Ruotsista katosi usko Jeesukseen.

Näin kävi.

Peräti 75 prosenttia Ruotsin evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä ei usko Jeesukseen. 15 prosenttia kertoo olevansa ateisteja.
Tiedot perustuvat kyselyyn, johon vastasi 10 000 kirkon jäsentä. Tuloksista kertoo Ice News -sivusto.

Ruotsin kirkon tutkija Jonas Bromander ei kuitenkaan pidä tutkimuksen tulosta huonona. Hänen mielestään se kertoo vain siitä, että monet kokevat kirkon jäsenyyden tärkeäksi, vaikka eivät olisikaan uskovaisia.

- Itse asiassa monet toivovat, että sunnuntaipalvelusten sijaan keskittyisimme yhteiskuntatyöhön, Bromander sanoo.
Iltasanomat

- - -

Eipä siinä sitten mitään. Jos tuo 75 % eroaisi kirkosta, kuten suotavaa olisi, niin voitaisiin purkaa viimeisetkin valtiokirkon jäänteet. Vaan turha surra, jos Jeesus lähteekin Ruotsista, niin Muhammed ja hänen palvojansa kyllä korvaavat hänet. Uskonnolliselle tyhjiölle on täyttäjiä.

14

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ajan henki on mätä

      Ruotsin esimerkki on varoittava. Aikoinaan niin hurskas ja puhdaoppinen maa on nyt kokonaan jumalattomien käsissä ja pahimmin rappio näkyy tietysti kirkossa, jonka pitäisi olla yhteiskunnan moraalinen selkäranka, hengellinen linnoitus paheen valtoja vastaan. Ruotsin kirkossa ei kanneta pienintäkään huolta siitä, että ruotsalaiset ovat matkalla kadotuksen kuiluun, tai että ruotsalaisen kristillisyyden tuhouduttua vallantahtoinen islam ottaa maan haltuunsa. Ruotsi tänään, Suomi huomenna? Ajatus on hirmuinen, mutta täysin mahdollinen, jopa todennäköinen. Kaikki "uudistukset" eli rappio on tullut Suomeen aina ensiksi Ruotsin kautta ja Ruotsin esimerkkejä on seurattu Suomen kirkossa orjallisesti.

    • eero B

      Suomen piispat nukkuvat ruusen untaan, raha päänalusenaan. Ei mitään hätää kadotukseen hukkuvista sieluista. Avionsa pettäjä entinen piispa ja muut liberaalipiispat hätäilevät kuinka voitasiin islamia tuoda esille kirkonmenoihin.
      Raha näyttelee kirkon asioissa ja vain ainoastaan raha. En laita euron jetinää kirkon kolehtiin, koska nekin ovat yhtä tyhjän kanssa.

    • näin on näreet

      Jospa tuo kertoo vain yksinkertaisesti siitä, että nykyihminen on sen verran sivistynyt ja ymmärtää hengellisiä asioita paljon laajemmin kuin mitä kristinusko opettaa. Kadotusoppi ei enää pure, eikä meitä ihmisiä voida aivopestä enää yhtä herkästi kuin menneinä vuosikymmeninä.

      Kristillinen kirkko on muuttunut suvaitsevaksi - uskon että tämä johtuu pappien korkeasta koulutuksesta ja sitä kautta saadusta tiedollisesta ja henkisestä sivistyksestä.

      Ihminen ei tarvitse enää kristillistä kirkkoa tietääkseen mikä on oikein ja mikä väärin.

      • usko ja tiede

        Kristillinen kirkko on edelleen hyvin konservatiivinen. Katolinen kirkko, johon yli puolet maailman kristityistä kuluu, opettaa edelleen vuosituhansia vanhoja oppeja eikä sillä ole aikomusta muuttaa niitä, sillä se pysyy uskollisena Jeesuksen ja apostolien opetuksille.

        Katolilaisille usko ja järki eivät ole ristiriidassa keskenään. Katolinen kirkko arvostaa korkeaa sivistystä ja se ylläpitää yli 1358 yliopistoa ja korkeakoulua ympäri maailmaa. Lisäksi se ylläpitää lukemattomia alemman asteen kouluja, myös kehitysmaissa joiden kehittäminen ei kiinnosta ketään muita. Sen piispat ovat lähes poikkeuksetta tohtoreita. Katolinen kirkko kehitti keskiajalla nykyisen yliopistojärjestelmän. Sen papit ovat keksineet mm. aurinkokeskisen maailmankuvan ja alkuräjähdysteorian.


    • Seurakuntalainen S

      Kristillista herättävää sananjulistusta tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Näin oli myös ennen sotia ja sotien jälkeen. Liian helppoa on tainnut olla nykysuomalaisille.
      Katsotaan kunhan Jumalan aika on tulla esiin ja sallii vaikeuksia, jolloin kelpaa sana vastaanotettavaksi ja Jeesus pelastajaksi.

      • vain Paavi

        Protestanttiset lahkot ovat voimattomia ja ne usein hyvin maallistuneita. Suomen ja Ruotsin luterilaiset kirkot ovat ajautuneet jo lähelle alkuaikojen pakanuutta, jossa Kristuksen opetusta ei enää noudateta eikä hänen ylösnousemukseenkaan uskota vahvasti.

        Vain Paavi uskaltaa saarnata maallistumista ja syntiä vastaan. Paavi on jatkuvasti maallistuneen ja saatanallisen median hyökkäyksen kohteena, mutta Rooman kirkko pysyy uskollisena apostoliselle opille eikä taivu median painostuksen edessä kuten protestanttiset lahkot. Sanoihan Jeesus Rooman kirkosta "Sitä eivät tuonelan portit voita".

        http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/2010/11/1219600/paavi-kehottaa-eurooppaa-avautumaan-jumalalle


    • Seurakuntalainen S

      No no . Ei se paavikaan ole erehtymätön.Yhtä syntinen kuin me muutkin maan päällä tallaajat. Häntä pidetään jopa erehtymättömänä, joka on täyttä eksytystä.
      Ehtoollisyhteyttä ei ole,eikä tule, koska seurakluntalasille ei anneta viiniä,vaan papit juovat sen seurakuntalaisten puolesta ja sitten loppumessussa humalassa huppelehtivat ja sekaantuvat pedofiiliaan.
      Roomalaiskatolisessa kirkossa tarvitaan täydellinen uskonpuhdistus. Taitaa se anekauppakin vielä kukoistaa, vai miten lienee.?Ja sitten se älytön Marian palvonta kullatuissa temppeleissä.

      • olet väärässä

        Paavi on erehtymätön puhuessaan ex cathedra.

        Silloin kun Rooman paavi puhuu ”ex cathedra”, se on, silloin kun hän kaikkien kristittyjen paimen ja opettajan virkaa hoitaen korkeimmalla apostolisella auktoriteetillaan määrittää jonkin uskoa tai moraalia koskevan opin koko kirkossa uskottavaksi, hänet on varustettu sillä erehtymättömyydellä, jolla jumalallinen Vapahtaja halusi kirkkonsa olevan varustettu uskoa ja moraalia koskevan opin määrittelyssä; ja siksi tällaiset Rooman paavin määritelmät ovat muuttamattomia oman itsensä perusteella, eikä siis kirkon myöntymyksen perusteella.

        Kirkolla on oikeus jakaa aneita. Ane on syyllisyyden puolesta jo poispyyhittyjen syntien ajallisesta rangaistuksesta Jumalan edessä saatu vapautus, jonka oikein asennoitunut kristitty saa määrätyillä ehdoilla kirkon avulla, joka lunastuksen palvelijattarena on valtuutettu hoitamaan ja jakamaan Kristuksen ja pyhien hyvitystöiden aarretta. Anetta ei voi ostaa.


    • vanha ja vakaa

      Ruotsalaiset piispat toivat pakanallisen kristinuskon väkisin tänne korpeen ja joka onneton ei kääntynyt tähän itämaiseen harhaoppiin tapettiin tai muurattiin elävältä kirkon kivijalkaan.
      Nyt Ruotsalaiset ovat luopumassa tästä satumaailmaopista ja toivottavasti Suomalaiset seuraavat perässä.
      Ongelmana on vielä islam. sen lähtö historian arkistoihin on vielä kaukana.

    • Harkintaa kehiin

      Hei, kannattaa miettiä ensin, ettei tee mitään harkitsematonta. Jos nyt aikaansaadaan uskonnollinen tyhjiö, niin millä se täyttyy? Jospa tilalle ei saadakaan mitään parempaa, entäs sitten? Jos seurataan ruotsalaisia ja ne tekeekin virheitä, niin samat virheet on sitte täälläkin.

      • vanha ja vakaa

        No näyttäis ensin alkuun että Islam on tunkeutumassa tilalle.
        Ehkä ihmiskunta viisastuu ja tulevaisuudessa päästään siitäkin kehvelistä mutta pelkäämpä että" päitä tippuu "itä ennen.
        Tilalle voisi tulla tietenkin ateismi, filosofia tai jonkinlainen luonnonopp, joka opettaa jälleensyntymistä ja karman lakia. Tulipa mieleen Teosofia.
        Jos nyt joku haluaa jotain palvella niin ehkä aurinkoa tai peräti universumia. Nehän ovat olemassa.


    • uskovaukko

      mitäpä me ruotsista,se on heidän asia.

    • Surullista

      Sikäli mielenkiintoinen tulos, että muutama vuosi sitten luin jonkin tutkimuksen, jossa 7 % ruotsalaisista uskoi Jeesukseen Jumalan poikana, Suomessa oli vastaava luku tällöin muistaakseni ainakin 33 %. Toisaalta luin äsken tutkimuksen, jossa (vuosi 2010), jossa yllättävästi luku Suomessa oli kysymykseen pitää todennäköisenä (ei siis tietysti välttämättä usko, mutta ei täysin kielläkään) 63 %. Arvoitus on, miksi Suomessa ihaillaan Ruotsin kirkkoa ja halutaan pyrkiä samaan tulokseen.

      Mitä Ruotsiin muuten tulee, siellähän on paljon isompi Luther-säätiö.

    • Korutonta kertomaa

      Itse en pelkää tyhjiössä syntyvää islamin nousua. Mielenkiintoista nimenomaan on, että tällaisissä maissa kuten Suomi ja Ruotsi nähdään jokin hirvittävä ristiriita tieteen ja uskonnon välillä. Onkohan jotenkin kysymys siitä, että kristinusko ehti olemaan täällä vähemmän aikaa, samaten kulttuuri oli aika pitkän aikaa melko kehittymätöntä. Sitten tähän perään on tullut yhtäkkiä elintason nousu, joten luullaan, ettei Jumalaa tarvita. Ja sitten tietysti ulkomaiden ihailu, jossa sama maallistuminen on voimakkaassa käynnissä.

      Toinen piirre on jo pelkästään liian ankeassa liturgiassa, tavallaan liian arkisessa, koska elintaso on noussut sitten 1800-luvun. Esim. katolisella kirkolla on pitkä musiikkiperinne. Jumala on puettu näissä protestantissa kirkoissa vähän liian arkiseen ja pieneen asuun. En mistään loisteliaista menoista itse välitä, mutta musiikki on hiukan ankeata. Ja samaten esim. vaikka muuten kuuntelee esim. popia, rockia, en välitä kirkoissa kuunnella. Sehän on sitä samaa arkea. Tavallaan siis voisi sanoa, että protestanttisuudessa Jumala on tehty liian yksinkertaiseksi, liian ihmiskeskeiseksi. (Yllättäen 1500-luvun virret ovat usein parempia kuin 1800-luvun virret). Sitten kun ihmiset eivät vieraannuttuaan ymmärrä sanaakaan mitä siellä sanotaan ja lisäksi papin sangen mitäänsanomaton puhe, kaikille sopiva eli ei sanota mitään itse asiassa tai jopa aiheen vierestä. Itseäni tämä ei häiritse, mutta varmaan monia muita häiritsee. Tavallaan ihmisen täytyy hieman jo valmiiksi uskoa, että kestää luterilaisen jumalanpalveluksen ja jopa vielä saakin siitä jotain. Melkein tulee mieleen, että noissa harvoissa tilaisuuksissa kun suomalaiset käyvät kirkossa, häät, rippikoulu etc., kannattaisi jotenkin käyttää tilaisuutta hyväksi. Tällä tavalla ihmiset ovat täysin tuuliajolla ja median kristinuskosta muokkaamien mielipiteiden armoilla. Täällä on vielä kaikenlaista aineistoa ja tietoa kristinuskosta, mutta ihmiset eivät ymmärrä niistäkään etsiä. Toivottavasti ei ole peli täysin menetetty.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1605
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      415
      1017
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      752
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      78
      675
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe