miten se jeesus tulee?

Onko jeesus lihaa ja verta oleva mies ja siis painoakin on ainakin 60 mkg?
Eli jos hän laskeutuu taivaasta tai liukuu sieltä niin onko vaarana että maan vetovoiman ansiosta hän putoaa hallitsemattomasti maahan noin 180 km tunnissa niinkuin laskuvarjohyppääjä vapaassa pudotuksessa? Olisi aika nolo paluu kun kiesus mätkähtäisi Al Aksan temppelin katon läpi.
Fysiikanlaithan ovat kuitenkin vaikuttamassa tässäkin sessiossa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jeesus on luonut fysiikan lait. Silloin Hän itse on niiden yläpuolelle eikä ne voi pudottaa Häntä maahan.

Jeesuksella Kristuksella oli smanlainen ruumis kuin tavallisella juutalaisella miehellä. Ainoa ero Jeesuksen ja muiden ihmisten ruumiiseen oli se että Jeesuksen ruumis sai alkunsa Pyhästä Hengestä. Kaikki muut ihmiset ovat saaneet alkunsa miehen siemenestä. Tässä mielessä Jeesus oli ainutlaatuinen ja ainoa lajissaan. Toista Pyhästä Hengestä siinnyttä ja neitsyestä syntynyttä ihmistä ei ole ollut eikä tule koskaan olemaankaan.

Tämä Jeesus Kristus kuoli ristillä. Hän oli synnitön syntisistä erotettu ja pyhä Jumalan Poika. Koska Jeesus ei ollut tehyt yhtään syntiä, Hän ei voinut kuolla jonkun tappamana. Hän ANTOI Henkensä. Ei sitä Häneltä voitu ottaa. Hän kuoli kun synnin sovitus oli loppuun suoritettu. Kuolemallaan Hän toi sinulle ja minulle elämän.

Sitten tämä Jeesus Kristus nousi kuolleista. Hän sai ylösnousemuksessa ylösnousemusruumiin. Tämä ylösnousemusruumis poikkeaa Hänen lihanruumiistaan joka riippui ristillä ja kuoli siinä että, nyt Hän kykenee olemaan aineettomassa ja myös aineellisessa olomuodossa. Jeesus siis kykeni ylösnousemuksensa jälkeen ilmestymään opetuslastensa keskelle "tyhjästä". Hän vain yhtäkkiä seisoi siinä heidän keskellään ainellistuneena ihmisen ruumiiseensa. Jeesus ei ole ylösnousemusruumiissaan riippuvainen ovista joista Hän tulisi sisään. Hän ilmestyy nyt missä tahtoo ja miten tahtoo. Hän kävelee seinien läpi. Jeesus voi siis olla näkymätön ja aineeton.

Jeesus nähdään näkyvässä ihmisruumiissaan ani harvoin. Hän kykenee näyttäytymään ihmiselle kiinteässä lihan ruumiissaan. Tässä lihan ruumiissa Hän näyttäytyi opetuslapsilleen ja söi kalaa heidän nähtensä. Henki ei voi syödä. Ihminen voi syödä. Sitten Jeesus vain "haihtui olemattomiin", katosi ihmisten näkyvistä. Jeesus oli ja on samanaikaisesti sekä Henki Herra Jumala, (Joh 4:24, Room 9:5, 2 Kor 4:5) että Ihminen.

Tämä on Jeesuksen toinen ainutlaatuisuus.

Äänestä

siinä käy huonommin al aksalle, kuin Jeesukselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanha ja vakaa kirjoitti:

Onko jeesus lihaa ja verta oleva mies ja siis painoakin on ainakin 60 mkg?
Eli jos hän laskeutuu taivaasta tai liukuu sieltä niin onko vaarana että maan vetovoiman ansiosta hän putoaa hallitsemattomasti maahan noin 180 km tunnissa niinkuin laskuvarjohyppääjä vapaassa pudotuksessa? Olisi aika nolo paluu kun kiesus mätkähtäisi Al Aksan temppelin katon läpi.
Fysiikanlaithan ovat kuitenkin vaikuttamassa tässäkin sessiossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu