Yle tv-maksusta

Ylen toiminta on yhteiskunnallisesti tärkeää, siksi se rahoitetaan tv-maksuilla. Tv-maksulla saa kaikki Ylen palvelut televisiossa, radiossa ja internetissä.

Tv-maksu on sijoitus kotimaiseen tiedonvälitykseen ja kulttuuriin. Suomalaista ohjelmaa ei voi ostaa, se pitää tehdä täällä, itse.

Yle tuottaa noin 80 % kaikesta suomalaisesta sähköisen viestinnän sisällöstä televisiossa. Radiossa osuus on 99 prosenttia.

Ylellä on kotimaisessa tiedonvälityksessä hyvin merkittävä rooli.

Yle-laki määrittelee yhtiölle ns. julkisen palvelun tehtävät, joka tarkoittaa mm. sitä, että kaikille kansalaisille asuinpaikasta tai varallisuudesta riippumatta taataan monipuolinen ohjelmatarjonta. Yle on kaupallisesti riippumaton. Se tarkoittaa mm. sitä, että ohjelmia ei pätkitä mainoksilla.
56229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

minun on maksaa ylestä, kun minä en tartte sitä mihinkään. Saa-tanan elätit.

Äänestä
  • Julkisia palveluita maksat montaa muutakin, käytät tai et.

    Äänestä

  • julkiset palvelut kirjoitti:

    Julkisia palveluita maksat montaa muutakin, käytät tai et.

    julkinen palvelu ole, vaan turhien paskayleläisten elättämistä. Lisäksi se joka ei pysty maksamaan tuon kaltaisista asioista yksityisellä, olkoot ilman. Tuossa on kysymys kahdenlaisen paskasakin elättämisestä, yleläisten ja sellaisten jotka eivät maksa mistään mitään.

    Äänestä

  • Ei tuo mikään kirjoitti:

    julkinen palvelu ole, vaan turhien paskayleläisten elättämistä. Lisäksi se joka ei pysty maksamaan tuon kaltaisista asioista yksityisellä, olkoot ilman. Tuossa on kysymys kahdenlaisen paskasakin elättämisestä, yleläisten ja sellaisten jotka eivät maksa mistään mitään.

    ihanko ite keksit noin rumia sanoja vai onko isoveli opettanut?'

    En tiennyt että 12 vuotiaat osaa jo noin manata.

    mutta poju, älä sitä murehdi aikuisten asioita, jatka vaan
    peukalon imemistä

    Äänestä

  • no älä maksa, jos et katso, et maksa.

    Kanna tv pihalle äläkä siinä inise.

    Jos katsoo, myös maksaa - hyvin yksinkertaista!

    vai oletko pummi, loinen joka ei vaan halua maksaa vaikka katsoo?

    Äänestä

tv lupa on nyt noin 240e vuodessa,
media maksuksi on ehdotettu 175e - KANNATETAAN

Äänestä
  • Mieti kuule jos kaikki joutuisivat maksamaan mediamaksun, niin ylen tulot kymmenkertaistuvat, silloin 175 euroa on aivan liikaa.
    En aio ikinä maksaa ylelle sen vasemmistohippien harrastetouhuja.

    Äänestä

tv lupa maksu on melko edullinen ja oikeudenmukainen verrattuna kaupallisiin.

summa on sama vaikka kotona olisi 5 telkkaria joita katsotaan samaan
aikaan eri kanavia, vielä radio päällä ja yle areena netissä.

Ei muuten onnistu kaupallisilla tai sitten maksat eri kortteja

Äänestä

on ihanaa katsella YLE:stä leffoja tai urheilua, vaikkapa
Lätkän MM kisat ILMAN MAINOKSIA!

Seuraavat lätkän MM on tuskaa katsoa, ne tuupataan niin täyteen
mainoksia että katsokaa vaan! Mainoskatkoja ennen ottelua,ottelun aikana
ja jälkeen - joka väliin tunkee Maikkarin mainokset...

todella valitettavaa...

Äänestä

Uutiset ja dokumentit mitä tulee YLE:llä ovat hyviä, elokuvia harvemmin.

Äänestä
  • Tänään illalla ensi Yle1 loistava kotimainen Uudisraivaaja -sarja
    ja sitten Yle2:lle todella mielenkiintoinen dokumentti Stalingradin taistelusta.

    ja täällä mökillä kuunnellaan tietty ylen radiota

    Äänestä

  • hyvää tarjontaa kirjoitti:

    Tänään illalla ensi Yle1 loistava kotimainen Uudisraivaaja -sarja
    ja sitten Yle2:lle todella mielenkiintoinen dokumentti Stalingradin taistelusta.

    ja täällä mökillä kuunnellaan tietty ylen radiota

    vitttuako yritätte maksattaa muilla, saaatanan passkasakki.

    Äänestä

  • Mediamaksu - HÖH - mitä mediaa YLE antaa?
    - Internetin käyttäjät rahoittavat netin eikä YLE eikä valtio
    - TV:ssä YLE tarjoaa kaksi kanavaa parilla sadalla eurolla ja me veronmaksajat/kuluttajat maksamme lopulta muut mainosrahoitteiset kanavat tuotteissa

    YLE = perestroikan jäänne

    Äänestä

  • YLE:n antoa??? kirjoitti:

    Mediamaksu - HÖH - mitä mediaa YLE antaa?
    - Internetin käyttäjät rahoittavat netin eikä YLE eikä valtio
    - TV:ssä YLE tarjoaa kaksi kanavaa parilla sadalla eurolla ja me veronmaksajat/kuluttajat maksamme lopulta muut mainosrahoitteiset kanavat tuotteissa

    YLE = perestroikan jäänne

    otappa kuule selvää asioista,
    ensinnäkin, YLE.llä ei ole vain kahta tv kanavaa,
    toiseksi, useampi radioasema ja mitä tulee nettiin,
    Yle areena palvelu on jotain muuta kuin ilmainen netti.

    Mitä me maksetaan, mitä sä oikeen sekoilet

    Itse ole jäänne kun et ole tuon vertaa perillä nykytilanteista

    Äänestä

Yle tiedoittaa

Eurovision laulukilpailut ja jääkiekkohuuma näkyivät valtavana piikkinä myös yle.fi-palveluissa. Kokonaisuudessaan Ylen internetsivut keräsivät viikon aikana kävijöitä yli 2,2 miljoonalta eri selaimelta, mikä on uusi ennätys.
Sekä lauantaina että sunnuntaina YLE Areenassa käynnistettiin klippejä tai streameja yli miljoona kertaa. YLE Areenaa käytettiin viikon aikana 813 000 eri selaimelta. Edellinen ennätys maaliskuulta, 650 000 eri selainta, ylitettiin selkeästi.

Lauantain euroviisufinaalin live-lähetys käynnistettiin YLE Areenassa viisuillan ja -yön aikana 39 000 eri selaimelta. Satumaa-sivusto nousi uuteen kävijäennätykseensä, kun koko viikon aikana palvelussa käytiin noin 200 000 eri selaimelta.

Jääkiekon MM-kisojen loppuottelun livestream keräsi YLE Areenassa 73 000 eri selainta, ja yhtäaikaisia katsojia oli 46 000 ¬ uusi ennätys sekin.

Viraali-ilmiöksi noussut Antero Mertarannan ilmaveivi-hehkutus pomppasi vuorokaudessa YLE Areenan koko vuoden 2011 katsotuimmaksi on demand -klipiksi.

Äänestä
  • YLE = Suomen pravda on jäänne neuvostoajoilta.
    Satelliitin ja netin kautta voi katsoa ilmaiseksi ilmaveivit ja euroviisut ilman valtiollista monopolia mediassa.

    Äänestä

Julkiset asiat, joihin Ylekin avaajan käsityksen mukaan kuuluu, rahoitetaan yleensä budjetin kautta, jolloin kantokyky jakautuu maksukyvyn mukaan ja on näin ollen oikeudenmukainen.
Ei Yle voi mahdottomia paisua, kuten viimeaikoina on tapahtunut, mutta kohtuullinen Ylen toiminta voidaan hyväksyä valtion budjetin kautta rahoitettuna.

Äänestä
  • Muita julkisia palveluita esim.

    -koulutus
    -sähkö, kaasu, vesi ja viemäröinti
    -palokunnat
    -terveydenhuolto
    -poliisi
    -kirjastot
    jne

    kerroppa että miten "kantokyky" näkyy vaikka terveysasemalla
    tai kirjastossa?

    Yle maksaa alle euron päivässä, kenellä ei ole siihen varaa?

    Äänestä

YLE on suomenhurrien suojatyöpaikka. Ohjelmatarjonta on muistisairaille .Viikosta,kuukaudesta,vuodesta toiseen pyörivät samat ohjelmat.Niitä TOIVEUUSINTOJA !!!! voi h,.,.tti.

Äänestä

Mä en maksa tollasesta roskasta. Huonoja urheilulähetyksiä aivan liian paljon ja muutenkin huonoja ohjelmia varsinkin päivisin.

Minun rahoillani ei rahoiteta huonoja selostajia eikä varsinkaan surkeita. Mikä pakko on maksaa sellaisesta josta ei halua. Minä voisin mielellään maksaa esim siitä, että jalkapallaossa Ylellä selostaisivat vain herrat nimeltä Kimmo Porttila, Antero Mertaranta, Antti Ennekari, Tuomas Virkkunen ja Juha Taivainen.

Miksi hyvin harvoin voidaan näyttää musiikkiaiheisia ohjelmia/konsertteja ja muita hyviin aikoihin, miksei jonkun tyhjän päiväisien monta kertaa uusintana tulleen sarjan voi laittaa tulemaan puolen yön jälkeen.

Rahoille pitää saada ensin vastinetta ennen kuin suurinosa television katsojista maksaa televisio luvan.

Äänestä
  • 1.9 miljoonaa katselijaa on sun kanssa eri mieltä.

    Älä siinä iniset, kanna telkkari pihalle ja lopeta maksaminen

    Äänestä

""Yle on kaupallisesti riippumaton. Se tarkoittaa mm. sitä, että ohjelmia ei pätkitä mainoksilla""

Sen sijaan yle ei ole poliittisesti riippumaton vaan milloin minkin puolueen ja ismin äänitorvi. Sen vuoksi ylen rahoitus on kerättävä niiltä tahoilta jonka torvea se milloinkin toitottaa.

Jos yle olisi kokonaan ja täysin politiikasta riippumaton media joka kertoisi totuuden ja vain koko totuuden... eli harjoittaisi laajasti tutkivaa journalismia ja olisi, kuten sen aikoinaan sanottiin olevan "vallan vahtikoira" kun taas nyt se on vallan ikioma buudeli niin jopa minä suostuisin mediamaksuun. Tosin ensin ylessä tulisi järjestää massiiviset yt.neuvottelut joiden jälkeen 2/3 saisi kenkää parasiittina joita yle aivan tursuaa.Näin mediamaksu asettuisi noin 30-50€ vuodessa. Lisäsäästöjä kumpuaisi erilaisista projekteista joita yle rahoittaa.. kuten musikkitalo, jonka kanssa ylellä ei ole mtään tekemistä.

Äänestä
  • Kyllä Yle on paljon tasapuolisempi uutisoinneissaan kuin esim maikkari, jossa näkyy selvästi omistajan mielipide.

    Äänestä

  • miten niin Yle Ei ole poliittisesti riippumaton?

    Millä sen perustelet?

    Onko sulla faktaa vaikkapa Ylen työntekijöiden puoluekannoista
    tai mitä puoluetta kukin kannattaa?

    Äänestä

yleä valtion budjettiin, koska loiset eivät maksa edes veroa.

Siinä koko salaisuus.

Äänestä

Ylen vaaliohjelmilla ennätysmäärä katsojia
18.04.2011

Eduskuntavaalien tulosiltaa YLE TV1:ssä seurasi parhaimmillaan 1,9 miljoonaa suomalaista. Ylen ennakko-ohjelmilla oli puolet enemmän katsojia kuin edellisissä vaaleissa.
Uudistettu eduskuntavaalien tulosilta YLE TV1:ssä sai ennätyksellisen suuren yleisön. Eniten katsojia kanavalla oli klo 22 jälkeen, jolloin 1,9 miljoonaa suomalaista seurasi tulosillan tapahtumia Yleltä. Edellisissä eduskuntavaaleissa katsojia oli enimmillään 1,4 miljoonaa. Lähes viisituntisella tuloslähetyksellä oli keskimäärinkin noin 1,3 miljoonaa katsojaa.

Lisäksi nyt YLE Areenasta suoraa lähetystä seurattiin 51 000 eri selaimesta ja parhaimmillaan yhtäaikaisia katsojia oli 30 000. Heistä 18 prosenttia oli ulkomailta. YLE FST5 -kanavalla vaaleja seurasi keskimäärin 63 000 katsojaa.

”Erittäin jännittävä vaaliasetelma ja uudistettu lähetys ovat suurten lukujen taustalla. Politiikka tuntuu kiinnostavan suomalaisia aivan uudella tavalla. Myös uusi ohjelmakonseptimme osoittautui menestykseksi", toteaa YLE Uutisten uutispäätoimittaja Jouni Kemppainen.

Näissä vaaleissa YLE TV1:n vaalien ennakko-ohjelmien keskimääräinen katsojamäärä oli 635 000. Vaaleja edeltänyttä Suurta vaalikeskustelua katsoi keskimäärin 857 000 suomalaista. Parhaimmillaan katsojia oli 939 000.

Vuonna 2007 Suurta vaalikeskustelua seurasi keskimäärin 534 000 katsojaa. Nyt yhtä lukuunottamatta kaikki YLE TV1:n vaaliohjelmat ylittivät tuon katselijamäärän. "Ainoa poikkeus oli eduskunnan ulkopuolisten pienpuolueiden tentti, joka keräsi sekin hämmästyttävät 364 000 katsojaa”, kertoo YLE Ajankohtaistoiminnan päällikkö Jyrki Richt.

”Vaalien ennakko-ohjelmat keräsivät peräti 50 prosenttia enemmän katsojia kuin vuonna 2007. Vaikka ohjelmia kaikkiaan oli tarjolla runsaasti, vaaliväsymystä ei ilmaantunut ja katsojien mielenkiinto pysyi korkealla loppuun asti”, Richt sanoo.

Vaalikeskustelut tavoittivat aiempaa paremmin myös nuoret. Kun vuonna 2007 vaalikeskustelu tavoitti 25–35-vuotiaista vain 2 prosenttia ja 35–45-vuotiaista 6 prosenttia, Suuri vaalikeskustelu tavoitti nyt molemmista ikäryhmistä 9 prosenttia.

Vaali-iltana Yle.fi:ssä kävijöitä oli yli 700 000 eri selaimesta, joka on Kauhajoen koulusurmien jälkeen historian toiseksi korkein päiväluku. Vaalikoneessa käytiin kaikkiaan lähes 1,2 miljoonaa kertaa.

Äänestä

YLE pitää ehdottomasti säilyttää ja sen merkitystä jopa kasvattaa

Alkaa olemaan viimeisiä isompia mediataloja jotka on Suomalaisia.
Kaikki muu on jo mennyt ulkomaisille mediayhtiöille jota
suoltavat ulkomaalaista soopaa kanaville.

Lisäksi YLE tukee Suomalaista tuotantoa ja mediaa.
Sillä on erittäin suuri merkitys ihan alan kehittymisen kannalta
ja Suomen kannalta

Suositaan Suomalaista Yleä!

Äänestä

järkevimmät kanavat ja uutiset. Sieltä tulee dokumentteja jne. Olen amerikkalaisuutta vastaan silti. Ottaa päähän, että 99,9% kaikesta telkkarin antimista on amerikkalaista ja englannin kielellä. Eikö missään muualla päin maailmaa osata tehdä mitään?

Äänestä

Yle mahdollistaa mm kotimaista dokumenttituotantoa ja muutakin
kotimaista tv ,media ja viestintätyötä.
TYöllistää näyttelijöitä ja muita alan ammattilaisia

Ylen tehtäviin kuuluu paljon sellaisia velvoitteita
mitä kaupallisilla ei ole

Äänestä

Mutta kun ne ylenkin ohjelmat ovat suunnattu keskiluokalle; kokataan hanhenmaksa palleroita, kojataan mökkihuvila, remontoidaan omistusasuntoa j.n.e.
Köyhät, joita edellämainnitut eivät kosketa on vapautettava tv-lupamaksusta.

Äänestä
  • Huomio! lupatarkastus loppuu 2011 tulee maksamaan liikaa uutisissa viime viikolla!

    Äänestä

  • sokea reetta on nimensä mukainen!

    Missä YLE:n ohjelmassa remontoidaan omistusasuntoa ja hanhenmaksaa
    kokotaan?

    EIköhän nyt suurin osa tuotannosta ole suunnattu ns. tuulipukukansalle,
    on humppaa ja vanhoja Suomi-leffoja, ajankohtaisohjelmia ja muuta
    ihan tavis juttua

    Äänestä

Kaikki julkinen palvelu,poliisi,armeija,terveskeskus,rakennusvirasto,kansanedustajat,(kansan palvejijat)niin,eivät ne ole ilmaisia vaan jokainen maksaa valtion veroja,kunnallisveroja,pääoma,perintö,auto,ym.mitä niitä onkaan,ilmaveroa ei tietääkseseni vielä ole koska ilma on globaalia.

Äänestä

jotka eivät pysty elättämöön itseä. Näihin tyyppeihin kuuluu tietysti yleläiset että tyypit joilta ostetaan ohjelmia.
Samoin ylemaksua kannattavat kuluttajat jotka eivät maksa veroa ja senvuoksi haluavat sitä.

Jos nuo kuluttajat oikeasti haluaisivat "hyvää ohjelmaa" ne tietysti maksaisivat sen kiljuen maksukortilla, totta helveetissä.

Mutta loinen on loinen hautaan asti. Se ei muutu muuta kuin pakosta.

Äänestä

toi yle rahoitus asiakin on sellainen mille ei mitää mahda, eikä millään lailla voi vaikuttaa siihen vaikka kuinka ollaan puolesta ja vastaan, ni miksi edes turhaan vouhottaan ja keuhkoomaan koko asiasta ???!!!!!

Äänestä

haluisin tietää kuinka suuri osuus tv:maksuista menee Ranskalaisille??? jotka omistaa tv-jakelu verkon.

Äänestä
  • Tässä minne menee rahat tv-luvista

    Uutisten osuus kuluista on noin kolmannes.
    Saman verran kuluu asia- ja kulttuuriohjelmien tuottamiseen.
    Ruotsinkielisen ohjelmiston osuus on n. 15 prosenttia.


    Miten rahat jaetaan (osuus %)
    Uutiset 11,6
    Draama 11,3
    Aluetoimitukset 10,4
    Urheilu 9,7
    Asiaohjelmat 8,8
    Kulttuuri (myös RSO) 7,2
    Uutiset ja urheilu (ruotsink.) 6,6
    Viihde 5,3
    Populaarimusiikki ja -kulttuuri 3,8
    Fiktio (ruotsink.) 3,7
    Lapset ja nuoret 3,4
    Fakta (ruotsink.) 3,1
    TV:n ajankohtaisjournalismi 3,0
    Oppiminen ja tiede 2,2
    Nuoret (ruotsink.) 1,0
    Kanavat ja uudet palvelut yht. 8,6

    Äänestä

Ajatellaanpa sellaista tilannetta, että valtio perustaa jonkin laitoksen, kuten esim. Yle, joka on ja jota kutsutaan julkisen vallan laitokseksi.
Eikö tällaisen laitoksen ylläpito kuulu valtion keräämillä veroilla ylläpidettäväksi.
Tuntuu oikeastaan aika kornilta, että varat tällaisen laitoksen ylläpitoon on kerätty varoja jollain tasasuuruisella pakkomaksulla. Asia pahenisi entisestään, jos siirryttäisiin niin mielivaltaiseen tapaan, kuin mediamaksuun.
Minkälaisena ja minkä kokoisena julkisen vallan Yle sitten tulevaisuudessa tuleekin toimimaan, ainoa oikeudenmukainen tapa Ylen rahoitukseen on, että varat saadaan verovaroista, jotka valtio saa oikeudenmukaisella tavalla yksityisen ihmisen maksukyvyn mukaan.
Varmaan valtaosa ihmisistä kuitenkin kannattaa Yleä jonkin kokoisena, ei niin suurena kuin nykyisin, mutta nyt onkin kysymys rahoituksesta, jonka valtaosa kansalaisista haluaa menevän valtion budjetin kautta.
Tasasuuruinen mediamaksu on yhtäkuin maksutelevision perimät tasasuuruiset kuukausimaksut sillä erotuksella vain, että sen joutuisi maksamaan vaikka ei ko. ohjelmia katsoisikaan.

Äänestä
  • olet sairass

    Äänestä

Mediamaksu ei toteudu. Näkövammaisilta ja höperöiltä ei edes lain mukaan saa periä tai vaatia maksua tuotteesta mitä he eivät pysty käyttämään,. Tutkikaapa rikoslakia.

Äänestä
  • kerro miten näkövammainen ei pysty radiota tai tv.tä käyttämään?
    Kyllähän kuulo edelleen tallessa on jos on näön menettänyt.

    Toiseksi, ne ovat kuitenkin marginaaliryhmä joten se ei ratkaise
    asiaa.

    Äänestä

  • höpö höpö-pöö kirjoitti:

    kerro miten näkövammainen ei pysty radiota tai tv.tä käyttämään?
    Kyllähän kuulo edelleen tallessa on jos on näön menettänyt.

    Toiseksi, ne ovat kuitenkin marginaaliryhmä joten se ei ratkaise
    asiaa.

    Mediamaksu kaikille kansalaisille ei tule ikinä menemään läpi, niin kauan kuin suomalainen on EU-kansalainen. Euroopan viisaat sitten kyllä kertovat onko ylen median pakkomaksaminen EU:n linjan mukaista. Vastaus on että ei ole.

    Äänestä

Ylellä on kolme kanavaa joista juuri 10 min sitten tuli kahdella kanavalla venäläistä ohjelmaa samaan aikaan, ykkösellä ja teemalla.
Ei varmaan tule ihmetellä, jos ihmiset eivät ole halukkaita maksamaan tv-lupaa.
YLE yrittää yhä jostain syystä vaikuttaa kansalaisten mielipiteisiin lähettämällä juonisti näitä aivan paskoja ohjelmia vain niiden venäläisyyden vuoksi.
Ei todellakaan mitään länsieurooppalaista meininkiä vieläkään.

Äänestä

Mihin niitä kuuluttajiakin enää nykyaikana tarvitaan? Aivan DDr:n aikaista touhua, siellä on varmaan kerrosvahditkin niinkuin neuvostoliitossa aikoinaan.

Äänestä
  • hyvä että joku pitää yllä perinteitä!

    Ylen kuuluttuja ovat osa perinnettä, joka on hyvä olla.

    Miksi Maikkarilla on kaksi uutisten lukijaa samaan aikaan?

    Äänestä

YLE rahoitus vaan pitäis jotenkin järkevästi hoitaa.

Onhan sitä firmaa viilattu ja se on pienentynyt paljon esim 90-luvusta.

Äänestä

Jos jossain olisi perusteltua säästää, niin Ylen toiminta pitäisi puolittaa.
Yle on päässyt vuosikymmenien aikana paisumaan aivan älyttömiin mittasuhteisiin ottaen huomioon maamme väkiluvun ja maksukyvyn.
Varsinkin nyt kun sama maksu tyrkytetään varakkaille ja varattomille, mikä jatkuisi, vaikka mediamaksuun siirryttäisiin.
Sama rasitus siitä tietysti tulisi yhteensä, vaikka menot budjetoitaisiinkin, mutta se olisi kuitenkin oikeudenmukaisempaa.
Suomi ei tarvitsi näin laajaa valtakunnallista Yletoimintaa semminkin, kun on tarjolla samanlaisia ja parempia ohjelmia joka tuutissa. Onko mitään järkeä pitää väkisin yllä moninkertaisia samantapaisia palveluita, kun vähemmälläkin tultaisiin toimeen.

Äänestä
  • ja sinäkö olet joku media ja viestintä alan ammattilainen?

    Miten niin paisunut?
    Kuinka paljon on paisunut media ja viestintä kaikkiaan?!
    Uutisia tulee jatkuvasti ,yhä nopeampi tahti, yleisö vaatii enemmän,
    nettiä, radiota, erilaisia muotoja on tullut kokoajan lisää,
    mm. Yle areena hyvä osoitus Ylen uusista palveluista.

    Ja kuka sen päättää mikä on riittävää ja mikä ei?

    Äänestä

Ylen toiminta on yhteiskunnallisesti tärkeää, HALOOO IDIOOTTI!
Tässä on juuri se YLEn vika, se kun kuvittelee, että sen tehtävä on kertoa ja opastaa tyhmää suomalaista, että kuinka paljon maailmaa (varsinkin venäläisiä) tulee rakastaa. Eli on hiukan arveluttavaa, että "valtion" tv-yhtiö kasvattaa kansalaisia.
Ylen kulttuuri rajoittuu 80-luvun punkkareiden muistelmiin ja vanhoihin neuvostoelokuviin...tämä kulttuuria?

Äänestä
  • venäläisiä? mitä sä oikeen sekoilet?

    YLE tulee mm HBO laatusarjoja, kotimaisia sarjoja ja urheilua.
    Kotikatu, mitä venäläistä siinä on?
    Entä lätkän MM kisat? Tai euroviisuissa?

    Taitaa olla niin että sä oot jäännyt 80-luvulle

    Äänestä

Kannatetaan Suomalaista YLEä

ottaa päähän kaikenmaailman maikkarit ja canal sekä
muut jotka vaan yrittävät rahastaa katsojillla.

Periaatteesta en hanki maksukortti!

Äänestä

haluavat ylepasskalle kaikille tulevaa ylemaksua tai yleveroa, koska nämä loiset eivät maksa kumpaakaan.

REHELLISET IHMISET haluavat että ne maksaa jotka katsovat, muut eivät.

KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !! KIITOS APLODEISTA !!

Äänestä

Maksu-tv ja "maksan vain siitä mitä katson"-ajattelu perustuvat kaupallisuuteen. Se on ristiriidassa julkisen palvelun periaatteiden kanssa. Ylen ohjelmisto painottuisi tilauspohjaisessa rahoitusmallissa sellaiseen ohjelmatarjontaan, jolla on mahdollisimman laaja katsojakunta. Ylen lakisääteinen tehtävä on tarjota ohjelmia myös pienille yleisöille ja erityisryhmille.


Maksu-tv edellyttää digisovitinta tai –tv:tä, jossa on korttipaikka. Tällainen on noin 80 prosentissa kotitalouksia. Viidennes kotitalouksista joutuisi uusimaan digilaitteistonsa. 37 prosentilla kotitalouksista on käytössä useampi kuin yksi televisio, jotka kaikki eivät välttämättä ole kytkettyjä korttipaikalla varustettuun sovittimeen. (Lähde: Yleisradio Oy:n julkinen palvelu ja rahoitus. Työryhmän loppuraportti)

Äänestä

Tämän nykymaksun ja mahdollisesti tulevan mediamaksun takana on vain se ajatus, että Ylen toimintaa voidaan estottomasti laajentaa, koska ihmisiin kohdistuvaa suoraa maksua on helppo korottaa.
Jos rahoitus olisi valtion budjetissa, valvonta olisi tehokkaampaa ja kaikki mahdolliset menojen lisäykset olisi tarkemmassa syynissä.
Yle ei ole julkinen tiedonvälitystoimisto ennen kuin rahoitus on budjetoitu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kannata kotimaista kirjoitti:

Ylen toiminta on yhteiskunnallisesti tärkeää, siksi se rahoitetaan tv-maksuilla. Tv-maksulla saa kaikki Ylen palvelut televisiossa, radiossa ja internetissä.

Tv-maksu on sijoitus kotimaiseen tiedonvälitykseen ja kulttuuriin. Suomalaista ohjelmaa ei voi ostaa, se pitää tehdä täällä, itse.

Yle tuottaa noin 80 % kaikesta suomalaisesta sähköisen viestinnän sisällöstä televisiossa. Radiossa osuus on 99 prosenttia.

Ylellä on kotimaisessa tiedonvälityksessä hyvin merkittävä rooli.

Yle-laki määrittelee yhtiölle ns. julkisen palvelun tehtävät, joka tarkoittaa mm. sitä, että kaikille kansalaisille asuinpaikasta tai varallisuudesta riippumatta taataan monipuolinen ohjelmatarjonta. Yle on kaupallisesti riippumaton. Se tarkoittaa mm. sitä, että ohjelmia ei pätkitä mainoksilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu