Populismiin hurahtanut persujoukko tallustelee aiempia jälkiään hajaanukseen ja historian hämärään. Wikipedia kertoo seuraavaa:
Hajoaminen
SMP:n rivit olivat hajalla elokuun 1991 puoluekokouksessa. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tina Mäkelä, jota tukivat voimakkaasti muun muassa Veikko Vennamo ja Hannu Suhonen. Hänen vastaehdokkaansa oli Raimo Vistbacka. Puoluesihteeriksi valittiin kuitenkin opposition tukema Reijo Rinne, joka voitti Suhosen niukasti äänestyksessä, vaikka Mäkelä ja Vennamo panivat kaiken arvovaltansa peliin tämän puolesta. Kokouksen puhujalavalla herjattiin vastustajia puolin ja toisin.[34] Vennamo ja Suhonen syyttivät kokouksen jälkeen vistbackalaisia valtakirjojen väärentämisestä, ja he vaativat puoluesihteeriä eroamaan.[35]
Seuraavassa puoluekokouksessa 1992 Vistbacka voitti Mäkelän puheenjohtavaalissa neljällä äänellä. Valinta varmistui, kun Timo Soini luopui ehdokkuudestaan Vistbackan hyväksi. Vistbackaa ja Soinia tukenut puoluesihteeri Rinne jätti tehtävänsä tukeakseen Soinia, joka valittiin uudeksi sihteeriksi. Mäkelän suosio oli laskenut, koska hänet yhdistettiin puolueen hallintopäällikkö Suhosen ympärillä velloneisiin, Pientalonpoika-yhtiötä koskeneisiin, epäselvyyksiin. Suhonen erosi paikaltaan valintojen varmistuttua.[36] Heinäkuun 1993 puoluekokous oli edellisiä sopuisampi, kun opposition johto ei saapunut paikalle. Urpo Leppänen palasi kokouksen yhteydessä SMP:hen, mutta hän ei saanut kannatusta yrittäessään takaisin puoluejohtoon.[37] Sulo Aittoniemi asetettiin SMP:n presidenttiehdokkaaksi seuraavan vuoden vaaleihin.[38]
SMP:n eduskuntaryhmä hajosi lukuisiin kilpaileviin ryhmittymiin vuosina 1993–1994. Heikki Riihijärvi perusti Suomalaisen Rintaman (SR) eduskuntaryhmän 10. syyskuuta 1993, Hannu Suhonen omaa nimeään kantaneen ryhmän (HS) 6. syyskuuta 1994 ja Tina Mäkelä Sitoutumattomat kansanedustajat (SitK) -ryhmän 1. marraskuuta 1994. Lisäksi edellisvaalien ääniharava Sulo Aittoniemi loikkasi keskustan eduskuntaryhmään 25. maaliskuuta 1994.[39] SMP:n kutistuneeseen ryhmään jäivät vain Marita Jurva, Lea Mäkipää ja Raimo Vistbacka. Vain Vistbacka säilytti paikkansa vuoden 1995 vaaleissa. Riihijärvi asettui ehdokkaaksi keskustan listalle, mutta putosi eduskunnasta; samoin putosivat Jurva ja Mäkipää. Suhonen ja Mäkelä jättivät eduskunnan.
[muokkaa]Konkurssi
1990-luvun puolivälissä SMP ajautui ylivoimaisiin taloudellisiin ongelmiin. Varallisuutta heikensi varsinkin kannatuksen laskusta johtunut puoluetuen väheneminen. Puolueen lehtiyhtiö Pientalonpoika haettiin konkurssiin huhtikuussa 1995, kun SMP ei pystynyt maksamaan sille velkojaan.[40] Tästä seurasi myös itse puolueen vararikko. Puoluehallitus päätti hakea järjestön konkurssiin 17. toukokuuta 1995. SMP oli tuolloin noin neljä miljoonaa markkaa velkaa Pientalonpojalle.[41] Taloustilanteen selvittämistä hankaloittivat puolueen monimutkaiset talousjärjestelyt. Eri tahojen velkoja oli taattu ristiin. Yksi velkojista oli Veikko Vennamon johtama SMP:n tukisäätiö. Säätiö perustettiin vuonna 1989, kun puolueen kiinteistöomistukset siirrettiin sen haltuun. Konkurssin tapahtuessa Vennamo ja SMP:n johto olivat pahoissa riidoissa keskenään.[40] SMP:n johto syytti konkurssista etenkin Hannu Suhosta, joka toimi 1990-luvun alussa puolueen hallinto- ja talouspäällikkönä sekä Pientalonpojan toimitusjohtajana.[40] Vennamo piti syyllisenä Vistbackaa.[42]
Konkurssin varmistuttua SMP:n johto päätti perustaa tilalle uuden Perussuomalaiset-puolueen.[43] Perussuomalaiset merkittiin puoluerekisteriin lokakuussa 1995. SMP säilyi rekisterissä muodollisesti vuoteen 2003,[44] vaikka sillä ei ollut toimintaa enää vuosikausiin. Oikeudenkäynnit konkurssin ympärillä jatkuivat vielä 2000-luvun alussa.
Hajoaminen
SMP:n rivit olivat hajalla elokuun 1991 puoluekokouksessa. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Tina Mäkelä, jota tukivat voimakkaasti muun muassa Veikko Vennamo ja Hannu Suhonen. Hänen vastaehdokkaansa oli Raimo Vistbacka. Puoluesihteeriksi valittiin kuitenkin opposition tukema Reijo Rinne, joka voitti Suhosen niukasti äänestyksessä, vaikka Mäkelä ja Vennamo panivat kaiken arvovaltansa peliin tämän puolesta. Kokouksen puhujalavalla herjattiin vastustajia puolin ja toisin.[34] Vennamo ja Suhonen syyttivät kokouksen jälkeen vistbackalaisia valtakirjojen väärentämisestä, ja he vaativat puoluesihteeriä eroamaan.[35]
Seuraavassa puoluekokouksessa 1992 Vistbacka voitti Mäkelän puheenjohtavaalissa neljällä äänellä. Valinta varmistui, kun Timo Soini luopui ehdokkuudestaan Vistbackan hyväksi. Vistbackaa ja Soinia tukenut puoluesihteeri Rinne jätti tehtävänsä tukeakseen Soinia, joka valittiin uudeksi sihteeriksi. Mäkelän suosio oli laskenut, koska hänet yhdistettiin puolueen hallintopäällikkö Suhosen ympärillä velloneisiin, Pientalonpoika-yhtiötä koskeneisiin, epäselvyyksiin. Suhonen erosi paikaltaan valintojen varmistuttua.[36] Heinäkuun 1993 puoluekokous oli edellisiä sopuisampi, kun opposition johto ei saapunut paikalle. Urpo Leppänen palasi kokouksen yhteydessä SMP:hen, mutta hän ei saanut kannatusta yrittäessään takaisin puoluejohtoon.[37] Sulo Aittoniemi asetettiin SMP:n presidenttiehdokkaaksi seuraavan vuoden vaaleihin.[38]
SMP:n eduskuntaryhmä hajosi lukuisiin kilpaileviin ryhmittymiin vuosina 1993–1994. Heikki Riihijärvi perusti Suomalaisen Rintaman (SR) eduskuntaryhmän 10. syyskuuta 1993, Hannu Suhonen omaa nimeään kantaneen ryhmän (HS) 6. syyskuuta 1994 ja Tina Mäkelä Sitoutumattomat kansanedustajat (SitK) -ryhmän 1. marraskuuta 1994. Lisäksi edellisvaalien ääniharava Sulo Aittoniemi loikkasi keskustan eduskuntaryhmään 25. maaliskuuta 1994.[39] SMP:n kutistuneeseen ryhmään jäivät vain Marita Jurva, Lea Mäkipää ja Raimo Vistbacka. Vain Vistbacka säilytti paikkansa vuoden 1995 vaaleissa. Riihijärvi asettui ehdokkaaksi keskustan listalle, mutta putosi eduskunnasta; samoin putosivat Jurva ja Mäkipää. Suhonen ja Mäkelä jättivät eduskunnan.
[muokkaa]Konkurssi
1990-luvun puolivälissä SMP ajautui ylivoimaisiin taloudellisiin ongelmiin. Varallisuutta heikensi varsinkin kannatuksen laskusta johtunut puoluetuen väheneminen. Puolueen lehtiyhtiö Pientalonpoika haettiin konkurssiin huhtikuussa 1995, kun SMP ei pystynyt maksamaan sille velkojaan.[40] Tästä seurasi myös itse puolueen vararikko. Puoluehallitus päätti hakea järjestön konkurssiin 17. toukokuuta 1995. SMP oli tuolloin noin neljä miljoonaa markkaa velkaa Pientalonpojalle.[41] Taloustilanteen selvittämistä hankaloittivat puolueen monimutkaiset talousjärjestelyt. Eri tahojen velkoja oli taattu ristiin. Yksi velkojista oli Veikko Vennamon johtama SMP:n tukisäätiö. Säätiö perustettiin vuonna 1989, kun puolueen kiinteistöomistukset siirrettiin sen haltuun. Konkurssin tapahtuessa Vennamo ja SMP:n johto olivat pahoissa riidoissa keskenään.[40] SMP:n johto syytti konkurssista etenkin Hannu Suhosta, joka toimi 1990-luvun alussa puolueen hallinto- ja talouspäällikkönä sekä Pientalonpojan toimitusjohtajana.[40] Vennamo piti syyllisenä Vistbackaa.[42]
Konkurssin varmistuttua SMP:n johto päätti perustaa tilalle uuden Perussuomalaiset-puolueen.[43] Perussuomalaiset merkittiin puoluerekisteriin lokakuussa 1995. SMP säilyi rekisterissä muodollisesti vuoteen 2003,[44] vaikka sillä ei ollut toimintaa enää vuosikausiin. Oikeudenkäynnit konkurssin ympärillä jatkuivat vielä 2000-luvun alussa.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.