Soini olisi siis pannut tukihanat kiinni kertalaakista.
Soini täysin vastuuttomalla mallilla lasku olisi ollut paljon suurempi, kuin mitä se nyt hallitun velkasaneetauksen kautta tulee olemaan.
Meillä olisi 2-5 maksukyvyttömyyteen ajautunutta Euroopan maata - ja useita tulossa jatkoksi. Uusi edellistä pahempi pankkikriisi tilanteessa jossa pankit ovat valtioille velkaa edellisestäkin vielä. Meidän bkt sukeltaiai taas 5-10%. Siinä olisi Soinin mallin lasku.
Sitäkö te äänestitte? Vai unohtiko Soini kertoa mallinsa seuraukset epähuomiossa? Taisi unohtaa - taas.
Soinin mallin lasku
11
<50
Vastaukset
- pölkky?
Missä puoluessa tukiaisia nauttii sinun tasonen pölkkypää?
- onko tämä parempi
Kreikan talousongelmien hoitoon menee yli kaksi vuotta, mutta kehityksen suunta on oikea, sanoo Deutsche Bankin pääjohtaja Josef Ackermann. YLE Uutisten haastattelema Ackermann ei usko, että saksalaisten pankkien tappiot kasvavat suuriksi, kävi kriisissä kuinka tahansa.
Saksan suurimman liikepankin pääjohtaja on helpottunut, koska velkojien vaatimukset vyön kiristyksistä menivät läpi Kreikan parlamentissa. Ackermann kuitenkin muistuttaa, että rahoitusta ei voida jatkaa ilman yksityisiä pankkeja.
- Seuraava rahoituserä on mahdollinen ainoastaan silloin, jos yksityisen sektorin rahoituslaitokset ovat siinä mukana. Saksalaiset pankit ovat jo lupautuneet mukaan ja uskon, että pankkilaitokset myös muissa maissa tekevät samoin, Ackermann sanoo YLE Uutisille.
Ackermannin mukaan Kreikan talous on kehittynyt parempaan päin, mutta tilanne on vielä herkkä ja kriisin tartuntariski on otettava huomioon.
- Kreikan taloudellinen alijäämä on vähentynyt, mikä on hyvä asia. Meidän pitää kuitenkin vahvistaa Kreikan taloutta esimerkiksi yksityistämällä, jotta se voi käsitellä velkojaan. Talouskriisin tartuntariski on vielä niin suuri, että se pitää eristää Kreikkaan.
Saksalaisten pankkien tappiot pysyvät hallinnassa
Ackermann myöntää, että Saksan pankit eivät vielä tarkalleen tiedä, miten kriisi näkyy niiden tileillä. Hänen mukaansa huonossakaan tapauksessa tappiot eivät ole merkittäviä suhteessa Saksan talouden kokoon.
- Saksalaiset rahoituslaitokset ovat lainanneet Kreikalle noin 10 miljardia euroa ja mahdolliset seuraavat erät kasvattavat summaa noin kahdella miljardilla eurolla, joten tappiot eivät voi kasvaa kovinkaan suuriksi, Ackermann laskee.
YLE Uutiset
- On se..
Liikuttavaa ;-)
Kreikka ei saa yhteiskuntaansa toimivaksi näillä EU-ehdoilla ja saneerauksella, kummaa, että tuota ei tajuta, vaikka esimerkkejä maailmalta on vaikka kuinka paljon.
Tilanne jatkuu siten, että myös muut EU-maat hiljalleen vajoavat Kreikan, Espanjan, Irlannin, Italian Belgian jne. tapaan pohjille, säästötoimet vain nopeuttavat vajoamista kanslaisten ostovoiman haihtuessa ja yrittäjien alkaessa tehdä konkursseja. Tuttua jo 90-luvun Suomesta jonka älyvapaa lamamalli valittiin shokkidoktriin toteuttamiseksi Euroopan unionissa.
http://petripartanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/04/22/naomi-klein-the-shock-doctrine- rautaako?
"Kreikka ei saa yhteiskuntaansa toimivaksi näillä EU-ehdoilla ja saneerauksella, kummaa, että tuota ei tajuta, vaikka esimerkkejä maailmalta on vaikka kuinka paljon.""
Tuo on tiedossa! Kaikkien tiedossa. Nyt siis yritetään minimoida vahinkoja. Soinin mallilla olisimme maksimoineet vahingot.
Minimoimiseen liittyy se että tuetaan vielä tovin, vaikka se kummalliselt tuntuukin.
"säästötoimet vain nopeuttavat vajoamista kanslaisten ostovoiman haihtuessa ja yrittäjien alkaessa tehdä konkursseja"
Naulan kantaan! Kuvittele millaiset säästötoimet Soinin "hanat kiinni" mallista olisi koitunut.
"Tuttua jo 90-luvun Suomesta jonka älyvapaa lamamalli valittiin shokkidoktriin toteuttamiseksi Euroopan unionissa."
Jälkiviisautta. Tilanne silloin oli se että ilman ulmaalaista velkaa kuormittain me emme olisi selviytyneet. Ja sitä ei olsi tippunut ellemme olisi toimineet siten kuin ulkmaalaiset sijoittajat edellyttivät. Me olimme Kreikan tilanteessa ja sijoittajat vaati meiltä samaa kuin Kreikalta nyt.
MEIDÄNHÄN pitäisi tietää tämä! Jopa Soinin.
- M.M.
Miten se eroaa nykyisestä touhusta??
- KORKKI HUKASSA
HEI PÖLKKYPÄÄT
SOININ MALLI OLI NS. VELKSANEERAUSMALLI ELI KONKURRSIKYPSÄLLE MAALLE OLISI TEHTY TIUKKA SANEERAUSSUNNITELMA NOPEALLA AIKATAULULLA. NYT MAKSETAAN KREIKKALAISTEN SYÖMÄVELKAA JOKA KASVAA KASVAMISTAAN - OHI ON
KORKKI HUKASSA kirjoitti:
HEI PÖLKKYPÄÄT
SOININ MALLI OLI NS. VELKSANEERAUSMALLI ELI KONKURRSIKYPSÄLLE MAALLE OLISI TEHTY TIUKKA SANEERAUSSUNNITELMA NOPEALLA AIKATAULULLA. NYT MAKSETAAN KREIKKALAISTEN SYÖMÄVELKAA JOKA KASVAA KASVAMISTAANKreikan säästöohjelma on tehty epäonnistumaan, sanoo ateenalainen kansantaloustieteilijä ja Helleeni-säätiön johtaja Andreas Athinaios. YLE Uutisten haastatteleman Athinaiosin mukaan ulkopuoliset lainoittajat eivät myöskään päästä Kreikkaa konkurssiin, koska he hyötyvät Kreikan kriisistä.
Vuosi sitten Athinaios puhui valtavirtaa vastaa ja kertoi YLE Uutisille, että jättimäinen laina ei auta Kreikan talousongelmiin, nyt hän puhuu jälleen kollegoitaan vastaan sanomalla että Kreikan ei anneta kaatua. Munivaa kanaa ei kannata höyhentää.
- Maiden, joilla on tähtitieteellinen velka, ei anneta kaatua, koska rahoittajat tavoittelevat julkista omaisuutta. Jos maa kaatuisi, se lopettaisi takaisinmaksun, kun sillä ei ole enää mitään menetettävää, sanoo Andreas Athinaios.
EU ja kansainvälinen valuuttarahasto uhkasivat katkaista rahoituksen jos Kreikka ei hyväksy uutta jättimäistä säästöohjelmaa. Ohjelma vietiin parlamentissa läpi veitsi kurkulla, osa ohjelmaa on valtion omaisuuden myynti 50 miljardin edestä. Athinaios väittää, että se nimenomaan oli tavoite
Kansalaiset vastustavat sitkeästi omaisuutensa myyntiä. Useimmat eivät ymmärrä syitä ja monet pelkäävät identiteettinsä puolesta.
Lähes 30 miljardin euron säästöohjelma viidelle vuodelle on liian kova tavoite menoleikkauksineen ja veronkorotuksineen.
- Ei se onnistu, ihmisillä ei ole enää mistä antaa, mutta maalla on rikkauksia, Athinaios toteaa.
Ekonomisti ennustaakin, että seuraavaksi rahoittajat tavoittelevat maan luonnonvaroja ja että pääministeri järjestää niiden myymisestä kansanäänestyksen - rautaako?
Nyt pelataan aikaa. Yritetään pakottaa Kreikkalaisia tottumaan siihen että verot on maksettava ja eläkkeelle ei voi päästä 55 vuotisina. Lisäksi varaudumme juridisesti velkasaneraukseen, joka on todella hankala prosessi koska me emme voi pakottaa lainaajia osallistumaan. Kaikkien kanssa on sovittava. On myös varauduttava tukemaan paljon pankkeja. Ja ehkä kaikista tärkeintä on vältää paniikin leviämistä joka johtaisi itseruokkivaan kriisiin kun kaikki nostavat tilinsä tyhjäksi ja myyvät paniikissa arvopapereita.
Sillä tavalla "nykyinen touhu" eroaa Soinin täuysin populistisena heittona pidettävää "hanat kiinni" mallia. Soinikin ymmäsri ettei kukaan siihen suostu, mutta hän tiesi että tarpeeksi moni äänestäjä ei tuota ymmärrä. Aika härski jätkä minusta. - KREIKKA TUKI
OHI ON kirjoitti:
Kreikan säästöohjelma on tehty epäonnistumaan, sanoo ateenalainen kansantaloustieteilijä ja Helleeni-säätiön johtaja Andreas Athinaios. YLE Uutisten haastatteleman Athinaiosin mukaan ulkopuoliset lainoittajat eivät myöskään päästä Kreikkaa konkurssiin, koska he hyötyvät Kreikan kriisistä.
Vuosi sitten Athinaios puhui valtavirtaa vastaa ja kertoi YLE Uutisille, että jättimäinen laina ei auta Kreikan talousongelmiin, nyt hän puhuu jälleen kollegoitaan vastaan sanomalla että Kreikan ei anneta kaatua. Munivaa kanaa ei kannata höyhentää.
- Maiden, joilla on tähtitieteellinen velka, ei anneta kaatua, koska rahoittajat tavoittelevat julkista omaisuutta. Jos maa kaatuisi, se lopettaisi takaisinmaksun, kun sillä ei ole enää mitään menetettävää, sanoo Andreas Athinaios.
EU ja kansainvälinen valuuttarahasto uhkasivat katkaista rahoituksen jos Kreikka ei hyväksy uutta jättimäistä säästöohjelmaa. Ohjelma vietiin parlamentissa läpi veitsi kurkulla, osa ohjelmaa on valtion omaisuuden myynti 50 miljardin edestä. Athinaios väittää, että se nimenomaan oli tavoite
Kansalaiset vastustavat sitkeästi omaisuutensa myyntiä. Useimmat eivät ymmärrä syitä ja monet pelkäävät identiteettinsä puolesta.
Lähes 30 miljardin euron säästöohjelma viidelle vuodelle on liian kova tavoite menoleikkauksineen ja veronkorotuksineen.
- Ei se onnistu, ihmisillä ei ole enää mistä antaa, mutta maalla on rikkauksia, Athinaios toteaa.
Ekonomisti ennustaakin, että seuraavaksi rahoittajat tavoittelevat maan luonnonvaroja ja että pääministeri järjestää niiden myymisestä kansanäänestyksenLaskelma: Kreikan pelastaminen maksaa joka kodille 1450 euroa
Talouselämä
Kiistassa Kreikan velkakriisistä on viime kädessä kyse siitä, kuka maksaa laskun - kenen pussista Kreikan liiallisesta velkaantumisesta syntyneet tappiot nipistetään?
Ajatushautomo Open Europen laskelmat yrittävät laittaa tappioita jonkinlaiseen suuruusluokkaan. Ajatushautomon raportissa lasketaan, että uuden pelastuspaketin hinta jokaiselle euroopalaiselle kotitaloudelle on vuoteen 2014 mennessä 1450 euroa - kelpo etelänloman verran.
Tällaiseen laskelmaan päädytään, jos Kreikalle rakennetaan uusi lainapaketti viime vuonna sovitun lisäksi. Sen suuruudeksi ajatushautomo laskee 122 miljardia euroa.
Raportti kuitenkin toteaa - aivan oikein - että kun velka kasvaa 150 prosenttiin kansantuotteesta, historiasta ei juuri löydy tapauksia, jossa maa on kyennyt maksamaan velkansa takaisin.
Raportista kertoo brittilehti Telegraph.
Tällä hetkellä jokainen eurooppalainen kotitalous on vaarassa menettäää 535 euroa Kreikan velkakriisin vuoksi. Uuden velkapaketin rakentaminen siis kolminkertaistaisi laskun. Tämän päälle Euroopassa on monia isoja pankkeja, joilla on Kreikka-riskiä ja ovat veronmaksajien omistamia, raportti muistuttaa.
Vieläkö Kreikalle lainaaminen on hyvää bisnestä? Aika huonolta näyttää
- MAKSAKAA LISÄÄ
Barrosolta märkä rätti Suomelle: Maksakaa lisää EU-jäsenmaksua
Olli Ainola
Euroopan komissio
Suomen nettomaksut Euroopan unionille saattavat kasvaa, mikäli keskiviikkona julkaistu komission ehdotus unionin budjettikehyksestä toteutuu.
Ehdotus ei vastaa Suomen virallista tavoitetta.
Suomi oli yhdessä neljän muun jäsenmaan kanssa vaatinut unionin budjetin jäädyttämistä, mutta komission puheenjohtaja José Manuel Barroson allekirjoittamassa esityksessä vaatimukseen ei ole suostuttu.
Komission ehdotus kasvattaa budjettia viisi prosenttia, kun viiden kopla edellytti noin kymmenen prosentin leikkausta.
Suomi allekirjoitti viime joulukuussa yhdessä Ranskan, Saksan, Hollannin ja Britannian kanssa kirjeen EU:n monivuotisen rahoituskehyksen tasosta. Maat vaativat unionin budjetin jäädyttämistä, mikä reaalisesti alentaisi jäsenmaksuja.
Suomi haaveili 110 M€ jäsenmaksualesta
Valtiovarainministeriön muistion mukaan Suomen tavoitteena on ollut keventää vuositasolla Suomen jäsenmaksuja keskimäärin 110 miljoonaa euroa. Koko kaudella 2014-2020 jäsenmaksuale olisi yhteensä 780 miljoonaa euroa.
Komissio ei tätä niele. Päinvastoin se haluaa kasvattaa menoja, mikä nostaa Suomen jäsenmaksuja ja johtaa todennäköisesti myös Suomen nettomaksuosuuden kasvamiseen.
Suomen haaveilema jäsenmaksuale vastaa kooltaan osapuilleen samaa summaa kuin mitä uuden hallituksen sopima asuntolainojen korkovähennyksen leikkaaminen tuo lisää euroja valtion kassaan.
Viiden maan joulukuisessa kirjelmässä edellytettiin, että unionin nykyisen rahoituskehyksen kahden viimeisen vuoden (2012–2013) aikana menojen kasvua rajoitettaisiin edelleen siitä mitä jo on sovittu vuoden 2011 menojen osalta (2,91 prosenttia). Seuraavalla, vuonna 2014 alkavalla rahoituskehyskaudella EU:n budjetti saisi kasvaa enintään inflaation verran eli budjetti reaalisesti jäädytettäisiin nykytasolle.
Stubb: Ei ilonaihe muttei pettymyskään
EU-ministeri Alexander Stubbin (kok) mukaan komission budjettiesitys "ei ollut pettymys eikä yllätys eikä välttämättä ilonaihe; jotain näiden väliltä".
Britannian hallituksen edustajat sen sijaan ovat tuoreeltaan leimanneet komission esityksen täysin epärealistiseksi.
Kysymykseen siitä, onko OK, että Suomi maksaa enemmän Stubb vastasi: "Minun mielestä meidän kannattaa totuttautua siihen että Suomi on tulevaisuudessa EU:n nettomaksaja".
Suomen edellinen pääministeri Mari Kiviniemi (kesk) perusteli joulukuussa budjettijäädytysvaatimusta ankeilla ajoilla.
Komissiolta kumarrus Soinille?
Komission budjettiehdotuksessa on pieni, mutta kiinnostava sokeripala.
Kuin Timo Soinin ja perussuomalaisten vaaliohjelmaa kuunnellen komissio ehdottaa Britannian jäsenmaksualennuksen supistamista rivakammin kuin mitä aiemmin oli sovittu.
Kuinka paljon nopeammin, ei ole vielä tiedossa. Alennuksen neuvotteli aikanaan rautarouva Margaret Thatcher.
Perussuomalaiset ainoana suomalaispuolueena on vaatinut Britannian jäsenmaksualennuksen leikkaamista. Vaatimukselle on tähän saakka lähinnä hymähdelty.
Uuvuttava käsittely edessä
Komission ehdotus menee perusteelliseen ja pitkään käsittelyputkeen. Jäsenmaiden lisäksi kantaa ottaa myös parlamentti.
Parlamentti on esittänyt vieläkin suurempaa budjettia kuin komissio. Se haluaisi kasvattaa menoja 11 prosenttia.
Budjettikehys valmistunee noin puolentoista vuoden kuluttua eli 2012 lopussa.
Stubb vakuutti, että Barroson esitys ei tule "missään nimessä" toteutumaan sellaisenaan. "Kortit on pantu pöytään, ja peli vasta alkaa". - Hakkaraisen ÄÄOOOOO
"
Vapauden ja demokratian Eurooppa -ryhmä julkisti ohjelmansa
Bryssel, 1.7. Politiikka, stt 247
Eurokansanedustaja Timo Soinin parlamenttiryhmä irtisanoutuu
muukalaisvastaisuudesta, antisemitismistä ja kaikista muista syrjinnän
muodoista.
Ryhmän nimi on suomennettuna Vapauden ja demokratian Eurooppa, ja siihen kuuluu
30 meppiä kahdeksasta maasta. Ryhmä julkisti kokoonpanonsa, ohjelmansa ja
nimensä keskiviikkona Brysselissä.
Eniten jäseniä on Britanniasta, jonka itsenäisyyspuolueen 13 edustajaa ovat
Soinin ryhmätovereita. Toiseksi eniten jäseniä on Italiasta, jonka Pohjoisen
liitto sai parlamenttiin yhdeksän paikkaa. Lisäksi ryhmässä on meppejä
Kreikasta, Tanskasta, Ranskasta, Hollannista ja Slovakiasta.
Ryhmän toisen puheenjohtajan Nigel Faragen mukaan neuvotteluja käydään edelleen
muutamien meppien kanssa, joten jäsenmäärä saattaa kasvaa vielä ennen kuin uusi
parlamentti aloittaa toimintansa kahden viikon päästä. Farage jakaa ryhmän
puheenjohtajuuden italialaisen Francesco Speronin kanssa.
Vapauden ja demokratian Eurooppa kertoo ohjelmassaan vastustavansa EU:n
kehittämistä liittovaltioksi. Ryhmän mukaan EU:n perussopimuksista ja niiden
muutoksista pitää vastaisuudessa järjestää kansanäänestys kaikissa jäsenmaissa.
Keskitetyn EU-hallinnon ja byrokratian sijaan ryhmä kertoo kannattavansa
itsenäisten eurooppalaisten valtioiden keskinäistä yhteistyötä.
SOINI SANOO VAATINEENSA ehdottomasti muukalaisvastaisuuden kirjaamista ryhmän
ohjelmaan.
-Minun kaltaiselleni Israelin ystävälle oli tärkeää, että myös antisemitismin
vastustaminen kirjattiin mukaan, Soini sanoi ryhmänsä tiedostustilaisuuden
jälkeen".
Timppa se puhuu ja vaatii ihan mitä tahansa, ja osaa olla huomenna päinvastaista mieltä. Kuten aikoinaan Timppa oli innokas EU:n kannattaja ja tuosssa jutussa on edelleenkin. PerSSut voivat olla oppositiossa ihan vapaasti kynnysmattona ja tuuliviirinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920