Nukkuessa pään taittaminen, ja ryhti.

Olen ihmetellyt miksi herään usein yöllä puutuneisiin raajoihin, ja monesti näytän aamulla väsyneeltä ja naamaan tullut syviä uurteita, aivan kuin olisi irvistänyt koko yön.

Huomasin, että nukkuessa varsinkin selälläni, taitan jostain syystä päätä taakse päin, leukaa siis pystyyn. Tämä vaikuttaisi aiheuttavan ongelmani. Puutumiset helpottaa heti, kun herätessäni nousen istualleni ja taitan pääni eteenpäin, painaen leuan kehoa vasten.

Olen kokeillut nukkua ilman tyynyä, tyynyn kanssa, matalalla korokkeella, tupla tyynyillä, mutta aina vain pää taittuu taaksepäin.

Lattialla maatessa tuntuu parhaalta laittaa kädet pään taakse takaraivolle ristiin, silloin pää ei mene siihen "normaaliin" venytysasetoon.

Olen myös huomannut, että välillä jos on ilmestynyt ahdistava olo, niin tuo lattialle meno, kädet niskan pään taakse tuo helpotuksen. Kehoon tulee kihelmöintiä ja lämmin olo.

Omaan välttävän ryhdin ja skolioosia. Pää on normaalisti jonkin verran edessä, yläselässä pientä kyttyrää, ja lantion alaosa vetäytyy taaksepäin, eli on ns. akuankka look. Niskan nikamat tuntuvat katoavan johonkin. Ensiksi on alin nikama selkeästi esillä, sitä seuraakin pudotus, ei tunnu enää nikamia. Oma veikkaus on, että vika on siinä kohtaa. Niskaranka kaareutuu siitä lähtien heti. Jos laitan käden takaraivolle ja työnnän päätä sitä vasten, niin sitten niskaranka oikenee.

Mitään vinkkiä millä saisin edes yölliset puutumiset katoamaan?

Terveyskeskuksessa joskus kun valittelin niskoja, niin hammasta purren ottivat röntgenkuvat......niissä ei mitään ollut, mutta varmaan olisi kuitenkin kannattavampaa olla magneettikuva? Vaikkakin ei siellä niskoissa ainakaan vielä varmaan mitään pysyvää vauriota ole, kerta en tunne niskoissa kipuja yleensä, naksuminen ja jonkinlainen muljahtelu on melko yleistä, ja välillä rasittuneen oloinen.

Muistaakseni joitakin vuosia sitten huomasin yöllistä puutumista helpottavan niskan osuuden epäkäslihaksen harjoittelu olankohautus -harjoitteella. Sittemmin lopetin sen tekemisen, kun pelkäsin niskalihasten kasvavan vinoon, kun kroppa on tälläinen ässän -väärä. Pääkin on kallellansa hieman, kun istuu tuolille. Päätin kuitenkin nyt aloittaa uudelleen tuon epäkäsharjoituksen. Sen verran rasittavaa herätä raajat puutuneena....

Päivittäin teen joogaharjoituksia, joiden pitäisi suoristaa ryhtiä. Jonkin verran lihaskuntoilua teen myös, mutta siinä olisi kyllä petraamisen varaakin. Olen pyrkinyt tekemään ainakin vatsan ja yläselän harjoitteita.
0258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Niskat, pää, varpaat kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu