Onko toi IR joku pahakin tyyppi vai miks niin moni tyyppi sitä morkkaa? Mitä se on tehny? Onkos tääl joku multinikki kun siitäki joku jupisee?
pakko kysyy
katselija sivustapäi
26142
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Asiaton, henkilöä ruotiva viesti. Ei liity profetioihin, näkyihin eikä tulevaisuuden ennustuksiin. Ilmoitettu ylläpidolle.
Äärisuuntien uskovaiset eivät koskaan ole sietäneet oppiensa kyseenalaistamista varsinkaan jos kyseenalaistaja osaa perustella väitteensä. Muusta ei ole kyse.
Ääriateistit eivät ole koskaan Jumalaa kunnioittaneet, eikä Jumala kunnioita heitä. Heidän loppunsa on looginen.
Minusta IR on hyvä keskustelija, eikä hän ainakaan omalla nimellään erityisemmin tee pilkkaa. Jonkin sortin ateisti hän tietysti on, tai ainakin johonkin sellaiseen uskova, joka ei usko Jeesukseen Kristukseen. Sekin on häilyvä käsitys nykypäivänä, sillä moni ajattelee Jeesuksen olleen jonkin sortin kertakäyttöuhri, jonka jälkeen jokainen on omillaan. Eikä lähestkään kaikilla ole sisimmässään puhdas anteeksiannon vastaanottava mieli.
Kyllä, kyllä mutta asiassa on toinenkin puoli. IR on pelkkä ihminen ja eksyksissä oleva sellainen.... Paavali kertoo kirjeissään miten pitää lähestyä erilaisia ihmisiä. Kreikassa hän mm. käytti epäjumalaa osoittaakseen oikean Jumalan. Lisäksi Paavali sanoi, että olkaa juutalaisille juutalainen ja kreikkalaisille kreikkalainen. Olkaa ovelia kuin käärmeet mutta viattoimia kuin lampaat.
Emme saa minkäänlaista keskusteluyhteyttä (järkevää) jos pelkästään äksyilemme ja sätimme, halveksumme ja alistamme toisin uskovia. Järkevää keskustelua saa järkevin dialogein.
Eksyksissä? Yksi ainoita koko palstalla, joka vaikuttaisi olevan jokseenkin täysipäinen. Jaksaa olla asiallinen vaikka koko ajan on lauma toinen toistaan hurskaampia hyeenoja kimpussa, sekä hänen että toistensa. IR saa teidän uskovien pasmat täysin sekoamaan joka kerta kun jotain kirjoittaa, olette välittömästi toistenne kurkuissa kuin pahaiset kakarat. Esimerkkejä ei tarvinne etsiä?
No jo nyt on, taas sama juttu! Kyllä on beelsebubilla keinot vähissä. Samasta alakerran kaverista siis kirjoitin, josta nimimerkki Pimeys on pimeyttä aloitti.
Taitaa olla filtteri ylläpidossa, koska olen koneestani ennenkin saanut noilla sanoilla tekstiä ulos. Mutta samapa tuo, rakkaalla lapsella on monta nimeä, joten ei nimittely tuohon yhteen versioon loppunut.
Asiaa puhut kyllä. Ja koska usko on yksi Jumalan armolahjoista, niin silloin epäusko on yksi saatanan antamista "lahjoista".
Tälläinen ajattelu tietysti vaatii uskoa ylipäätään hengen maailmojen todellisuuteen. Ja valitettavan moni ei usko sellaiseen, tai uskoo yksipuolisesti vain toiseen osapuoleen. Tunnen itsekin erään, joka uskoo vain paholaisen olemassaoloon, muttei Jumalan. Meitä on moneen junaan.
Hyviä ajatuksia "vuoroin vieraissa"...
On tullut vastaan pitkän elämän aikana ihmisiä , jotka eivät ole uskoneet enempää Jumalaan kuin paholaiseenkaan...
Sitten - elämä on näyttänyt karut kääntöpuolensa, on tullut konkreettista pahaa vastaaan, on pitänyt apua huutaa, Jumalaltakin. Ja sitten on kantapään kautta opittu, ettei ihminen ole "jumala" - vaan pieni muurahainen suuressa kokonaisuudessa, pieni savihippunen. Sen varassa, antaako Jumala elämän päiviä, vai ottaako kaiken kerralla pois! Hän sen päättää.
Erästä liikemiestä haastateltiin. Liikemies kertoi, että ennen hän piti uskovia ihmisinä, jotka olivat köyhiä ja joilla oli ongelmia, jotka eivät menestyneet ja jotka tarvitsivat Jumalaa kainalosauvakseen. Sitten hän tutustui liikemiesryhmään, jotka olivat samanlaisessa maallisessa asemassa kuin hän, mutta jotka lisäksi olivat uskovia, ja joutui muuttamaan mielensä. Hän myös tuli itse uskoon. Tämän liikemiehen entinen ajattelutapa on varmasti hyvin tyypillinen ateisteille.
Olen mietiskellyt omia motiivejani kirjoitella tänne ja tässä tulokset.
Jos se jotakuta helpottaa, poistattakaa tämä teksti. Sen verran on kuitenkin allekirjoittanuttakin kommentoitu, että toimin näin.
Tämän palstan aihe on profetiat. Totuus on kuitenkin se, että yksikään palsta Suomi24:ssä ei tiukasti katsoen aiheessa pysy. Myöskin eriä'viä mielipiteitä on AINA laidasta laitaan. Siitä keskustelu syntyy. Muissa osioissa meno on ajoittain tätäkin hurjempaa. Netti vaikuttaa ihmisiin niin, että normaalit käyttäytymistavat unohtuvat.
Minun näkökulmastani katsottuna uskon nimissä tavallaan tunkeudutaan reaalimaailmankin tasolle. Uskovat kirjoittelevat lehtiin. Uskovat mainostavat ajatuksiaan eri tavoin. Näin ollen meillä muillakin on siis minusta oikeutus tehdä samoin, jos nyt sitten tätä AVOINTA keskustelua voi uskonnollisten ihmisten "omaksi" luonnehtia.
Totta on se, että uskonnollisuus ja uskonnollinen paatos ärsyttävät minua. Ehdottomalla varmuudella ihmiset lausuvat asioita, joiden taustalla on uskominen. Tämän seurauksena haluan tietoisesti haastaa ihmiset miettimään uskoaan ja asettelemaan kysymyksiä itselleenkin. En tiedä, harrastavatko uskovat ihmiset itsensä analysoimista. Väitän, etteivät riittävästi. Tuskin kukaan muukaan niin tekee.
Raamatun profetiat. Taloustaantumat. NWO. Lopun Ajat. Ilmestyskirja. Aiheita riittää. Kuten on todettu, harvoin uskovatkaan ovat yhtä mieltä asioista. Kuitenkiin niin monet suurella paatoksella ja itsevarmuudella julistavat milloin mitäkin.
Minä nostan armotta esiin sen, että kaikki ei ole väitetyllä tavalla. Niin Raamattua, profetioita kuin ihmisen menneisyyttäkin voidaan tutkia puolueettomalla tavalla. Ja niin on tehty. Uskon nimissä ihmiset vain sitten kieltävät tosiasiat. Näin ainakin minä ajattelen. Enin osa tämänkin palstan ihmisten ajatuksista on amerikkalaisalkuperää. Juuri sieltä käsin olevien asioiden suhteen menneisyyden tutkiskelu olisi välttämätöntä.
Lopun Ajat ja siihen väkisinkin liittyvä ihmisten suoranainen pelottelu ovat nousseet joillekin - EI siis kaikille! - kristityille tärkeämmäksi kuin itse uskon perusasiat; mitä ne nyt sitten lienevätkin. Esiin nousevat pelottelu, manipulaatio ja suuri raivo eri tavoin ajattelevia kohtaan. Juuri se on sitä uskonnollisuutta, jota minä vastustan. Mielipiteisiin on oikeus ja niitä saa puolustaa, mutta muiden väheksyminen on vain sivistymättömyyttä.
Kristityillä kaiken taustalla on ainakin puheissa Raamattu ja siitä tehdään siis tulkintoja. Erilaisia tulkintoja. Eri ihmiset tekevät niitä. Lopputulokset ovat erilaisia. Inhimillinen mieli tekee ne tulkinnat. Kun tämän asian nostaa esiin, saa osaksen raivoa.
Olen kovasti pohtinut sitä, että tämä täysin turha harrastus pitäisi lopettaa. Mitään konkreettista hyötyä tästä ei ainakaan minulle ole.
Toisaalta, jossakin vaiheessa on alkanut tuntua siltä, että jopa täälläkin erilaisten näkökantojen on noustava esiin.
Jos sen seurauksena saa määritteen "Paholaisen apulainen" tai muuta vastaavaa, sille ei mitään voi. Noitavainojahan oli jo monta sataa vuotta sitten.
Multinikeillä kirjoittelu on sääntöjen mukaista. Eri asia on se, miten ja mihin niitä multinikkejä käyttää. Asiattomuudet ylläpito toivottavasti poistaa.
"Myöskin eriä'viä mielipiteitä on AINA laidasta laitaan. Siitä keskustelu syntyy."
Keitä varten luulet että tämä palsta täällä on? Joskiin moni täällä on varmasti halukas keskustelemaan jopa profetioihin kohdistuneeseen kritiikkiin jos tuot ne esille yksi kerrallaan, siten että yksi ketju koskee kokonaisuudessaan vain yhtä toteutunutta/mielestäsi toteutumatonta Raamatun ennustusta, etkä poikkea aiheesta.
"Minun näkökulmastani katsottuna uskon nimissä tavallaan tunkeudutaan reaalimaailmankin tasolle. Uskovat kirjoittelevat lehtiin. Uskovat mainostavat ajatuksiaan eri tavoin. Näin ollen meillä muillakin on siis minusta oikeutus tehdä samoin, jos nyt sitten tätä AVOINTA keskustelua voi uskonnollisten ihmisten "omaksi" luonnehtia. "
Niin, sinäkin voit tosiaan kirjoitella lehtiin, aivan kuten kuka tahansa sananvapauden omaava Suomen kansalainen.
Ja sitä avointa keskustelua(uskon asioiden kesken) ei todellakaan tule käydä täällä. Täällä keskustellaan profetioista.
"Totta on se, että uskonnollisuus ja uskonnollinen paatos ärsyttävät minua. Ehdottomalla varmuudella ihmiset lausuvat asioita, joiden taustalla on uskominen. Tämän seurauksena haluan tietoisesti haastaa ihmiset miettimään uskoaan ja asettelemaan kysymyksiä itselleenkin. "
Ongelma tässä on se että minulla kuten niin monella muullakin on täällä kirjaimellisia uskon kokemuksia. Esim minunkin puolestani eräs henkilö halusi rukoilla ennenkuin olin uskossa, ja tuossa profetiassa tuli esille sellaisia asioita, jota ei oma äitinikään olisi voinut tietää. Tuon jälkeen on periaatteessa täysin mahdotonta enää epäillä uskoaan.
Kukaan ei tule uskoon järjen päätelmillä, eikä monikaan horju uskossaan toisten ihmisten tekemien järjen päätelmien vuoksi. Siksi kritiikkisi on hataralla pohjalla, koska et voi mitenkään poistaa niitä konkreettisia kokemuksia joita minulla ja monilla muilla uskovilla on, Jumalan konkreettisen tahdon tapahtumisesta elämässä.
Kun lähtolettamuksesi on tuo, niin on täysin mahdotonta keskustella kanssasi.
Ei vastaansanomista. Vain yhden asian haluan lisätä: salli samat oikeudet muille, mitä vaadit itsellesi. Eli oikeuden pitää kannastaan kiinni, vaikka se tyhmältä itsestäsi kuulostaakin.
Epäselvyyksien vuoksi haluan vielä korjata:
"Ongelma tässä on se että minulla kuten niin monella muullakin on täällä kirjaimellisia uskon kokemuksia. Esim minunkin puolestani eräs henkilö halusi rukoilla ennenkuin olin uskossa, ja tuossa profetiassa tuli esille sellaisia asioita, jota ei oma äitinikään olisi voinut tietää. Tuon jälkeen on periaatteessa täysin mahdotonta enää epäillä uskoaan."
Eli siis, en ole ollut elävässä uskossa tuolloin. Eli olen uskonut aina Jumalaan, ja halunnut elää normaalisti, mutta se ei vielä tuolloin ollut elävää uskoa. Eli näin. Vasta kun annoin elämäni Jeesukselle, niin kaikki muuttui.
Näin ollen kukaan ei koskaan synny uskoon, ja kuten sanottu, tule järjen päätelmien avulla uskoon. Se voi tapahtua, kuten minunkin tapauksessani profetian avustamana. Joka tapauksessa haluan rohkaista ihmisiä siihen.
Jos täällä nyt joku on joka todella kaipaa sellaista profetiaa todella kaipaa, niin aina sitä voi etsiytyä johonkin elävään seurakuntaan sellaista hakemaan. En usko että on kauhean järkevää pastalla väitellä kenenkään ei-uskovan kanssa, joka ei silti aijo sitä tästä kuultuaan tehdä.
Nojaa, minä kai sitten "morkkaan" kaikkia jotka poikkeaa palstan aiheesta, valitettavasti.
Ihan mielenkiinnosta... Voisitko kuvitella kertovasi edes jotakin siitä yliluonnollisesta kokemuksestasi?
Näkemyksiäni Raamatun profetioista olen laususkellut useita kertoja.
Esim. näkemykseni Lopun Ajoista eivät liene uusia.
Itse pidän eri palstojen otsikoita viitteinä siitä, mistä aiheesta palstan ihmiset haluavat keskustella, enkä siitä, mistä eivät halua. Ateistit sen aijaan pitävät palstan otsikkoa sellaisena, mistä he haluavat kiistellä, mihin lyödä kapuloita rattaisiin. Sama ongelma on muillakin palstoilla. Palstan asioista ei voi keskustella toisten samanmielisten kanssa, kun koko ajan toisin uskovat ja ajattelevat tunkevat väliin.
Uskontokritiikki sun muita palstoja pitäisi olla niillekin, jotka eivät puolla näitä asioita. Siellä voi keskustella toisten samanmielisten kanssa siitä, miksi uskovat ovat omasta mielestä niin pirun tyhmiä.
Mutta eihän se yhtä makoisaa ole siellä käydä kritisoimassa, missä kohde itse ei ole läsnä lukemassa. Siinäpä ainut selitys, miksi ateistit täällä roikkuvat.
Selitin motiivini jo ja jos et ymmärtänyt, lue uudelleen.
Samalla tavalla voisit mennä torumaan myös Ateismi-osiossa roikkuvia uskovaisia, eikö niin?
Kohdista kommenttiesi kärki myös vaikkapa Kokoomukseksesta keskusteleviin ei-kokoomuslaisiin ja kasvatusasioista jankkaaviin lapsettomiin.
Lue itse uudelleen. Sanoin jo, että sama ongelma on muillakin palstoilla.
Itse et tee niinkuin saarnaat. Etkä puhu edes ns. samaa kieltä uskovien kanssa. Miten voisimme koskaan ymmärtää toisiamme tarpeeksi hyvin, niin että se sinuakin tyydyttäisi? Haluat vain kritisoida kritisoinnin takia, joten mitenköhän voisit ikinä päästä haluamaasi lopputulokseen uskovien kanssa? Mutta palkinto onkin ateisteilla siinä, että uskovat ärsyyntyvät. Olet vuosia täällä kirjoittanut. Moniko on ilmoittanut, että täällä kirjoittaneen ateistin mielipide sai luopumaan omasta uskosta, koska ateisti osoitti sen saduksi?
Minun tavoitteeni EI ole saada uskovia pois uskosta. Olenko väittänyt niin?
Moni uskovainen kirjoittaja täällä on sen sijaan avoimesti yrittänyt käännyttää minua ja toivont uskooontuloani. Eipä sillä, ei se minua haittaa.
Selitin lähtökohtani tähän keskusteluun tuossa yläpuolella klo 12:17.
Pyrin esittämään väittämiä siitä, ettei kaikki ole ehkä aivan niin mustavalkoista kuin joissakin piireissä väitetään. Lisäksi kaikkein suurimmat haihattelut on kuitenkin syytä korvata tosiasioilla.
...ja jotta et taaskaan pettyisi odotuksissasi uskoviin, niin vetäydyn keskustelusta niinkuin aina kanssasi tapahtuu, ja lähden mieluummin nauttimaan hellepäivästä. Samaa suosittelen muillekin, jotka lämmöstä pitävät enemmän kuin mihinkään johtavasta sananvaihdosta.
Kiitokset keskustelusta kuitenkin. Tärkeïn asiahan tuli minulle TAAS osoitettua, vai mitä?
Olette tainneet huomata, että Eräs on nyt (hädissään) ja poistattaa alvariinsa sellaisia viestejä, jotka ovat - hänelle häpeäksi. Kun muuta "jumalaa" ei ole niin infantiilisti turvaa "mode-jumalaan" - mutta aivan turhaan. Ja imagoaan valheellisesti kiillottaen kirjoittaa pitkiä onttoja tekstejä. Keskustelua....
No, profetioilla ja ateismilla on yhtä vähän yhteyttä kuin sian sorkilla ja kyyhkysen pyrstöllä. Jos lehmät menevät yliopistoon kielitiedettä opettamaan, niin arvaa sen miten käy. KOhtalo tulee vastaan. Tahtoi tai ei. Sitä ei edes kysytä.
Joo?
Niin vaikeni pilkka-goljatin ääni, kaatui maahan mahtimies.
Kun aika oli - kun aika on.
http://www.suomistory.com/page/ProfetiaABC
osa 11, h-hetki
Mikäs se niin risoo 342wert ja Roska Posti kommentoijia?
Tällä palstallahan vilisee kaikenlaisia linkkejä! Oletteko kateellisia, murhanhenkisiä ainakin?
Jos täällä joku linkki poistetaan, sitten pitää ottaa yhteyttä ylläpitoon ,että kaikki linkit poistetaan. Yhdenvertaisuus. Ylläpito ei lähde valikoivaan linjaan, vaikka joidenkin pahuus ja kateus niin himoitsevat..
Mutta mikään ei muutu. Ja jolle tämä "palsta" ja linkit eivät maistu...
niin montako kertaa pitää muistuttaa? Tänne ei ole PAKKO tulla, ei edes lukemaan? Eikö mene perille?
342wert ja Roska posti viestit Suomi24 sääntöjen vastaisia.
Täällä KESKUSTELLAAN profetioista,
- ei jahdata jotakin kirjoittajaa ja solvata häntä.
Ilmoitettu valvojalle.