pappi

Luterilaisen kirkon piispojen odotukset tulevilta papeilta voidaan tiivistää kolmeen ominaisuuteen. Nämä ovat sitoutunut kutsuun vastaaja, inhimillinen esimerkki ja virkansa tasalla oleva. Lisäksi piispat korostavat kasvunvaran merkitystä papin työssä.

Piispojen odotuksia pappiskandidaatteja kohtaan ja niiden perusteita on nyt tutkittu ensimmäistä kertaa. Piispalla on merkittävä rooli tuoreita teologeja arvioitaessa ennen pappisvihkimystä. Aihe puhututtaa erityisesti papiksi aikovia heidän miettiessään tulevaa ammattiaan ja omaa kutsumustaan.

TM Maria Saarinen haastatteli tutkimustaan "Piispojen pappiskandidaatteihin kohdistamat odotukset" varten kahdeksaa piispaa. Yhden piispan kohdalla Saarinen käytti aineistona hänen pappeutta käsittelevää kirjaansa. Haastattelut tehtiin talvella 2001-2002. Tutkimuksessa on runsaasti sitaatteja, joissa näkyvät piispojen persoonallinen ote ja työnäky.

Matkaopas, tavallinen ihminen ja ammattinsa osaava

Piispojen odotukset olivat keskenään hyvin samansuuntaisia. Kolme pääteemaa pitivät sisällään niin eettiset, ammatilliset kuin hengellisetkin odotukset.

Sitoutunut kutsuun vastaaja -teema sisältää odotuksia kutsumuksesta, sitoutumisesta ja henkilökohtaisesta vakaumuksesta. Papilta odotetaan sisäistä kutsumusta, mutta hänen tulee myös tiedostaa olevansa muiden, esimerkiksi seurakuntansa, kutsuma ja valtuuttama palvelija. Piispat odottavat pappiskandidaatin tuntevan kirkon opin ja sitoutuvan opettamaan sen mukaisesti. Pappia verrattiin matkaoppaaseen, joka on tietoinen määränpäästä ja sinne pääsemisen edellytyksistä ja joka huolehtii siitä, että myös matkalaiset ovat perillä matkan asettamista vaatimuksista.

Toisen keskeisen teeman mukaan piispat odottavat, että pappi on inhimillinen. Hänen edellytetään olevan tavallista elämää elävä ihminen, joka ei nosta itseään jalustalle tai kerro olevansa erityisen nuhteeton. Hänen tulisi etsiä tasapaino yksityiselämänsä ja virkansa hoidon välille ja elää molemmissa samojen periaatteiden mukaisesti. Koska papin työ on jatkuvaa ihmisten kohtaamista, hänen odotetaan myös olevan sosiaalinen ja helposti lähestyttävä.

Virkansa tasalla oleva -teeman odotukset keskittyvät ammattitaitoon. Piispojen mukaan papin ammattitaito käsittää opillisten asioiden ja sosiaalisuuden lisäksi valmiudet kohdata ihmisiä ja olla tavoitettavissa. Fyysiset tai psyykkiset rajoitteet eivät ole ehdottomia esteitä pappeudelle vaan piispat korostivat jokaisen pappisvihkimyksen olevan erikseen harkittava yksitttäistapaus. Toisaalta he edellyttivät, että papin oma tunne-elämä on järjestyksessä, koska pappi työskentelee muiden ihmisten tunteiden parissa.

Kolmen keskeisen teeman lisäksi useimmat piispat nostivat usein esiin ajatuksen kasvunvarasta. Vihkimystä hakevan ei tarvitse olla valmis tai kypsä vaan hän voi etsiä itseään, paikkaansa ja pappisidentiteettiään. (KT 3.6.2004 kh)
1143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minusta tärkein edellytys on, että pappi vaikka vajavaisenakin on elävässä uskossa Jeesukseen Kristukseen.
Jeesuksesta on nykyään kuitenkin monenlaisia kuvia. Kuka on evankeliumien Jeesus?
Arvokkaita näkemyksiä nykyajan sekamelskan ja monenlaisten väittämien keskellä on linkissä:
http://www.nic.fi/~jlindell
kirjoitus ”Kuka on Jeesus?”

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seuraava kirjoitti:

Luterilaisen kirkon piispojen odotukset tulevilta papeilta voidaan tiivistää kolmeen ominaisuuteen. Nämä ovat sitoutunut kutsuun vastaaja, inhimillinen esimerkki ja virkansa tasalla oleva. Lisäksi piispat korostavat kasvunvaran merkitystä papin työssä.

Piispojen odotuksia pappiskandidaatteja kohtaan ja niiden perusteita on nyt tutkittu ensimmäistä kertaa. Piispalla on merkittävä rooli tuoreita teologeja arvioitaessa ennen pappisvihkimystä. Aihe puhututtaa erityisesti papiksi aikovia heidän miettiessään tulevaa ammattiaan ja omaa kutsumustaan.

TM Maria Saarinen haastatteli tutkimustaan "Piispojen pappiskandidaatteihin kohdistamat odotukset" varten kahdeksaa piispaa. Yhden piispan kohdalla Saarinen käytti aineistona hänen pappeutta käsittelevää kirjaansa. Haastattelut tehtiin talvella 2001-2002. Tutkimuksessa on runsaasti sitaatteja, joissa näkyvät piispojen persoonallinen ote ja työnäky.

Matkaopas, tavallinen ihminen ja ammattinsa osaava

Piispojen odotukset olivat keskenään hyvin samansuuntaisia. Kolme pääteemaa pitivät sisällään niin eettiset, ammatilliset kuin hengellisetkin odotukset.

Sitoutunut kutsuun vastaaja -teema sisältää odotuksia kutsumuksesta, sitoutumisesta ja henkilökohtaisesta vakaumuksesta. Papilta odotetaan sisäistä kutsumusta, mutta hänen tulee myös tiedostaa olevansa muiden, esimerkiksi seurakuntansa, kutsuma ja valtuuttama palvelija. Piispat odottavat pappiskandidaatin tuntevan kirkon opin ja sitoutuvan opettamaan sen mukaisesti. Pappia verrattiin matkaoppaaseen, joka on tietoinen määränpäästä ja sinne pääsemisen edellytyksistä ja joka huolehtii siitä, että myös matkalaiset ovat perillä matkan asettamista vaatimuksista.

Toisen keskeisen teeman mukaan piispat odottavat, että pappi on inhimillinen. Hänen edellytetään olevan tavallista elämää elävä ihminen, joka ei nosta itseään jalustalle tai kerro olevansa erityisen nuhteeton. Hänen tulisi etsiä tasapaino yksityiselämänsä ja virkansa hoidon välille ja elää molemmissa samojen periaatteiden mukaisesti. Koska papin työ on jatkuvaa ihmisten kohtaamista, hänen odotetaan myös olevan sosiaalinen ja helposti lähestyttävä.

Virkansa tasalla oleva -teeman odotukset keskittyvät ammattitaitoon. Piispojen mukaan papin ammattitaito käsittää opillisten asioiden ja sosiaalisuuden lisäksi valmiudet kohdata ihmisiä ja olla tavoitettavissa. Fyysiset tai psyykkiset rajoitteet eivät ole ehdottomia esteitä pappeudelle vaan piispat korostivat jokaisen pappisvihkimyksen olevan erikseen harkittava yksitttäistapaus. Toisaalta he edellyttivät, että papin oma tunne-elämä on järjestyksessä, koska pappi työskentelee muiden ihmisten tunteiden parissa.

Kolmen keskeisen teeman lisäksi useimmat piispat nostivat usein esiin ajatuksen kasvunvarasta. Vihkimystä hakevan ei tarvitse olla valmis tai kypsä vaan hän voi etsiä itseään, paikkaansa ja pappisidentiteettiään. (KT 3.6.2004 kh)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu