Helluntailaisen, joka ei syystä tai toisesta koskaan elämässään avioidu on kiellettävä oma seksuaalisuutensa, kaikki pyrkimykset toteuttaa seksuaalisuuttaan ovat syntiä, myös itsetyydytys. Syntiä on luonnollisesti myös ajatuksen tasolla tapahtuvat seksuaaliset teot. Näinhän palstalla opetetaan.
Onko mitään estettä sille, että halujen käydessä yliyttämättömiksi käytetään lääkehoitoa, joka tukahduttaa seksuaaliset halut täysin.
Esimerkiksi pedofiilien kohdalla näin voidaan joissakin maissa toimia, eli seksuaalisuuden tukahduttava lääkehoito voi olla esimerkiksi vapauttamisen edellytys.
Voisiko samalla metodilla tukahduttaa syntiin viettelevää normaalia seksuaaliviettiään jos kiusaus käy ylivoimaiseksi ja ajatukset tuppaavat harhautumaan kielletylle alueelle tai jopa teot?
Onko mitään estettä sille, että halujen käydessä yliyttämättömiksi käytetään lääkehoitoa, joka tukahduttaa seksuaaliset halut täysin.
Esimerkiksi pedofiilien kohdalla näin voidaan joissakin maissa toimia, eli seksuaalisuuden tukahduttava lääkehoito voi olla esimerkiksi vapauttamisen edellytys.
Voisiko samalla metodilla tukahduttaa syntiin viettelevää normaalia seksuaaliviettiään jos kiusaus käy ylivoimaiseksi ja ajatukset tuppaavat harhautumaan kielletylle alueelle tai jopa teot?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Yksittäiset henkilöt voivat syyllistyä virheisiin, mutta tätä ei voi yleistää koskemaan koko kansanryhmää. Provohan tämä oli!
Kysymys ei ole siitä mitä helluntailainen saa tai ei saa tehdä, vaan siitä mitä Raamattu asiasta sanoo.
Helluntailainen ei päätä sitä mikä on syntiä, vaan sen kertoo Raamattu. Lue Jumalan Sanaa, älä suomi24:ää.
"Syntiä on luonnollisesti myös ajatuksen tasolla tapahtuvat seksuaaliset teot. "
Tältä synniltä ei liene kukaan välty ja Raamattu ilmaisee tästä huorinteosta kantansa aika selkeästi...
Sinänsä kysymys on mielenkiintoinen. Hyväksyttävää vai ei? Miten etiikan laita?
Seksuaalisuus on tärkeä ja suuri osa ihmisyyttä. Tuskinpa kukaan lääkäri suostuisi tukahduttamaan sitä lääketieteen keinoin uskonnollisiin syihin vedoten.
Psykiatriasta kyllä löytyy (sairausluokituksista) määritelmä mielenterveyden häiriöstä: Itseä häiritsevä seksuaalinen suuntaus ja tämän määritelmän alaluokituksessa mainitaan myös hetero-seksuaalisuus paljon toitotetun homoseksuaalisuuden rinnalla.
Jos seksuaalisuutensa kokee häiritseväksi uskonnolisen vakaumuksensa vuoksi, se aiheuttaa siis sellaista synnintuntoa ym. (tekojen tai ajatusten vuoksi), joka häiritsee joka päiväistä elämää periaatteessa tuo diagnoosi mahdollistaisi periaatteessa lääkityksen käytön.
Käytännössä sitä tuskin missään tapauksessa kuitenkaan toteutettaisiin vaan ohjattaisiin terapiaan tms. Jos kyse on normaalista seksuaalisuudesta ja siihen liittyvästä syyllisyydentunnosta, helvetinpelosta tms. kyseessä on psyykkinen ongelma. Se on selvä.
Seksuaalisuuden tukahduttaminen ei ole Jumalan tahto.
Onko se, että kärsii puutteesta, kun ei saisi edes ajatella asiaa koska lahko-oppi kieltää sen?
Ja sitten sorrutaan syntiin, riettaisiin ajatuksiin, itsesaastuttamiseen, kenties nettipornoon tai jopa irtosuhteeseen.
Lääkitys pitäisi lahko-opin opettamalla tiellä.
Niin tai näin mutta vaatimus seksuaalivietin tukahduttamiseta on julma. Käytännössähän on kyse juuri tästä, seksuaalinen akvititeetti kun itsensäkin kanssa on kielletty.
Suurimpaan ääneen tätä vaatimusta tuovat esiin naimisissa olevat miehet, joille asia ei ole ongelma.
On ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta koskaan päädy naimisiin. Siitäkin huolimatta heillä voi luonnollisesti olla voimakaskin seksuaalivietti.
Uskonnollisissa liikkeissä on myös yleensä suuri epäsuhta miesten ja naisten välillä, naisia on huomattavasti enemmän ja mikäli odotetaan, että puoliso valitaan omasta tai sitä opillisesti lähellä olevasta uskonnollisesta liikkeestä saattaa edessä olla vanhan piian elämä.
Seksuaalisuus on eräs hyvin tärkeä osa ihmisenidentiteettiä ja ihmisyyttä ylipäätään. Nämä lahkot eivät kuitenkaan epäröi riistää sitä joiltakin ihmisiltä tyystin. Sen vaikutukset psyykkeeseen eivät ole ainakaan positiivisia.
Tärkeästä aiheesta kirjoitat... Hyvä.
Laajentaisin kuitenkin näkökulmaa helluntailaisuudesta kristillisyyteen yleensä. Helluntailaisuuden sisälläkin on erilaisia painotuksia ja suhde seksuaalisuuteen on aina yksilöllinen asia. Mutta jos verrataan esim. luterilaisen kirkon ja helluntailiikkeen yleistä linjaa, selvää on, että helluntailaisuus ainakin vielä nykyisellään pyrkii tässäkin asiassa kunnioittamaan Jumalan sanaa ja Hänen tahtoaan toisin kuin liberalisoitunut, maailmanmielinen kirkko. Kiitos Jumalalle tästä...
Evankelisluterilaisen kirkon luopumus surettaa, koska siellä ihmiset jäävät ilman ohjausta näissä(kin) asioissa, tuuliajolle ja eksyksiin seksuaalisuutensa kanssa.
Niin voi tietysti tapahtua yksilökristitylle helluntailiikkeenkin sisällä. Seksuaaliopetuksessa on vääristymiä ja ääripainotuksia suuntaan ja toiseen.
Kuulin joskus sellaisenkin tapauksen että mieshenkilö oli hakannut kätensä irti "Jeesuksen opetuksen mukaisesti" ja kuollut verenhukkaan. Enpä tiedä onko myytti vai totta, mutta asian kertoi hyvä ystäväni varmana tosiasiana joka oli tapahtunut hänen uskovan äitinsä nuoruudessa, heidän kotikaupungissaan.
- Tarvitseeko yksin elävän kristityn kieltää seksuaalisuutensa ja tukahduttaa seksuaaliset tarpeensa?
Ei, ihminen on seksuaalinen olento. Seksuaalisuutta ei tarvitse eikä kuulu kieltää. Seksuaalisten tarpeiden ilmetessä kiusauksina vastaus ei ole tukahduttaminen vaan risti.
Jumalan antama ratkaisumalli eli ristin kautta kulkeminen ei johda tukahduttamiseen vaan vapautumiseen. Se kuitenkin edellyttää rakkaussuhdetta Kristukseen ja sisimmän luovuttautumista Hänelle. Jumalan tahto on vapauttaa ihminen elämään Hänen yhteydessään. Tämä sisältää myös seksuaalisuuden. Kristitty on vapautettu olemaan seksuaalinen olento, jolla on tarpeita ja haluja, mutta jonka ei tarvitse toteuttaa tarpeitaan ohi Jumalan sanan, koska Jumala antaa hänelle voiman elää tarpeidensa kanssa, silloinkin, kun niitä ei voi toteuttaa. Yksinelävän kristityn kohdalla seksuaalisuus toteutuu parhaimmalla ja kauneimmalla tavalla selibaatissa, johon Kristus antaa voiman.
Huom.:
Uskonnolliselta ihmiseltä tällainen voima ja vapautuksen mahdollisuus puuttuu, koska häneltä puuttuu elämä Jumalan yhteydessä.
Muotojumalisessa nimikristillisyydessä vaihtoehtoja elää sopusoinnussa itsensä ja Jumalan sanan kanssa on kaksi. Ensimmäinen on tukahduttaa itsensä niiltä osin kuin kristillisyys (tai sen tulkinta) aiheuttaa ristiriidan halujen ja Jumalan tahdon välille. Ikävä asia tässä on että uskonnollinen tukahduttaminen ei ole kristillisyyttä, se ei johda pelastukseen eikä myöskään vapautumiseen. Seurauksia saadaan sitten lukea insestitapausten yms. perversioina purkautuneiden patoutumien muodossa, kun uskonnollisuus edesauttaa seksuaalisuuden vääristymistä ja/tai toimii suojaverhona ihmisen toteuttaa sairaita viettejään.
Toinen ja nykyisin yhä suositumpi, modernin uskonnollisen ihmisen maailmankuvaan sopiva, on selittää Jumalan sana uudella tavalla, niin että Jumalan tahto ei olekaan se mikä se näyttäisi tai että sitä ei joka tapauksessa tarvitse noudattaa.
Yksittäisiä, yhteydestä irralleen poimittuja jakeita liberaalisti tulkitsemalla tehdään porsaanreikä, josta kulkemalla voidaan säilyttää mielikuva ja illuusio kristillisyydestä, kun joudutaan kiertämään toiset, omalle uskonnollisuudelle epämiellyttävät sanankohdat. Ikävä puoli on, että näin ihminen tukahduttaa tarpeistaan suurimman ja sisäisimmän, tarpeen elää Jumalan yhteydessä. Pyhän Hengen kutsu pelastukseen, sen todeksi elämiseen sisimmän puhtaudessa, vaiennetaan. Ikävä seuraus tästä on mm. että annetaan maailmalle väärä kuva kristillisyydestä, kutsutaan ihmisiä "Kristuksen luo", joka ei ole todellinen Kristus vaan uskonnollinen mielikuva.
Nämä vaarat ovat olemassa paitsi nimikristillisessä uskonnollisuudessa myös elävän kristillisyyden piirissä siellä missä ristin todellisuutta ei ole hyväksytty ja/tai sisäistetty.
Risti ei ole negatiivinen vaan positiivinen asia. Se vapauttaa ylösnousemuselämän todellisuuteen, kristillisen elämän rikkauteen, armokylläiseen elämään. Ristin ottamisesta on tietysti oma kipunsa, onhan se kuolemisen tie, kilvoituksen tie. Kuitenkin vain tällä tiellä Kristus tullaan tuntemaan elämän täyteytenä, läsnäolona.
Ristin kantajaa kantaa risti. Kun otamme oman ristimme saamme kokea Jeesuksen ristin vapauttavaa ja kantavaa voimaa.
Tätä tulisi korostaa, asian positiivista puolta. Jos ja kun Jumala ilmoittaa jonkin asian (esim. esiaviollinen seksi) olevan väärin ja vältettävää, ei Hän tee sitä ollakseen ilon pilaaja ja johtaakseen ihmisen rajoittuneeseen elämään, vaan päinvastoin, koska Hänen tahtonsa on hyvä: Hän haluaa 1) pelastaa ihmisen, ja 2) johtaa hänet elämään pelastustaan todeksi sopusoinnussa Kristuksen, itsensä ja lähimmäistensä kanssa, todistuksena Kristuksessa olevasta armosta.
Höpö höpö. Jeesuksen ristissä ei ole sen enempää kantavaa tai mitään muutakaan voimaa kuin kenenkään muunkaan ristiinnaulitun rikollisen ristissä. Kyseinen rangaistus oli julmaa sadismia jossa ei ole mitään vapauttavaa, ei Jeesuksen eikä kenenkään muunkaan kohdalla.
Ristiinnaulitseminen oli lähinnä julmaa ja äärimmäisen sadistista kansanhuvia, mutta sitä edelsi yleensä lajitelma mitä erilaisempia muita kidutusmetodeja aina ruoskimisesta hakkaamiseen ja kaikki siltä väliltä. Sitten itse ristiinnaulitseminen oli silkkaa kidutusta joka kerta. Naulaaminen itsessään on äärimmäisen tuskallinen tapahtuma tuomitulle, mutta sitäkin hirveämpi on tapa jolla ristille kuollaan nestehukkaan, verenhukkaan, tukehtumiseen, haavakuumeeseen ja sisäelinten pettämiseen. Eikä tule nopeasti tuo kuolema paitsi jos tuomittu on ensin ruoskittu lähes kuoliaaksi muutenkin, kuten Jeesukselle ilmeisesti tehtiin. Ruoskimiseenkin oli olemassa säännöt aikanaan eikä raippapareja saanut antaa enempää kuin korkeintaan 39 paria. Jeesus ruoskittiin paljon ankarammin.
En näe todellakaan mitään vapauttavaa maailman historian julmimmassa teloitustavassa, joka onneksi kiellettiin jopa Roomassa lopulta.
Kivitys taitaa vetää tuskallisuudellaan vertoja ristiinnaulitsemiselle ja sitä harrastetaan edelleen islamilaisessa maailmassa. Siellä ei tulisi kenellekään mieleenkään höpöttää kivityksen vapauttavasta voimasta.
Jeesus oli yksi rikollinen joka kuoli ristillä eikä mitään sen ihmeellisempää. Olipahan julma ja verinen tapa kuolla. Sivistyneempia tapoja teloittaa oli olemassa jopa Rooman vallan aikaan.
Kiitos kirjoituksestasi, teapot. Jumalan Pojan risti ja siihen kätketty voima ovat asioita, joita ihminen ei voi ymmärtää ellei Jumalan Henki niitä ihmiselle avaa.
On sanomattakin selvää, ettei uskosta osaton ymmärrä Jeesuksen ristiä eikä voi kokea, mitä tarkoittaa ja kuinka vaikuttaa Hänen ylösnousemuksensa voima. Hyvä esimerkki on kirjoituksesi alla oleva vastaus, jossa mm. puhutaan kivittämisestä yms.
Surullisinta tässä esille ottamassasi totuudessa onkin se, että yhä harvemmille uskoa tunnustaville tämä "ristin salaisuus" on avautunut ja tullut todeksi. Itse asiassa kovin harvoin kuulee siitä enää opetustakaan.
Hyvää viikonloppua Sinulle ja kaikille palstalaisille.
>Höpö höpö. Jeesuksen ristissä ei ole sen enempää kantavaa tai mitään muutakaan voimaa kuin kenenkään muunkaan ristiinnaulitun rikollisen ristissä.<
Ei varmasti olekaan... ihmiselle joka ei tunne Jumalaa.
Ymmärrän viestisi siitä näkökulmasta. Tuosta näkökulmasta närkästys ja suuttumus on mielestäni oikeutettua ja jopa suotavaa.
Olisin itse joskus nuoruudessani voinut kirjoittaa hyvinkin samalla tavalla, kun kristinusko, sellaisena kuin sen itsestäni käsin havaitsin, edusti lähinnä ihmisten kusetusta, jeesustelevaa elämän realiteettien pakenemista.
Nimimerkin "tulipa mieleen" aloitus koski helluntailaisuuden eli kristittyjen suhdetta seksuaalisuuteen. Olisi mielenkiintoista kuulla hänen kommenttinsa viestiini...
Tärkeässä ja aiheellisessa aloituksessa ei mielestäni ymmärretty että ihminen voi kohdata itsensä seksuaalisine tarpeineen ja elää seksuaalisena, kokonaisvaltaisena ihmisenä silloinkin, kun kaikkien tarpeiden/halujen tyydyttäminen ei ole mahdollista. Myös selibaatti on seksuaalisuuden toteutumista, koska ainoastaan seksuaalinen ihminen tarvitsee selibaattia, seksistä pidättäytymistä. Kivi ei tarvitse selibaattia koska sillä ei ole seksuaalisia tarpeita.
Aloitus ei siis käsittele ristiinnaulitsemista sinänsä, vaan kyselee kristillistä näkökulmaa, kristittyjen suhdetta seksuaalisuuteen ja seksuaalisiin tarpeisiin silloin, kun niitä ei voi toteuttaa. Kuulun kohderyhmään jota kysymys käsittelee ja vastasin kristittynä. Aihetta on mahdotonta ymmärtää ilman Jeesuksen ristin, sen hengellisen merkityksen käsittämistä. Oma ristn ottaminen, jota Jeesukseen uskovilta edellytetään, on Jeesuksen ristin omaksumista jokapäiväiseksi voimaksi, jossa "kuollaan pois synnistä". Tästä ristin ovesta kulkien voidaan ja saadaan elää voittoisaa elämää yltäkylläisessä armossa. Kun siihen suostutaan.
Kristityn tulee kohdata ja myöntää tarpeensa (myös silloin kun kyse on ilmeisistä vääristymistä ja perversioista!) ja niiden kanssa rohkeasti ja rehellisesti kohdata Jumalaa. Armollisen Jumalan yhteydessä löytyy ratkaisu elää täysipainoista elämää uskovana ihmisenä kaikessa. Vapautuen, eheytyen ja parantuen. Toki se on kilvoituksen tie eikä aina, varsinkaan ensiaskelissa, ole helppoa. Sillä tiellä kuitenkin löytyy syvin ilo ja tyydytys...
Olen kokenut todeksi sen mistä Raamattu sanoo:
"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa..."
Ratkaisu vapautta etsivälle, uskonnolliselle ihmiselle (homo religious) ei ole siis ole synti (Gal.6:1-2) vaan risti, joka on ovi hengelliseen elämään.
"Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." 1.Kor.1:18.
Ristiinnaulitseminen oli varmasti kiduttava ja tuskallinen kuolintapa...
Jeesuksen tulevasta ristiinnaulitsemasta on profetiaa satoja vuosia ennen sen toteutumista mm. psalmi 22:13 - 19.
Korostan, että uskovalle ristin todellisuus (jokapäiväinen ristin ottaminen, niin kuin Jeesus velvoittaa opetuslapseuden ehtona) ei merkitse itsensä kiduttamista ja piinaamista. Hän saa omaksua Jeesuksen kuoleman myös itselleen jo tapahtuneeksi tosiasiaksi, perustaen jo tapahtuneeseen tosiasiaan, täytettyyn työhön, jota kastekin kuvaa:
"Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
Pois se! Me, jotka olemme kuolleet pois synnistä, kuinka me vielä eläisimme siinä?
Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?
Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.
Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa,
kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;
sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä.
Mutta jos olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin me uskomme saavamme myös elää hänen kanssaan,
tietäen, että Kristus, sittenkuin hänet kuolleista herätettiin, ei enää kuole: kuolema ei enää häntä vallitse.
Sillä minkä hän kuoli, sen hän kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä; mutta minkä hän elää, sen hän elää Jumalalle.
Niin tekin pitäkää itsenne synnille kuolleina, mutta Jumalalle elävinä Kristuksessa Jeesuksessa.
Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille...
Room.6:1-12.
Ihanaa evankeliumia!
Jeesuksen risti tuo voiton, ei oma risti; kuitenkin Jeesuksen risti tuo voiton vain sitä kautta, että otamme todesta oman ristimme: antaudumme Jeesukselle ja Jumalan tahtoon, niissäkin asioissa, joissa oma inhimillinen halu vetää toisaalle. Se on elämää Jumalan rakkaudessa.
Shalom.
Ei pelkkä puinen teloitushäkkyrä ketään pelasta, turha puhua rististä. Pitää puhua Jeesuksesta. Mutta hellareitten tunnepitoinen usko ihannoi kuollutta puuristiä, pois sellainen hymistely.
Kiitos Jukka ja hyvää viikonloppua sinullekin.
Todellakin on niin, että myös kristillisissä piireissä sana rististä yhä useammin koetaan jonakin negatiivisena, vaivaannuttavana asiana, joka haluttaisiin sivuuttaa. Tai sitten puhutaan vain Jeesuksen ristinkuolemasta, sovituksesta, joka tuo vapauden. Mutta kyseessä ei ole mikään muu kuin lihallisen ihmisen egoistinen vapaus kristilliseen kaapuun sovitettuna, jos antautuminen Kristukselle ja kuuliaisuus, jossa oma itse alistetaan Raamatun ilmoituksen alle (eikä Raamattua inhimillisen itsen ja sen tarpeiden alle), selitetään tyhjiin. Niin kuin liberalistien selitykset kirkossa nyt tekevät eksyttäen ihmisiä hämärretyllä, humanismin sekoittamalla evankeliumilla. Tosi evankeliumi (Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus ihmiselle tarjottuna mahdollisuutena löytää yhteys Jumalaan ja elää siinä) katoaa.
Ainoastaan henkilökohtainen kuuliaisuuden tielle lähteminen, että otamme ristimme, antaen elämämme ehdoitta Kristukseen, avaa ristin merkityksen ja sen tuoman voittovoiman, jossa koetaan Pyhän Hengen apua ja vahvistavaa vaikutusta.
Roomalaiskirje on mitä ihaninta evankeliumia. Sanoisin että siinä kristinuskon sanoma tulee esille selkeimmin kuin missään muualla koko Raamatussa. Voitaisiin sanoa, että evankeliumeissa Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen mukaan Jumala kertoo meille siitä mitä Kristus teki tuodessaan evankeliumin, niissä korostuu Vapahtaja ihmisenä ihmisten syntien tähden, siis ihmiseksi tullut, jumalallisesta kirkkaudestaan riisuttu Jumalan Poika, ja muussa osassa Uutta testamenttia Jumala kertoo kuinka tämä evankeliumi vastaanotetaan ja eletään todeksi, niin ettei se jää tyhjäksi, korostaen Jeesuksen jumalallista puolta, jossa meille tarjotaan täysi voittovoima.
Evankeliumia on mahdotonta ymmärtää ilman ristiä. Jeesus vuodatti verensä ristillä. Evankeliumi ilman kutsua ihmisen antautua Jeesukselle ja elää kuuliaisuudessa Häntä kohtaan on veretön evankeliumi. Todelliseen evankeliumin julistukseen kuuluu aina kutsu. Jeesuksen veressä olevaa sovitusta, anteeksiantamusta ja armoa ei voida löytää (tai jos on kerran löydetty, se kadotetaan ja menetetään) ilman henkilökohtaista ristin ottamista eli antautumista ihanaan, positiiviseen totuuteen: Jeesuksen risti voittona ja vapautuksena syntielämästä.
Jos halutaan eritellä, voidaan sanoa, että Jeesuksen veri tuo anteeksiantamuksen synneistä, risti tuo vapauden niiden vallasta. Mutta nämä kuuluvat yhteen. Risti ilman Jeesuksen veren todellisuutta eli elämää vastaanotetun Kristuksen anteeksiantamuksessa jää uskonnolliseksi ponnisteluksi, jossa ihminen yhteisön tai itsensä asettamia tavoitteita noudattaen ja ponnistellen pyrkii elämään niin kuin odotetaan. Tällainen risti ei ole evankeliumin ristiä. Jeesuksen veri ilman ristin todellisuutta, joka kristitylle merkitsee henkilökohtaista ristin ottamista, antautumista kuoleman todellisuuteen - jossa Kristus "kerta kaikkiaan kuoli pois synnistä" syntisen ihmisen edustajana, että mekin, yhdessä Hänen kanssaan kuolisimme pois vanhan minämme vallasta - ei ole Jumalan Pojan sovittavaa, uudistavaa, parantavaa uhriverta.
Tätä on syytä pitää esillä. Risti ilman Jeesuksen verta (uudestisyntymää, pelastuskokemusta) on hyödytöntä uskonnollista ponnistelua. Sovintoveri ilman Jeesuksen ristin todellisuutta (meille annettuna mahdollisuutena kuolla pois synnistä) on humanistinen, liberaaliteologinen evankeliumin väärennös.
Evankeliumin mukaan uskova ei ole itsensä oma vaan kuuluu toiselle.
"Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti, mitä ikinä ihminen tekee, on ruumiin ulkopuolella; mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan. Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne." 1.Kor.6:18-20.
Risti ei ole negatiivinen ja kiusallinen asia, jokin kristinuskoon ikäänkuin välttämättömänä pahana kuuluva. Se on voittoisa elämäntodellisuus, jossa Jeesuksen Kristuksen veri joka päivä ja hetki avaa Hänen tuntemisensa ja siunaustensa virran.
"Rakkaani on minun, ja minä hänen - hänen, joka paimentaa liljojen keskellä." KV 2:16.
Herransa tahtoa rakastava kristitty elää ylösnousseen, elävän ja toimivan Jumalan yhteydessä.
:-)
Uskonnolliseen järjestöön kuuluminen ei muuta fyysisesti ihmistä millään tavalla. Hän on edelleen täysin sama henkilö, myös seksuaalisesti. On vain farisealaisia moraalisääntöjä, joita korostavat ahdasmielisimmät "uskovat" ja järjestöt. Se on asian ydin.
Mietitäänpäs Jeesuksen todellisen seurakunnan kokoonpanoa. Ei Jeesus ole vaatinut, että Hänen valittunsa pitää "olla" neitsyeitä" pelastuakseen. Siihen joukkoon kuuluu entisiä juoppoja, murhaajia, huoria, rosvoja ym ym.
Sama on normaalissa ihmiselämässäkin, ei tarvitse olla "neitsyt" millään muotoa ollakseen Jeesukseen uskova. Joka pyrkii täydelliseen lihalliseen itsensä kieltämiseen, elää ilman Jumalan henkeä. Se on fariseuksen tarinaa mintuista ja tilleistä....
Kun on nälkä, niin tarjotaanko sen ehkäisemiseksi myrkkyä, sillä kyllä sekin tehoa.
Kun uskonto sotketaan tavallisiin asioihin ja järjen käyttö on narikassa, niin en yhtään ihmettele jos kansa voi huonosti.
Samalla metodilla hengellisyys pitäisi kieltää tai antaa sihhen jotain jarrua, sillä järjen käytön on aikaa varten.
Ihminen saa näköjään olla AHNE, ILKEÄ, PAHANSUOPA, KATEELLINEN, ja ne menee siivilän läpi, mutta kun vihjaistaan seksistä, niin raamatusta käännetään jokainen lause, että sillä voisi ampua.
Jotenkin raamatullisuus ja se lisättynä fanaattisuudella menee pakanuuden puolelle.
Ihmisen ei tarvitse omia seksiasioitaan kylillä kierrättää, eikä lupia mistään hakea, sillä ne on henkilökohtaisia asioita ja raamatun saa laittaa hyllylle.
>Ihminen saa näköjään olla AHNE, ILKEÄ, PAHANSUOPA, KATEELLINEN, ja ne menee siivilän läpi, mutta kun vihjaistaan seksistä, niin raamatusta käännetään jokainen lause, että sillä voisi ampua.<
Jäitä hattuun Body ja kiihkotonta realismia. Kuka tässä on ampumassa?
Näyttäisi että palsta on joillekin kohde missä nämä etsimällä etsivät milloin mitäkin asioita missä voisi vahvistaa omia kristillisyyden vastaisia asenteita ja tölviä helluntailaisia, jotka nähdään pahoina, demonisina mörköinä?
Helluntailaiset ovat milloin seksikielteisiä, milloin pakanallisia ja milloin mitäkin. Heidät nähdään keskusteluun kyvyttöminä raamattuautomaatteina, jotka ylhäältäpäin, muita paremmiksi tekeytyen latelevat yksioikoisia tuomioitaan. Itsessä ei kuitenkaan nähdä samaa vikaa? Sinäkin esität kristillisyydestä omia varmoilta kuulostavia mielipiteitäsi, vaikka et edes tunnusta kristillisyyden lähtökohtia.
Ulkopuolisena katsot ettei sinun tarvitse edes pyrkiä ymmärtämään ihmisiä joiden kanssa keskustelet, heidän lähtökohtiaan tai ylipäätään raamatullista kristillisyyttä, riittää kun leimaat sen kokonaisuudessaan pakanallisuudeksi, tai ainakin fanatismiksi, that's it?
En laita Raamattuani hyllylle kun se puhuu ahneudesta, kateudesta, pahansuopuudesta ja kateellisuudesta. Mutta en muissakaan kohdissa...
Miksi en? Koska pakenen inhimillisen todellisuuden haasteita, olen kyvytön kohtaamaan arjen realiteetteja ja ihmisyyden moninaisuutta ja siksi haluan elää uskonnollisuuden rajoittamaa elämää, jossa kaikki voidaan turvallisesti lokeroida ja leimata, ylläpitäen tunnetta omasta oikeassaolemisesta, kuulumisesta erityiseen valittujen lahkoon, jotka yksin tietävät ja tuntevat totuuden?
Ei, vaan koska haluan tuntea todellisuutta ja sen kirjoa, laajuutta ja syvyyttä, lohkomatta pois Jumalaa, jonka yhteydessä parhaiten opitaan elämään, tuntemaan ja kohtaamaa oma itse, maailma ja sen realiteetit.
Jos Jumala on olemassa, eikö Hänen todellisuudessaan olisi hengellisiä realiteetteja, periaatteita ja lainalaisuuksia, joilla on merkitystä nimenomaan tässä ajassa ja ajan haasteiden keskellä? Kuinka ne kuuluisivat johonkin erityislokeroon, jota voitaisiin harrastaa merkityksettömänä, muihin asioihin sotkeentumattomana sivuilmiönä, harrasteena?
Jumalan yhteydellä on merkitystä kaikkeen ja kaikessa. Kristitty ei voi ajatella että "maailmassa on maailman realiteetit ja haasteet" ja tästä erillään "uskonnossa uskonnon haasteet". Silloin hengellisyys kutistetaan teologiseksi ajatteluksi jossa usko olisi ainoastaan filosofointia, ihmisten keskinäistä dialogia.
Dialogi Jumalan kanssa olisi sitten korkeintaan jonkinlaista sisäistä hurskautta, meditointia, seurustelua oman alitajunnan ja sieltä nouseviien Jumalakuvien kanssa - jotka meditoiva/rukoileva heijastaa kuin itsensä ulkopuoliseksi olioksi, kuvitellen uskovansa itselliseen, uskosta riippumattomaan olentoon kun todellisuudessa kyse on vain oman sielunelämän liikahduksista - ja/tai jostakin määrittelemättömästä energian tasosta tai muodosta, kosmisesta voimasta - hyvin mahdollisesti ainoastaan aivokemian vinksahduksesta, jota uskonnollisella kielellä voidaan nimittää vaikkapa Jumalaksi?
Tällaiseen Jumalaan saa aivan hyvin uskoa - kunhan ei sekoita hartauden harjoitusta ja rukouselämänsä impulsseja arkitodellisuuden kanssa ryhtyen rajoittamaan omaa inhimillistä - tai ainakaan toisen! - elämää. Jokainen uskokoon omalla tavallaan - ja pitäköön suunsa kiinni? Erityisen vaarallista on jos ihminen sekoittaa aivokemiansa temppuilun ja Jumala-kuvitelmansa Raamattuun, luulee seurustelevansa Jumalan kanssa joka ilmaisee tahtonsa Raamatun sanassa ja johtaa sen kautta! Silloin ollaan jo pahasti pakanallisuuden/mielisairauden puolella.
Näin tuntuvat jotkut ajattelevan...
Ok, ehkä siinä on taustalla psykologinen mekanismi ja tarve? Selittää Jumala tyhjiin, että oma syntisyyskin samalla katoaisi?
Kun ei ole Jumalaa ei ole syntisyyttäkään, ei vastuullisuutta Hänen edessään, ei tilivelvollisuutta. Olen aikoinani selittänyt kristinuskoa ja Jumalakokemuksia tyhjiin jos minkälaisilla selitysmalleilla minäkin. Enää ei tarvitse. Ei ole alentavaa olla syntinen, kun tietää että synnit on saatu anteeksi, ja on ristin todellisuus, jonka kautta Jumalan realiteetit tulevat arkipäivään voimavaraksi.
Syyt kansan pahoinvointiin ovat kyllä jossain ihan muualla kuin raamatullisessa kristillisyydessä...
Sorry monisanaisuuteni. Lupaan kirjoittaa lyhyemmin, jos jatkamme keskustelua.