Syrjintää?

Helsingin kaupungilla on ohjeistus siten että jos toinen kuuluu vähemmistöön, tulee hänet valita vaikka hän ei olisikaan yhtä pätevä virkaan kuin toinen.
Mutta esimerkiksi somaleja on jo niin paljon Suomessa, että väistämättä tulee tilanne jossa 2 somalia saattaa hakea töitä Helsingin kaupungilta.
Esimerkki voi toki koskea mitä tahansa ryhmää, vaikka arabeja, mutta kumpi sen työpaikan sitten saisi: arabi vai somali?
Kysyisinkin nyt, että kumpaa suositaan positiivisella syrjinnällä, Mohammed 1 vai Mohammed 2?
Kumpaa syrjitään, ja millä perusteella?
Saako esim. vähemmistöklaanin edustaja sen työpaikan? Miten toimittaisiin tilanteessaa, jossa esim. 2 somalia haluaa työpaikan, mutta vain toinen voi saada? Auttaako homous?

ps. Huomio suvareiden logiikasta. Pressiklubi 20.5-11:
Suvarit: "Yksi ulkomaalaistaustainen bussikuski on pahoinpidelty rasistisesti"
Matias: "Saman mittaluokan ongelma, on 5-6 ulkomaalaistaustaisen bussikuskin tekemää pahoinpitelyä"
Suvarit: "Miksi pitää painottaa ulkomaalaistaustaa? Rasismia!"

ps2. Braxin mielestä on hyvin huolestuttavaa, että on laajemminkin noussut sellainen ilmapiiri, että tärkeintä on huolehtia omista asioista.
On myös tullut hyväksyttäväksi selittää, että on jonkun toisen ryhmän vika, että maailmassa on pelottavaa tai on uhkia.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Olen verojen leikkauksen kannalla koska jostain on säästettävä" . päätteli viisaasti J. Toivola

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joopasjoo... kirjoitti:

Helsingin kaupungilla on ohjeistus siten että jos toinen kuuluu vähemmistöön, tulee hänet valita vaikka hän ei olisikaan yhtä pätevä virkaan kuin toinen.
Mutta esimerkiksi somaleja on jo niin paljon Suomessa, että väistämättä tulee tilanne jossa 2 somalia saattaa hakea töitä Helsingin kaupungilta.
Esimerkki voi toki koskea mitä tahansa ryhmää, vaikka arabeja, mutta kumpi sen työpaikan sitten saisi: arabi vai somali?
Kysyisinkin nyt, että kumpaa suositaan positiivisella syrjinnällä, Mohammed 1 vai Mohammed 2?
Kumpaa syrjitään, ja millä perusteella?
Saako esim. vähemmistöklaanin edustaja sen työpaikan? Miten toimittaisiin tilanteessaa, jossa esim. 2 somalia haluaa työpaikan, mutta vain toinen voi saada? Auttaako homous?

ps. Huomio suvareiden logiikasta. Pressiklubi 20.5-11:
Suvarit: "Yksi ulkomaalaistaustainen bussikuski on pahoinpidelty rasistisesti"
Matias: "Saman mittaluokan ongelma, on 5-6 ulkomaalaistaustaisen bussikuskin tekemää pahoinpitelyä"
Suvarit: "Miksi pitää painottaa ulkomaalaistaustaa? Rasismia!"

ps2. Braxin mielestä on hyvin huolestuttavaa, että on laajemminkin noussut sellainen ilmapiiri, että tärkeintä on huolehtia omista asioista.
On myös tullut hyväksyttäväksi selittää, että on jonkun toisen ryhmän vika, että maailmassa on pelottavaa tai on uhkia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu