HAARP - ilmastoa pilaava asejärjestelmä
Euroopan parlamentin turvallisuusasiain ja aseidenriisunnan alivaliokunta piti 5. helmikuuta 1998 kuulemistilaisuuden, jossa käsiteltiin mm. HAARPia. NATOn ja USA:n edustajia oli kutsuttu paikalle, mutta he päättivät olla osallistumatta tilaisuuteen. Valiokunta pahoittelee sitä, että USA ei lähettänyt tilaisuuteen ketään eikä käyttänyt tilaisuutta kommentoida esitettyä materiaalia.
HAARPia voidaan käyttää moniin tarkoituksiin. Ilmakehän sähköisiä ominaisuuksia manipuloimalla voidaan hallita valtavia voimia. Jos järjestelmää hyödynnetään sotilaskäyttöön tarkoitettuna aseena, seuraukset voivat olla tuhoisia viholliselle. HAARPin avulla voidaan välittää miljoonia kertoja enemmän energiaa tietylle alueelle kuin millään muulla perinteisellä keinolla. Energia voidaan lisäksi suunnata liikkuvaan kohteeseen, mitä voitaisiin käyttää hyväksi vihollisen rakettien tuhoamisessa.
Hankkeen johdosta on myös mahdollista olla entistä paremmin yhteydessä sukellusveneisiin ja manipuloida maailmanlaajuisia sääolosuhteita. On toki mahdollista toimia myös päinvastaisesti eli aiheuttaa viestintään häiriöitä. Ionosfääriä manipuloimalla voidaan estää maailmanlaajuinen viestintä samalla kun käyttäjän oma viesti menee perille. Järjestelmän toinen mahdollinen sovellutus on maapallon röntgenkuvaus useiden kilometrien syvyydessä (maan läpi tunkeutuvan tomografian avulla) öljy- ja kaasukenttien, mutta myös maanalaisten sotilaallisten varusteiden löytämiseksi. Tutka, jolla voidaan katsoa horisontin yli ja määritellä esineitä suureltakin etäisyydeltä, on vielä yksi HAARP-järjestelmän sovellus. Sillä voidaan etsiä tulossa olevia kohteita topografisten esteiden takaa.
HAARPin vakavista seurauksista on mainittava vielä ionosfääriin syntyvät aukot, jotka aiheutuvat sinne lähetettävistä voimakkaista radioaalloista. Ionosfääri suojelee meitä kosmiselta säteilyltä. Yleisesti toivotaan, että aukot sulkeutuvat jälleen, mutta otsonikerroksen aukoista saadut kokemukset antavat aihetta uskoa päinvastaista. Tämä tarkoittaa sitä, että suojaavassa ionosfäärissä on suuria aukkoja.
Koska HAARPilla on ympäristöön laaja-alaisia vaikutuksia, se on maailmanlaajuisesti tärkeä asia, ja on syytä epäillä, että näihin järjestelmiin todellakin sisältyy enemmän riskejä kuin etuja. Ekologiset ja eettiset vaikutukset on tutkittava perinpohjaisesti, ennen ryhtymistä jatkotutkimuksiin ja - testaukseen. HAARP on yleisölle miltei täysin tuntematon hanke ja sen vuoksi onkin tärkeää lisätä yleisön tietoisuutta siitä.
HAARP on yhteydessä 50 vuotta käynnissä olleeseen intensiiviseen ja selkeästi sotilaalliseen avaruustutkimukseen, jota on tehty mm. osana "tähtien sotaa" ja jolla pyritään valvomaan ilmakehän yläosaa ja viestintäyhteyksiä. Tällaista tutkimusta on pidettävä ympäristöä vakavasti vahingoittavana, ja sillä voi olla arvaamattomat vaikutukset ihmisten elämään. Kukaan ei tiedä varmasti vielä tässä vaiheessa, millaisia vaikutuksia HAARPilla voi olla. Sotilaalliseen tutkimukseen liittyvää salassapitokulttuuria on vastustettava. Tässäkin yhteydessä on edistettävä avoimuutta ja sotilaallisten tutkimushankkeiden demokraattista ja parlamentaarista valvontaa.
Tietyt kansainväliset lait (yleissopimus ympäristön muuttamismenetelmien sotilaallisen tai muun vihamielisen käytön kieltämiseksi, The Antarctic Treaty (Etelämannerta koskeva sopimus), yleissopimus valtioiden toimintaa johtavista periaatteista niiden tutkiessa ja käyttäessä ulkoavaruutta, siihen luettuna kuu ja muut taivaankappaleet ja YK:n merioikeusyleissopimus) saavat HAARPin näyttämään erittäin arveluttavalta, ei vain inhimillisestä ja poliittisesta, vaan myös oikeudellisesta näkökulmasta katsottuna. Etelämannerta koskevassa sopimuksessa määrätään, että Etelämannerta saa hyödyntää vain rauhanomaisiin tarkoituksiin. Tämä merkitsisi sitä, että HAARP on kansainvälisen oikeuden vastainen. Uusien asejärjestelmien kaikki vaikutukset on annettava riippumattomien kansainvälisten elinten tutkittaviksi. On laadittava uusia kansainvälisiä sopimuksia ympäristön suojelemiseksi sodassa tarpeettomalta tuhoutumiselta.
Lähde: Euroopan parlamentti,MIETINTÖ
14. tammikuuta 1999
PE 227.710/lop. A4-0005/99
tässä lähde linkki
27.6.2011 22:04
Vieras kirjoitti:
Ihanko totta tuo jälkimmäinen kirjoitus oli Euroopan Parlamentin kirjoittama? Mistä löysit sen; onko se jossain nähtävillä? Niin erilaista tietoa kuin tuo Wikipedian artikkeli. Jos EU kirjoittaa tuollaista tekstiä niin johan on kumma jos ei ole synnyttänyt mitään keskustelua missään tuon vuoden -99 jälkeen...
Pienellä googlettamisella kirjoitus löytyy Euroopan parlamentin nettisivujen alta tuosta osoitteesta (alkaen sivulta 20):
http://www.europarl.europa.eu/sides/get ... PDF V0//FI

Vastaukset 9
Vanhimmat
Linkki ei toimi, tässä toimiva.
Miksi asia on siirretty salaliittoihin, kun on kyseessä virallinen EU lausunto?
http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT REPORT A4-1999-0005 0 DOC XML V0//FI#_part7_ref23
"Miksi asia on siirretty salaliittoihin, kun on kyseessä virallinen EU lausunto?"
Koska tuo ei ole mikään virallinen EU:n lausunto HAARPista vaan mietintö jossa listataan suuri määrä erilaisia uhkia jotka voivat uhata kansalaisten ja ympäristön turvallisuutta. Se ei väitä että nämä tapahtuisivat sellaisenaan vaan listaa vain erilaisia mahdollisia uhkia. HAARPista se nostaa esiin väitettyjä ja mahdollisia vaikutuksia eikä se ota kantaa siihen mitkä ovat todellisia vaikutuksia tai siihen mitä järjestelmällä käytännössä nykyään tehdään tai edes voitaisiin tehdä.
HäbödisskäbödisHäbödisskäbödisHäbödisskäbödisHäbödisskäbödisHäbödisskäbödisHäbödisskäbödisHäbödisskäbödisHäbödisskäbödisHäbödisskäbödis
Huhut puhuvat Suomen ja Norjan rajan tuntumassa olevan uusi 100.antennin järjestelmän oleva HAARP.Sähkömagneettinen pulssiase.
Kilpisjärven tuntumassa oleva NATOn sotilastukikohta on mitä ilmeisemmin rakennettu salaa???
Ehkäpä siksi Suomea ollaan kovin ajamassa NATOon milloin milläkin verukkeella???
NATO on juonittelija.
Jos Kilpisjärven tuntumassa on NATO:n tukikohta, on se Norjan puolella ja sitä tuskin on tarvinnut rakentaa salaa.
Haarp on sekä tutkimuslaite, että laitteisto, jolla kyetään ylipitkään signalointiin VHF alueen yläpäässä ja UHF alueella. Ei mikään sähkömagneettinen ase. Ajatuskin on naurettava.
Miksi ajatus on naurettava? HAARP:sta on paljon juttua netissä ja mitä olen materiaaliin tutustunut, niin ei se kuulosta kovin naurettavalta. Lisäksi maailmalla on huomattu ns. Haarp-renkaita ennen myrskyjä ja muita luonnonmullistuksia.
Olen itsekin taltioinut kaksi Haarp-rengasta ja molemmat renkaat "sattumalta" tapahtuivat ennen myrskyjä.
Kyllä nämä laitteistot on mielestäni otettava kansaen väliseen valvontaan. Ne ovat uhka ihmiskunnalle. Tuosta aloituksesta puuttuu mind control aspekti. Olen jostain lukenut että sitä voitaisiin käyttää myös vaikuttamaan yksittäisiin ihmisiin osana electronic harassment järjestelmää.
tässä teille.
kaveri on skeptisesti ja tieteellisesti suuntautunut (jossain videossa mainitsi pari vuotta sitten) ja omasta mielenkiinnosta asiaan selvittänyt ja kerännyt aineistonsa ja niiden vaikutussuhteet.
kun kaiken läpi käytte, ei 10 tuntia riitä, olette huomattavasti viisaampia kokonaiskuvasta.
parasta antia mitä aiheesta on saatavilla
http://dutchsinse.tatoott1009.com/want-to-know-about-weather-modification-haarp-vlf-hf-and-chemtrails-want-to-prove-it-to-a-non-believer-here-you-go/
poiminta sivustolta
The SBX is a combination of the world’s largest phased-array X-band radar carried aboard a mobile, ocean-going semi-submersible oil platform. It will provide the nation with highly advanced ballistic missile detection and will be able to discriminate a hostile warhead from decoys or countermeasures.
SBX will be an element of the ballistic missile defense system, which will protect our nation, our service members and our allies against ballistic missile attack," said Rogers.
http://www.youtube.com/watch?v=S2lmD7GO63s