Olemme ajatelleet että Jumala loi maailman ja meidät.
Mitä tapahtuu, kun menemme itseemme riittävän syvälle?
- Kun menemme syvälle itseemme, Jumala katoaa ja mekin. Se on tietoinen tila, olemiseksi kutsuttu. Ei se ole "Minä Olen" vaan paljon enemmän. Se ei ole egokeskeinen, se ei voi sanoa "Minä olen".
Sitä voi kutsua nimellä "Oleminen on". Tämä on ennen luomista, ja sen me voimme kokea. Kadottamalla itsemme ja Jumalamme. Kaikki pohjautuu tähän, sillä SE antaa elämälle todellisuuden tunteen. Te tunnette olevanne olemassa vain sen takia, kun SE valaisee teidät ja te saatte elämä SEN kautta. Te itsenänne ette ole yhtään mitään.
Mitä tapahtuu, kun menemme itseemme riittävän syvälle?
- Kun menemme syvälle itseemme, Jumala katoaa ja mekin. Se on tietoinen tila, olemiseksi kutsuttu. Ei se ole "Minä Olen" vaan paljon enemmän. Se ei ole egokeskeinen, se ei voi sanoa "Minä olen".
Sitä voi kutsua nimellä "Oleminen on". Tämä on ennen luomista, ja sen me voimme kokea. Kadottamalla itsemme ja Jumalamme. Kaikki pohjautuu tähän, sillä SE antaa elämälle todellisuuden tunteen. Te tunnette olevanne olemassa vain sen takia, kun SE valaisee teidät ja te saatte elämä SEN kautta. Te itsenänne ette ole yhtään mitään.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Käytännössä dippaamme olemiseen syvemmin ja sitten tulemme taas persooniksi. Dippaamme ja uudestaan, koska kaikki epäilys ja suru haihtuu siinä. Tätä dippaamista jatkuu kunnes tietoisuutemme on kypsä ja olemme valmiita muuttumaan pysyväisesti uudeksi ihmiseksi. Kaikki pystyvät dippaamaan kun asenne on oikea, armosta, jatkuva pysyminen siinä on jo eri juttu. Kun on saanut kosketuksen ja tartunnan siitä, sitä ei voi koskaan enää kokonaan menettää. Siihen dipataan aina uudestaan ja tiheämmin. Se on käytännössä ongelmien raukeaminen ja totaalirauha.
Olet oivaltanut oleellisen.
Jos ei persoonallisesti normaaleilla persoollinaan lähesty itsensä tuntemista, voi valita mikäismit ja passivisen tieteen lähestymistavan.....
Me olimme jo ennen luomista.
Ja toimiminen maanpäällä ilman egoa ei ole mahdollista.
Ego vain ymmärsi hieman väärin oman tehtävänsä.
Oikessa olemme siinä että nyt hetki on ikuinen ja me olemme ikuisia ilman ikuisuutta.
Voi kysyä mitä on toimiminen maan päällä? Onko se jotain merkitsevää? Samoin onko ylipäänsä maailmaa olemassa, jossa nämä me ajattelevat toimivansa.
Jotta Taivas Voi Kulkea Maanpäällä Täydessä Tietoisuudessa.
Kolme jumalanpojan tietä on. Kuninkaalla on kolme poikaa, jotka ovat kolme Tietä(jää).
Yksi Tie(täjä) painottaa Olemista, toinen Tie(täjä) edustaa Rakkautta ja kolmas julistaa Tietoisuutta. Nämä Kolme prinsiippiä yhdistyvät tienhaarassa, jonka nimi on Oleminen-Rakkaus-Tietoisuus
Oleminen = Isä
Rakkaus = Poika
Tietoisuus = Pyhä Henki
Oleminen-Rakkaus-Tietoisuus on Valtakunta. Elämänmuoto, joka kaikkialla on, ja hänen omansa tunnistavat sen kun aika on. Tyhjentyessään he täyttyvät.
Eli vaikka se on kaikkialla, maailma on turhuutta siinä mielessä, ettei sitä käytännössä ole todellisena.
Unikuvana kyllä, koska maailma ON projektio. Tähän olemiseen huomion kiinnittäminen laaduttaa kuvamaisesta maailmasta. Samoin kun kiinnittää huomion rakkauteen, laaduttuu myös. Tietoisuuden huomioiminen laaduttaa kolmannen kerran.
Missä järjestyksessä tuon suorittaa, on epäolennaista. Lopulta tuo kolmikko ilmenee olemuksessa yhtenä ykseytenä.
Allekirjoitan.
Ego ei välttämättä ole "kirosana".... Oikea itsensätunteminen lähtee siitä että rakastaa rohkeasti itseään, ja silloin ei saa haluta muillekaan mitään pahaa... Mutta ei Raamatun opetuksen hylkääminen, että Jumalaa Luojaamme, pitää rakastaa yli kaiken, mitään hyvää tuo....
Aloittaja on aivan oikeassa, sillä olemme olleet olemassa jo ennen maailmankaikkeuden syntyä, sillä elämä kaikkialla on tuta samaa kaiken lähdettä
Ihminen on ppoikkeus tuosta kaiken lähteen läsnäolosta, koska häntä hallitsee
ajatuksen tietämättään synnyttämä ajallinen ja aineellinen ego on esteenä tuon kaiken lähteen läsnä ololle
Kenelläkään ei varmaan ole esittää totuutta, sillä totuus on sanaton ja ajaton,
joten se ei ole sanoin esitettävissä, sillä sanoilla voi vain viitata tuohon totuuteen
Onko totuus etsittävissä ja löydettävissä, jos se olis niin ihmiset olisivat löytäneet sen
jo aikoja sitten sillä etsitty totuus ei ole totuus
Totuus tulee luoksemme kun valheellisuus on ymmärretty, sillä tie totuuteen on yksisuuntanen, eli totuudesta mehin päin koska totuus on ajaton, mutta me ajallisia
eikä ajalline voi olla yhteydessä ajattomaan, muta ajaton voi olla ajalliseen
Aivan näin. Tietokin loppuu siellä missä totuus on. Totuus on aina käsitteellisen ilmaisun ulkopuolella ja silti kaikkialla.
Ei ole siis 'totuutta' olemassa ja siellä 'tietokin' loppuu?
Kuinka olisi Rakkauden laki?(lait)
Kun esittelemme asiat liian monimutkaisina, voimme olla hallelujaa varmat, että sanoma mennee harakoille, vaikka tarkoitus olisikin hyvä.
Matkamme fyysisen tietoisuuden kautta, astraali, mentaali, kausaali..tasoiden välillä, aina hiukkasen enemmän tiedostavina....valitsemme ja meille valitaan uusi fyysinen ympäristö...neuvonpidon tuloksena synnymme. Synnymme sellaiseen ympäristöön ja olosuhteeseen, joka parhaiten palvelee kehitystasoamme ja edistää sitä, ottaen huomioon karmaalliset tekijät.
Joku voisi sanoa syntymää 'kuolemaksi', kun puhutaan fyysisyydestä.
Koemme, sitä varten Olemme, olemmehan Luojia kuten lähteemme ja meidän lähteemme 'kokee' samat asiat samalla hetkellä, kuin me Koemme.
'Totuus' muodostuu näiden tapahtuvien asioitten summasta.
Kyllä vain siihen voi viitata suoraan jopa yhdellä sanalla mutta silloin ei tule sijaa oivalluksille. Mieli jähmettyy sanaan eikä ymmärrä senkään vertaa. Totuus kaihtaa käsitteellistämistä ja sanoja. Jos sitä koettaa vangita käsitteellisyyden vankilaan ja jähmettää sitä näin, niin se karkaa. Totuus on koettava elävästi. Jos koettaa omistaa totuuden niin siitä tulee valhe. Totuus on elävä ja sitä ei ole mahdollsta omistaa. Kun se tulee luokse niin kaikki on yhtä. Jos sitä koettaa pakolla lähestyä, niin se perääntyy kauemmaksi.
Ymmärrän hyvin, ettei pelkkä Rakkaudesta puhuminen riitä, pitäisi myös elää vilpittömästi Rakkauden määreiden mukaisesti.
Mutta siinä kuitenkin piilee sellainen perustotuus, jonka helposti ainakin teoriassa pystyy näin etähommanakin ymmärtämään.
Itsestäni tiedän, kuinka vaikeaa on noudattaa tätä mainiota teoriaa.
Pitää 'kadottaa' itsensä, että on mahdollista astua toisen saappaisiin ja oikeasti ymmärtää lähimmäistä.
Universumille on uhrauduttava hulluuteen saakka. Tämä kuvaa äärimmäistä asennetta, joka on täydellisen periksiantamaton, täydellisen sitkeä ja täydellisen varma.
Kaikille tulee tämä vaihe vastaan, jolloin ainoa ajatus koko ajan on vain ja ainoastaan universumin paras, eikä mikään muu. Tämä on hulluuteen saakka uhraamista.
Aivan näin. Tietokin loppuu siellä missä totuus on. Totuus on aina käsitteellisen ilmaisun ulkopuolella ja silti kaikkialla.
ÄÄh, ei ole normaalisti... Totuudessa, puhumisen suhteen on ihmisen onnellista pysyä, vaikka aina ei ole helppoa tietää elokuvista, varsinkaan scifeistä, kannattaako tyrkyttämäänsä ILLUUSIOITA uskoa, vaan vain tietää, miten ne oli "lavastettu"....
Tuo tuntematon on kaikki rakkaus ajaton elämä gravitaatio
syyn ja seurauksen laki
Kun tuo kaiken lähde on ajaton, niin ajallisina meillä ei ole siitä mitään tietoa vaikka olemme osa tuota ajatonta elämää, eikä sillä ole alkua eikä loppua
Mutta jos ei tunne minäänsä, miten muka voi tuntea ja tietää kenestä tai mistään muustakaan mitään?
"Joka ei tunne itseään, elää köyhyydessä, ja katso, te olette köyhyys"(Jeesus Tuomaan Evankeliumissa)
Ei Jehova-jumaluuden hylkäämisestäkään suuremmin hyötyä ole, koska mitä hyödyttää siirtyä vain mikättelemään kaikkea, kun voi tuntea itseään, ja sitä kautta voi miettiä missä muistuttaa muitakin...
Mutta olit hyvä pappi, ilmaisit pimeällä taivaankannellasi RAFLAAFAASTI sen, että minun minun piti vastata tälleen....
Itsenä tunteminen täydellisesti on itsen kuolea, koska silloin on ymmärretty miksi ja miten tuo itse on syntynyt, ja miksi se seuraa meitä psykologisena perimänä sukupolvesta toiseen.
Itse toimii menneisyyden tiedosta käsin, ja itsen tuntemisen seurauksena tieto päättyy ja ajatukset alkavat kumpuamaan
hijaisuudesta käsin joka on ajanton nykyhetki
Tämän jälkeen ihminen vappaa menneisyyden taakasta, ja se tuo muksnaan autuaallisen elämän