koin eränlaisen henkisen heräyksen kevät tallvella,olen rukoilut paljon ja lukenut henkisiä kirjoja myös raamattua ,enkä tiedä mitä kaikkea uskoa on niin paljon tarjolla.ensiksi olin masentunut sitten helpotti olin onnellinen jonkin aikaa,nyt tuntuu että kaikki se onni mitä löysin lipsuu käsistä.osaisiko joku neuvoa
raimolle
lasse
9426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen ollut uskossa vuodesta 1977 lukien ja en olisi tolpillani saatika perheeisä, ellen olisi
saanut tätä kaitaa tietä kulkea. Aivan mahdottomista asioista Jumala on pelastanut ja
vielä varmaan pelastaa.
Muistan jonkun viisaan sanoneen,että herätyksen
tilassa on monesti valtavat kiusaukset ja uskoontulemisenkin jälkeen saatana "ampuu kovilla"
Uskomme on vajavaista ja jokaiselle päivälle riittää murheensa ja ilonsa. olin hiljattain niin
masentunut, että lähetin tekstiviestiä yhdelle uskovaiselle ja kyseyin: missä on ilo, olen niin
surullinen, mistä voimia kun olen uupunut, rahat ei tahdo riittää mistä apu jne. Vastaus tuli:
Jeesuksessa sinulla on kaikki! Lasse hyvä! Samoin on sinun tilasi. Olet varmasti oikealla tiellä, mutta rukoile yksinkertaisesti, että Jumala kirkastaisi sinulle armonsa, että Jeesuksen sovitustyö kirkastuisi. On kysymys todella tärkeästä asiasta ja kohta taivaan enkelit iloitsevat kun Jeesus löytää sinut ja sinä
Jeesuksen. En ikinä vaihtaisi entiseen elämääni, koska uskossa kaikesta huolimatta saa kasvaa. Kilvoitus ja ristinkanto täällä ja taivas kerran Herrassa. Jumalan kohtaamisessa on kyse nöyrtymisestä, virheiden, puutteiden ja syntien
tuntemisesta Jumalan käskyjen valossa ja niiden
tunnustamisesta ja anteeksisaamisesta Jeesuksen
täydellisen elämän ja Golgatan ristinkuoleman tähden,pyhän veren puhdistavasta voimasta ja varmuus siitä, että Jumala ottaa armoihinsa.
Tarjolla on monenlaista oppia ja lisää tulee koko ajan. Uskotaan Raamatun lupaukset, vaikkapa nämä:
-Jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopivat mistä tahansa, että sitä minulta pyydätte, niin
te saatte.
-Etsikää niin te löydätte
-Joka minun tyköni tulee, sitä en heitä pois
-Jumala antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.
-Rukoilkaa Isää minun nimessäni.
Rukoukseni: Rakas Taivaallinen Isä, johdata Lassea ja muitakin totuuden etsijöitä sinun armosi tuntemiseen, kiitos Jeesuksen nimessä, että
johdatat Hengelläsi ja kirkastat tiesi, totuutesi
ja elämäsi meille, jotka sitä sinulta pyydämme.
Rakkaudella Herrassa, kiitä, rukoile ja odota.
(voit myös kirjoittaa henkilökohtaista e-mailia,
jos tahdot: osoite: [email protected]
kiitos.viisaista sanoista pitää sulatella vähän aikaa
Ei pitkiä askelia vaan pienin askelin. Tärkeintä
on että "Jumala johdattaa, kun kuljemme rukoillen"
Muistamme sinua Lasse myös täällä päin.
Jeesus tie on paras tie , se vie kotiin Isän syliin.
kitos,teille molemille vastauksista ,mietin aika paljon tämän päivän yhteiskuntaa ja oma uskoani miten heikko se on kun tule vastoin käymisiä niin koko pakka on sekaisin ja saa alotta tavallan alusta,tai onko se sitä heikkouden tunnustamista jumalan silmien alla.onko kukan teistä lukenu minä olen lehteä ja sen eri juttuja.mitä mietitte niistä. itse olen lukenu, jotkut asiat hämmentävät, tarjotan vaikka minkä laista apua,olen yrittäny etsiä raamatusta johdatusta tähän,erässä kohtaa puhutaan,hedelmistä puut tunnetan,mistä tietä onko näin ,jos ei näe itse hedelmiä.
Yksinkertaisesti se menee siten, että ihminen
pyytää: Herra Jeesus johdata minut totuuteen!
ja odottaa ja Jumala varmasti vastaa!
Olin sivutoiminen tanssimuusikko ja tupakansavuisessa ja alkoholinhajuisessa kapakassa äkkiä kaikki ihmiset alkoivat näyttää yhdeltä harmaalta huojuvalta massalta. Silloin
ajattelin ja myös rukoilin: Onko tämä minun elämäni tarkoitus, Jumala, oletko olemassa, onko sinulla minulle varattuna muuta tehtävää?
jonkin ajan kuluttua menin kirjakauppaan, jossa tiskin taakse tuli iäkäs lämminhenkinen rouva, katsoi syvälle silmiin ja alkoi kyynelehtiä ja
hän sanoi: tule tänne takahuoneeseen, tässä on sinulle Iso Raamatun Tietosanakirja, se on 500 ´mk:n arvoinen, mutta saat sen ilmaiseksi, se
on odottanut sinua täällä monta vuotta. Heti kun
tulit vaimosi kanssa tuohon ikkunan ääreen, Jumala sanoi, että tämä on se mies."
Siitä se alkoi ja on jatkunut v. 1977 lähtien.
Kyllä Herra vastaa.
Heti alkoi siis tie kirkastua ja voi kuinka monta tienhaaraa oli alkutaipaleella, mutta Jumalan Pyhä Henki tahtoo ohjata, kun sitä Taivaan Isältä
pyydämme Jeesuksen nimessä.
"Jos joku tulee toisen tykä keskellä yötä ja sanoo, anna minulle leipää, koska vieraita tuli,
tämä nousee ja antaa siksi, että tämä toinen ei hellitä"
"Kuka isä antaisi lapselleen kiven tai käärmeen, kun lapsi pýytää leipää ti kalaa? Kuinka paljon enemmin Taivaallinen isä antaa Henkensä niille, jotka sitä häneltä anovat!"
Sinua edelleen muistaen ja Herrassa siunaten!!
terveisin: raimo
kiitos,RAIMO,DAAVID.luin aamulla muita kirjoituksia jotka olitte kirjoittanu väärästä profetiasta,sain osittain vastauksen kysymyksini,mutta entä jos joku tuttu,sisko,veli,tai vaikka omat vanhemmat sanovat jotain raamatulisia neuvoja ja luotat heihin ja he uskovat tekevänsä oikein,tulisiko luottaa oman uskon eikä antaa minkän sitä heilauttaa,pahimassa tapuksessa yhdessä perhessä voi olla monta eri mieli pidettä
Kaikki voi jättää Jumalalle...Jumala johdattaa niitä, jotka kulkevat rukoillen...Pyhä Henki suorastaan odottaa saavansa osoittaa tien , totuuden ja elämän, Jeesuksen Kristúksen ja hänet tuntee mm.
-Hänen kohtaamisensa saa tuntemaan itsemme syntisiksi..
-Hänen viisautensa on rauhaisa ja lempeä
-Hänen tiensä ei ole helppo
-Hänen tiellään on joka päivä murhetta ja
ristiä, mutta rauha ja lepo
Siunausta, siunausta, siunausta Lasselle ja kotiväelle
kiitos.tänän olenkin ollut sen tarpessa,tunntuu että suossa kaulaa myöten,eikö hän se sitä vähitellen.