Euroopan ja Suomen talouksien tulevaisuus.

Liikuttunut

Itse olen perinteisesti ollut kokomuksen kannattja, mutta täytyy sanoa, että vimeaikojen uutisten perusteella olen kalistumassa yhä enemmän persujen ja demareiden talouspolitiikan kannalle - vakuudet kaikile lainatuile / taatuille euroille. Kokoomuksen mukaan tämäbei ole mahdolista ja näin ei varmaan euroopanlaajuisesti olekaan, mutta mule kyllä riittää jos Suomi nuo takuut ( tai edes osittaiset) saa. Esim Kreikka pääsi eu:hun ainoastaan oman huijauksensa ansiosta, joten jonkinlainen ankaruus on paikalaan ja Suomi on mutenkin jo peesaillut liikaa - tiukempi linja kehiin.

Sori noista monista typoista.

20

196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei hölmöläinen

      Ylivarojen eläminen on euromaiden ongelma ja myös Suomen ja ellei tätä ymmärretä ja tehdä riittäviä menoleikkauksia myös Suomessa niin huonosti käy.
      Meidän on myös tunnustettava ettei moni Suomalainenkaan kykene milloinkaan lainojaan maksamaan eikä monella Suomalaisellakaan ole rittäviä takuita.
      Tällä hetkellä on suoranaista asioiden ymmärtämättömyyttä vaatia Kreikalta takuita, ei Kreikka kykene lainojaan hoitamaan eikä toteuttamaan heiltä vaadittuja leikkauksiakaan.
      Eihän Suomen hallituskaan kyennyt riittävään menokuriin, vaan velaksieläminen jatkuu kotomaassammekin.

    • paskamaan kansalaine

      Ongelma on selvästi syvemmällä yhteiskuntarakenteissa, luultavasti jopa aivan perustavaa laatua oleva virhe koko EU järjestelmässä. Järjestelmä on niin raskas ettei mitkään verot riitä pyörittämään sitä enää, jos kaikki julkisen sektorin pamput saavat samanlaisia palkankorotuksia kuin suomen kansanedustajat, ei tarvitse ihmetellä minne ne rahat oikein hukkuvat. Tämä tie on loppuun kuljettu ja palkkoja sekä kansanedustajien määrää on karsittava rajulla kädellä, maksukyky ei kertakaikkiaan riitä!

      Suomessa on maailman kalleimpiin kuuluvat hinnat, maailman ankarimpiin kuuluva verotus ja ostovoimaltaan heikoimpiin kuuluvat palkat, jokin perustavaa laatua oleva virhe pitää olla suomen järjestelmässä kun asiat ovat näin. Tämä pitää saada korjattua niin pian kuin mahdollista!

    • ZZZ.

      Miksi Italian tilannetta ei käsitellä Suomen puolella avoimesti? Ollaanko Italiassa tai muissa euromaissa tekemässä erilaisten roskalainojen vyörytys euromaiden veronmaksajien piikkiin?

      Italy Ranked Riskier Than Hungary, Ireland - Bloomberg: http://t.co/X5U3Ikg | Italian riskeistä lisää suomeksi: http://t.co/RG1kQTu

      Tilanne lienee verrattavissa tavaltaan Suomen 1990-pankkikriisin hoitotapoihin, joista saa lisätietoa esimerkiksi internetistä hakusanoilla:

      SYP1-SYP2
      liikepankki Unitas
      roskapankki Arsenal
      Koiviston konklaavi

      • Ei hölmöläinen

        Italiaa pidän sikäli ratkaisevana maana että vasta kun italian ongelmat tuodaan tavallisen kansan tietoisuuteen.
        Niin olemme kovan pudotuksen edessä ja korot nousevat 14-17 prosentin haarukkaan... Mahdollisesti jo tänä syksynä...


    • velkavelka

      Hyvin menee talous-sanomat tänään:
      "Maailman johtava talous Yhdysvallat on ajautumassa kohti velkakatastrofia. Jos Yhdysvallat ei saa lisävaroja käyttöönsä elokuun toiseen päivään mennessä, se joutuu maksukyvyttömyyteen."

      Täälläkin puhutaan kohta tällämenolla Kiinaa?

      • Sota tästä tulee

        Täällä puhutaan kohta hyvin vakavista asioista. Eri asia millä kielellä.

        Hommelihan on yksinkertaisuudessaan se, että nyt venytetään lopullista romahdusta siihen saakka kunnes pankit ja todella suuri pääoma ennättää suojutua edes jotenkin.
        Taavi Tavallisella ei ole niin väliä.
        Jonakin päivänä sen romahduksen on annettava tulla ja se tulee ihan takuulla.
        Jos olet suojannut mahdolliset lainasi korkokatolla voi olla, että olet jotensakin suojassa, mutta äkkiäkös sitä lainojen ehtoja ja suojauksia muutellaan.

        Valtioiden velkaantuminen on jo nyt sellaisella tasolla, että suurin osa ei pysty selviytymään mitenkään.
        Valtioiden omaisuuden myyminen on epätoivoista räpellystä, koska niiden omaisuudet eivät vastaa velkoja.
        Laskennallisesti ehkä, mutta kun tarpeeksi suuri omaisuusmassa tulee myyntiin niin hinta putoaa ja polkuhinnoilla ei paljon velkoja maksella.
        Käy kuten Suomessa 90- luvun alussa.
        500000 markan talon arvo onkin yllättäen vain 200000, koska kukaan ei pysty eikä halua maksaa siitä enempää.
        Kun talosta on velkaa 400000 niin maksamattahan se velka jää.

        Romahduksen tullessa työpaikat katoavat kuin tuhka tuuleen. Vakituista hommaa ei ole oikeasti olemassakaan.
        Raha menettää merkityksensä.

        Kapitalismi kokee katkeran lopun, ihan kuten aikoinaan kommunismi. Kummassakin on se paha puoli, että järjestelmää pyörittää ahneet ihmiset. Me kaikki. Sinä, minä ja "Hentun Liisa".

        Miten sitten pitäisi suojautua? En minä tiedä. Kultaakaan ei kannata ostaa, koska senkin arvo romahtaa.

        Romahduksen tullessakin joku aina onnistuu vaurastumaan.
        Pahinta romahduksessa on sen synnyttämät vihanpurkaukset ja sodat.
        Siitä tosin lähtee uusi kasvu... joka päättyy ahneuden ja tyhmyyden aiheuttamaan uuteen romahdukseen.... ja kierre jatkuu.


      • Kannattaa varautua
        Sota tästä tulee kirjoitti:

        Täällä puhutaan kohta hyvin vakavista asioista. Eri asia millä kielellä.

        Hommelihan on yksinkertaisuudessaan se, että nyt venytetään lopullista romahdusta siihen saakka kunnes pankit ja todella suuri pääoma ennättää suojutua edes jotenkin.
        Taavi Tavallisella ei ole niin väliä.
        Jonakin päivänä sen romahduksen on annettava tulla ja se tulee ihan takuulla.
        Jos olet suojannut mahdolliset lainasi korkokatolla voi olla, että olet jotensakin suojassa, mutta äkkiäkös sitä lainojen ehtoja ja suojauksia muutellaan.

        Valtioiden velkaantuminen on jo nyt sellaisella tasolla, että suurin osa ei pysty selviytymään mitenkään.
        Valtioiden omaisuuden myyminen on epätoivoista räpellystä, koska niiden omaisuudet eivät vastaa velkoja.
        Laskennallisesti ehkä, mutta kun tarpeeksi suuri omaisuusmassa tulee myyntiin niin hinta putoaa ja polkuhinnoilla ei paljon velkoja maksella.
        Käy kuten Suomessa 90- luvun alussa.
        500000 markan talon arvo onkin yllättäen vain 200000, koska kukaan ei pysty eikä halua maksaa siitä enempää.
        Kun talosta on velkaa 400000 niin maksamattahan se velka jää.

        Romahduksen tullessa työpaikat katoavat kuin tuhka tuuleen. Vakituista hommaa ei ole oikeasti olemassakaan.
        Raha menettää merkityksensä.

        Kapitalismi kokee katkeran lopun, ihan kuten aikoinaan kommunismi. Kummassakin on se paha puoli, että järjestelmää pyörittää ahneet ihmiset. Me kaikki. Sinä, minä ja "Hentun Liisa".

        Miten sitten pitäisi suojautua? En minä tiedä. Kultaakaan ei kannata ostaa, koska senkin arvo romahtaa.

        Romahduksen tullessakin joku aina onnistuu vaurastumaan.
        Pahinta romahduksessa on sen synnyttämät vihanpurkaukset ja sodat.
        Siitä tosin lähtee uusi kasvu... joka päättyy ahneuden ja tyhmyyden aiheuttamaan uuteen romahdukseen.... ja kierre jatkuu.

        jos ennättää.
        Maata kannattaa aina omistaa. Sitähän ei valmisteta enää.


      • evp.
        Kannattaa varautua kirjoitti:

        jos ennättää.
        Maata kannattaa aina omistaa. Sitähän ei valmisteta enää.

        maata kannataa omistaa, samoin osakkeita,
        mutta molempien arvo voi laskea hurjasti, on paha asia jos silloin pitää myydä,

        molemmilla tienaa mukavasti kun ostaa ja myy sopivaan aikaan.


    • kusipäätalous

      Ketä kiinnostaa?
      Sähköö tulee seinästä ja rahaa painaa valtiot eihän se lopu????

      • Älykkö.

        Tämän kaltainen tyhmyys osoitta että meillä on romahdus edessä!!!


    • mustaaukko!!

      Ja sitten Italia:
      "Epävarmuus Italian selviytymisestä veloistaan kasvoi markkinoilla viime viikolla. Perjantaina euroalueen kolmanneksi suurimman talouden valtionvelkakirjojen tuotto nousi...."

      Koskahan rahan arvo nollataan? ja aloitetaan puhtaalta pyödältä?
      Mitenkä pitäis toimia käteisvarojen kanssa?
      Mihin sijoittaa: Kultaan, viinaan, maahan...........
      Kohta poijjaat poksahtaa sanon mä! Ei kaikki voi olla kaikille ristiin velassa loputtomiin.

    • ruotsalaine 1962>>>>

      totta,
      markkinavoimat ottaa aina yhden maan käsittelyyn,
      eiköhän suomenkin vuoro tule todella pian, kun joka vuosi tulee hirveästi uutta lainaa.

      ei tämänlainen järjestelmä voi toimia,
      kun joka valtiolal on oma butjetti ja silti yhteinen valuutta ja kaiken lisäksi yritetään pitää samaan korkoa,
      oli maa nousu tai laskuvaiheessa.

    • 26

      Nyt kun Italian vakaasti rakentama eurokupla on nostettu esiin, niin toivottavasti saadaan avoin ja julkinen keskustelu käyntiin EU:sta.

      Toivottavasti saamme vastauksiakin, niin ei tarvitse sitten meistä enää kirjoitella "suuria viisauksia" tänne.

      Eikös juu?

      Päämininisteri Jyrki Katainen voisi ottaa ohjakset käsiinsä.

      "Suomen media ja Omerta - vaikenemisen laki: Kun EU:n oikeistojohtajat kokoontuivat Kataisen kutsusta"

      http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/64040-suomen-media-ja-omerta-vaikenemisen-laki-kun-eun-oikeistojohtajat-kokoontuivat-kataisen-kutsus

      Suomessahan on vakaasti vaiettu kahdessa erittäin merkittävässä asiassa. Ainakin Suomen ja suomalaisten kannalta katsottuna.

      Kyseessä ovat perustuslain "uudistamisen" todelliset vaikuttavuudet ja tuon Italian velkasaldon jättinopea paisuminen.

      1.
      Sosiaalisessa mediassa on jo yli vuoden ajan ihmetelty sitä, miksi näin isosta asiasta on vaiettu? Saiko vasemmistoliitto erillisen luvan äänestää tässä kohtaa hallituksen esitystä vastaan?

      Shokkivuoto Taxellin komiteasta | Suomi pikaisesti EU-liittovaltioon ja Natoon! | Suomi 2017: http://t.co/fVwlWN4

      tai avoimen internetin hakukoneilta ---- HE 60/2010 94

      Tästä aiheesta ei löydy hallitusohjelmasta mitään tietoa, vaikka vasemmistoliitto äänesti tietojemme mukaan HE 60/2010 ensimmäisessä äänestyksessä, puheenjohtajansa ja ministeri Arhinmäen johdolla, sitä vastaan.

      2.
      Miksi Italian tilannetta ei käsitellä Suomen puolella avoimesti? Ollaanko Italiassa tai muissa euromaissa tekemässä erilaisten roskalainojen vyörytys euromaiden veronmaksajien piikkiin?

      Italy Ranked Riskier Than Hungary, Ireland - Bloomberg: http://t.co/X5U3Ikg | Italian riskeistä lisää suomeksi: http://t.co/RG1kQTu

      Tilanne lienee verrattavissa tavaltaan Suomen 1990-pankkikriisin hoitotapoihin, joista saa lisätietoa esimerkiksi internetistä hakusanoilla:

      Koiviston konklaavi
      SYP1-SYP2
      liikepankki Unitas
      roskapankki Arsenal
      Aktiv-Hansa Siimes

      Toivottavasti me suomalaiset olemme saamassa näistä isoista asioista paikkansa pitävän selonteon julkisuuteen myös virallista kautta.

      Ensi tilassa.

    • suora mutka

      Saksalais ja ranskalais pankkien holtitonta luototusta tässä paikkaillaan eu:n veronmaksajien varoilla. Nykyinen tuotantokoneisto on niin tehokas, ettei normaali kysyntä riitä täyttämään tuotannon voluumia. Kreikassa ja portugalissa etenkin kansalaisten ostovoima on alhainen keskimäärin eurooppaan verrattuna, joka sekin aiheuttaa kysynnän vähyyttä.

      Tämä suuntaus on tiedostettu jo 100 vuotta sitten henkilöiden toimesta, jotka ymmärtävät talouden lainalaisuudet ja kulutuskysynnän vähenemisen aiheuttamat seuraukset, kun markkinavoimat kohdistavat voiton tavoittelunsa sen seurauksena valtioita kohtaan.

      Näillä keinottelijoilla ei ole moraalista ja todellisuudesta hajuakaan, kun he visioitaan kauppaavat herkkäuskoisille.

      Terve talous perustuu kansalaisten tasaiseen tulonjakoon ja sitä kautta laajapohjaisen kysynnän ylläpitämiseen, joka ruokkii taas tuotteiden ja palvelujen kysyntää. Tämä näyttää olevan erittäin vaikea yhtälö yritysjohtajille ja päättäjille, koska eivät halua tehdä asialle mitään.

      Rikas ei kuluta paljoa sen enempää kuin muutkaan ihmiset, mutta itsekkyydellään vähentää työttömien ja pienipalkkaisten kulutus mahdollisuuksia viemällä kohtuuttoman osan BKT:sta, niin ettei se riitä koko kansalle. Miljardikaupan tekeminen ei vaadi sen enempää osaamista kuin kynttilänjalan sorvaaminenkaan.

      Suurien voittojen mahdollistamisessa on kysymys pikemminkin ostajan tietämättömyydestä tai työntekijöiden alipalkkauksesta eli väärin hinnoittelusta, eikä mistään sen kummemmasta etevyydestä, koska jonkun voitto on aina toisen tappio.

      Rehellisestä kilpailusta ei voi puhua, kun ylisuuret johtajien palkat piilotetaan tuoteen hintaan liikesalaisuuksien verhon takana kuluttajien maksettaviksi.

      Kysymys on samasta asiasta, jos haravoit naapurin pihaa tunnin niin vaadit naapuria pilkkomaan sinulle vastineeksi polttopuita 100 tuntia. Ainoa ero tässä on, että epäsuhta on helppo huomata.

      • Leikkauksia tehtävä

        Me näemme helposti ongelmat ja syyt maamme ulkopuolisissa pankeissa ja unohdamme että holtittomia ovat olleet nämä Suomalaisetkin pankit.
        Suomi on aivan samassa velka-elvytyksessä ollut mukana kuin muutkin euromaat.
        Älyttömintä on se ettei Suomen kansa vieläkään älyä vaatia leikkauksia, vaan elämme täällä kotomaassammekin rajusti yli varojemme.
        Todellinen asuntolainan korko tulisi nytkin olla yli 10 prosenttia ja velkaa ottaneiden tulisi ymmärtää myöskin vastuunsa.


    • jeejeeeee

      Kuinkaa käy? :
      "Yhdysvallat on rappeutuva imperiumi ja sen täytyy nyt päättää, ajautuuko se maksukyvyttömyyteen muun maailman – luultavimmin Kiinan – pakottamana vai omasta tahdostaan, Murrin sanoo"

      Sanokaa mun sanoneen kohta kalistellaan sapeleita!
      Mikkihiirirahan painamiselle alkaa tulla loppu!

    • suojatyökaikille

      Onneks suomessa on tehokas virkamieskunta! :

      "Yli viisitoista vuotta valtion palveluksessa työskennelleen virkamiehen vuosiloma on enimmillään 38 päivää. Tästä kertyy seitsemän viikkoa ja kolme päivää lomaa, sillä lauantaita ei enää lasketa lomapäiväksi.
      Vaihtamalla kaikki lomarahat vapaiksi, valtion virkamies voi saada vielä 16 lomapäivää lisää. Yhteenlaskettuna lomaa voi parhaimmillaan kertyä siis 10 viikkoa ja neljä päivää.
      Kuntapuolella tilanne on vastaavanlainen"

      Sairasta menoo sanon mä! Turha naureskella Kreikalle ollaan samassa veneessä!!

      • joku vaan

        Koko ajan huononnettu etuja tavallisilta työsuhteisilta.

        Ensin meni valtion lyhennetty kesätyöaika, oli kahdeksasta kolmeen kun kesällä ei kumminkaan juuri mitään tapahdu.

        Sitten porukkaa pistettiin pätkätöihin, homma loppui mahdottomuuteensa kun 80% työntekijöistä oli muutaman kuukauden sopimuksella, olla oli ollut sellaisella jo 10-15 vuotta. Sen jälkeen ne muutettiin pysyviksi, koska "ne on niin helppo irtisanoa". Tämä oli henkilöstöpäällikön sanomaa.

        Virkasuhteita on myös muutettu työsuhteiksi aina kun voidaan.

        Tuli ajanvalvontasysteemi ja projektilaskutus jota kiroavat sekä työntekijät että pomot. Etenkin pomot, jo parinkymmenen ihmisen työaikailmoitusten läpikäynti kuukausittain vie ihan kummasti aikaa.

        Toki noita hyviäkin etuja nauttii joku, luultavasti korkeimmat virkamiehet.


    • matsmeikalainen

      Tämän päivän Hesarissa on yhden näkemys siitä mitä tuleman pitää ja odottaakaan ei tarvitse pitkääkään aikaa.. ilmeisesti myös asettavat pelinsä näkemyksensä mukaan joten silläkin on toki vaikutuksensa miksi lausunnon julkaistavaksi ihan antoi.

      Mutta tässäpä näkemys Hesarista aiheesta johon voi aika helposti kyllä yhtyä tämän päivän tietojen pohjalta :

      "Suursijoittaja varoittaa velkamaiden valuuttojen romahtavan

      19.7.2011 10:10 | Kommentit
      A A

      Helsingin Sanomat

      Yhdysvaltalaisen hedge-rahastoyhtiö Bridgewater Associatesin perustaja Ray Dalio uskoo useiden valuuttojen arvon laskevan rajusti jo ensi vuoden lopussa.

      Dalio kertoo näkemyksestään aikakauslehti The New Yorkerin haastattelussa. Bridgewateria pidetään yhtenä maailman suurimmista hedge-rahastoista.

      Suursijoittajan mukaan vaarassa romahtaa ovat velkaantuneiden valtioiden, kuten Yhdysvaltojen, valuutat ja joukkolainat.

      Tämä johtuu siitä, että maat yrittävät helpottaa velka-ahdinkoaan kasvattamalla rahan määrää markkinoilla.

      "Historia osoittaa, että valtiot turvautuvat aina lopulta rahan määrän kasvattamiseen ja valuutan arvon laskemiseen", Dalio sanoo.

      Toiset maat, kuten euroalueen jäsenet, eivät voi kasvattaa rahan määrää markkinoilla vapaasti. Dalion mukaan tällaiset maat joutuvat käymään läpi "klassisen taantuman".

      The New Yorkerin haastattelussa Dalio arvioi ongelmien alkavan jo ensi vuoden lopussa.

      "Uskon, että ensi vuoden loppu ja vuoden 2013 alku tulevat olemaan erittäin vaikeita", Dalio sanoo. "

      ---Että semmottii. Miten tällaiseen tulevaisuuteen voi mattimaijameikäläinen varautua mikäli on sitä mieltä että tuossa se tulevaisuuden kuva on ?

    • talosnero?

      Jep Euro ja dollari romahtaa, velkaa velanpäälle talouspolitiikka ei toimi!
      Jenkit ei pääse säästöistä yksmielisyyteen vaalit tulossa kuka äänestää leikkaajaa?
      Myös euroopassa kivoja poliitikkoja jakamassa kivaa itelle ja äänestäjille!

      Kintsut ja Intia iski "vyönalle" nyt on aika polvistua!
      Vetäkää happee sukellus alkaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17118
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5517
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2592
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      2076
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1775
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1007
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      959
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      899
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      897
    Aihe