Jalkapuu on vanha, monissa maissa käytetty häpeärangaistuksen väline. Siinä on päällekkäisiä kolottuja hirsiä, joiden väliin laitetaan rangaistavan jalat ja joskus myös kädet. Hirret lukitaan toisiinsa päissä olevilla kiiloilla tai haoilla niin, että tuomittu joutuu paikoillaan kärsimään kunniaansa kohdistetun rangaistuksen. Jalkapuu oli yleensä sijoitettu näkyvälle paikalle, esim. kirkon eteiseen tai pihalle, niin että koko kirkkokansa näki rangaistusta kärsivän.
Päätös jalkapuun käyttöönottamisesta Suomen (Turun hiippakunnan) kirkoissa tehtiin Turun pappeinkokouksessa vuonna 1660. Aiemmin jalkapuuta oli käytetty kouluissa oppilaiden kurittamiseen ja kirkko oli käyttänyt häpeärangaistuksena kirkon ovella seisottamista 1–9 sunnuntaina [8]. Jalkapuurangaistus lakkautettiin Suomessa asetuksella 15. toukokuuta 1848. Ruotsissa vastaava asetus annettiin 10. kesäkuuta 1841. Eipähän karkailisi enään tihiään hihihhi oho D =) http://fi.wikipedia.org/wiki/Jalkapuu#Kirkkokurin_v.C3.A4line

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.