katkeraa, päiväkirja

katkara kosto?

Nyt on jo yli vuosi erosta ja olen tähän asti pärjännyt todella hyvin. Viimeisen viikon ajan on katkeruus kuitenkin nostanut päätään voimakkaasti. Se on tunne, jota en missään nimessä haluaisi. Se syö ihmisen sisältä, enkä uskalla antaa sille valtaa vaikka se kuinka yrittää. Pelkään, että jos annan katkeruuden tulla, en enää pääsekään siitä irti.

Katkeruuden aiheita on kuitenkin niin monta, että päivä päivältä taistelu käy vaikeammaksi.

Jäin erossa yhteiseen taloon, joka nyt pitäisi myydä. Toinen osapuoli ei myyntiä haluaisi, muttei voi taloa itselleenkään lunastaa. Toinen osapuoli ei ole vieläkään hakenut omia tavaroitaan, enkä minä halua maksaa jätemaksua hänen tavaroistaan lähettämällä niitä kaatopaikalle.
Hän ei aio osallistua talon tyhjentämiseen, eikä mihinkään kuluihin, joita tyhjennys minulle aiheuttaa. Hän on jätti minut ja on nyt uudessa parisuhteessa.
Miksi hän vieläkin tuntee tarvetta vaikeuttaa minun elämääni?
Taistelen myös kostonhimoa vastaan. Joskus tekisi mieli myydä talo eurolla kaikkine rojuineen. Järki kuitenkin lyö vastaan.

1

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Satu_1970

      Pistät pihakirppiksen pystyyn, jossa myyt ex-puolison tavarat huippuhalvalla. Ei sen takia, että lievittäisit katkeruuttasi, vaan siksi, että saat siitä rahaa, jolla voit maksaa jätemaksun kun roudaat loput tavarat kaatikselle. Toki ilmotat aikeistasi ex-puolisolle hyvissä ajoin, jolloin hänellä on mahdollisuus käydä hakemassa omaisuuttaan pois ennen sen myymistä. Jos ex-puoliso ei halua mitään eikä suostu osallistumaan mitenkään, niin on pelkästään reilua, että saat edes jotain korvausta tekemästäsi työstä mikä kuuluisi molemmille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3295
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3107
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2478
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      2274
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1913
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1415
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1149
    Aihe