömyydestä johtuvaa, se on karkeaa tietämättömyyttä. Toisin sanoen hänen elinaikansa on rajoitettu ja hänen siunauksensa rajoitettu myöskin hänen maalliseen omaisuuteen kiinnitetyn minänsä tähden joka rajoittaa hänet omaksumasta henkisen elämän siunaavia ominaisuuksia.

      Sillä joka turvautuu Herran ikuiseen valoon, ei ole pelkoa tuhoutumisesta tai tietämättömyyteen.

    • Labinda

      Olipa hyvä, että selvitit tuon kohdan sijaiskärsijästä. Sillä aivan oikein, että jokainen kantakoon omat tekonsa olkoon ne sitten kuinka mustat tai vaaleat hyvänsä. Mielestäni on äärettömän itsekästä se, että eletään tuollaisessa harha luulossa, jossa uskotaan, että minä olen, niin heikko syntinen, etten minä voi elää synnitöntä puhdas "Jumalalle" kelpaavaa elämää! Mutta kunu onneksi Jeesus kantaa ja kuolemallaan on lunastanut minutki, niin mikäs taässä on porskutellessa.

      Ja kuitenkin hän sanoo, että "joka ei ota taakkaansa, eli niitä kärsimyksiä, kiusauksia, pilkkaa ja muita fyysisen elä'män kuormia kantaakseen ja seuraa minua, niin hän ei ole kelvollinen taivaselämäänm". Ja seuraavassa hän sanoo. Matt.5:48."Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on". Ei suinkaan hän näin olisi sanonut, ellei hän sitä todella tarkoittanut? - Siis hän antoi selvän vastauksen opetuslapsilleen, että heidän oli itse taisteltava voitto ajallisesta elämästä?

      Ei hän sanonut opetuslapsilleen että te ette siihen pysty, sillä minä joudan kuolemallani kuitenkin teidän syntinne lunastamaan? Tälle käsitteelle ei löydy raamatusta minkään laista tukea, sikälikö Uutta testamenttia ymmärrämme syvemmin, järjellisen ymmäryksen mukaankin sellainen on tietysti mahdottomuus jopa materialistiselta kannalta katsottuna.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      148
      11017
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5403
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      41
      4215
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2674
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      101
      1588
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      75
      1445
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1396
    Aihe