Kuinka hirveitä pitää tapahtua

että herätään...

että ihmiset alkaa heräämään? Tästä pimeyden ruhtinasta onnettomuudekseen, pahaksi / kärsimyksiksi ja valtaviksi turhiksi menetyksiksi seuraamuksia tuottavasta, vääryyden mukaisesti ja pahuuden puolesta, muista ja muusta niin väliä itsekkäästi, suurimmalta osalta luomakunnalle ja ihmiskunnalle tuhoksi ja turmeluksi palvelevasta touhuistaan ja politiikastaan. Jossa piru vie, ohjaa, vetää ja hallitsee. Johtaen näin laittomasti, Totuuden / Oikeuden mukaisuuden vastaisesti toimivaa ihmiskuntaa kohti sitä, hirmuiseksi maailman lopuksi tuomion kohtaloa.

Joka tällä nykytavalla elettäessä ja toimittaessa on edessä, ihan jo ns. ”ovella kolkuttelemassa”. Näillä erilaisilla vitsauksilla puhuttelemassa / herättelemässä. Kun kaikille hyväksi sanomansa ei ole mitään ihmisiin vaikuttanut, että olisivat alkaneet elämään ja toimimaan Oikein, Laillisesti, kaikkia kohtaan Oikeuden mukaisesti / rehellisesti. Niitä pahaksi seuraamuksia tuottamattomasti...

Vain kaikille hyväksi seuraamuksia tuottavasti. = Raamatun UT, Kristuksen Jeesuksen ja / apostoliensa opetusten ja ohjeiden, ja niiden, sen kaikille hyväksi olevan mahdollistavien ja takaavien ehtojen mukaisesti. Niin kuin Oikeuden mukaisuuteen kuuluisi

Näin, valkeudeksi / herätykseksi tarkoituksella, tästä kaikille tarjolla olevasta krist. vaihtoehdosta muistuttaen.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • unikeox

      HESEKIEL 3, 18-21

      MATTEUS 10,26

      MATTEUS 13,30

      -Lisaa vaikka kuinka paljon!

      -joko raksuttaa?

    • kuule hölmö

      ota joku vahva pilleri, tai viillä rantees auki. Noin surkee elämä ei ole elämisen arvoista.

    • tulkitsija... n

      lopullinen heratys ei tapahtune ennenkuin humanistijohtaja menee
      Pyhimmalle paikalle ja julistaa etta muita jumalia ei ole kuin han.

      tama tapahtuu 7 vuoden rauhansopimuksen keskella.

      ..silloin jotkut kaannynnaisetkin kaantyvat..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe