Huomio

Paltan opillisissa kiistoissa huomaa kuinka tietyt nimimerkit eivät koskaan kritisoi toistensa kirjoituksia vaan osallistuvat ketjuihin ainoastaan tukeakseen "uskonveljään"

Kuitenkin on sitten ketjuja joissa he loistavat poissaolollaan vaikka siellä "uskonveli" käy kovaa kamppailua oman opetuksensa puolesta.

Onko tämä tulkittava niin, että jos on kritisoitavaa niin silloin vaietaan, ei sanota mitään kun ei voida tulla ketjuun puolustamaan "veljeä"?
153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Opillisten 'kiistojen' ei tarvitsisi olla kiistoja, jos keskustelijat onnistuisivat erottamaan aiheen ja asian sen takana olevasta nimimerkistä.

Myönnän itsekin sen, että kullekin kirjoittajalle tulee herkästi pantua ikäänkuin pohjasuolaa keskustelun virittämiseksi. Se ei ole kaikissa tapauksissa viisasta, eikä siinä ainakaan pidä mennä liian "iholle".

Toisaalta keskustelu latistuu keskinäiseksi kohteliaisuuskilvaksi, jos eriäviä kannanottoja ei esitetä kyllin selkokielisesti ja rohkeastikin.

Mitä tulee viittaukseesi "uskonveljien" ryhmittymisestä vain toistensa tukijoiksi, niin siinähän sinä olet aivan oikeassa. On kirjoittajia, jotka eivät ilmaannu paikalle muuta kuin aivan spesiaalitilanteissa: eräs heistä on tuo riemastuttava 'greeeeen', jota inspiroi yksinomaan "Semperille kampoihin paneminen":). No, sehän sopii minulle, en valita.

Oman lukunsa muodostaa ekivaarin "suppea erikoisala" ja onhan täällä varmaan toisiakin "yhden aiheen ihmisiä". Minua saa arvostella vapaasti, kirjoitan tätäkin kuvaannollisesti "niska kyyryssä"; sappi kiehahtaa kaiketi monella jo SF-nimimerkin näkemisestä, saati viestien sisällöstä:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaan... kirjoitti:

Paltan opillisissa kiistoissa huomaa kuinka tietyt nimimerkit eivät koskaan kritisoi toistensa kirjoituksia vaan osallistuvat ketjuihin ainoastaan tukeakseen "uskonveljään"

Kuitenkin on sitten ketjuja joissa he loistavat poissaolollaan vaikka siellä "uskonveli" käy kovaa kamppailua oman opetuksensa puolesta.

Onko tämä tulkittava niin, että jos on kritisoitavaa niin silloin vaietaan, ei sanota mitään kun ei voida tulla ketjuun puolustamaan "veljeä"?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu