Kaksi aikuista ja lapsi kuollut törmätessään päin rekkaa kihniön kankarintiellä myöhään eilen illalla. Tapaus sai alkunsa kun hämärällä ajanut henkilöauton kuljettaja menetti autonsa hallinnan ajaessaan tiessä olleisiin isoihin monttuihin, joiden seurauksena rengas puhkesi ja märän asfaltin avustuksella auto suistui kylki edellä päin täydessä lastissa ollutta tukkirekkaa
Toivon niin hartaasti, että koskaan ei oikeasti tarvitse kuulla tuollaista uutista !
kauan on siedetty, mutta nyt kun ajaessani jälleen tuota tietä sain seurata erään mopoilijan kaatumista yhdestä noissa kymmenistä isoista montuista jotka tuolla tien pätkällä on, niin pakko jo ruveta tekemään jotain.
En tiedä mihin tuosta asiasta pitäisi valittaa tai kuka noista yleensä päättää, olisi hyvä jos joku osaisi kertoa täällä. Helpolla en pikkuasioista rupea purnaamaan, tämäkään suuruudeltaan ei ole niitä isoimpia maailman vääryyksiä, mutta voi olla hyvinkin ikäviä seurauksia silti. Ajatellaan, että on juurikin joku sumuinen tai pimeä keli, kuljettajalle uusi tien pätkä ja tien leveydeltä olevia valtavia monttuja. tokihan siellä näkyy olevan merkit kohdillaan tien sivussa, mutta voisiko ne montut täyttää edes siksi aikaa kun päättäjät päättävät tien kohtalosta.
KOLARI KIHNIÖSSÄ !!
3
437
Vastaukset
- Oma perunamaa
Eikös tämä uusi liikenneministeri-nainen luvannut itse mennä rautateiden
raiteita lakaisemaan - ehkä hän myös menee kaikki teiden montut täyttämään!
Kyllä maalaiset ovat nykyisin sellaista paarialuokkaa että ihmetyttää!!!
Olisi kiva nähdä miten asvalttikasvit kasvavat kaupungeissa meille ruokaa
ja kerrostaloissa lehmät ja kanat tuottavat ravinota!
Ei me kauan velaksi syödä - tulee Kreikan malli!
Tiet pitää saada kuntoon ja peruspalvelut edes jotenkin niin kuin ne ennen olivat. Kaikki ministerit ovat kaupungeista vailla ymmärrystä missä Suomen
elintarvikkeet ovat kasvatetut. Eikä muutoinkaan maaseudun ymmärrys ole
kohdallaan! Kreikan velkamallilla ollaan kohta kaikki velkaisia ja nälkäisiä!
Eikä suomalaiset ole olleet valehtelijoita eikä luumuilijoita tähän saakka!
Kuinkahan nyt käy? - piikitön äes.
Mitähän tähänkin asiaan kuuluu ny syöminen ja kreikan malli?
Tämä on ku kreikasta suoraan kopioitu Monia lättejä kylvetään varmaan
öisin jälki on vaan sen näköistä. Kreikassakin maksettiin ku muka teki jotain. - Meirän isoo porstua
Mitähän nää köhniöläiset ny kirjoittelee???
Onko tässä kolarissa jotain perää vai heittääkö isopyörä???
Ny tuntuu et tähän vaikuttaa kuinka tulee viljaa.
Heittääkö ny isopyörä jollain???????
Vai kuuluukos tää vaitiolo velvollisuuteen????????????????????????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760