Mailman elinkaari

Alussa oli vain tuhjä alkuastia. Vain läpinäkyvää
elementtiä jossa ei ollut muuta kuin tyhjää.
Mailman aamun sarastaessa Jumala loi astiaan
mailman ensimmäiset peruselementit, maan ja veden.

Jo ensimmäisen tunnin sisällä uuteen mailmaan
ilmestyivät luomistyön seurauksena myös kasvit.
Siis HUOM: Ne eivät kehittyneet itse vaan Jumala
loi eli istutti ne sinne. Uuteen mailmaan Jumala
loi omaksi ilokseen myös erilaisia maisemaan
sopivia puun palasia ja kivikkoja.

Seuraavaksi Jumala loi uuteen mailmaan kaloja.
Kalat olivat eri värisiä ja -kokoisia, ihan
Jumalan oman maun mukaan.

Mailman uudet asukit huomasivat pian Jumalansa ja
totesivat Jumalan armollisesti ruokkivan lapsiaan
kaksi kertaa päivässä. Asukit tulivat myös
huomaamaan Jumalan oikullisen mielen. Joskus
saattoi ruokaa tulla niukemmin tai joskus ei jopa
lainkaan. Myös veden laatu jäi Jumalalta joskus
armottoman likaiseksi. Alussa Jumala oli luonut
mailmaansa miljoonakaloja sillä hän halusi
mailmansa täyttyvän asukkaista. Nyt mailma oli jo
täynnä eikä happea enää edes riittänyt kunnolla
kaikille.

Jumala oli jo aikansa valvonut mailmaansa ja
alkoi silminnähden kyllästyä. Selviä enteitä
mailmanlopusta alkoi ilmetä erilaisina edellä
mainittujen kaltaisina mullistusten
lisääntymisenä.

Lopulta Jumala kyllästyi mailmaansa ja veti sen
asukkaineen vessanpöntöstä alas.

Näinkö meille käy vai?

Jumala muistuttaa kyllä aika pahasti
alakoululaista akvaarion omistavaa pikkukakaraa.
6181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Mailman elinkaari" Postimiehen organ-curve.

Anteeksi olette kyllä lukenut jotakin aivan muuta
omituista kirjaa, koska tuo teksti ei ole aivan
omituinen. Ihminenhän maailman paskaseks laitto.
Ihminen lankesi, sen takia ruokaa on niukemmin
ja "veden laatu armottoman likaista". Jos ihminen
olisi valinnut toisin, ruokaa olisi yllinkyllin
ja vesi kirkkaampaa kuin voi nyt kuvitella.

Jumala ei ole kyllästynyt maailmaansa
todellakaan, vaikka aihetta ja syytä olisi
enemmän kuin tarpeeksi. Jumala vieläkin, kaiken
ihmisen tekemän vääryyden kohtaa, tarjoaa
pelastusta. Loppujen lopuksi, olet oikeassa,
Jumala vetää tämän maailman vessanpöntöstä alas,
mutta samalla Jumala luo uuden (ja kunnossa
olevan) maailman.

Tämän tekstin kirjoittaja muistuttaa hyvin paljon
alakoululaisen pikkukakaran akvaariossa olevaa
hyvin tyhmää kalaa, koska luulee pärjäävänsä
yksin ilman tämän pikkukakaran ruokintaa.

Ihminen on kaiken tämän vääryyden ja likaisuuden
valinnut omasta tahdostaan. Jumala korjaa sen jos
ihminen vain antaa.

Äänestä
  • "ihminen on itse tämän vääryyden ja likaisuuden
    valinnut"

    no eihän tässä muuta tehdä kun yritetään
    vastustaa vääryyksiä ja maailman saastuttamista.
    niin että tuo ihminen ei ole yksi ja sama koko
    ajan.
    se en ole hyvinkään varmasti minä ja hyvin moni
    muu.
    niin että miksi meitä viattomiakin oikeuden ja
    luonnon puolustajia syytellään ja rangaistaan
    samalla mitalla.

    ei näytä kovin paljon oikeustajua jumalalla eikä
    hänen hevoisellakaan olevan.

    Äänestä

  • En ole lukenut mitää kirjoja ollenkaan. Keksin
    otsikon itse.

    En ole väittänytkään etteikö ihminen mailmaa
    paskaseks laittais. Kuka muu voisikaan. Sehän on
    ihan SELVÄ asia. Siis ne kalat sen akvaarionkin
    täyteen paskoo. En minäkään koskaan Jumalan
    asemassani akvaariooni paskonut.

    >>>Tämän tekstin kirjoittaja muistuttaa hyvin
    paljon alakoululaisen pikkukakaran akvaariossa
    olevaa hyvin tyhmää kalaa, koska luulee
    pärjäävänsä yksin ilman tämän pikkukakaran
    ruokintaa.<<<

    Tarkoittiko tuo kappaleesi minua vai???
    Jos tarkoitti, niin mistä siihen oikein
    perustelusi kaivoit???

    Äänestä

  • maaenkeli kirjoitti:

    "ihminen on itse tämän vääryyden ja likaisuuden
    valinnut"

    no eihän tässä muuta tehdä kun yritetään
    vastustaa vääryyksiä ja maailman saastuttamista.
    niin että tuo ihminen ei ole yksi ja sama koko
    ajan.
    se en ole hyvinkään varmasti minä ja hyvin moni
    muu.
    niin että miksi meitä viattomiakin oikeuden ja
    luonnon puolustajia syytellään ja rangaistaan
    samalla mitalla.

    ei näytä kovin paljon oikeustajua jumalalla eikä
    hänen hevoisellakaan olevan.

    Tässä juuri saimme oikein mainion esimerkin
    kuinka kaikki ihmiset ovat loppujen lopuksi sama.
    Ihminen joka ei halua kantaa ihmisyytensä
    hedelmiä ja kirouksia. Sinäkin olisit valinnut
    samallalailla. Se on ihmisyyden perusominaisuus,
    joka on jokaisella ihmisellä, sinulla ja
    minullakin. Jumala ei rankaise yhtäkään viatonta.

    Kerro maaenkeli kuinka oikein yritätä "vastustaa
    vääryyksiä ja maailman saastuttamista", et
    ainakaan auta asiaa pakenemalla vastuuta ja
    asettamalla itsesi jalustalle.

    Oma oikeustajuni voikin olla olematon, enkä ole
    sama kuin Jumala.

    Äänestä

  • Hevoinen kirjoitti:

    en puolustele tekemisiäni tai tekemättä
    jättämiäni raamatunlauseilla.
    teen sen minkä jaksan ja mihin pystyn maailman
    saastuttamista ja vääryyksiä vastaan.
    kirjoitan, esimerkiksi, muokkaan
    mielipiteitä,aivan niinkuin sinäkin yrität tehdä.

    kirjoitettu sana on tehokas ase vääryyksiä
    vastaan, katsopas diktatuurimaissa miten
    toisinajattelevia kirjoittajia kohdellaan.
    päät lentää ja veri roiskuu.
    nyt esimerkiksi vastustan jyrkästi että me kaikki
    olisimme valinneet samoin mitä tulee ympäristön
    saastuttamiseen ja vääryyksiin heikompia tai
    toisinajattelevia kohtaan.

    Äänestä

Kysymys on hyvä ja sitä onkin jo satoja vuosia
pohdittu. Millainen on Jumalan valta, entä suhde
ihmiseen. Onko Jumala kaikkivaltias?
Mikä on ihmisen asema? Millainen on ihmisen
itsenäisyys suhteessa Jumalaan, entä valta ja
vastuu...

Kun nämä kysymykset on selvitetty, voidaan alkaa
pohtia ketä vastaan syyte kannattaa nostaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Olin Jumala joskus kirjoitti:

Alussa oli vain tuhjä alkuastia. Vain läpinäkyvää
elementtiä jossa ei ollut muuta kuin tyhjää.
Mailman aamun sarastaessa Jumala loi astiaan
mailman ensimmäiset peruselementit, maan ja veden.

Jo ensimmäisen tunnin sisällä uuteen mailmaan
ilmestyivät luomistyön seurauksena myös kasvit.
Siis HUOM: Ne eivät kehittyneet itse vaan Jumala
loi eli istutti ne sinne. Uuteen mailmaan Jumala
loi omaksi ilokseen myös erilaisia maisemaan
sopivia puun palasia ja kivikkoja.

Seuraavaksi Jumala loi uuteen mailmaan kaloja.
Kalat olivat eri värisiä ja -kokoisia, ihan
Jumalan oman maun mukaan.

Mailman uudet asukit huomasivat pian Jumalansa ja
totesivat Jumalan armollisesti ruokkivan lapsiaan
kaksi kertaa päivässä. Asukit tulivat myös
huomaamaan Jumalan oikullisen mielen. Joskus
saattoi ruokaa tulla niukemmin tai joskus ei jopa
lainkaan. Myös veden laatu jäi Jumalalta joskus
armottoman likaiseksi. Alussa Jumala oli luonut
mailmaansa miljoonakaloja sillä hän halusi
mailmansa täyttyvän asukkaista. Nyt mailma oli jo
täynnä eikä happea enää edes riittänyt kunnolla
kaikille.

Jumala oli jo aikansa valvonut mailmaansa ja
alkoi silminnähden kyllästyä. Selviä enteitä
mailmanlopusta alkoi ilmetä erilaisina edellä
mainittujen kaltaisina mullistusten
lisääntymisenä.

Lopulta Jumala kyllästyi mailmaansa ja veti sen
asukkaineen vessanpöntöstä alas.

Näinkö meille käy vai?

Jumala muistuttaa kyllä aika pahasti
alakoululaista akvaarion omistavaa pikkukakaraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu