Mitä osastolla tapahtuu, miten sinne joudutaan?

Taidat tietää miksi sinne joudut,siellä sinun on pakko syödä. Jos et syö,niin sitte letkuun kiinni. Pois pääset kun et enää ole vaarallisen sairas/alipainoinen.

Osastolle olen joutunut pariin kertaan kun paino on laskenut ja sitä mukaa pulssi ollut vaarallisen matala.
Riippuu ihan mille osastolle olet menossa. Jos on joku tavallinen sisätautiosasto niin eipä siellä muuta ole kuin sängyssä makoilu ja syöminen. Jos taas pääsee enemmän syömishäiriöihin erikoistuneelle osastolle niin tarjolla on varmasti enemmän keskusteluja ja ryhmiä, jotka tähtäävät paranemiseen. Mutta syöminen on kaikkialla se pääasia, on tietyt ruoka-ajat joiden mukaan aterioidaan. Kunnon mukaan tulee ulkoilut, mutta koska tavoite on yleensä painonnosto, ei ole järkeä ravittaa koko aikaa ulkona.
Kun menet osastolle, ajattele ruoan olevan lääkettä ja syö itsesi vuoksi. Huomaat kyllä siellä, että takaisin et halua ja normaalielämä olisi niin paljon parempaa kuin epätodellinen laitoselämä.

"..Taidat tietää miksi sinne joudut,siellä sinun on pakko syödä. Jos et syö,niin sitte letkuun kiinni. Pois pääset kun et enää ole vaarallisen sairas/alipainoinen.."

Ja höpön höpö!!!
Väkisin sinne ei viedä kuin äärimmäisissä tapauksissa, ja ketään ei pakkoruokita!
Onhan se vaikeaa, jos motivaatio puuttuu tyystin, eikä se motivoituneellekaan helppoa ole, niin se vaan on. Mutta jos parantua haluaa, apu on otettava vastaan, työtä sen eteen on oltava valmis tekemään ja lujasti!
Juuri noin se on; tavallisella sisätautiosastolla makoilua ja lepoa ja syömistä.
Syömishäiriöosastolla sitten laajempi tiimi joka auttaa..
Mutta niin se on että itse se työ on tehtävä, mitään ei ilmaiseksi taivaalta tipu!

Itse jouduin osastolle, koska paino oli laskenut kuukaudessa 10 kg ja olin niin heikossa tilassa, että eka jouduin letkuihin. Vietin siellä kolme kuukautta ja ei tosiaan pakotettu syömään, tuettiin vain omaa parantumista Meinasin uudestaan joutua letkuihin ja siitä lähti parantuminen sittn kunnolla. Mutta siis mulla syömistä vaan tuettiin, mihinkään ei pakotettu.

Mistä tämä itseinho tulee?naisethan syyttävät helposti itseään,jos on vaikkapa seksuaalisesti tms käytetty hyväksi?Korvien välistähän tämä lähtee,haluaa rangaista itseään jotenkin.

Siinä vasta kysymys! Jos tosiaan keksit lääkkeen anoreksiaan, niin olet rahoissa!

haluaisinkin vastauksia juuri anorektikoilta,että mistä se itseinho kumpuaa?täytyyhän sille joku syy olla?

On todella surullista,että ihminen,jolle on tehty pahaa,kääntää vihan itseensä ja alkaa rangaista itseään.
ajattelinkin,että jotenkin näitten tyttöjen koskemattomuutta on rikottu,koska niin syvä itseinho kumpuaa jostain alitajunnan syvyyksistä...
on vaikeata löytää parantavia sanoja:älä tuomitse itseäsi jonkun toisen turmiollisen käytöksen vuoksi.

Mulle tehtiin pahaa vaan osastolla kun pakotettiin syömään. Oisin voinut nostaa painoa ihan kotona ja lopettaa tai keskeyttää koulun ilman sitä laitoshelvettiä. Hoidon sijaan osastojaksosta oli vain haittaa ja olen entistä hoitovastaisempi. Ennen sairaalaa olin erikoistuneella psykologilla, josta oli apua. Osastolle jouduttua elämänhalu ja muut mielekkäät asiat olivat kadonneet. Että tervetuloa julkulaan. Lääkärit ja hoitajat pitäisi testata tarkemmin ennen töihin pääsyä

Mä jouduin pakkohoitoon osastolle n. 16 BMI kun valittelin miten läskiltä koen näyttäväni ja että vihaan itseäni ja aion laihduttaa vielä lisää. En suostunut mihinkään hoitoon joten lääkäreille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin heittää pakkohoitoon kun totesivat ruumiinkuvani olevan psykoottistasoisesti häiriintynyt. Osastolle kun joutuu nii sieltä pääsee pois lopppeleissä vaan sitten kun on tavoitepaino saavutettu tavalla tai toisella. Vähän huijasin punnituksissa juomalla paljon yms päästäkseni nopeammin pois.

Kun tulin osastolle niin lääkäri sanoi, että 10-14 päivää pitää olla täällä. Perjantai on 10. Päivä mutta nyt puhuukin, että vasta maanantaina pääsisi pois, vaikka samalla sanoi, että on hyvin tyytyväinen syömisiini! Että mitä ihmettä tämä nyt on, voinko sanoa, että haluan lähteä. Aikuinen olen.