Olemme molemmat persuja, ja ajattelimme jotenkin liittää poikavauvamme nimeen hänenkin tulevan puoluekantansa. Harras Raivo-Kosto Perussuomalainen kävi mielessämme jytkyn jälkeen. Kun sitten kuulimme, ettei PS hallitukseen pääsekään, ajateltiin antaa lapsellemme nimi Perussuomalainen Toivo Kustu. Nyt sitten sopivimmalta tuntuisi Öyhö Ukko Perussuomalainen. Nimi on osin leikkimielinen, sillä meitä on usein syytetty tuttavien taholta "öyhötyksestä" liittyen näkemyksiimme maahanmuuttajista, suomenruotsalaisista ja seksuaalivähemmistöistä.
Nimi perussuomalaiselle lapselle
15
74
Vastaukset
- Poor baby
Paras vaihtoehto olisi Juntti-Einari.
- Perusnimi
Timo Tuhnu Tytinä
- Einari P. Ohranen
Tai Rupa P. Reikä?
- ***
Sopiva nimi pojalle voisi olla Antero. Se on tosin kreikkalainen nimi alkujaan -Andreas- mutta tarkoittaa miehekäs, ja on siksi sopiva nimi perussuomalaiselle. Ja edustaahan perussuomalaisuus muutoinkin pyrkimystä korkeakulttuuriin jota antiikin Hellaan kulttuuri oli. (Ei mitään tekemistä nykypäivän Kreikan kanssa)
Jos vielä joskus saatte tyttären, niin hänelle sopivalta kuullostava nimi olisi Arja (Arya)- tukiaislla pangolla
Tukiasitauno bangolta nyt yrität kusettaa. Ota tukiaslehmiltä nimi!
- hunni
Tuo Arja -nimi sopii kuvaan, mutta samaa linjaa noudattaen poika tulisi ristiä nimellä: Jalo Susi
- luopio!
hunni kirjoitti:
Tuo Arja -nimi sopii kuvaan, mutta samaa linjaa noudattaen poika tulisi ristiä nimellä: Jalo Susi
Kuvaisi avaajan todellista puoluetta!
- ***
hunni kirjoitti:
Tuo Arja -nimi sopii kuvaan, mutta samaa linjaa noudattaen poika tulisi ristiä nimellä: Jalo Susi
Kyllä sekin nimi olisi komea ja sopiva, hunni ! Adal Wolf (Adolf)
- Deotorantis
Niin Arja Saijonmaahan on melkein kreikkalainen.
- Timo asdf
Timo.
Timoteus. Timo-Petteri.
Timo-Keijo.
Ti Mo.
Tim O' Virtanen.
Timotar, jos on tyttö. Tai Timo-Tuulikki.- Voisiko ajatella sel
Voisiko ajatella sellaista nimeä kuin Timotei?
Onko perussuomalaisen uskonopin mukainen? Nimi tulee koiralle, noutajalle.
- laita pojallesi
nimeksi ihan perussuomalaisittain timo tytinä, sillä melkoinen hyytelö siitä tulee kuitenkin
- Näin se käy.
Jäljellä olevat aivosolunne säästyvät hankalalta nimenkeksimisongelmalta, kun huomenna alkossa käyntireissullanne piipahdatte myös tutun sossuvirkailijanne luona ja kysytte mahdollisuutta antaa lapsi adoptoitavaksi esim. mamugay-pariskunnalle. Näin vauvarukka saisi edes jonkinlaisen mahdollisuuden kasvaa tasapainoiseksi ja mielenterveydeltään normaaliksi kansalaiseksi.
- suomessa
piiperrys ei sovi lapselle.olisko nimi silloin piipertäjä?ydinvoiman puolesta piiperrys..menkään risusavottaan.
- Kuiska Lalli
Ehdotan perisuomalaista, ehdottoman sukupuolineutraalai nimeä Kuukerin Nelli. Se kaiken lisäksi sointuva ja hyvin suuhun sopiva.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874108Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242921No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760