Homofobia tarkoittaa tosiasioihin perustumatonta vihaa, pelkoa, inhoa, vastenmielisyyttä tai syrjintää homoseksuaalisuutta tai homoseksuaalisia ihmisiä kohtaan. Homofobia ei ole lääketieteellisesti ajateltuna varsinainen "fobia", vaan paremminkin rasismiin tai seksismiin verrattava ilmiö. Homofobiassa kyse on lähinnä ennakkoasenteisiin liittyvästä inhosta, vihasta tai pelosta.
Homofibia
33
78
Vastaukset
- bang bang
Kreationisti kuvittelee että homous on hankittu ominaisuus ja pelkää että se voi tarttua.
- a.
>
- Rauhanlietsoja
Lähinnä omaksuttu ominaisuus. Kapinaa ja narsismia elämää ja Luojaa kohtaan. Moni tyhmyys omaksutaan, onhan sanottu että joukossa tyhmyys tiiistyy ja huono seura hyvät tavat turmelee.
En tiedä kreationistien yleistä mielipidettä, mutta on aika jännä että evolitistisesti homoutta pidetään perinnöllisenä, mutta moni muu kuten akateeminen diplomi ansaitaan kun otetaan kaikenmaailman tutkielmat totena vastaan.
Ennen sentään tiedettiin ettei lapsella ole seksuaalisuutta, vaan että se kehittyy ajan myötä ja erityisesti murrosiässä aktivoituu ja suuntautuu ympäristötekijöiden muokatessa suuntautumista. kotiolosuhteet, alkoholismi väkivalta vanhempien paettelu ja toisen vanhemman puuttuminen ja muutenkin rakkaudeton elämä aikaansaa vääristynyttä sukupuolista suuntautumista. Siihen sisältyy pelkoa vastakkaista sukupuolta kohtaan.
Evolutiivisesti kaikki pahuus ja tyhmyys tahdottaisiin selittää perintötekijöillä ja geeneillä vaikka todellisuudessa niillä ei ole asian kanssa tekemistä. Itse en ymmärrä miksi evokit sälyttää väkisin jotain homouden tarttumispelkoa kreationisteihin & uskoviin. Toki uskovien seassa on hyperventiloivia hattarajeesustelijoita jotka pelkää kaikenlaista, mutta ei se todellista uskoa mitenkään edusta. Tyhmyyttä on kylläkin jossain määrin hyvä vältellä.
hankittu ominaisuus... Eikös siihen homouteen kuitenkin suostuta, eikös se ole tietoinen ratkaisu vaiko onko ne sitten "pokottaen" kaikki houkuteltu tai alistettu siihen. Monessa kohden elämäänsä ihminen tekee vääriä valintoja ja homoseksuaalisuuteen suuntautuminen on yksi huono tapa, tai rakkaudettomuuden oire. - reynard.the.fox
Kun nyt joku sitten pätevästi osoittaisi että homous on hankittu tai harkittu ominaisuus. Antaa kuulua.
- Rauhanlietsoja
Päätä itse oletko valinnut suuntautumisesti. Valitaanko kommunismi ja fasismi itse? tuleeko sekin perintönä. Entä evoluutiouskovaisuus?
Hyvin mielenkiintoista on havaita että evolutistit puolustavat kovin homoutta, mutta jos kretionisti sanoo että evoluutio-opin motiivi on Jumalan kieltämisessä ja tahdosta tehdä mitä lystää niin se pitää välittämästi jollain "me tiedetään" kommentilla kumota. Vaikka evolutistit tutkivatkin ja selittelevät syyn ja seurauksen tapahtumia niin he eivät millään voi hyväksyä sitä että opeillakin on motiivit.
Uskoville tuo motiivi kylläkin lykätään rahankeruu argumentilla, jolla onkin oikeutuksensa eikä rahankeruu niin hyvä kirkollisessa lässytyksessä olekaan. Jos vedetään toisaalta kommentti tukirahojen myöntämisestä evoluutiolle yksin niin se taas ollaan kumoamassa perusteettomana "mutta kun me osataan tutkia" -argumentilla tai vastaavalla.
Osoitin eräitä seikkoja jo edellisessä kirjoituksessa kysymykseesi. Jos jokin eläin joutuu vaaralliseen ympäristöön niin se kuulemma kehittyy "evoluutioituu" vihaiseksi. Kreationisti näkee että kyseinen eläin sopeutuu (tai reagoi) tilanteeseen sille annetulla ymmärryksellä (tai ominaisuudella)
Homous toimii samoin, mutta ei niin että nuo asiat periytyisivät. Ihmisetkin reagoivat ympäristöönsä. Tyhmyyttä vaan selitellään evolutistisesti geeniperimillä. - SuvaitsevainenHetero
Rauhanlietsoja kirjoitti:
Päätä itse oletko valinnut suuntautumisesti. Valitaanko kommunismi ja fasismi itse? tuleeko sekin perintönä. Entä evoluutiouskovaisuus?
Hyvin mielenkiintoista on havaita että evolutistit puolustavat kovin homoutta, mutta jos kretionisti sanoo että evoluutio-opin motiivi on Jumalan kieltämisessä ja tahdosta tehdä mitä lystää niin se pitää välittämästi jollain "me tiedetään" kommentilla kumota. Vaikka evolutistit tutkivatkin ja selittelevät syyn ja seurauksen tapahtumia niin he eivät millään voi hyväksyä sitä että opeillakin on motiivit.
Uskoville tuo motiivi kylläkin lykätään rahankeruu argumentilla, jolla onkin oikeutuksensa eikä rahankeruu niin hyvä kirkollisessa lässytyksessä olekaan. Jos vedetään toisaalta kommentti tukirahojen myöntämisestä evoluutiolle yksin niin se taas ollaan kumoamassa perusteettomana "mutta kun me osataan tutkia" -argumentilla tai vastaavalla.
Osoitin eräitä seikkoja jo edellisessä kirjoituksessa kysymykseesi. Jos jokin eläin joutuu vaaralliseen ympäristöön niin se kuulemma kehittyy "evoluutioituu" vihaiseksi. Kreationisti näkee että kyseinen eläin sopeutuu (tai reagoi) tilanteeseen sille annetulla ymmärryksellä (tai ominaisuudella)
Homous toimii samoin, mutta ei niin että nuo asiat periytyisivät. Ihmisetkin reagoivat ympäristöönsä. Tyhmyyttä vaan selitellään evolutistisesti geeniperimillä.En muista että olisin koskaan tehnyt tietoista päätöstä siitä, että olen kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta, eli hetero.
Ja vaikka yrittäisin tehdä valinnan tulla homoksi, en usko että se onnistuisi.
... sama teorisa toimii varmaan toisinkin päin. Rauhanlietsoja kirjoitti:
Päätä itse oletko valinnut suuntautumisesti. Valitaanko kommunismi ja fasismi itse? tuleeko sekin perintönä. Entä evoluutiouskovaisuus?
Hyvin mielenkiintoista on havaita että evolutistit puolustavat kovin homoutta, mutta jos kretionisti sanoo että evoluutio-opin motiivi on Jumalan kieltämisessä ja tahdosta tehdä mitä lystää niin se pitää välittämästi jollain "me tiedetään" kommentilla kumota. Vaikka evolutistit tutkivatkin ja selittelevät syyn ja seurauksen tapahtumia niin he eivät millään voi hyväksyä sitä että opeillakin on motiivit.
Uskoville tuo motiivi kylläkin lykätään rahankeruu argumentilla, jolla onkin oikeutuksensa eikä rahankeruu niin hyvä kirkollisessa lässytyksessä olekaan. Jos vedetään toisaalta kommentti tukirahojen myöntämisestä evoluutiolle yksin niin se taas ollaan kumoamassa perusteettomana "mutta kun me osataan tutkia" -argumentilla tai vastaavalla.
Osoitin eräitä seikkoja jo edellisessä kirjoituksessa kysymykseesi. Jos jokin eläin joutuu vaaralliseen ympäristöön niin se kuulemma kehittyy "evoluutioituu" vihaiseksi. Kreationisti näkee että kyseinen eläin sopeutuu (tai reagoi) tilanteeseen sille annetulla ymmärryksellä (tai ominaisuudella)
Homous toimii samoin, mutta ei niin että nuo asiat periytyisivät. Ihmisetkin reagoivat ympäristöönsä. Tyhmyyttä vaan selitellään evolutistisesti geeniperimillä."Hyvin mielenkiintoista on havaita että evolutistit puolustavat kovin homoutta, mutta jos kretionisti sanoo että evoluutio-opin motiivi on Jumalan kieltämisessä ja tahdosta tehdä mitä lystää niin se pitää välittämästi jollain "me tiedetään" kommentilla kumota. Vaikka evolutistit tutkivatkin ja selittelevät syyn ja seurauksen tapahtumia niin he eivät millään voi hyväksyä sitä että opeillakin on motiivit."
Suurin osa evoluutioteoriaa parhaana selityksenä biodiversiteetin kehittymiselle pitävistä ihmisistä uskoo Jumalaan.
"Osoitin eräitä seikkoja jo edellisessä kirjoituksessa kysymykseesi. Jos jokin eläin joutuu vaaralliseen ympäristöön niin se kuulemma kehittyy "evoluutioituu" vihaiseksi. Kreationisti näkee että kyseinen eläin sopeutuu (tai reagoi) tilanteeseen sille annetulla ymmärryksellä (tai ominaisuudella)"
Heh. Et näemmä tiedä tai ymmärrä lainkaan mitä evoluutio on. Se ei ole yksilön, vaan populaation ominaisuus ja se on muutosta populaation geenipoolissa sukupolvien myötä. Eivät yksilöt muutu evoluutiolla elinaikanaan.- a.
Koska homous ei ole geeneissä, ei periydy eikä tartu muuten kuin ehkä enolta, niin mikä muu se voisi olla kuin hankittu tai pakkosyötetty ominaisuus?
- bang bang
a. kirjoitti:

Niinpä niin. Kukaan ei tietenkään ylläty siitä, että yleistät. Vaikka sinusta on tullut homo enosi viettelemänä, se ei tarkoita että kaikille muille homoille olisi käynyt samoin. - Rauhanlietsoja
moloch_horridus kirjoitti:
"Hyvin mielenkiintoista on havaita että evolutistit puolustavat kovin homoutta, mutta jos kretionisti sanoo että evoluutio-opin motiivi on Jumalan kieltämisessä ja tahdosta tehdä mitä lystää niin se pitää välittämästi jollain "me tiedetään" kommentilla kumota. Vaikka evolutistit tutkivatkin ja selittelevät syyn ja seurauksen tapahtumia niin he eivät millään voi hyväksyä sitä että opeillakin on motiivit."
Suurin osa evoluutioteoriaa parhaana selityksenä biodiversiteetin kehittymiselle pitävistä ihmisistä uskoo Jumalaan.
"Osoitin eräitä seikkoja jo edellisessä kirjoituksessa kysymykseesi. Jos jokin eläin joutuu vaaralliseen ympäristöön niin se kuulemma kehittyy "evoluutioituu" vihaiseksi. Kreationisti näkee että kyseinen eläin sopeutuu (tai reagoi) tilanteeseen sille annetulla ymmärryksellä (tai ominaisuudella)"
Heh. Et näemmä tiedä tai ymmärrä lainkaan mitä evoluutio on. Se ei ole yksilön, vaan populaation ominaisuus ja se on muutosta populaation geenipoolissa sukupolvien myötä. Eivät yksilöt muutu evoluutiolla elinaikanaan.Ai se onkin populaation ominaisuus, ja minäkun ymmärsin että mutaatiot tapahtuvat asteittain yksilötasolla, mutta se siis onkin niin että tuijottamalla lajikumppania muutos tapahtuukin mystisesti lajitasolla.
Mielestäni tämäkin evolutiivinen propleema pitää osoittaa. Johdonmukaisuuttahan tässä on peräänkuulutettukin evokeille, mutta kovin on vastenielistä sellainen heille.
Yksilöt eivät muutu - hmm.. tosi mielenkiintoinen argumentti. Jollekin lukijalle tuo saattaa kuulostaa hyvinkin antievoluutistiselta. Milloin muutos on räjähdysmäistä kuten ymmärrys evoluutioteoriasta kemikaalien myllerryksessä aivoissa 100 vuoden aikana ja milloin parituhatta vuotta ei riitä yhtään mihinkään, koska sitä ei havaita.
No kreationisteille moiset arvailut on tarpeettomia. - pkeckman
Rauhanlietsoja kirjoitti:
Ai se onkin populaation ominaisuus, ja minäkun ymmärsin että mutaatiot tapahtuvat asteittain yksilötasolla, mutta se siis onkin niin että tuijottamalla lajikumppania muutos tapahtuukin mystisesti lajitasolla.
Mielestäni tämäkin evolutiivinen propleema pitää osoittaa. Johdonmukaisuuttahan tässä on peräänkuulutettukin evokeille, mutta kovin on vastenielistä sellainen heille.
Yksilöt eivät muutu - hmm.. tosi mielenkiintoinen argumentti. Jollekin lukijalle tuo saattaa kuulostaa hyvinkin antievoluutistiselta. Milloin muutos on räjähdysmäistä kuten ymmärrys evoluutioteoriasta kemikaalien myllerryksessä aivoissa 100 vuoden aikana ja milloin parituhatta vuotta ei riitä yhtään mihinkään, koska sitä ei havaita.
No kreationisteille moiset arvailut on tarpeettomia."Ai se onkin populaation ominaisuus, ja minäkun ymmärsin että mutaatiot tapahtuvat asteittain yksilötasolla, "
Hölmö. Tottakai mutaatio tapahtuu yksilössä, mutta ei se ole evoluutiota. Evoluutiota on se, että suotaisat geenit leviävät populaatioon koska ne lisääntyvät tehokkaammin kuin vahingolliset.
Lisääntyminen on niin tehokasta että kaikilla ei ole mahdollisuutta pärjätä ja lisääntyä rajallisessa maailmassa.Vain sopeutuvimmat pärjäävät ajan mittaan ekosysteemissä. - Rauhanliesoja
pkeckman kirjoitti:
"Ai se onkin populaation ominaisuus, ja minäkun ymmärsin että mutaatiot tapahtuvat asteittain yksilötasolla, "
Hölmö. Tottakai mutaatio tapahtuu yksilössä, mutta ei se ole evoluutiota. Evoluutiota on se, että suotaisat geenit leviävät populaatioon koska ne lisääntyvät tehokkaammin kuin vahingolliset.
Lisääntyminen on niin tehokasta että kaikilla ei ole mahdollisuutta pärjätä ja lisääntyä rajallisessa maailmassa.Vain sopeutuvimmat pärjäävät ajan mittaan ekosysteemissä.Ahaa... mutaatiot eivät liitykään evoluutioon... jälleen hyvin mielenkiintoinen argumentti, jossa taitaa olla valtavaa erimielisyyttä evolutismilahkossa.
Kreationisteille asia ei ole mitenkään epäselvä, koska harhaoppien ja tyhmyyden lisääntymisestä Raamattukin puhuu paljon. Homous jota evolutistit paljon suosivat (kreationistit näkevät asian haitallisena lajikehityksen ja lisääntymisen kannalta) todistaa siitä että evoluutio-opissa ja ideologiassa on suuri ristiriita.
Kreationisteilla on enemmän niitä "suotuisia geenejä" (jota me kutsumme Rakkaudeksi ja viisaudeksi) sillä he ymmärtävät lisääntymisen, viisauden ja Rakkauden saloja. Tämä osoittaa, että evolutistinen oppi ei ole todiste kehityksestä vaan taantumuksesta. Se ei suinkaan ole merkki viisauden lisääntymisestä vaan tyhmyyden, vaikka he toisin pyrkivätkin asiaa esittämään.
Darwininkin motiivi teoriansa kyhäämiseen oli sukurutsa serkkunsa kanssa. Tuloksena nähtiin että hänen jälkeläisensä oli mutaantuneita eivätkä selvinneet. Darwinin olisi pitänyt pysytellä todellisuudessa ja lukea mitä Jumala sanoi sukurutsasta Mooseksen kautta. Darwin tahtoi elää irstaasti ylistäen omaa sukuaan huonoin seurauksin. Siinä motiivi hänen teorianluonnille.
Darwinkin on todiste evoluutionismin toimimattomuudesta. - pkeckman
Rauhanliesoja kirjoitti:
Ahaa... mutaatiot eivät liitykään evoluutioon... jälleen hyvin mielenkiintoinen argumentti, jossa taitaa olla valtavaa erimielisyyttä evolutismilahkossa.

Darwinkin on todiste evoluutionismin toimimattomuudesta."Ahaa... mutaatiot eivät liitykään evoluutioon.."
Onkohan sulla aivoja ollenkaan? Et tajua mitään mitä sinulle yritetään selittää. Evoluutio on matemaattinen itsestään selvyys. Lainaan itseäni toisaalta:
Evoluutio on matemaattinen välttämättömyys.
Kakkosen potenssin eksponentiaalinen kasvu on tehokasta: 1,2,4,8,16,32,64,128,256 jne...Juuri näin lisääntyy itseään kopioiva molekyyli. Kun ensimmäinen itseään kopioiva molekyyli oli syntynyt, tuli elämästä ja evoluutiosta välttämättömyys, sillä ilman esteitä lisääntyvä kopioituva molekyyli täyttäisi "pian" koko universumin. Jo 2^100 eli sadan sukupolven jälkeen molekyylejä olisi enemmän kuin maailmankaikkeudessa on protoneja. Mutta kun kopioituminen vaatii ympäristöltä resursseja syntyy automaattisesti kilpailua ja karsintaa (kopioitumisessa sattuu virheitä eli mutaatioita). Mitä nopeammin ja tehokkaammin molekyyli kopioituu sitä varmemmin se valtaa alaa. Vaikka jonkin molekyylin todennäköisyys kopioitua olisi vain 0,01 % suurempi kuin toisen, niin jo muutamien sukupolvien jälkeen sen jälkeläiset olisivat vallanneet koko populaation ja toiset molekyylit olisivat karsiutuneet pois. Eksponentiaalinen lisääntyminen on niin tehokasta.
m.o.t - Rauhanlietsoja
pkeckman kirjoitti:
"Ahaa... mutaatiot eivät liitykään evoluutioon.."

m.o.tAsiassa on valtavaa uskonnollisuutta ja toimimattomuutta.
"Kun ensimmäinen itseään kopioiva molekyyli oli syntynyt"
Tuossa on uskomus joka perustuu valheelle ja jota kaikki tiedehavainnot puhuvat vastaan. Se ei ole mitään muuta kuin valtava uskomus.
Ensiksikin mitään molekyyliä ei voi syntyä.. Mutta teorisoidaan asiaa silti: Ensin pitäisi syntyä molekyyli joka siis ei osaa kopioitua. Se siis kuolee aina. Molekyylillä pitäisi olla ravintoa jota sillä ei ole. Molekyylillä ei myöskään olis mitään tarvetta kopioitua. Kaikki olisi paljon paremmin jos olisi vain kuollutta kiviainesta koska sen ei tarvitsisi kuollakaan koska ei elä.
Se että itseään kopioiva molekyyli syntyy on selitettävissä sillä että sellainen on luotu, samoin ravinto jota se käyttää, mekanismi jolla se jakaantuu, mekanismi jolla jakaantuminen estyy, jne. Molekyylin ainoa ravinto olisi toinen molekyyli joka olisi itsensätuhoava systeemi. Jopa kasvien ravinto on kasvi ja eläinjätteestä syntynyt ravinneaine, jota mullaksi kutsutaan.
Todennäköisyys esittämällesi teoriaalle on puhdas 0% mutta hyvin lähellä olet totuutta. Harmikseni mun on todettava että 0,01 % (tai edes attoprosentti) verrattuna 0% on virhemarginaaliltaan ääretön, joten siinä hieman matematiikkaa.
Jumala loi molekyylin, sen lisääntymismekanismin rajoituksineen, tarvittavan ravinnon, ja kaikki symbioottiset rakenteet joiden piti olla olemassa yhdenaikaisesti.
Evoluutio on mahdottomuus, vaikka miten sitä mantrana hoettaisiin välttämättömyydeksi. Rauhanlietsoja kirjoitti:
Ai se onkin populaation ominaisuus, ja minäkun ymmärsin että mutaatiot tapahtuvat asteittain yksilötasolla, mutta se siis onkin niin että tuijottamalla lajikumppania muutos tapahtuukin mystisesti lajitasolla.
Mielestäni tämäkin evolutiivinen propleema pitää osoittaa. Johdonmukaisuuttahan tässä on peräänkuulutettukin evokeille, mutta kovin on vastenielistä sellainen heille.
Yksilöt eivät muutu - hmm.. tosi mielenkiintoinen argumentti. Jollekin lukijalle tuo saattaa kuulostaa hyvinkin antievoluutistiselta. Milloin muutos on räjähdysmäistä kuten ymmärrys evoluutioteoriasta kemikaalien myllerryksessä aivoissa 100 vuoden aikana ja milloin parituhatta vuotta ei riitä yhtään mihinkään, koska sitä ei havaita.
No kreationisteille moiset arvailut on tarpeettomia."Ai se onkin populaation ominaisuus, ja minäkun ymmärsin että mutaatiot tapahtuvat asteittain yksilötasolla, mutta se siis onkin niin että tuijottamalla lajikumppania muutos tapahtuukin mystisesti lajitasolla."
Mitä roskaa? Miten niin tuijottamalla, onko teille lahkonuorille opetettu, että lapset syntyvät jo tuijotuksesta? Vai oletko niin ujo, ettet kehtaa sanoa sanaa sukupuoliyhdyntä? Mutaatiot toki tapahtuvat yksilöissä ja leviävät lisääntymistapahtumassa, suvullisesti lisääntyvillä lajeilla sukupuolisen kanssakäymisen avulla, ei siihen pelkkä tuijotus riitä. Tuota populaation geenipoolin muutosta kun mutaatio leviää siihen kutsutaan evoluutioksi.
"Mielestäni tämäkin evolutiivinen propleema pitää osoittaa. Johdonmukaisuuttahan tässä on peräänkuulutettukin evokeille, mutta kovin on vastenielistä sellainen heille."
Johdonmukaisuuden puute evoluutioteoriassa olikin vain puutetta saamassasi opetuksessa. Kerro pastorillesi, että nyt tiedät, että lapsien syntymiseen tarvitaan sukupuoliyhdyntää, naimista, eikä siihen riitä pelkkä tuijotus.
"Yksilöt eivät muutu - hmm.. tosi mielenkiintoinen argumentti. Jollekin lukijalle tuo saattaa kuulostaa hyvinkin antievoluutistiselta."
Toki yksilöt muuttuvat eläessään, se nyt kuitenkaan ei ole evoluutiota. Ovatko nämä asiat sinulle todellakin näin vaikeita?
"Milloin muutos on räjähdysmäistä kuten ymmärrys evoluutioteoriasta kemikaalien myllerryksessä aivoissa 100 vuoden aikana ja milloin parituhatta vuotta ei riitä yhtään mihinkään, koska sitä ei havaita."
Usein evoluutio on hidasta, joskus nopeaa, se on luonnon tapa toimia.
"No kreationisteille moiset arvailut on tarpeettomia."
Niin, kreationisti ovatkin vapaaehtoisesti jättäytyneet kaiken tiedon ja ymmärryksen ulkopuolelle ja tyytyvät selittämään luonnon yliluonnollisilla koskaan havaitsemattomilla taikatempuilla.- pkeckman
Rauhanlietsoja kirjoitti:
Asiassa on valtavaa uskonnollisuutta ja toimimattomuutta.
"Kun ensimmäinen itseään kopioiva molekyyli oli syntynyt"
Tuossa on uskomus joka perustuu valheelle ja jota kaikki tiedehavainnot puhuvat vastaan. Se ei ole mitään muuta kuin valtava uskomus.
Ensiksikin mitään molekyyliä ei voi syntyä.. Mutta teorisoidaan asiaa silti: Ensin pitäisi syntyä molekyyli joka siis ei osaa kopioitua. Se siis kuolee aina. Molekyylillä pitäisi olla ravintoa jota sillä ei ole. Molekyylillä ei myöskään olis mitään tarvetta kopioitua. Kaikki olisi paljon paremmin jos olisi vain kuollutta kiviainesta koska sen ei tarvitsisi kuollakaan koska ei elä.
Se että itseään kopioiva molekyyli syntyy on selitettävissä sillä että sellainen on luotu, samoin ravinto jota se käyttää, mekanismi jolla se jakaantuu, mekanismi jolla jakaantuminen estyy, jne. Molekyylin ainoa ravinto olisi toinen molekyyli joka olisi itsensätuhoava systeemi. Jopa kasvien ravinto on kasvi ja eläinjätteestä syntynyt ravinneaine, jota mullaksi kutsutaan.
Todennäköisyys esittämällesi teoriaalle on puhdas 0% mutta hyvin lähellä olet totuutta. Harmikseni mun on todettava että 0,01 % (tai edes attoprosentti) verrattuna 0% on virhemarginaaliltaan ääretön, joten siinä hieman matematiikkaa.
Jumala loi molekyylin, sen lisääntymismekanismin rajoituksineen, tarvittavan ravinnon, ja kaikki symbioottiset rakenteet joiden piti olla olemassa yhdenaikaisesti.
Evoluutio on mahdottomuus, vaikka miten sitä mantrana hoettaisiin välttämättömyydeksi."Ensiksikin mitään molekyyliä ei voi syntyä..."
Sinun käsityksesi ovat ihan perseestä. Harvalla ihmisellä on noin heikkoa tieteellistä maailmankuvaa. Jos et satu tietämään niin alussa oliBig Bang ja sen jälkeen muutaman miljoonasosa sekunnin aikana ei ollut kuin valoa. Sitten valoenergia alkoi tuottamaan protoneja,elektroneja, kvarkkeja jne,...ensimmäisiä vetyatomeita jne....aikojen kuluessa gravitaatio synnytti tähdet, jotka synnyttivät raskaammat alkuaineet. Ajan myötä syntyi toisen sukupolven tähtiä joiden planeettojen rakennusaineina olivat raskaammat alkuaineet. Molekyylit kehittyivät kvanttimekaniikan välttämättömyydellä kun atomit yhdistyivät. Ei siihen itään luojaa tarvittu.
"Mutta teorisoidaan asiaa silti: Ensin pitäisi syntyä molekyyli joka siis ei osaa kopioitua. Se siis kuolee aina"
Mitä ihmettä tarkoitat molekyylin kuolemalla? Mikään energia ei koskaan oikeastaan kuole. Se muuttaa vain muotoaan. Protonikin anniholoituu energiaksi tähtitieteellisssä ajanjaksoissa.. Kun elämä kerran syntyi ei se ole oikeastaan koskaan kuollut, vaan jakautumalla ja lisääntymällä hankkinut ikuisen elämän. Yksilöt kyllä "kuolevat" so. muuttavat muotoaan matemaattisesta pakosta, sillä maailmankaikkeuden tila loippuisi kesken eikä voisi syntyä uusia erilaisia kehittyneempiä yksilöitä.
" Molekyylin ainoa ravinto olisi toinen molekyyli joka olisi itsensätuhoava systeemi. "
Ehei.Se ottaa atomi kerrallaan ainetta ja koostaa uuden molekyylin.
Loppua ja muuta kirjoituksestasi en jaksa turhaa kommentoida ja lukea. Uskoville hörhöille on turha yrittää selostaa nykyaikaista tieteellistä maailmankuvaa. Menisivät hoitoon, ovat ne sen verran todellisuudesta pihalla. - Rauhanlietsoja
pkeckman kirjoitti:
"Ensiksikin mitään molekyyliä ei voi syntyä..."
Sinun käsityksesi ovat ihan perseestä. Harvalla ihmisellä on noin heikkoa tieteellistä maailmankuvaa. Jos et satu tietämään niin alussa oliBig Bang ja sen jälkeen muutaman miljoonasosa sekunnin aikana ei ollut kuin valoa. Sitten valoenergia alkoi tuottamaan protoneja,elektroneja, kvarkkeja jne,...ensimmäisiä vetyatomeita jne....aikojen kuluessa gravitaatio synnytti tähdet, jotka synnyttivät raskaammat alkuaineet. Ajan myötä syntyi toisen sukupolven tähtiä joiden planeettojen rakennusaineina olivat raskaammat alkuaineet. Molekyylit kehittyivät kvanttimekaniikan välttämättömyydellä kun atomit yhdistyivät. Ei siihen itään luojaa tarvittu.
"Mutta teorisoidaan asiaa silti: Ensin pitäisi syntyä molekyyli joka siis ei osaa kopioitua. Se siis kuolee aina"
Mitä ihmettä tarkoitat molekyylin kuolemalla? Mikään energia ei koskaan oikeastaan kuole. Se muuttaa vain muotoaan. Protonikin anniholoituu energiaksi tähtitieteellisssä ajanjaksoissa.. Kun elämä kerran syntyi ei se ole oikeastaan koskaan kuollut, vaan jakautumalla ja lisääntymällä hankkinut ikuisen elämän. Yksilöt kyllä "kuolevat" so. muuttavat muotoaan matemaattisesta pakosta, sillä maailmankaikkeuden tila loippuisi kesken eikä voisi syntyä uusia erilaisia kehittyneempiä yksilöitä.
" Molekyylin ainoa ravinto olisi toinen molekyyli joka olisi itsensätuhoava systeemi. "
Ehei.Se ottaa atomi kerrallaan ainetta ja koostaa uuden molekyylin.
Loppua ja muuta kirjoituksestasi en jaksa turhaa kommentoida ja lukea. Uskoville hörhöille on turha yrittää selostaa nykyaikaista tieteellistä maailmankuvaa. Menisivät hoitoon, ovat ne sen verran todellisuudesta pihalla.jäi lukeminen hieman vähälle mutta yhden huomion tahdon tehdä evolutiivisesta ajattelusta: "Sinun käsityksesi ovat ihan perseestä."
... joko evolutistit ovat niin pitkälle vetäneet teoriansa että ajattelevat takapuolenkin ajattelevan.
Pitänee säästää perusteluaikaa evolutisteille, jotka kykenevät kommunikoimaan.
Tarkoittaa siis sitä etten vaivaudu lukemaan tekstejäsi. Rauhanliesoja kirjoitti:
Ahaa... mutaatiot eivät liitykään evoluutioon... jälleen hyvin mielenkiintoinen argumentti, jossa taitaa olla valtavaa erimielisyyttä evolutismilahkossa.
Kreationisteille asia ei ole mitenkään epäselvä, koska harhaoppien ja tyhmyyden lisääntymisestä Raamattukin puhuu paljon. Homous jota evolutistit paljon suosivat (kreationistit näkevät asian haitallisena lajikehityksen ja lisääntymisen kannalta) todistaa siitä että evoluutio-opissa ja ideologiassa on suuri ristiriita.
Kreationisteilla on enemmän niitä "suotuisia geenejä" (jota me kutsumme Rakkaudeksi ja viisaudeksi) sillä he ymmärtävät lisääntymisen, viisauden ja Rakkauden saloja. Tämä osoittaa, että evolutistinen oppi ei ole todiste kehityksestä vaan taantumuksesta. Se ei suinkaan ole merkki viisauden lisääntymisestä vaan tyhmyyden, vaikka he toisin pyrkivätkin asiaa esittämään.
Darwininkin motiivi teoriansa kyhäämiseen oli sukurutsa serkkunsa kanssa. Tuloksena nähtiin että hänen jälkeläisensä oli mutaantuneita eivätkä selvinneet. Darwinin olisi pitänyt pysytellä todellisuudessa ja lukea mitä Jumala sanoi sukurutsasta Mooseksen kautta. Darwin tahtoi elää irstaasti ylistäen omaa sukuaan huonoin seurauksin. Siinä motiivi hänen teorianluonnille.
Darwinkin on todiste evoluutionismin toimimattomuudesta."Ahaa... mutaatiot eivät liitykään evoluutioon... jälleen hyvin mielenkiintoinen argumentti, jossa taitaa olla valtavaa erimielisyyttä evolutismilahkossa."
Huomaan, että argumenttiensa laadukkuudella kehuskeleva Rauhanlietsoja tällä kertaa joutui tyytymään silkkaan typeryyteen vai olisiko kyseessä pelkkä valhe. Toki mutaatiot liittyvät evoluutioon, kun evoluutio on populaation geenipoolin muuttumista (mutaatioilla ja rekombinaatioilla).
"Darwininkin motiivi teoriansa kyhäämiseen oli sukurutsa serkkunsa kanssa. Tuloksena nähtiin että hänen jälkeläisensä oli mutaantuneita eivätkä selvinneet. Darwinin olisi pitänyt pysytellä todellisuudessa ja lukea mitä Jumala sanoi sukurutsasta Mooseksen kautta. Darwin tahtoi elää irstaasti ylistäen omaa sukuaan huonoin seurauksin. Siinä motiivi hänen teorianluonnille."
Aivan hervottoman hauskaa on, että tuon valheen ja solvauksen kirjoitti joku joka juuri oli kirjoittanut:
"Kreationisteilla on enemmän niitä "suotuisia geenejä" (jota me kutsumme Rakkaudeksi ja viisaudeksi) sillä he ymmärtävät lisääntymisen, viisauden ja Rakkauden saloja."Rauhanlietsoja kirjoitti:
Asiassa on valtavaa uskonnollisuutta ja toimimattomuutta.
"Kun ensimmäinen itseään kopioiva molekyyli oli syntynyt"
Tuossa on uskomus joka perustuu valheelle ja jota kaikki tiedehavainnot puhuvat vastaan. Se ei ole mitään muuta kuin valtava uskomus.
Ensiksikin mitään molekyyliä ei voi syntyä.. Mutta teorisoidaan asiaa silti: Ensin pitäisi syntyä molekyyli joka siis ei osaa kopioitua. Se siis kuolee aina. Molekyylillä pitäisi olla ravintoa jota sillä ei ole. Molekyylillä ei myöskään olis mitään tarvetta kopioitua. Kaikki olisi paljon paremmin jos olisi vain kuollutta kiviainesta koska sen ei tarvitsisi kuollakaan koska ei elä.
Se että itseään kopioiva molekyyli syntyy on selitettävissä sillä että sellainen on luotu, samoin ravinto jota se käyttää, mekanismi jolla se jakaantuu, mekanismi jolla jakaantuminen estyy, jne. Molekyylin ainoa ravinto olisi toinen molekyyli joka olisi itsensätuhoava systeemi. Jopa kasvien ravinto on kasvi ja eläinjätteestä syntynyt ravinneaine, jota mullaksi kutsutaan.
Todennäköisyys esittämällesi teoriaalle on puhdas 0% mutta hyvin lähellä olet totuutta. Harmikseni mun on todettava että 0,01 % (tai edes attoprosentti) verrattuna 0% on virhemarginaaliltaan ääretön, joten siinä hieman matematiikkaa.
Jumala loi molekyylin, sen lisääntymismekanismin rajoituksineen, tarvittavan ravinnon, ja kaikki symbioottiset rakenteet joiden piti olla olemassa yhdenaikaisesti.
Evoluutio on mahdottomuus, vaikka miten sitä mantrana hoettaisiin välttämättömyydeksi.""Kun ensimmäinen itseään kopioiva molekyyli oli syntynyt"
Tuossa on uskomus joka perustuu valheelle ja jota kaikki tiedehavainnot puhuvat vastaan. Se ei ole mitään muuta kuin valtava uskomus."
Paitsi että todellisuudessa tiedehavainnot osoittavat sellaisten itseäänkopioivien molekyylien syntyvän aivan luonnonlakien mukaisesti, kun suuria määriä erilaisia RNA-molekyylejä tuotetaan.
http://www.sciencedaily.com/releases/2008/12/081218213634.htm
http://www.sciencedaily.com/releases/2009/01/090109173205.htm
"Molekyylillä ei myöskään olis mitään tarvetta kopioitua. Kaikki olisi paljon paremmin jos olisi vain kuollutta kiviainesta koska sen ei tarvitsisi kuollakaan koska ei elä."
Argumenttisi on häikäisevä.
"Evoluutio on mahdottomuus, vaikka miten sitä mantrana hoettaisiin välttämättömyydeksi."
Evoluutio ei voi olla mahdottomuus, kun se on sekä luonnossa että laboratorioissa havaittava fakta.
- Kaunista !
Väriloistoa ja iloisia ihmisiä
- a.
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Luehan >Room. 1:32 ja katso kuinka ihanan kohtalon Raamattu on varannut ihan jokaiselle pride-marssijalle.
Ja ajattelehan tätä, onko minulla oikeus näyttää koko maailmalle se että mkitä mitä mieltä Jumalan sana on asiasta, vai olisiko parempi että Röömalaiskirje poistettaisiin Raamatusta?
Olisiko oikein että minulle annettaisiin sakkoja siitä hyvästä että näytän kaikille julkisesti sen sivun Raamatusta jossa luetaan homot, lesbot ja heidän toimintansa hyväksyjät kuoleman ansaitseviksi?
Ja pankaahan krisseliebokit asianharrastaja ja Molocci merkille se että tämä kuolemantuomio koskee kaikkia homomyönteisiä krisseleitäkin.
Teidän loppunne on tekojenne mukainen.
Mutta asialla on valoisampikin puolensa, nimittäin voitte itse valita sen rttä mikä on kohtalonne. Raamattu on erittäin reilu vai mitä? - "#¤%&/()=
a. kirjoitti:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Luehan >Room. 1:32 ja katso kuinka ihanan kohtalon Raamattu on varannut ihan jokaiselle pride-marssijalle.
Ja ajattelehan tätä, onko minulla oikeus näyttää koko maailmalle se että mkitä mitä mieltä Jumalan sana on asiasta, vai olisiko parempi että Röömalaiskirje poistettaisiin Raamatusta?
Olisiko oikein että minulle annettaisiin sakkoja siitä hyvästä että näytän kaikille julkisesti sen sivun Raamatusta jossa luetaan homot, lesbot ja heidän toimintansa hyväksyjät kuoleman ansaitseviksi?
Ja pankaahan krisseliebokit asianharrastaja ja Molocci merkille se että tämä kuolemantuomio koskee kaikkia homomyönteisiä krisseleitäkin.
Teidän loppunne on tekojenne mukainen.
Mutta asialla on valoisampikin puolensa, nimittäin voitte itse valita sen rttä mikä on kohtalonne. Raamattu on erittäin reilu vai mitä?"Luehan >Room. 1:32 ja katso kuinka ihanan kohtalon Raamattu on varannut ihan jokaiselle pride-marssijalle."
Ketä kiinnostaa mitä satukirja varaa marssijoille?
Raamatulla voi sytyttää takkatulen. Muuta virkaa en sille kirjalle keksi. - a.
"#¤%&/()= kirjoitti:
"Luehan >Room. 1:32 ja katso kuinka ihanan kohtalon Raamattu on varannut ihan jokaiselle pride-marssijalle."
Ketä kiinnostaa mitä satukirja varaa marssijoille?
Raamatulla voi sytyttää takkatulen. Muuta virkaa en sille kirjalle keksi.Taidanpa seuraavan pride-marssin ajaksi tuoda parin kauhavalaisen kanssa paikalle suuren lakanan jossa lukee tuo Room. 1:32.
Maailma olisi paljon parempi paikka ilman homoja, Kauhava on siitä mainio todiste. Täältä ei puutu mitään eikä ole mitään liikaa. - bang bang
a. kirjoitti:
Taidanpa seuraavan pride-marssin ajaksi tuoda parin kauhavalaisen kanssa paikalle suuren lakanan jossa lukee tuo Room. 1:32.
Maailma olisi paljon parempi paikka ilman homoja, Kauhava on siitä mainio todiste. Täältä ei puutu mitään eikä ole mitään liikaa.Kun seuraavalla kerralla lähden täältä Helsingistä käymään Oulussa, menen junalla Kouvolan ja Kuopion kautta ettei tarvitse kulkea Kauhavan kautta.
- ööö...hä?
a. kirjoitti:
Taidanpa seuraavan pride-marssin ajaksi tuoda parin kauhavalaisen kanssa paikalle suuren lakanan jossa lukee tuo Room. 1:32.
Maailma olisi paljon parempi paikka ilman homoja, Kauhava on siitä mainio todiste. Täältä ei puutu mitään eikä ole mitään liikaa.Miksi sitten valitat homoista koko ajan jos heitä ei kerran ole siellä missä asut?
Olisit tyytyväinen ja hiljaa.
- a.
Juuri noin, homofobia on paha juttu.
Kunnon kristityn tuleekin rakastaa homoja kuten alkuseurantakin teki ja auttoi monia homoja eheytymään normaaleiksi. Kiitos heille siitä että antoivat näin kaikille Raamattuun uskoville mallin ainoasta oikeasta tavasta osoittaa lähimmäisenrakkautta homoja kohtaan.- Rauhanlietsoja
Amen!
Tarkistuslaskuna 1 1 = ?
(kreationisti tekee johdonmukaisen päätelmän että summa on kaksi, evolutistit pyrkivät todistamaan, että mikä tahansa muu luku olisi oikea vastaus. Harmillisen työläs projekti) Rauhanlietsoja kirjoitti:
Amen!
Tarkistuslaskuna 1 1 = ?
(kreationisti tekee johdonmukaisen päätelmän että summa on kaksi, evolutistit pyrkivät todistamaan, että mikä tahansa muu luku olisi oikea vastaus. Harmillisen työläs projekti)Ramen
Olipas taas törähdys... Kreationismi ja johdonmukaisuus ei oikke sovi samaan lauseeseen...Rauhanlietsoja kirjoitti:
Amen!
Tarkistuslaskuna 1 1 = ?
(kreationisti tekee johdonmukaisen päätelmän että summa on kaksi, evolutistit pyrkivät todistamaan, että mikä tahansa muu luku olisi oikea vastaus. Harmillisen työläs projekti)Todellisuudessa kreationistit laskevat 0 0 = 2, hokkus pokkuis.
- Rauhanlietsoja
moloch_horridus kirjoitti:
Todellisuudessa kreationistit laskevat 0 0 = 2, hokkus pokkuis.
Olen täällä osoittamassa evolutistien kyvyttömyydestä yksinkertaiseen luetun ymmärtämiseen, enkä lainaan koe sitä mitenkään huonona että olet evolutistina sitä osoittamassa.
Pitänee taas vaihteeksi jättää lukematta epätieteelliset ja harhaiset kommenttisi, mutta muut jotka jaksavat lukea kirjoituksesi päätelköön itse niin loogisuuden asiallisuuden ja tieteellisyyden/uskonnollisuuden ja keskustelukykysi tason, joka hyvin osoittaa sekin evoluutiota vastaan.
Mahdetaankohan sua pitää ääliönä ihan omiesikin joukossa.. Uskon nimittäin, että evolutistitkin oppivat ymmärtämään asioita, vaikka se eräille evolutisteille niin vastenmielistä onkin - liki mahdotonta(?). Luuk. 18:27
kehitystä hartaasti toivoen
2. Kor. 3:12 Rauhanlietsoja kirjoitti:

2. Kor. 3:12"Olen täällä osoittamassa evolutistien kyvyttömyydestä yksinkertaiseen luetun ymmärtämiseen, enkä lainaan koe sitä mitenkään huonona että olet evolutistina sitä osoittamassa."
Mainiota. Jos sinä ymmärtäisit lukemaasi, niin huomaisit että asia on todellisuudessa päinvastoin.
"Pitänee taas vaihteeksi jättää lukematta epätieteelliset ja harhaiset kommenttisi, mutta muut jotka jaksavat lukea kirjoituksesi päätelköön itse niin loogisuuden asiallisuuden ja tieteellisyyden/uskonnollisuuden ja keskustelukykysi tason, joka hyvin osoittaa sekin evoluutiota vastaan."
Heh. Jokainen toki kykenee tekemään sinun ja minun argumenttien laadusta omat johtopäätöksensä ja veikkaan, että enemmistö näkee asian toisin kuin sinä toivoisit.
"Mahdetaankohan sua pitää ääliönä ihan omiesikin joukossa.. Uskon nimittäin, että evolutistitkin oppivat ymmärtämään asioita, vaikka se eräille evolutisteille niin vastenmielistä onkin - liki mahdotonta(?). Luuk. 18:27 "
Mitähän sinä luulet ymmärtäneesi? Senkö, että lajit ovat syntyneet koskaan havaitsemattomilla yliluonnollisilla taikatempuilla? Se ei ole ymmärrystä, se on taikauskoa.- 29
Rauhanlietsoja kirjoitti:
Olen täällä osoittamassa evolutistien kyvyttömyydestä yksinkertaiseen luetun ymmärtämiseen, enkä lainaan koe sitä mitenkään huonona että olet evolutistina sitä osoittamassa.
Pitänee taas vaihteeksi jättää lukematta epätieteelliset ja harhaiset kommenttisi, mutta muut jotka jaksavat lukea kirjoituksesi päätelköön itse niin loogisuuden asiallisuuden ja tieteellisyyden/uskonnollisuuden ja keskustelukykysi tason, joka hyvin osoittaa sekin evoluutiota vastaan.
Mahdetaankohan sua pitää ääliönä ihan omiesikin joukossa.. Uskon nimittäin, että evolutistitkin oppivat ymmärtämään asioita, vaikka se eräille evolutisteille niin vastenmielistä onkin - liki mahdotonta(?). Luuk. 18:27
kehitystä hartaasti toivoen
2. Kor. 3:12Vai niin.Sitä lietsotaan rauhaa niin autuaana,että tosiasiat jäävät sivuseikaksi.
1.Fossiileista voi tehdä havaintoja.
2.Havainnot viittaavat kehitykselliseen jatkumoon.Sitä nimitetään evoluutioksi.
Tätä faktaa Moloch Horridus on teille vaivojaan säästämättä yrittänyt selventää,josta syystä nostan hänelle jälleen kerran lakkiani.
Mielestäni kyseessä on laajempi asia, mutta se eskaloituu vain tähän homofobiaan. Mielestäni kyseessä on muutoksen, liberaalimman yhteiskuntaideologian pelko. Eli ihmiset ovat sellaisia kuin ovat, eivätkä suostu konservatiiviseen yhteiskuntamalliin. Asioista puhtaan asioiden oikeilla nimillä, hyssyttely ja entisaikojen tapoihin vetoaminen ei ole "muodissa". Vaan halutaan muutosta, vapautta. Nämä ovat ennenkin johtaneet kehityksessä eteenpäin, vapaa, ennakkoluuloton liberaali yhteiskunta ruokkii tieteitä, ja taiteita.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904